“Tehkää tie!”

Kun kirjoitan tätä, adventtiin, kirkkovuoden tien tekemisen aikaan, on vielä pari viikkoa. Silti mielessä pyörivät nyt tieajatukset.

Olemme juuri muutama päivä sitten hyvästelleet Lähetysseuran kummimatkalaiset, joiden kanssa vietimme tien päällä yhteensä kolmisenkymmentä tuntia. Ja kertyihän niitä kilometrejäkin, varmasti yli viisisataa. Luulisin, että keskinopeus jäi silti selvästi alle 20 km tunnissa.

Kathmandusta ulos ja Kathmanduun johtava läntinen reitti, maan käytännössä ainoa tavara- ja tärkein henkilöliikenteen väylä on sanalla sanoen kehnossa kunnossa. Joka kerta sitä kulkiessani jään pohtimaan, miksei edes tätä, noin kahdeksan kilometrin mittaista tieosuutta saada kuntoon. Tehkää nyt edes tämä tie!

Mutta toinen tieajatukseni on reilun parinkymmenen vuoden takaa ja samalla nyt hyvin tuoreesti mielessä. Kun 90-luvulla matkusti Kathmandusta länteen, pitkin jokivartta näki tuon tuosta kivenhakkaajia, jotka lekaa muistuttavalla työkalulla hienonsivat kiviä sepeliksi mm. tien tekemisen tarpeisiin. ”Mahtaako kivenhakkaaja nähdä mielessään valmiin tien?” mietin silloin. Ja samalla pohdin omaa osuuttani Jumalan valtakunnan tien tekemisessä. Usein se on kuin kivenhakkaajan työtä – niin pientä, että suuren kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa. Ja silti on luotettava siihen, että tie valmistuu, että Tie on jo olemassa.

Päätien varressa kivenhakkaajia näkee nykyään paljon vähemmän kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Mutta kummimatkalaisten kanssa kävimme yhdessä kivenhakkaajakylässä ja huomasin, että työ onkin vain siirtynyt päätien jokivarresta hieman syrjemmälle.

Suurella, kauniilla ’chautaralla’, polun varren levähdyspaikalla, haastattelemme kolmea Lähetysseuran kummiohjelman tuella peruskoulun jälkeisiä jatko-opintojaan suorittavaa nuorta naista. Kaikilla tytöillä on sukunimi, joka paljastaa heidän olevan daliteja, alakastisia. Nepalissa sukunimi on oikeammin kastinimi. Nimen perusteella tiedetään, mihin kastiin kukakin kuuluu. Muutama keski-iän ohittanut yläkastinen mies istuu toisella puolen chautaraa ja seuraa syrjäsilmin ja -korvin tilannetta. Välillä tytöt hiljentävät äänensä niin, että on vaikea kuulla, mitä he kertovat. Virallisesti kastisyrjintä on nyt lailla kiellettyä. Mutta mennee vielä monta sukupolvea ennen kuin se oikeasti jää historiaan. Toivottavasti jää!

Kummin ja kummiopiskelijoiden kohtaamisen iloa. Opettaja Johanna Saarikosken koulu on tukenut kivenhakkaajakylän nuorten opiskelua jo vuosien ajan.

Jokaisen tytön perheestä yksi tai useampi perheenjäsen on töissä joella. Miehet kokoavat joesta isoja kiviä, naiset, lapset ja nuoret hakkaavat niitä sepeliksi. Ainakin yksi näistä opiskelijatytöistä kertoo auttavansa äitiään joella koulupäivien jälkeen, kaikkina vapaapäivinä ja kaikki loma-ajat. Aamuvuorolaisten koulupäivä peruskoulun jälkeisillä ns. +2-luokilla alkaa kuudelta ja päättyy kymmeneltä. Puolentoistatunnin koulumatkasta huolimatta aikaa jää vielä kivenhakkuullekin.

Koulutus on näille tytöille mahdollisuus. Se voi olla tie toisenlaiseen elämään, tulevaisuuden toivo. Sunita haaveilee oikeustieteen opinnoista. Samjana haluaisi opiskella tiedotusoppia ja tehdä töitä journalistina. Sangitan toiveammatti on opettaja.

Tätä tietä olemme saaneet ja saamme olla heille tasoittamassa. Ja miten upeita näköaloja tiellä avautuukaan, jos dalit-kylien nuoret naiset pääsevät vaikuttamaan maassaan juristeina, journalisteina ja uusien sukupolvien kasvattajina! Ehkä silloin vähitellen syrjintä todella lakkaa. Ehkä silloin korruptiokin saadaan aisoihin. Ehkä silloin teiden kunto konkreettisestikin kohenee.

Sunitan, Samjanan ja Sangitan kaltaiset nuoret ovat toivo omalle maalleen. He kasvavat roolimalleiksi nuoremmilleen. He näyttävät, että se, mitä ennen pidettiin mahdottomana, onkin täysin mahdollista: että alakastiset ja tytöt – ja alakastiset tytöt – voivat pärjätä koulussa ja valmistua haluamiinsa ammatteihin siinä, missä kuka tahansa muu.

Tätä tietä kannattaa olla tasoittamassa! Tätä tietä Jeesuskin ratsastaa – niiden keskellä, joita halveksitaan, syrjitään ja sorretaan ja jotka silti jaksavat uskoa ja toivoa, ponnistella kohti parempaa huomista. Tämä tie vie iloon, rauhaan ja oikeudenmukaisuuteen.

Tehdään tämä tie yhdessä, Jumalan avulla.

Elina Lind
kirkollisen työn koordinaattori, Nepal

Sunita, Samjana ja Sangita saavat tukea opintoihinsa Lähetysseuran kummiohjelman kautta. Shristi on vasta hakemassa tukea peruskoulun jälkeisiin jatko-opintoihin.

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogi

Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Latinalaisen Amerikan kehitysyhteistyökoordinaattori Arja Koskinen * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Lähi-idän alueen tiedottaja Sari Lehtelä * Mekongin alueen kirkollisen työn koordinaattori Tero Massa * Tansanian Makumiran yliopiston opettaja Katri Niiranen-Kilasi * Tansanian kummityön koordinaattori Pia Pyhtilä * Pohjois-Suomen seurakuntayhteyksien koordinaattori Juha Taanila * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen