Tekemisen vai olemisen kulttuuri

Terveisiä juuri päättyneeltä viiden kuukauden vuorotteluvapaalta ja samalla työelämän alun tunnelmista. Sain viettää kesän yli kauan haaveilemaani vapaata siirtyessäni elämän iltapäivän puolelle. Nyt olen ollut pari päivää jälleen töissä. Hyvä mieli koetusta ja myös paluusta mielekkääseen työhön.

Sekä vapaani aikana että sen jälkeen olen joutunut vastaamaan monta kertaa kysymyksiin, mitä teen tai tein vapaallani. Joskus on pitänyt vähän kiemurrella vastausta, koska kyseessä ei ollut tekemistä varten oleva vapaa. Tahdoin pitää tauon monella tavalla vaativasta työstä juuri siksi, ettei tarvitse tehdä mitään erityistä. Se ei kuitenkaan tarkoita vain lepoa, laiskottelua tai löysäilyä; toki niitäkin. Myönnän, että olen etuoikeutettu saadessani mahdollisuuden tällaiselle irtiotolle, josta kuuluu kiitos myös työnantajalleni.

Elämässäni on paljon muitakin tärkeitä asioita kuin työ. Sen etenkin huomasin menneinä kesän ja syksyn kuukausina. Joillekin olen sanonut, että tein samaa kuin virkeät eläkeläiset. Välillä piti oikein antaa itselle vapaapäivä lomailusta. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, vaikken tehnyt edes matkoja maailman ääriin. Lähialueillakin on riittävästi ihmeteltävää.

Mutta silti on pitänyt vastata siihen, mitä tein ja vastaukseksi on välillä tuntunut kelpaavan vain jokin konkreettinen tekeminen. Ei riitä, että on lukenut tai nauttinut kesäriennoista tai miettinyt rauhassa syntyjä syviä; elämää ja Jumalaa. Tai että kääntää kylkeä norppakivellä Saimaalla. Onneksi minulla on tarjota käsinkosketeltavaksi tulokseksi eräs iso opiskeluprojekti, jonka sain tehtyä itsellenikin yllätykseksi. Ei siis ihan "hukkaan" vuorotteluvapaa mennyt.

Tämän äärellä olen miettinyt jälleen kerran tekemisen meininkiä ja kulttuuria. Pitääkö aina tehdä? Pitääkö tekemisellä ja touhuamisella, tilanteilla ja tapahtumilla lunastaa olemisensa, roolinsa ja tehtävänsä? Ymmärrän, että konkreettiset toiminnat ovat jollain lailla mitattavia, joilla arvoidaan mennyttä ja suunnitellaan tulevaa. Riittääkö ajallisesti tai määrällisesti mitattavat asiat töissä tai muuten ihmiselämässä? Voiko olla jotain muuta arvion mittaria kuin tekemisen mittaaminen.

Näitä kysymyksiä pohdin nyt palatessani töihin seurakuntaan, kun ensi vuoden suunnitelmat ovat ajankohtaisia. Ja mietin samaa myös laajemmin elämässä. Minulla on hyvä kokemus menneestä vapaajaksostani, jolloin pääsin suorittamisesta ja tekemisestä hetkeksi pois. Oli hyvä arvioida elämänmenoa tältäkin kannalta ns. kuplan ulkopuolelta.

Siksi esitänkin jälleen kysymykset itselleni ja myös laajemmin: Pääsisimmekö tekemisestä olemiseen? Mitä se oleminen voisi olla? Onko se uhka vai mahdollisuus?

Haastan sinut rakentamaan olemisen kulttuuria.

2 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Ei elämän vaihtoehdot ole joko laiskottelu tai puuhailu. Vapaana oleminen voi olla yhtä merkityksetöntä kun merkityksetön puuhailu.

    Ratkaisevaa on se millä motiivilla puuhailee tai tekee työtä , tai miksi ei tee töitä vaan on vapaa jos talous selliseen sallii.

    Mikä tekee elämästä, työssä tai vapaana , hyvän elämän? Tähän ei ole yleistä vastausta mutta joitakin kriteereitä löytyy. Kun tekee velvollisuutensa lasiaan ja yhteiskuntaa kohtaan ,niin seurauksena on tyytyväisyys ja hyvä omatunto.

    Jos etsii elämän tarkoitusta, mikä kuulostaa syvämietteiseltä, mutta tekee sen muitten ja velvollisuuksiensa kustannuksella ,niin seurauksena on tunne epäonnistuneesta elämästä.

    Vapaa-aikaa voi viettää tekemättä mitään ja kuitenkin tuntea elämänsä mielekkääksi. Työtä voi tehdä kuolemansairaaksi asti ja silti tuntea että on väärällä paikalla elämässään.

    Salaisuus on se ,että tietää miksi tekee sitä mitä tekee . Voi olla niinkin ,että kyvyt ja halut olisivat jonnekin muualle ,mutta kun perheen tilanne vaatii pysymään siinä missä on, niin vaatimattomalla työllä on merkitys kun sillä elättää ne joista on vastuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Minusta kannattaa tutkia Ef 2:10 lupausta. Jokainen, joka kohdallaan löytää “edeltäpäin valmistetut teot” on onnellinen. Tämän kuuliaisuuden hedelmänä ja seurauksena sitten meille annetaan kaikki elämän siunaus ja täyteys. Mikään elämä ei ole samalla lailla hyvä kuin se, missä Jumalan ajatukset ja suunnitelmat kohdallamme toteutuvat. Kun opimme hiljaisuudssa odottamaan Jumalaa voi Hän puhua meille ja johdattaa meidät suunnitelmiinsa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Antti Kupiainen
    Antti Kupiainen

    Olen seurakuntapappi henkeen ja vereen, nyt pienen maalaisseurakunnan kirkkoherra itäisellä Uudellamaalla. Sydämeni on myös Virossa ja Saimaanmaalla. Olen kirkon uskollinen poika, joka rakastaa kirkkoaan, vaikkei se ihan täydellinen olekaan. Kukas meistä olisi?

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit