Tenet

Suuret kertomuksetko kuolleet? Dan Brownin romaani Da Vinci -koodi (2003) yhdisti moderniin trilleriin käyteaineeksi salaperäisiä myyttejä, jotka osittain perustuivat tosiasioihin, kuten Leonardon piirros Vitruviuksen miehestä (L’Uomo Vitruviano), tai ovat epätosia, kuten spekulaatiot Jeesuksen ja Magdalan Marian yhteisistä jälkeläisistä.

Suomalaisen arkkitehdin ja kirjailijan Jyrki Erran dekkari Lyijyvalkoinen (2020) yhdistää minun mielestäni toimivasti rikosjuonen taidehistoriaan ja Rooman, urbs aeternan miljööseen. Enpä ihmettelisi, vaikka kirjan pohjalta vielä syntyisisi käsikirjoitus vetävään elokuvaan. Sivuan kirjan aihetta, Caravaggion maalauksia, aiemmassa Kotimaa24-postauksessani (Hänen on tultava suuremmaksi, 14.7.2020).
_ _ _
Christopher Nolan leipoo oman toimintaelokuvansa Tenet (2020) samankaltaisella reseptillä ja maustaa agenttitarinaa antiikista peräisin olevalla Sator-neliöllä. Sator-neliö? Tämä vaatii vähän taustoitusta.
_ _ _
Teimme vaimoni kanssa teologian jatko-opintoja 1990-luvun alussa Tübingenin 1477 perustetussa yliopistossa. Naapurissa asui yliopiston latinan kielen professori Heinz Hoffmann. Kyläilimme toistemme luona.

Professorin kodin seinällä oli muutama kookas grafiikan lehti, joiden aiheena oli 25 kirjainta aseteltuna viiteen viiden kirjaimen jonoon. ”Es ist Sator-Quadrat, weit seit Antike gekannte magischer Text.” Uteliaisuuteni heräsi ja professori intoutui pitämään aiheesta kiinnostavan esitelmän. Hän oli kirjoittanut siitä laajan artikkelin Antiikkia käsittelevään Ensyklopediaan (Satorquadrat. Pauly's Realencyklopädie der Altertumswissenschaft. Suppl.XV. Stuttgart 1978, Sp. 478-565).
S A T O R
A R E P O
T E N E T
O P E R A
R O T A S
Sator -neliö tunnetaan kokonaisena tai yksittäisten sanojen esiintyminä, alkuperäisessä muodossaan tai muuntuneina eri puolilta antiikin maailmaa, kuten Pompeijista, Bysantista, Koptikirkon alueilta Pohjois-Afrikasta, jopa keskiajan Turusta.

Tässä ei ole mahdollista mennä kaikkiin neliön yksityiskohtiin, mutta totean siitä lyhyesti jotain. Kyse on palindromista eli tekstistä, joka on mahdollista lukea identtisesti alusta loppuun ja lopusta alkuun, esimerkkinä kaikkien tuntema saippuakauppias. Joutjärven seurakuntanuoret keksivät aikanaan uusia palindromeja nuorisopastorinsa Aarne Moströmin innostamana, kuten Atte kumiorava varo imuketta.

Sator-neliö on edellisiä erikoisempi palindromi, sillä sen teksti SATOR AREPO TENET OPERA ROTAS päällekkäin viidelle riville aseteltuna on mahdollista lukea neljään eri suuntaan. Tämän ominaisuutensa vuoksi sitä alettiin varhain pitää maagisena taikatekstinä. Kristillisessä maailmassa Sator-neliön (hieman muuntuneiden) sanojen mukaan nimettiin esimerkiksi Kristuksen viisi haavaa tai Itämaan tietäjät.
_ _ _
Mitä itse teksti tarkoittaa? Aiheesta on julkaistu suuri määrä tieteellisiä artikkeleita, mikä kuvastaa tekstin moniselitteisyyttä. Erityisesti on pohdittu sanojen Arepo ja Rotas merkityksiä. Rotas on nähty pyörää tarkoittavana substantiivina tai teonsanana ”saada pyörimään” ja merkitsevän (pyörä)auraa.

Neliön ulommaisten rivien konsonantit S-T-R yhdistettyinä neliön keskellä olevaan N-kirjaimeen on nähty viittauksina Saturnukseen, joka oli muinaisessa Roomassa ajan kierron, maanviljelyn ja magian jumala. Saturnuksen puoliso oli maanviljelyksen jumalatar Ops (vrt. monikko Opera) ja heidän poikansa Jupiter.

Arepoa on pidetty henkilönimenä, ja nähty siinä viittauksia egyptiläisiin jumaluuksiin Harpokratekseen tai Serapikseen, tai aakkosten alkuun ja loppuun, Alfaan ja Omegaan.

Itse asiassa kolme neliön sanoista on helposti ymmärrettäviä. Sator tarkoittaa kylväjää (< sero, kylvää) tai jumalallista voimaa, maailman Luojaa. Opera tarkoittaa tekoja (< opus, teko). Tenet (< tenere) puolestaa tarkoittaa ”hän pitää yllä, hallitsee, säilyttää”. Substantiivina tenet tarkoittaa opinkappaletta, dogmia.

Neliön viidelle sanalle on siten saatu esimerkiksi käännökset ”Viljelijä Arepo työskentelee aurallaan” tai ”Viljelijä Arepo hallitsee vaivoin pyöriä.” Minusta nämä käännökset ovat väkinäisiä.
_ _ _
Naapurimme professori Hoffmann esitti minulle julkaisemansa teorian Sator-neliön käännöksestä, joka oli yksinkertainen ja ymmärrettävä. Kaikkia viittä sanaa ei ollut tarkoituskaan lukea yhdeksi lauseeksi, vaan ymmärtää sanat Arepo ja Rotas sanojen Opera ja Sator peilikuvina. Ne voitiin jättää huomiotta. Neliötä tuli siten lukea ensimmäinen rivi vasemmalta oikealle ja seuraava rivi oikealta vasemmalle päättyen sanaan Tenet.

Ehkä tästä lukutavasta antaa vinkin Etelä-Ranskan Oppedesta löydetty roomalaisaikainen, kalkkikiveen hakattu Sator-neliö, jossa tekstin alkava S-kirjain on peilikuvana sekä ilman ylä- ja alakaaria. Siten erikoinen S-kirjain näyttäisi olevan kuin tiekartta lukutavalle: vasemmalta oikealle, oikealta vasemmalle ja vielä vasemmalta oikealle.

Näin neliöstä voidaan lukea neljään kertaan lause Sator Opera Tenet ”Kylväjä pitää huolen töistään” (vasemmalta oikealle, oikealta vasemmalle, ylhäältä alas, alhaalta ylös).
_ _ _
Sator-neliön tekstin käännös toistaa ikiaikaisen totuuden. Kylväjä muokkaa maan, kylvää siemenen sadon saamisen toivossa ja aikanaan korjaa sadon. Näin on jatkunut sukupolvelta toiselle. Maan pitäminen elinkelpoisena on tulevan sadon edellytys.

Se koskee monia muitakin asioita: metsän istutusta ja taimikoiden hoitoa, lasten kasvatusta ja koulutusta, terveydenhoitoa, maan taloutta. Hyvä siemen hyvässä maaperässä kasvaa hyvää satoa. Vääränlainen siemen ja hedelmätön maaperä eivät anna satoa, puhumattakaan siitä, ettei lainkaan kylvetä vaan lainataan viljaa muualta.

Tarvitaan uutta toivoa ja rohkeutta ylläpitää elämän jatkumista: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.” (1 Moos 8:22).
_ _ _
Jeesuksen kylväjävertaus liittyy samaan asiaan. ”Mies lähti kylvämään. … Osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää. Jolla on korvat, se kuulkoon.” (Matt 13). Jumalan sanan kylvö on jatkunut pitkään ja tuottanut satoa. Länsimaiset arvot, sivistys, lukutaito, lähimmäisistä huolehtiminen ovat kristillisen kylvön satoa.

Kirkon piiriin on liitetty aina uusia ihmisiä kasteen kautta, kun evankeliumia on pidetty esillä ja sen satona on kasvanut uskoa ja rakkautta. Minusta näyttää siltä, että Jumalan sanan kylvö on harventunut ja entistä harvemmin siemen osuu otolliseen maaperään. Siksi tarvitaan sitä, että ”Kylväjä pitää huolen töistään.”
_ _ _
Kylväjä - Sator - on viime kädessä Jumala, kaiken alkusyy ja elämän antaja, joka on luonut maailman, aineen ja aineettomuuden, aineiden väliset voimat, jotka ovat maapallollamme muovautuneet elämän voimiksi. Jumala ylläpitää elämää auringon valon, painovoiman, kaasukehän, vesien sekä kasvien ja muun elollisen kasvun kautta. Jumala on uskollinen.

Meitä ihmisiä hän kutsuu olemaan uskollisia samalle tehtävälle säilyttää elämää. Silti ihmisten maailmassa kasvaa elämälle tuhoisaa satoa. Jeesuksen vertauksessa työmiehet menivät isäntänsä luo ja sanoivat: ”Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa? Isäntä sanoi heille: se on vihamieheni työtä.” (Matt 13:27-28).
_ _ _
Sator-neliö on tunnettu ja sitä on käytetty myös kristittyjen kesken tunnuksena. Neliön keskellä sana TENET pysty- ja vaakatasossa muodostaa ristin, jonka keskellä on N-kirjain. Kun Sator-neliön 25 kirjainta järjestellään ristin muotoon, saadaan pysty- ja vaakatasossa sanat Paternoster. Näillä sanoilla alkaa Jeesuksen opettama Isä meidän rukous: ”Pater noster, qui es in caelis, sanctificatus nomen tuum. Adveniat regnum tuum…” (Matt 6:9-13)

Tässä Kylväjä paljastaa isän kasvonsa. Hän on taivaallinen Isämme, jota Jeesus kehottaa rukoilemaan sanoilla Isä meidän… . Todellisen rakkautensa Isä osoittaa antaessaan Poikansa Jeesuksen kuolla ristillä maailman synnin vuoksi, jotta maailma pelastuisi synnin ja pahan vallasta.

Pater noster-ristin lisäksi Sator-neliön kirjaimista jää ylitse kahdesti A ja O. Ne muistuttavat Jumalan sanoista: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu.” (Ilm 1:8). Ilmestyskirjan lopulla valtaistuimella istuva Kristus sanoo: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.” (Ilm 21:6, vrt. 22:13).
_ _ _
Sator-neliön kirjaimia on järjestetty lisäksi uudelleen, esimerkiksi seuraavien rukousten muotoon.
RETRO SATANA, TOTO OPERE ASPER
Peräänny Saatana, kaikissa töissä kauhea.
ORO TE PATER, ORO TE PATER, SANAS
Rukoilen sinua isä, rukoilen sinua isä, sinä parannat.
O PATER, ORES PRO AETATE NOSTRA
Oi isä, rukoile meidän aikamme puolesta.
ORA, OPERARE, OSTENTA TE PASTOR
Rukoile, työskentele, osoita olevasi paimen.
_ _ _
Sator-neliön keskellä oleva sana TENET ja sitä vastaava teonsana tenere puhuvat jatkuvuudesta ja ylläpitämisestä. Gregoriaanisessa laulussa melodiaa eli cantus firmusta kannattelee tenori. Esimerkkinä olkoon Grigorio Allegrin Miserere, jota esitettiin Vatikaanin Sixtuksen kappelissa Suurella viikolla, keskiviikkona ja perjantaina Tenebre-palveluksissa. Tenori kantilloi Psalmia 51 ja kaksi kuoroa kommentoi psalmin jakeita responsorioilla.

Tenet tarkoittaa myös oppia ja oppilauseita eli dogmaa. Niiden positiivisena tarkoituksena on ilmaista sanallisesti - joskin rajallisesti - uskon sisältöjä Jumalasta, ihmisestä ja Jumalan pelastusteoista.

Viime kädessä TENET - Hän pitää yllä - on muistutus siitä, että Jumala pitää yllä elämää maailmassa ja hengenelämää heikkouskoisessa ihmisessä.
- - -
Jälkikirjoitus 9.9.
Pompeijista on löydetty kaksi Sator-neliötä. Kaupunki hautautui tuhkan ja laavan alle 79 jKr, mikä antaa ante quem -ajoituksen graffiteille. Olivier Perret uskoo Sator-aiheisella blogisivullaan, että Sator neliö olisi kristillinen ja peräisin itseltään Paavalilta tämän Italian matkalta 60-luvulla. Tässä todistelu menee kuitenkin hurskaan mielikuvituksen puolelle.

Neliön sisältämä Pater noster -risti kylläkin nostaa kysymyksen, kuinka Jeesuksen opettaman rukouksen alku ristin muotoon aseteltuna on päätynyt esikristilliseen tekstiin. Tähän on kolme vaihtoehtoa: 1) Neliö on todellakin kristillinen ja Pater noster -risti tarkoituksellinen. On pieni teoreettinen mahdollisuus, että joku kristitty olisi ehtinyt Pompeijiin ennen sen tuhoa vuonna 79. 2) Neliö on pakanallinen ja Pater noster -risti olisi tarkoituksellinen, jolloin se nousisi muusta kuin kristillisestä traditiosta. Tämä on epätodennäköistä.
3) Pater noster-risti on sattumaa, tai niin kuin Heinz Hoffmann minulle totesi, siinä näkyy Jumalan sormi.

25 kommenttia

  • Täh? 🤔 Tää ei tainnutkaan olla mikään leffa-arvostelu? 🤦‍♂️ Kumma leffa, kun yksikin näyttelijä todisti, ettei hänelle ole vieläkään selvinnyt, näyttelikö hän hyvistä tai pahista. 🤷‍♂️ Mutta arvelen, että tämä bloggaus oli syöttö suoraan Seppo Heinolan lapaan. 🤗

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Ei ollut Hannu elokuva-arvostelu, kun en ole edes nähnyt sitä, lukenut vain jonkin selostuksen, josta käy ilmi, että Sator-neliön sanat esiintyvät elokuvassa.

      Seppo Heinola on yleensä pitänyt täällä esillä Heprealaisen Raamatun lukumystiikkaa. Tässä Sator-neliössä on kyse eri asiasta, vaikka sivuaakin mystiikkaa. Mitään salaperäistä ei Sator-neliöön itsessään liity.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Pienenä tarkistuksena,että olen esitellyt lähinnä Raamatun numeriikkaa ja gematriaa, jotka eivät ole mystiikkaa. Gematria on vain tapa antaa sanoille kaksoismerkitykissiä ja lisä- tai vaihtoehtoista infrmaatiota ja voin täten toimia muistin tukena. Tuo PekKa Särkiön esittelemä numeron viisi taikaneliö sisältäen numeroiden sijasta kirjaimia, voidaan muuttaa myös numeroiksi kolmella kielellä, mutta heprea on ehkä mielenkiintoisin, sillä esim. SATOR onanagrammi heprean sansta SORAT, joka merkiten mustaa aurinkoa (auringopimennys/ pimeäsynteesi 666 nm.) antaa lukuarvon 666 näin S=60 O=6 R=200 A=1 ja T =400= 666:n. Nyt kolmen kuutosen summa on 18, joka vastaa heprean sanaa elämä, jonka juurikin aurinko maan eliöille ja kylvön onnistumisille mahdollistaa. Asialla ovat ollet muinaisheprealaiset astronomiaa ja biologia tunteneet gnostikot ja kabbalistit.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Tämä ratsukko on nostanut puomit omalle liitokorkeudelleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Entä mitä pidit itse elokuvasta? En paljasta juonta, mutta totean, ettei sitä arvannut ennakolta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Jos Shakinpelaajat pelaavat täyskierrosturnauksen. Eli jokainen pelaa jokaista vastaan. He voivat käyttää täsmälleen tällaista 5 × 5 turnaustaulukkoa.

    Diagonaali 1.1 – 5.5 joka muodostaa sanan S R N R S jää pois käytöstä, koska pelaajat eivät pelaa itseään vastaan. (S R N R S = palindromi)

    Taulukko toimii aina vaikka pelaajia olisi kuinka paljon. Ykkös pelaajan Sator. Toistuu vastaavasti ykkösenä myös ylhäältä alas. Vastaavasti toinen Arepo toistuu toisena ylhäältä alas. Jos taulukkoa laajennetaan kahdeskymmenes toistuu kahdentenakymmenentenä ylhäältä alas.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Eli 5 × 5 taulukko olisi 5 pelaajan täyskierrosturnaus. 10 × 10 taulukko kymmenen pelaajan täyskierrosturnaus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tuskinpa pythagoralaisten maagisten lukuneliöiden laatijat shakkia pelasivat. Poikani on muuten shakkimestari että meillä kotona pelatiin aikanaa shakkia ahkerasti. Tiedätkö Werner miksi shakissa on juurikin 64 ruutua?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Tämä ei varsinaisesti liittynyt shakin pelaamiseen vaan on muodostaa turnaustaulukon, josta selviää miten pelaajat sijoittuvat. Turnausjohtajan työväline.

