Teemana I love me!

Ylihuomenna ne taas alkavat, rakkauden messut Helsingin Messukeskuksessa 21.-23.10. Teemana ja teesinä I love me - ole tärkeä itsellesi. Paljon asiaa kauneudesta, terveydestä, muodista ... Kuin oheistapahtuma naistenlehtien sisällöille ja mainoksille. En aio osallistua hyvinvoinnin markkinointiin menemällä paikalle, vaikken ole minkään pahoinvoinnin edistämisenkään kannalla.

Voin itseasiassa pahoin tilaisuuden johtoajatuksesta, että hyvinvoinnin perustana olisi oman itsen keskipisteenä oleminen, itsensä rakastaminen. Nykyinen ajattelu kääntää nurin psykologisen tosiasian, että havainnoinnissa kehitys kulkee sinästä minään. Sinä on ennen minää. Sinä antaa ihmiselle rakkauden lähtökohdan. Jos ei tule rakastetuksi, ei osaa rakastaa.

Nykyteeman oletuksena näyttäisi sen sijaan olevan, että toisia ei voi rakastaa rakastamatta ensin itseään ohi kaiken muun. Tai toisia ei kannata edes mainita itsensä rakastamisen rinnalla.

Olin viikko sitten Helsingin yliopistolla kuuntelemassa emeritusprofessorien Ilkka Niiniluodon ja Markku Ojasen kerrontaa hyvän elämän edellytyksistä. Molemmat olivat samaa mieltä, että yksilön henkilökohtainen oman onnen etsintä on länsimaisessa kulttuurissamme ylikorostunut tendenssi. Sekulaaria humanismia edustava Niiniluoto korosti ihmiskunnan puolesta tapahtuvaa yhteistyötä. Kristittyjä edustava Ojanen kritisoi egosentristä onnellisuuden etsintää johon liittyy moninaisia nykyharrastuksia ja harjoituksia kuten mindfullness, mietiskely jne.

Esityksistä jäin kaipaamaan kannanottoa kristilliseen etiikkaan, jossa keskeisenä on kultaisen säännön periaate, kaksoiskäsky rakastaa ensin Jumalaa yli kaiken, sitten lähimmäistä kuin itseään. Kuin-sana ei ymmärtääkseni aseta itseä lähimmäisen edelle vaan tasalle ja rinnalle. Molemmat osapuolet ovat Jumalan lapsia. Siksi osaamme rakastaa, että Jumala on ensin rakastanut meitä, tasapuolisesti. Rakkaus on vuorovaikutusta Jumalan ja ihmisten kesken, sacrum commercium, aktiivista käytännön rukouselämää.

 

11 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Päivi Huuhtanen-Somero :”Nykyinen ajattelu kääntää nurin psykologisen tosiasian, että havainnoinnissa kehitys kulkee sinästä minään. Sinä on ennen minää. ”

    Niinhän se on kääntänyt senkin tosiasian, että itseasiassa kun katsomme vaikka tähtitaivasta, me fyysisin aistein katsomme jotakin, joka on jo ollut olemassa [=luotu] kauan ennen katsomistamme ja valo, jonka fyysisillä aisteilla havaitsemme, on saattanut lähteä havaintomme kohteesta liikkeelle jo kenties tuhansia vuosia sitten.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Varsinainen narsistinen persoonallisuushäiriö tuskin on nykyään sen yleisempi kuin aiemminkaan, Sen sijaan epäilyksettä elämme narsistisessa kulttuurissa. Tyypillinen “kulttuurinarsisti” kykenee periaatteessa tuntemaan syyllisyyttä, mutta kasvatuksen/kulttuurin/tiedonvälityksen tuloksena on oppinut välttämään moista tarpeetonta tunnetta.

    Teologisesti se tarkoittaa paitsi, että laki on tarpeeton, myös että vaikea tehdä parannusta, jos osaa ainoastaan syyttää, ei tuntea syyllisyyttä. Sitä vastoin, kun elämässä jokin asia ei onnistu (avioliitto/jäsenyys uskonnollisessa ryhmässä jne..) oitis tulkitaan, että on joutunut uhriksi ja ettei itsessä ole/ole ollut mitään vikaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Se menee juurikin niinpäin, että ihminen joka ei osaa rakastaa itseään ei osaa rakastaa kyllä ketään muutakaan. “Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” eikä “Rakasta lähi immäistäsi ja sitten itseäsi.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

      Rakkaudenkäskyn tulkinnassa en aseta kronologiaa ihmisten minän ja sinän rakkauksien suhteen, kuten näytät ymmärtäneen. Puhun Jumalasta rakkauden alkulähteenä ja ihmisistä vuorovaikutuksessa keskenään rakkauden saajina ja jakajina. Ehdotan luettavaksi Martin Buberin erinomaista teosta Ich und Du (suom. Minä ja sinä, suom. Jukka Pietilä), jonka mukaan sekä minästä että sinästä puhuminenkin ilman relaatiota niiden kesken on mahdotonta.

      Mitä tulee psykologiseen käsitykseen sinästä ennen minää, kuulin taas tuoreeltaan siitä vahvistuksen prof. Markku Ojaselta, jonka luentokeskustelua olin – kuten mainitsinkin – kuuntelemassa viikko sitten.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    “Rakkaudenkäskyn tulkinnassa en aseta kronologiaa ihmisten minän ja sinän rakkauksien suhteen, kuten näytät ymmärtäneen.”

    Kyllähän ko rakkauskäsky käytännössä edellyttää sitä, että ihmine rakastaa itseään jo siloinkun hän kohtaa lähimmäisen jota kehoteaan rakastamaan samalla tavalla. Vai tarkoitatko, ettei ihminen rakastaisi itseään ,mutta vasta samalla hetkellä kun hän kohtaa lähimäisen hän alkaisi rakastaa sekä itseään että lähimmäistään. Näin se aivan arkilogiikan mukaan menee. Itsensä hyväksyvä rakastaminen ei ole sama asia kuin negatiivisen arvovarauksen saanut ‘itserakkaus’.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

      Psykologisen väitteen takana on kokemusperäinen ja osin kokeellinen tieto, ettei ihminen osaa rakastaa itseään, ellei häntä joku olisi ensin rakastanut. Hän ei tunnista minuuttaan ilman toista ihmistä, sinää (vauvavaihe). Monet psykologiset ja psykiatriset potilaat oirehtivat nimenomaan sitä, että he eivät ole tulleet rakastetuiksi. Siksi he eivät koe “hyväksyvää rakkautta” ketään, myös itseään kohtaan.

      Ymmärrän kyllä arkilogiikkaasi, mutta kysyn messuja ajatellen, luuletko että itsensä “hemmottelu” kauneusvinkein, muotivinkein jne. vie kohti lähimmäisiä? Teeman mukaan tavoite on vain minän suhde minään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Psykologisen väitteen takana on kokemusperäinen ja osin kokeellinen tieto, ettei ihminen osaa rakastaa itseään, ellei häntä joku olisi ensin rakastanut.

    No hän on ollut siis jonkin lähimmäine,joka on häntä rakastanut ja kun hän alka siksi rakastaa itseään hän rakasta itseään ennekuinkohta lähimmäisen jota raksta kuin itseään. Lapsen kokema äidinrakkaus kun ei kaiketi lähde siitä että lapsi on ensin rakastanut äitiään, jotta äiti alkaisi rakastaa häntä?

    Huomaatko Päivi.että kyllä se arkkilogiikka on tässä välttämätön. Se että ihmiset ovat usein jääneet vaille rakkautta voi tietenkin aiheutaa myös kyvyttömyyttä rakastaa, mutta ei kai alkuoletus ole se,että kaikki ovat jääneet vaille rakkautta ja eivät voi siis ensin rakastaa itseään eikä sen mukan koskaan ketään muutakaan? Tämä voi kuullosta sofistiselta,mutta tarkemin ajatellen se ei sitä ole. Ajattelusi vie Päivi pahaann kehäpäätelmään. Itsestään huolehtiminen on myös toisten huomioimista ja kunnioitamista ja vie kyllä kohti lähimmäistä. Liioitelu on tietenki pahasta kuten liioiteltu nutturapäisyyskin mustine nilkkahameineen ja kärsivine ilmeineen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Mitä tarkoitat asiayhteydessä liioitellulla nutturapäisyydellä mustine nilkkahameineen ja kärsivine ilmeineen? Leikki leikkinä, mutta tuo kuulostaa jo muotinäytösten mannekiinien kuvalta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Kohtuullinen itsestään huolehtiminen niin fyysisesti kuin henkisesti kuin ulkonaisesti kuin myös itsensä hyväksyvän rakastminen on sitä elämänmyönteisyyttä, jonka äärimmäiosenä vastakohtana näen elämänkielteisyyden, joka symboloituu kireissä nutturoissa, kireissä ilmeissä ja kaulasta varpaisiin napitetuissa mustissa vaatteissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lea Maria Haapalainen sanoo:

      Seppo: Musta asu on erittäin pukeva, useimmille ihmisille. Niinikään nuttura on suorastaan upea oikein laitettuna. Harmi, että nykyinen lyhythiuksinen trendi on vienyt pohjaa sen suosiolta, mutta se on klassinen ja elegantti!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Lea, teatterin ammattilaisena olen kyllä aivan tietoinen mustan värin ja vaikapa hyvin sommiteltujen nutturoiden upeudesta, metaforani saa tarkoitetun merkityssisältönsä keskustelukontekstista ja adjetiivista ‘kireissä’, missä tällä laadulla on psykologinen konnotaatio.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.