Tehkääpä jana...

Olen miettinyt sen sellaisia, että ehkäpä suurin osa teologisiin kädenvääntöihin heittäytyvistä ihmisistä asettuu mieluummin janalle kuin lokeroihin. Itsekin taivun käyttämään usein itsestäni nimitystä "liberaaliteologi", vaikka en minä monissa asioissa mitenkään erityisen liberaali ole. Olen vain ajatellut, että se stereotypisoi ihmisille hyvin sen, että ilmoittaudun historialliskriittisen raamatuntutkimuksen metodin kannattajaksi eikä minulla ole ongelmia naispappeuden tai muun etelän valopäiden aikaansaannosten kanssa. Sanon monesti itseäni myös "naispapiksi", vaikka on vain "pappeutta", mutta mielestäni termi "naispappi" jotenkin ymmärrettävästi määrittelee sen asian, että olen nainen ja pappi ja kannan harteillani vuoden 1986 kirkolliskokouksen päätöstä ponsineen päivineen sekä mielenpahoituksineen.

 

Siihen janalle olen miettinyt kaksi eri ääripäätä, sillä janassa on vain kaksi päätä. Janan ehdoton valttikortti ei olekaan päiden määrä, vaan se, että siihen voi vetää ruksin, kumpaa päätä lähempänä kokee olevansa.

 

Toisessa ääripäässä voisivat olla sellaiset ihmiset, joille syyllisyys on ollut tavalla tai toisella kahlitseva asia elämässä. Siellä voisi olla paljon tunnollisia ja kilttejä ihmisiä, jotka yrittävät elää elämänprojektinsa kympin arvoisesti niin, että viimeisellä veräjällä Pietari palkitsee heidät hymypoika/tyttöpatsaalla. He yrittävät parhaansa mukaan ottaa huomioon kaikki ihmiset ja hukkaavat siinä samalla itsensä. Elämä on näyttäytynyt monenlaisina rajoituksina ja esteinä, sillä Raamattu ja lähimmäiset asettavat melkoisen miinakentän kympin tytölle ja pojalle. Kun sitten tunnollisuuden perikuva saa jonkinmoisen armonvilahduksen, se näyttäytyy hänelle ehkä rajoitusten poistumisena. Mahdollisuutena elää elämäänsä hajalla ja epäonnistuneena. Se on vapauden luksusta, johon ei enää mikään eikä kukaan voi tulla vetämään rajoja. Hän tarvitsee vapautta, sillä rajat kahlitsevat hänet ikuiseen syyllisyydentuntoon ilman toivoa armahduksesta. Hänen rakkain raamatunkohtansa voisi olla "Vapauteen Kristus meidät vapautti" tai "Pelkoa ei rakkaudessa ole". Hänelle Raamattu on kirja, jonka sanoma avautuu vain vapaudesta käsin. Hän on liberaali, sillä latinan sana 'liber' merkitsee 'vapaa'.

 

Toisessa ääripäässä voisi olla sellainen kansalainen, jonka elämä on ollut jollakin tavalla rajatonta. Joko niin, että hän on elänyt itse rajattomasti tai hän on kasvanut sellaiseen ymmärrykseen, että maailma on täysin rajaton ellei joku aseta rajoja. Rajattomuus on merkinnyt hänelle jollakin tavalla sellaista maaperää, joka ei ole ollut jalkojen alla kovin vakaa. Hän on myös saattanut elää täydellisen rajatonta elämää esimerkiksi päihteiden suhteen tai asettunut lain asettamien rajoitusten ulkopuolelle. Ei välttämättä kuitenkaan, hän voi olla myös raivoraitis ja lainkuuliainen. Rajojen ulkopuolella on siis olemassa tietty kaoottinen rajattomuus, relativismi, joka kahlitsee ihmisen kävelemään hetteisellä elämän suollaan kohti kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Hänelle armo on merkinnyt sitä, että on olemassa ikuisia totuuksia, jotka eivät muutu, vaikka kaikki muu ympärillä muuttuisi. Hän tarvitsee struktuureja ja ikuisia totuuksia, sillä ne jäsentävät kaoottisen maailman sopusointuiseksi. Rajat luovat turvallisuudentunnetta ja lujan pohjan, jonka päällä on hyvä kävellä. Hän ei voi ymmärtää, miksi joku toinen haluaisi kipata vanhat hyvät jutut laidan ylitse, ja suunnistaa määrätietoisesti kohti suota. Hän on konservatiivi, sillä 'conservare' merkitsee 'säilyttää'.

 

Sinne janalle sitten voi laittaa ruksia siihen kohtaan, mihin ajattelee oman psyykensä rakenteen mukavasti solahtavan. Tarvitsenko vapautta vai tarvitsenko rajoja? Tarvitsenko uudistusta vai tarvitsenko säilyttämistä? Mita haluan säilyttää, mitä uudistaa?