      Shakkiliitto tunnistaa Kari Heinola nimisen shakkimestarin?

      64 ruutua voisi olla sopiva siihen, että siinä voidaan jotenkin käsittää Tilaa, Aikaa ja Materiaalia. Ja niiden monimutkaisia suhteita. Riittävän pieni pienoismaailma. Mutta kumminkin riittävän suuri, että kukaan ihminen ei ole pystynyt sitä täysin hallitsemaan. Ehkä siksi maailman suosituin peli ??

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      2 potenssiin 5. Jos lauta olisi suurempi pelit kestäisi liian kauan. Jos lauta olisi pienempi pelit olisivat ja lyhyitä päättyisivät liian usein tasan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Netti: “Turnaus on päättynyt. Palkintojenjaossa nähtiin sekä kokemusta että nuoruutta. Voittoon ylsi tuloksella 10,5/11 kokenut shakkimestari Vesa-Pekka Heinola. Muut mitalisijat menivät Tammerin U18-nuorisolle, kun hopealle sijoittui Jimi Multanen 10 pisteellä ja pronssille Tamás Martinec 9 pisteellä.”

      Shakki on ‘elämän peli’, heprealaisessa elämän puussa on 32 polkua ja shakissa 32 nappulaa. Elämän nelikirjain (laudan 4 kulmaa) AGCT voi muodosta aminohappoja periaatteesa 64 erilaista. Afrikklaisella Dogoniheimolla on ns. elämän pelto,.jossa on 64 ruutua. 64 on Adamin ja Eevan yhteinelukuarvo ja 64 vasta myös sanaa DjNA eli totuus.,oikeus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Kas kun ei Vesa-Pekka ole Fidemestari

      Liittyykö muka afrikkalainen pelto shakin syntyyn???

      Melkein kaikissa peleissä ja kentissä on 4 kulmaa. Tai ainakin kymmenissä

      Shakki on myös pelien kuningas. Ja kuninkaiden peli.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Dogoneilla,kiinalaisila (myös numeroon 64 liittyvä peli) intialaisilla (8 pyhä luku heillä) ja heprealaisilla on saatanut olla samanlähteistä primätietoa elämän synnystä. Veskulta puuttuu Fidestä jokunen piste. Shakin alkukodissa Intiassa Benaresin temppelissä on kupoli, jonka alla pronssilevy edustaa maailman keskusta. Tässä levyssä on kolme kynärä korkuista pystysuoraa vartta. Maailmaa luodesaan Jumala asetti yhdelle varresta 64 erikokoista kultalevyä, joista suurin oli alhaalla ja pienin ylhäällä. Tämä muodosti Brahman tornin. Yöllä ja päivällä, tauotta, papit siirtelivät levyjä ko. varresta toiseen. Vain yksi levy on otettava kerralla, ja levyn sijoittaminen toiseen halkaisijaltaan pienempään on kielletty. Kun kakki 64 levyä saadaan siirretyksi Brahamin tornista toiseen varteen, temppeli ja maailmankaikkeus hajoavat. Tällöin tulee maailman loppu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Monella shakinpelaajalla suoritustaso nousisi helposti 50-100 pinnaa, jos pääsisi eroon boheemi elämästä.

      Ehkä vaan shakki on niin hyvä luomus matematiikasta, geometriasta ja taiteesta, että Caissa on vaan halunnut sen luoda. Ja ihmisille iloa tuoda.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Poikani ei ole varsinaisesti boheemi. Häneltä puuttuu enää vain 17 pinnaa. Mutta nyt emme enää pitkään ole olleet suoraan Särkiön aiheeessa. Sator anagramina antaa mm sanan Toras, jonka juuri tor viitta johnkin ympyrässä kulkevaan. (vrt tori,vanhat torit olivat ympyrämallisia) Ympyrässä kulkeva S eli käärme viitanne precessiokäärmeeseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Poikani ei ole varsinaisesti boheemi. Häneltä puuttuu enää vain 17 pinnaa. Mutta nyt emme enää pitkään ole olleet suoraan Särkiön aiheeessa. Sator anagramina antaa mm sanan Toras, jonka juuri tor viitta johnkin ympyrässä kulkevaan. (vrt tori,vanhat torit olivat ympyrämallisia) Ympyrässä kulkeva S eli käärme viitanne precessiokäärmeeseen. Ko neliön kaikki viistot lukutavat ovat muuten palindromideja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Olisipa hienoa jos vielä yli 17 pinnaa luku kasvaisi. Olisi hieno rukous, jos Suomen Shakkiväki pystyisi vähentämään alkoholin käyttöä. Monen suoritukset nousisi. Ikäviäkin kohtaloita on.

