Te olette minun todistajani

Jumala valmistaa todistuksensa jopa lasten ja imeväistenkin suusta. Sitä suuremmalla syyllä meidän aikuistenkin on aihetta todistaa Herrastamme.

Yhtenä esimerkkinä tapaus Kamerunista. Luoksemme tuli muutama nuori herrasmies vierailulle. Colette valmisti ruuan ja kävimme pöytään. Kun olimme asettuneet paikoillemme, niin pieni tyttäremme sanoi, että oli aika pitää ruokarukous. Tämä puhutteli vierailijoitamme siinä määrin, että he kokivat tuon pikku lapsen puheenvuoron syväksi henkilökohtaiseksi puhutteluksi heidän omaa elämäänsä varten.

Hyvät tavat antavat tukea arkiseen elämään. Usein ne myös auttavat evankeliumin eteenpäin vientiin, kun ympäristömme aivan arkisissa elämäntilanteissakin saa todistuksen elävän uskon vaikutuksista jokapäiväiseen elämään.

Sunnuntai 28.04.2019
1. sunnuntai pääsiäisestä, latinankielinen nimi Quasimodogeniti
Ylösnousseen todistajia
1. lukukappale: Jes. 43:10-12

Pääsiäispäivästä alkaa pääsiäisviikko. Se kestää aina seuraavaan sunnuntaihin asti. Valitettavan usein tapaa virheellistä nimitysten käyttöä, että hiljainen viikko muka olisi pääsiäisviikko. Ennen pääsiäistä vietettävän viikon nimi ”hiljainen viikko” on peräisin siitä, että eri puolilla kristikuntaa kirkonkellot vaikenevat keskiviikkona ja siksi viikko on hiljainen.

Pääsiäisviikko -nimi puolestaan on peräisin siitä, että aikaisemmin pääsiäistä vietettiin kokonainen viikko. Edelleenkin jokaiselle pääsiäisviikon päivälle on varattu omat tekstinsä jokaiselle päivälle.

Ensimmäisen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain nimi

Kun kristinusko meni eteenpäin, niin yhä useammin kokonaisia kyläkuntia kääntyi yhtenä joukkona kristikunnan yhteyteen. Useinkin järjestettiin joukkokasteita pääsiäisen vastaisena yönä. Heidän kasteessa lahjaksi saamaansa uuteen elämään Jumalan lapsina viittaa sunnuntain latinankielinen nimi ”quasi modo geniti”, ”niin kuin vastasyntyneet”, koska kasteessa ihmisellä alkaa kokonaan uusi elämä, elämä Jumalan lapsena. Sanat on otettu latinankielisestä Raamatusta Vulgatasta 1. Piet. 2: 2 ja ne viittaavat kasteen antamaan uuden elämän syntyyn.

Sunnuntaille on myös toinen nimi. Tämän taustalla on kristillisen todistuksen eteenpäin meno, kun usko valtasi alaa. Kun vainot olivat menneet ohi ja kokonaiset kyläkunnat alkoivat kääntyä, niin pääsiäisenä kastetut alkoivat kantamaan kastepukua yllään kokonaisen viikon. Näin pääsiäisviikolle tuli myös nimi ”Valkoinen viikko”. Kun kastepuvut viikon perästä riisuttiin pois, niin sunnuntai sai nimen ”dominica in albis”, ”valkoisten vaatteiden sunnuntai”, josta pitempi muoto ”dominica in albis depositis”, ”pois riisuttujen valkoisten vaatteiden sunnuntai”.

Kaste liittää ihmisen Jumalan kansaan

Jumala on valinnut itselleen kansan. Herra on huolehtinut kansastaan jo Vanhan testamentin aikana ja hänen huolenpitonsa jatkuu Uudessa testamentissa ja edelleen meidänkin aikanamme ja kerran hän vie kansansa ikuiseen elämään uudistuneeseen Paratiisiin eli avaa meille ikuisen elämän taivaan kirkkaudessa. Kirkko eli Jumalan kansa elää siis Jumalan yhteydessä täynnä toivoa ja rohkeutta tulevaisuuden edessä.

Sama Jumala joka jo aikoinaan oli valinnut Israelin kansakseen aina Aabrahamista lähtien, on valinnut kirkkonsa samaan uskon yhteyteen Jumalan valittuna kansana palvelemaan Kristusta ja viemään hänen todistustaan eteenpäin koko maailmalle.

Minun todistajani, sanoo Herra, olette te
– Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni –
ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun,
ymmärtää, kuka minä olen.

Kristuksen ylösnousemuksen voimassa kirkko voi rohkeasti julistaa evankeliumia ja opettaa ihmisiä tuntemaan Jumalan ja kääntymään uskon yhteyteen. Jo kasteessa meidät on liitetty Kristuksen ylönnousemukseen ja siksi mekin saamme kukin omalla paikallamme rohkeasti kertoa elämän voitosta ja evankeliumin voimasta.

Jumala pelastaa

Maailmassa on monenlaisia käsityksiä Jumalasta tai jumalista. Uskonto on kulttuurin korkein ilmentymä.Kulttuuri ilman uskontoa on näivettynyttä. Vain usko antaa sisältöä ja syvyyttä kulttuurin olemukseen.

Kaiken tämän monimuotoisuuden keskellä vain elävä Jumala on ainoa todellisen elämän antaja, ylläpitäjä ja todellinen olemassaolon voima. Kaikki muut ovat vain epäjumalia ja sellaisenaan voimattomia eivätkä anna ikuista pelastusta.

Jumala on Luoja. Hän on tehnyt maan ja taivaan, hän on luonut sekä näkyvän että näkymättömän maailman. Koko maailmankaikkeus on hänen käsissään kuin keväinen sinivuokko lapsen kämmenellä. Hellästi ja rakastavasti hän pitää yllä koko luomakuntaansa.

Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut
eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.
Minä, minä yksin olen Herra,
ei ole muuta pelastajaa kuin minä.
Minä olen puhunut,
minä olen pelastanut,
olen ilmaissut teille tahtoni,
minä itse, ei kukaan muu.

Tämä yksi Jumala on ilmaissut itsensä kolmena erillisenä persoonana Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä. Pelastus meille on tullut siksi että hän on kolmiyhteinen. Vain näin me itsessämme kadotetut ja tuomion ansainneet olemme saaneet pelastuksen. Jeesus Jumalan Poika on ristin kuolemallaan kantanut meidän kadotettujen ja tuomion ansainneiden synnin ja sen seurauksena meille langetetun kadotustuomion. Näin hän on vapauttanut meidät kaikesta pahasta. Ylösnousemuksen valtaisalla voitollaan hän on julistanut meidät vanhurskaiksi ja tuonut meille osallisuuden uudesta elämästä pelastettujen joukossa, pyhän kristikunnan yhteydessä, Jumalan kansan, kirkon, jäsenenä ja tulevaisuuden ja toivon perillisinä.

Pyhä Henki todistaa Jeesuksen pelastuksesta ja Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä on ottanut meidät Jumalan yhteyteen, elämän ja yltäkylläisyyden osallisuuteen.
Näin Jumalan armosta elävinä me rohkeasti saamme antaa kiitoksemme ja ylistyksemme kolmiyhteiselle Jumalalle: Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Meidän todistuksemme pääsee täyteen voimaansa, kun Jumala saa kunnian ja hänen nimensä tulee siunatuksi keskuudessamme.

Te olette minun todistajani, sanoo Herra.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kirjoittaja

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25