 

Voi olla, että tämä ajatus ei pidä ollenkaan paikkaansa ja aivan ehdottomasti se varmastikin tarvitsee jatkojalostusta. Minulle itselleni kuitenkin se on avannut sellaisen ymmärryksen näkökulman, että toiselle osapuolelle voi olla psyykkisesti piinaavaa se, miten minä rusikoin uskomme perusasioita ja aivan kuin piruuttani kärrään kottikärrykaupalla kaaosta hänen maailmaansa. Ja toivoisin, että hän voisi nähdä, että minulle on psyykkisesti piinaavaa se, että minut yritetään kahlita sellaisiin rakenteisiin, joista juuri usko on minut vapauttanut.

69 kommenttia

  • Tero Hokkanen sanoo:

    Jorma. Suomen evl-kirkon katekismus vuodelta -48 kertoo kuudennessa luvussaan uskonelämästä seuraavaa:

    Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä, maailman henki valtaa ihmisen sydämen. Vain hämärästi hän ikävöi Jumalaa ja iäisyyttä. Hän tuntee tosin elämänsä tyhjyyden, ja ajoittain synti vaivaa häntä; mutta hän ei tajua, että hänen tärkein asiansa olisi sielun pelastus. Tälläistä tilaa sanotaan suruttomuudeksi.”

    s. 73.

    Lakia ei ole kumottu, vaan täytetty Kristuksen toimesta, kuten sanoit, mutta lain 2. käyttö tarkoittaa mielestäni sitä, että se ajaa Kristusta, mutta jos Kristusta ei julisteta, ja ihmiset luulevat itse kykenevänsä täyttämään lain, he joutuvat yksinomaan epätoivoon. Luther käy tuota lain ja evankeliumin suhdetta lävitse ainakin galattalaiskirjeen selityksessä, että antinomilaiskiistan yhteydessä Laki ja evankeliumi -kirjassaan. Tunnustuskirjoissakin tuota käydään lävitse.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Minulle jäi epäselväksi mihin Hokkasen nimellinen viesti oli vastaus. Olin ottanut kantaa siihen, että niiden jotka ovat langenneet kasteen armosta, tulisi palata siihen pelastuakseen. Siihen asti heitä valiitsee laki. Niiden, jotka vaeltavat Hengessä, tulee myös kuulla laki, jotta he muistaisivat mitä vanha luomus tarvitsee, ettei se pääsisi herraksi. Heille tämä kolmas käyttö ei kuitenkaan ole uhka, koska heille ei enää kadotustuomiota ole. He täyttävät lakia rakkaudessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    jorma ojala, ihmismielen ja järjen käytössä ei ole mitään vikaa, vaikkei niiden kautta taivaa portit aukenisikaan. Mielestäni siihen ei kannata suhtautua moralistisesti aivan kuin järjen käyttö olisi syntiä tai muuten arveluttavaa. Suodattimella tarkoitan sitä, että meistä kukin lukee Raamattua sen ymmärryksen valossa, mikä meille on syntynyt elämänhistoriassamme, psyykessämme, sosiaalisessa verkostossamme jne. Osa meistä kuvittelee sulkevansa sen pois, mutta minun mielestäni kyse on vain siitä, että haluaa pysytellä tietoisesti tiedostamatta miksi joku kohta tuntuu niin tärkeältä ja joku toinen vähemmän tärkeältä. On päivänselvää, että kukin meistä poimii Raamatusta merkittävämpiä ja vähemmän merkittäviä kohtia. Se, että pyrkii lisäämään ymmärrystään siitä, miksi juuri nämä poimin tärkeiksi ja näitä en, on eräänlaista rukousta, keskustelua Jumalan kanssa ja oman raamattu- ja jumalasuhteensa syventämistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kiitos vastauksestasi. Minä viimeksi olen vastustanut järjen käyttöä. Meillä on vissiin nyt se näkemysero, että minusta järjen tulee olla uskolle alistettu. Minusta ei ole oikein, että tuosta vaan hylätään klassinen kristinusko, kaikki se mitä se on uskosta ja Raamatusta ymmärtänyt, ja korvaava tieto otetaan sen sijaan jonkun vähemmistöliikkeen ohjelmajulistuksesta. Sitten se tunnottomuus, kovuus ja rakkaudettomuus, millä asiaa ajetaan, se panee kauhistumaan. Tässähän on nyt se koetinkivi, jota voi käyttää – olithan itsekin suosittamassa sitä, että koetellaan ja pidetään se mikä hyvää on…. tai koetellaan henget, ovatko ne Jumalasta lähtöisin.

    Hyvin asiallisesti, Helena P. suosittelit tuolla alempana minulle Sidottua ratkaisuvaltaa lukemiseksi. Kerroin, että olen tuota kirjaa rakastanutkin. Mietin tässä eilen, johtuiko neuvosi siitä, että puhuin ratkaisusta. Minä korostin ratkaisua, mielenmuutosta. Teen sen edelleen vankasti siitä kokemuksesta, että Jumala itse on kaiken subjekti. Eräs lukija kirjoitti minulle, ja yhdyn täysin hänen näkemykseensä, jota lainaan tässä: – K y l l ä, ihminen “suostuu” Jumalan työn kohteeksi sitten kun hän ei enää jaksa juosta pakoon ja hänet otetaan syliin…. Sellaista suostumista se on!. – Katumus ja synnintunto ovat asioita, joita Jumala tekee sydämelle, jonka hän ON ottanut hoitaakseen, jolle siis se armo on suotu… – Jos Jumalan armo ei kohdistu sydämeen, ei siellä näe syntiä eikä aihetta kiiruhtaa Kristuksen luo – Jumlaa kulkee siis kaikessa edellä, Hän on se, joka kutsuu ja rakastaa ensin. – Ajatellaan vaikka Tuhlaajapoikaa, vaikka hän loppuun asti pani isälle hanttiin, lähdettyään jo leivän toivossa isän luo, hän vielä sielläkin pyysi päästä vain palvelijaksi – silti isä otti hänt omakseen. Isä rakkaus seurasi häntä siis alusta alkaen…… Summa summarum: on oltava tarkkana, kun ratkaisusta puhuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    jorma ojala, minä ehkä ajattelen ratkaisun ja mielenmuutoksen olevan eri asioita sillain, että ratkaisu sisältää jonkun ihmisen oman osuuden asiassa. Mutta kivasti kirjoitat tuosta teemasta, ei minulla ole siihen sen enempää nokan koputtamista. Varmaan tunnet Sidotun ratkaisuvallan paremmin kuin minä. Minä olen lukenut sen vain kerran

    Ajattelen järjen ja uskon suhteesta niin, että kummallekin on paikkansa. Järjellä ei voi tavoittaa Jumalaa, mutta uskon ei pidä olla “järjetöntä”. Minusta järki ei ole eikä sen pidä olla uskolle alisteinen. Mutta nöyrä pitäisi olla siinä mielessä, että muistaisi Jumalan olevan järkeilyjen ulottumattomissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Turha kai on jatkaa, eipäs-juupas-linjalla…. Et ehkä mustanut, että järkikin on samaa, jota Paavali sanoo lihaksi. Se on siis turmeluken alainen. Sen pitäisi siis olla Pyhän Hengen johdatuksessa. Näin sanoin pari vuotta sitten Jari Jolkkonen blogissaan: Järki on annettu tämän maailman hoitamista varten. Siksi Lutherin perilliset arvostavat tieteitä, sivistystä ja koulutusta. Mutta järkikin on rajallinen ja puolueellinen. Rajoihinsa se törmää, kun Jumala tulee lähelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Mä en ole kokenut tätä eipäs-juupas -väittelyksi. Sun näkökulmat on peilejä, joita vasten mä katson omiani. Enkä mä ole Jolkkosen kanssa eri mieltä tuosta Koko ajanhan mä olen sanonut, että järjellä Jumalaa ei tavoiteta. Mutta kiitän tästä keskustelusta. Se on ollut mukava.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Joo, mutta siitä tulee helposti sellaista väittelyä, kun poterot on kaivettu syvälle…. Tämä oli mielestäni oiva keskustelu, koska siinä puhuttiin älykkäästi asiaa ja samalla pyrittiin myös ymmärtämään jotain.

    Olemme siis herran kukkarossa tai Jumalan kämmenellä, aivan niin kuin heiluhäntä pesässään….

    Makeasti oravainen makaa sammalvuoteellansa minnekä ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Helena Paalanne:

    Ajattelen järjen ja uskon suhteesta niin, että kummallekin on paikkansa. Järjellä ei voi tavoittaa Jumalaa, mutta uskon ei pidä olla “järjetöntä”. Minusta järki ei ole eikä sen pidä olla uskolle alisteinen. Mutta nöyrä pitäisi olla siinä mielessä, että muistaisi Jumalan olevan järkeilyjen ulottumattomissa.

    Kun ihminen uudestisyntyy tulee hänen nöyrtyä lapsenkaltaiseksi eli onko lapsella “järkeä” erottaa hyvää ja pahaa, eikö Isän tehtävä ole ohjata lapsi oikealle tielle?? Näin ainakin minä ymmärrän että nöyrille Jumala antaa armon ja alkaa tehdä työtään heissä.

    Kuka on se maallinen isä joka sanoo pienelle lapselle että kyllä voit seurustella noiden huume porukoitten kanssa kunhan vain otat heiltä vain hyvän ja jätät pahan ottamatta???

    Ilmoita asiaton kommentti