      Mitä jos neliö olisi 6×6 ovatko silloin enää viistot lukutavat palindromeja?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Yksinkertaisesti, ilman sen suurempia mysteerejä, voisi asian nähdä näinkin: Jos piirretään neliö ja sen yläviivasta viiva alaviivaan ja sama poikittain, saamme ristin, ja neljä pientä neliöä. Maailmaan liitettynä saamme maan neljä ilmansuuntaa, pohjoinen, etelä, itä ja länsi. On sanottu, että Jeesu tuli rintiinnaulitsemaan maailman. Mutta maan neljästä tuulesta puhutaan jo ennen Jeesusta, joten se, että hän tuli ristiinnaulitsemaan maailman ei pidä paikkaansa. Muunnoksena ehkä, yläpuoli alapuoli, oikea, vasen. Jossa vasen on yhtä kuin väärä, vaikka väärän vastapari on suora.

    Kun lisätään koillinen, kaakko, lounas, ja luode, voidaan jo piirtää kulmio, jossa on kahdeksan kulmaa.

    Jos katsomme asiaa Avaruudesta käsin, mielen tai sielun silmin, se ei enää toimi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Yksi mielenkiintoinen seikka, kun sanomme, että suuntaudumme länteen, ja läntiset arvot, joita pidämme oikeina, oikealla puolella olemisena.

    Kartaa katsoessa, länsi on kuitenkin vasemmalla puolella ja itä oikealla puolella.

    Pitäisi mennä kartalle makaamaan, kuin ristipuulle, jolloin itä näyttäisi olevan vasemman käden puolella ja länsi oikean käden puolella.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Muinaiset heprealaiset kutsuivat ‘oikeaita’ immeisiä nimellä benjonim eli ‘oikean käden pojat’. Tarkoitti sitä.,että kun mies seisoi katse aurinonnousun ‘päivän’ suuntan kädet levällään ‘ hänen toinen kätensä osoitti etelään ja auringon kiertoon ja toinen pohjoisen kylmään ja pimeään. Siksi etelän käsi oli ‘oikea’ ja pohjoisen väärä eli vasen. Tämä oikea käsi oli yleensä myöäs toiminallisesti paempi ja siksikin ‘oikea’. Jos maa pyörisi päinvastaisen suuntaan,olisimme luutavasti pääasiasa vasenkätisiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Seppo setä

    Kreikkalaiset taas sanoivat, että kaikki huonot sielut joutuvat kylmään ja pimeään paikkaan, eli pohjoiseen, ja kaikki hyvät sielut sinne missä mereltä puhaltavat lempeät tuulet ja aina on lämmin kesä.

    Karttaa on ilmeisesti katsottu silloin toisinpäin, eli pohjoinen on ollut alapuolella ja etelä yläpuolella. Emmehän me voi ajatella, että sielujen rangaistuspaikka olisi yläpuolella. Tai mistäs minä tiedän, mitä taivaassa tapahtuu.

    Suomesta on ajateltu myös nimen perusteella finish, että se on maailman loppu, eli maailman laita, laidalla , tämän jälkeen ei tule enää mitään, ainoastaan meri joka katoaa horisonttiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tarja täti 🙂 Puhumme samasta asiasta, minusta määräävänä on ollut valo ja pimeys, pohjoisella pallonpuoiskolla pimeys on pohjoisessa ja valo etelässä. Käsitteitä alapuolella ja yläpuolella ei ollut globaalisti, ainoastaan lokaalisti (mäet,vuoret) ja astronomisesti, maa tai taivas. Kanssasi on Tarja mukava pamlata kun näet asioita hyvin myös perinteisten paradigmojen ulkopuolelta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Parempi ajatella, että Finisher tarkoittaa maalintekijää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    “Parempi ajatella, että Finisher tarkoittaa maalintekijää.”

    Missä kohtaa piti nauraa, entä taputtaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit