Terve karismaattisuus?

Minua pyydettiin kirjoittamaan terveestä karismaattisuudesta. Päätin ottaa haasteen vastaan. Aloitan blogini lainaamalla Suomen Raamattuopiston Säätiön entisen toiminnanjohtajan ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosentti Timo Junkkaalan artikkelia.

”Mitä siis on karismaattinen liike? Liikkeen edustajat itse pitävät sitä lopun ajan suurena herätyksenä, joka yhdistää uskovat eri ryhmistä. Liikkeen piirissä syntyneitä ilmiöitä, kaatumisia ja muita erikoisia kokemuksia, samoin kuin kielilläpuhumista, parantamista ja profetoimista pidetään Pyhän Hengen aikaansaannoksina ja erityisinä osoituksina Jumalan siunauksesta.

…Keskeisintä sanotaan olevan ylistyksessä ja hengellisissä kokemuksissa koettava Jumalan läsnäolo ja sen synnyttämä rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Kun tuo läsnäolo koetaan hyvin voimakkaasti ja ihmeenomaisesti, uskotaan, että kyseessä on erityinen Pyhän Hengen kosketus. Liikkeessä mukanaolevat ovat kokeneet saaneensa Jumalan siunausta, uskon rohkaisua ja sisäistä paranemista. Näillä kokemuksilla sanotaan olevan suuri merkitys sekä hengellisesti että psyykkisesti. Seurakuntien elämään liike on tuonut uutta sykettä, ylistyslaulua ja rukousta sairaitten puolesta.” https://www.perustalehti.fi/2015/02/karismaattinen-liike-uuudistus-vai-eksytys/

 

Omia näkemyksiä ja kokemuksia

Oma suhtautumiseni yliluonnollisiin armolahjoihin on myönteinen. Ne ovat selkeästi Raamatun mukainen asia. Tämä käy ilmi apostoli Paavalin opetuksesta (Esim. 1Kor.12, 13 ja 14). Koen eläneeni ja kasvaneeni koko elämäni elävän kristillisyyden keskellä, joten minulle ei ole oikeastaan tullut edes mieleen epäillä kovin vakavasti Pyhän Hengen toiminnan todellisuutta. Olen kuullut lapsesta asti rukousvastauksista. Tutustuin kielilläpuhumiseen ja profetoimiseen jo nuorena. Lisäksi tiedän monien läheisten kokeneen Jumalan puhutelleen heitä unien kautta. Kaiken tämän lisäksi tulevat myös lähetystyöntekijöiden kuvaukset, joissa henkivaltojen todellisuus näyttäytyy välillä hyvin dramaattisella tavalla.

Jos joku kirjoittaisi minun elämästäni henkilökuvauksen, se saatettaisiin sijoittaa kristillisissä kirjakaupoissa karismaattisen kirjallisuuden hyllyyn. Minun elämäni suurissa käännekohdissa on ollut myös monta kertaa läsnä voimakas Jumalan puuttuminen peliin yliluonnollisella tavalla. – En tiedä kuulostaako tämä blogini lukijoista yllättävältä, sillä olen yleensä keskittynyt luterilaisen teologian ”tavallisiin” teemoihin. Kirjoitusteni pohjalta minut tunnetaan kenties enemmän eksegeettinä ja dogmaatikkona kuin karismaatikkona. – Ihmiset tekevät monesti jakolinjoja opin ja elämän välillä. Jonkun mielestä kristillinen dogmatiikka on hengellisyyden vastakohta. – Minun elämässäni näin ei ole. Olen elänyt syvästi opillisen työskentelyni aikaan hyvin voimakkaiden hengellisten kokemusten keskellä. Erityisen voimakkaasti minua on kosketettu profetian lahjan kautta. Minulle on näytetty Jumalan puolelta hyvin hienovaraisella, mutta samalla selkeällä tavalla asioita, joiden puolesta olen joutunut tekemään parannusta, kärsimään ja taistelemaan. Ilman tätä Jumalan kanavaa olisin tuskin pysynyt Raamatun sanaan perustuvalla tiellä.

Minun oma suhtautumiseni armolahjoihin on siten hyvin myönteinen. Sitä sävyttää kiitollisuus Jumalan hyvästä johdatuksesta.

Karismaattisen liikehdinnän suhteen en ole yhtä myönteinen. Olen nähnyt sen edustajien sortuvan vastenmielisiin synteihin. Olen havainnut monta kertaa kuinka puhujat ilmaisevat puhuvansa Herran sanaa, mutta paasaavat omia mieliajatuksiaan kuulijoiden uskaltamatta sitä juuri arvioida. – Minua suorastaan pelottaa nähdä, kuinka monet ihmiset on manipuloitavissa antamaan aikaansa ja rahaansa, kun joku väittää puhuvansa Pyhässä Hengessä. Joudun omien kokemusteni valossa pohtimaan osin samoin kuin Timo Junkkaala seuraavassa sitaatissa:

”Ulkopuolisten mielestä karismaattiseen liikkeeseen liittyy helposti oma­tekoista hurskastelua ja hengelliseen pukuun pukeutunutta narsismia. Liikkeen arvioidaan johtavan keskittymään kokemuksiin ja elämyksiin, joita tuotetaan kyseenalaisin keinoin. Joissakin arvioissa karismaattista liikettä on pidetty New Age -liikkeen kristillistettynä muotona, jossa sielulliset ja pakanalliset voimat vaikuttavat kristillisen pinnan alla. Kriitikoiden mielestä koko uskon sisältö ja päämäärä on osassa karismaattista liikettä siinä määrin muuttunut, että on kysyttävä, onko enää lainkaan kyseessä kristillinen usko.” https://www.perustalehti.fi/2015/02/karismaattinen-liike-uuudistus-vai-eksytys/

Olen tullut huomaamaan, ettei puhe Pyhästä Hengestä ratkaise ihmisen syntiongelmaa. Joskus Pyhän Hengen nimissä voidaan jopa mennä pidemmälle pahuudessa kuin ihminen tavallisella maalaisjärjellä varustettuna epäilijänä koskaan menisi.

Olin vuosia sitten eräässä rukoustapahtumassa, jonka järjestäjinä oli luterilaisessa kirkossa vaikuttavia karismaatikkoja. Tapahtuma oli järjestetty pastoreille ja heidän puolisoilleen. Mukaan mahtui silti monenlaista menijää. Muutamilla osallistujilla näytti olevan uskomus, jonka mukaan haastavista teologisista kysymyksistä ei tarvinnut välittää, kun vain keskittyi kiihkeästi rukoukseen ja Pyhälle Hengelle omistautumiseen. Niinpä joukkoon mahtui hyvin monen (keskenään ristiriitaisen) raamattunäkemyksen edustajia ja varsin ohutta teologiaa. – Ja luonnollisesti tällainen heijastui ihmisten hengellisiin kokemuksiin.

Sain kuitenkin em. tapahtumassa hyvän keskustelukumppanin. Paikalla oli tapahtuman järjestäjiin kuuluva pastori Jukka Jämsén. Hän teroitti minulle kaiken Raamattu-teologisen hämmennyksen keskellä erästä luterilaista pääperiaatetta. Tuo periaate oli "Simul justus et peccator" eli ”yhtä aikaa vanhurskas ja syntinen”. Tällä hän halusi sanoa, ettei karismaattisuus poistanut ihmisen taipumusta syntiin ja itsepetokseen. Tarvitsimme yliluonnollisten armolahjojen esiintymisestä huolimatta (ja ehkä siksi jopa korostetusti) kaiken arvioimista Raamatun sanalla.

Edellä kuvatun tapahtuman myötä sain hyvän muistutuksen siitä, että ihminen on aina kiinni syntisyydessään. Itsekkyys, taipumus itsepetokseen, ylpeys, kateus, katkeruus yms. ovat usein läsnä myös kaikkein huikeimmissa hengellisissä kokemuksissamme. Avoimuus Pyhän Hengen toiminnalle ja Pyhällä Hengellä täyttyminen ei tarkoita sitä, että meissä oleva syntisyyden potentiaali vähenisi asteittain merkityksettömän pieneksi. Sen sijaan meitä läpäisee koko ajallisen elämämme ajan sellainen inhottava syntiturmelus, joka kykenee tunkeutumaan jopa kaikkein kauneimpiin hengellisiin kokemuksiimme. Ylpeys on kenties sen ilmenemismuodoista kaikkein voimakkain…

Apostoli Paavali summaa armolahjaopetuksensa rakkauden ylistykseen (1Kor.13:13). – Puhetta rakkaudesta on käytetty nykyään niin usein Raamatun sanasta irrotettujen elämänmallien puolustamiseen, että raamatullisella lukijalla on kiusaus poistaa varmistin, kun terveen hengellisyyden arvioinnissa ryhdytään argumentoimaan rakkausteemalla. Kaikesta rasitteellisuudestaan huolimatta tämä on kuitenkin välttämätöntä.

Apostoli Paavalin mukaan monet karismaattisen liikkeen korkealle korottamat voimavaikutukset ovat näet vasta Pyhän Hengen katoavia ilmenemismuotoja (Katso esim. 1Kor.13:8-10). Vain rakkaus jää!

Ihmisen hengellisyyden syvin ilmenemismuoto on siten hänen kykynsä rakastaa. - Mutta! - Kun katsomme rehellisesti omaa elämänvaellustamme, kuka meistä voi iloita suuresta ja epäitsekkäästä rakkaudestaan? Vaikka Pyhän Hengen lahjat ja voimavaikutukset todistavat tälle maailmalle Jumalan näkymättömästä todellisuudesta, ne todistavat kuitenkin vielä hyvin olemattomasti minun pyhyydestäni tai sinun pyhyydestäsi. Erityisesti läheiset ihmiseni näkevät minussa yhä vielä itsekkään ja syntisen ihmisen, joka ei varmaan tee keneenkään vaikutusta uuden hengellisen luonteenlaatunsa perusteella. – Varsinkin jos ihmiset vielä tietäisivät kaikki päässäni liikkuvat itsekeskeiset ajatukset!

Armolahjat ovat kyllä Jumalan kanava tuoda kristillinen sanoma (opetuksena, julistuksena ja todistuksena) tähän aikaan. Ne eivät kuitenkaan kerro juuri mitään minun tai sinun hengellisyytemme syvyydestä. - Sitä arvioidaan kyvyllämme rakastaa; ja tämä saa ainakin minut huokailemaan...

Näen, että Jumala on salannut uuden Kristus-elämän ihmeen sen keskeisimmältä osiltaan. Meille ei ole annettu sisäistä "sykemittaria", josta näkisimme pyhityksemme ja hengellisyytemme asteen. Kun katsomme uskovinakin itseämme rehellisesti, näemme ennen kaikkea syntiä. Siksi kokeneet kristityt ovat sanoneet, että pyhityksemme syvin muoto on yhä syvenevä synnintunto ja Kristuksen armon tarve. Tämän tunnustaminen on nähdäkseni kaikelle terveelle hengellisyydelle tunnusomaista.

Elävän ja aktiivisen seurakuntaelämän keskellä kasvaneena kristittynä minä en ole juuri koskaan vakavasti epäillyt Pyhän Hengen todellisuutta. Sen sijaan olen törmännyt yhä uudestaan siihen, miten korkealle korokkeelle nostetut hengelliset auktoriteetit tulevat ryminällä alas. Ja alas olen tömähtänyt myös itsekin, vaikka en ole koskaan millään kovin korkealla korokkeella ollutkaan. – Kovalla maan kamaralla ihminen yleensä ymmärtää, ettei suurinta olekaan pyhityksemme, vaan Kristuksen sovitustyö. Pyhityksemme jää nimittäin aina tässä ajassa keskeneräiseksi. Jeesuksen Kristuksen sovitustyö on sen sijaan alusta asti 100 prosenttista. Sovitus on täydellinen, koska siinä meidät luetaan vanhurskaaksi, ei itsemme ja edistymisemme, vaan uskon kautta Kristuksen tähden (Kuten Room.4:1-9).

Kristillinen kirkko tuntee sekä vanhurskaaksi lukemisen että vanhurskaaksi tekemisen. Pelastuksemme asiassa on kyse vanhurskaaksi lukemisesta Kristuksen tähden. Se on aina täydellistä. Vanhurskaaksi tekeminen tarkoittaa taas kaikkea sitä, mikä liittyy hengellisyyteemme. – On hienoa, kun armolahjat toimivat. On mahtavaa, kun joissakin ihmisissä näkyvät Pyhän Hengen hedelmät (Esim.Gal.5:22). Tämä on kuitenkin vasta armon vaikutusta, ei itse uskomme perusta. Pelastava armotyö on meidän ulkopuolellamme, Jeesuksen ristillä. Siksi se on täydellinen ja kestävä, eikä sitä horjuta edes se, että me usein lankeamme.

En ole mikään terveen karismaattisuuden erityisasiantuntija, mutta halusin kirjoittaa tämän puheenvuoron omana todistuksenani. Silloin kun nämä asiat, ja erityisesti apostoli Paavalin huikea analyysi uskovan ihmisen painista (Room.7:14-25) on sisäistetty myös omaksi synnintunnustuksekseni, silloin voimme kohottaa kätemme aitoon ylistykseen. Silloin Kristuksen täytetty työ on kiitoksemme sisältö. Siinä on nähdäkseni aina terveen hengellisyyden (karismaattisuuden) sisältö.

”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.”

 

Tämän blogin kommentointi on varattu niille, jotka haluavat kunnioittaa Raamatun sanaa ja turvata siihen.

16 kommenttia

  • En sano muuta kuin sen, että seitsemännenluvun kristittyjä esiintyy aika paljon, miksi ei edetä kahdeksanteen, niin siellä on syntiongelman ratkaisu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Viimeinen kappale Paavalin sanomana. Itse ajattelen, että 6,7,ja 8. luku Roomalaiskirjeestä kertoo Paavalin teologian ytimen. Kuuden puhuu kasteesta ja mitä sen vaikutus pitäisi olla. Seitsemäs luku kertoo miten ihminen sitä omin voimin onnistuu täyttämään. Kahdeksas kertoo mikä on Jeesuksen Kristuksen vaikutus eli syntiongelman ratkaisu Sitä kahdeksannen alkuakin siteerataan sapettavan typistetysti. Yleensä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Mielestäni tasapainoinen kirjoitus. Herättää paljon ajatuksia. Karismat ovat Jumalan lahjoja tässäkin ajassa. Niitä saa pyytää ja niiden kanssa saa harjoitella elämään. Alkukirkon liturgiassa luonnollisesti profetian lahja tuli hyvin esille, näin Paavali korintilaiskirjeessä. Myös viran karisma erillisenä profetian lahjasta tulee esille. Virkakin on armolahja. Mitä tapahtuisi meille jos liturgiassa olisi erillinen osio profetialle, kuten Korintossa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Kiitos Manu Rysölle oikein hyvästä ja myös henkilökohtaisesta alustuksesta keskustelulle. Karismaattisuudesta keskusteltaessa pitää olla myös hieman henkilökohtainen, muuten on vaikeaa kosketella itse asiaa elävällä tavalla. Ja juuri Hengen elämästähän tässä on kysymys. Oli myös hyvä mainita Timo Junkkaala ja Jukka Jämsen, jotka tuovat konkretiaa keskusteluun Kiitos myös Lauri Lehtiselle hyvästä huomiosta mitä Roomalaiskirjeen lukuihin 6-8 tulee. Lukua 8 ei saa unohtaa tai vesittää. Palaillaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitos kommenteista!

    Samin ajatus profetian armolahjan ottamisesta mukaan liturgiaan on minusta aiheellinen.

    Laurin huomio Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun liian vähäisestä huomioimisesta voi olla myös totta. – Itse ajattelen, että Roomalaiskirje on kokonaisuus, jossa ei ole toista ilman toista. Kahdeksas luku suojelee meitä inhorealismilta, jossa syntisyys ymmärretään kyvyttömyytenä muuttua mielen uudistuksen kautta. Tällaisessa inhorealismissa synnissä elämisestä tehdään eräänlainen oikeus. Pyhän Hengen todellisuus (Room8:ssa) ei jätä tällaiselle tilaa. Kristinusko on aidosti mahdollisuus muutokseen! – Samalla Room.8:20-25 kantaa kuitenkin mukanaan edellisen luvun aitoa realismia (yhtä aikaa vanhurskas ja syntinen). Näin kahdeksas luku ei ole kokonaan käännetty lehti, joka edustaisi jotakin epäaitoa pyhityskristillisyyttä…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kiitos Manu tämä on mielestäni yksi kuluvan vuoden parhaista ja tärkeimmistä blogi kirjoituksesta. Mitä tulee tuohon Room.8 lukuun, niin siinä kiteytyy Paavalin teologian helmet, joista myös Luther ammensi monet kirjoituksensa.

    Otan esiin yhden kysymyksen, joka on itselleni ollut tärkeä löytö, nimittäin miten Hengellä kuoletetaan lihan teot. Moni nimittäin ajattelee, että me Hengellä lopetamme lihan teot ja perkaamme itsestämme syntiä , mutta siitä ei ole kysymys, vaan Henki tekee niistä voimattomia, ne ikäänkuin tehdään tarpeettomiksi ja synti mitättömäksi. Kun käärmeestä katkaistaan pää, niin käärme on kuollut, vaikka se vielä vikuroi ja on ikäänkuin elävä. Me näemme synnin yhä syvemmin itsessämme, mutta tiedämme, että Kristus on polkenut sen pään murskaksi, itsessämme näemme kuinka se vielä ylpeilee, vaikka on kuollut. Kun vaellamme Hengessä, olemme vapaat Kristuksessa, emme lihassa, emmekä anna tämän tiedon olla yllykkeenä, niin että alkaisimme elvyttämään kuollutta.

    Room. 8 puhuu myös toivosta, ja kuinka me odotamme lopullista ruumiin lunastusta, joka tapahtuu tämän hetken kestävän vaelluksen jälkeen. Nyt vaellamme uskossa ja toivossa, emme näkemisessä. Emme näe vielä luonnossamme täydellisenä sitä muutosta jonka haluaisimme nähdä, ja juuri siksi me kuoletamme ja teemme turhaksi lihassa vaeltamisen ja vaellamme Hengessä, jossa ei ole enää lakia syyttämässä, sillä olemme saaneet Jumalalta vakuuden Hänen Armonsa lunastuksen lupauksesta. Meille tapahtuva hyvä on Jumalan tahto ja saamme rukoilla lihamme riisumisessa, mutta täydellisen puhtauden voimme omistaa vain uskossa Kristukseen. Hänessä olemme puhtaat ja vanhurskaat, mutta itsessämme vielä luonnollisen mielen varassa. Hetkittäin saamme kokea sitä Armoa, ettei meidän lihamme enää hallitse meitä ja saamme täydellisesti Levätä Jumalassa ja hänen Vanhurskaudessaan ilman pelkoa ja voimme kutsua Jumalaa Isäksi.

    Room.8 puhuu Armovalinnasta ja ennaltamääräämisestä, joka on oikein ymmärrettynä Pelastusvarmuutta, jota ei kukaan voi uskovalta riistää, sanoohan Paavali: ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” Room. 8:33 Paavali vahvistaa tuossa luvussa että kaikki on Jumalan työtä meissä, jotka olemme panneet kaiken toivomme Häneen, sillä itsessämme olemme kelvottomat. Jos Jumala ei pelasta ihmistä, niin yksikään ei pelastu, mutta Hän on antanut meille Lupauksensa Kristuksessa Pelastaa jokaisen joka uskoo Häneen.

    Jos Paavalin Roomalaiskirjettä ei olisi, olisin itse ollut monesti hukassa. Luther löysi myös juuri Roomalaiskirjeen kautta Kristuksen kirkkaan Armon Evankeliumin, jonka tutkimiseen hän ei koskaan kyllästynyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitos myös Ismo Maliselle syvällisestä paneutumisesta.

    Kaikille yhteinen kysymys:

    Voiko mielestänne kukaan apostoliseen uskontunnustukseen ja erityisesti sen kolmanteen uskonkappaleeseen tunnustautuva katsella karismaattisuuteen liittyviä asioita ulkopuolisena? Entä karismaattista liikettä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Apostolisen uskontunnustuksen kolmas uskonkappale käsittelee Pyhää Henkeä eikä sen pitäisi jättää ketään ulkopuoliseksi. Kun luin Timo Junkkaalan ajatukset karismaattisuudesta en ole ihan varma onko hänen asenteensa lopultakaan pelkästään myönteinen mitä tähän Pyhän Hengen alueeseen tulee. En ole ymmärtänyt, että Suomen Raamattuopistolla erityisesti profetoitaisiin tms. Jukka Jämsenin tehtävä näyttää olevan levittää ajatusta “kuuntelevasta rukouksesta” ev.lut. kirkon piirissä. Tämä on varmasti hyvä. Siinä meiningissä ei kyllä olla päästy jonkunlaista profeetallisuuden viihteellistä lapsenastetta pidemmälle. Ajattelen, että se on kuitenkin parempi kuin ei mitään. Myös Jukka Jämsen opettaa, että tavallinen jumalanpalvelus voi olla karismaattinen ja on vain järjestelykysymys antaa armolahjoille tilaa messussa. Olen nähnyt tällaisia messuja Tukholmassa ja pidin niitsä kovasti. Alttaripalvelun aikana ihmisten puolesta rukoiltiin ja heille saatetiin antaa profetioita tai tiedon ja viisauden sanoja. Näin tällainen karismaattisuus voi mainosti olla elävöittämässä luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämää. Tämähän edellyttää myönteistä asennetta ja pientä panostamista tällaiseen karismaattisuuteen. Pidän kovasti Manun omasta todistuksesta ja luontevuudesta joka siitä kuultaa. Jumalaa on hyvä voida kokea kunhan tällaiet kokemukset pysyvät oikeissa mittasuhteissa eikä niihin ripustauduta kuin johonkin statukseen.Myös ainoa viisas asenne karismaattisuuteen on myönteisyys. Juuri siksi on byvä koettaa miettiä tervettä karismaattisuutta. Junkkaalan artikkelihan oli tyypillinen juuri siksi että suurin osa sen sisällöstä oli varoituksia, kritiikkiä ja vähättelyä. Itse Pyhä Henki ei mielestäni ole tällainen, vaan myönteisempi. Pyhä Henki enemmän painottaa sitä, mikä on hyvää ja rakentavaa. Sitten meidät on kutsuttu “arvostelemaan kaikki, ja pitämään se, mikä on hyvä”. Juuri tällä hyvällä mikä sitten jää käteen voimme asioida kuin meille uskotuilla talenteilla. Sitä ei tarvitse pelätä. En näe mitään ristiriitaa Jumalan sanan ja Hengen työn välillä, enkä myöskään siinä, jos Jumala sanoo jotain, mikä ei ole suoranainen Raamatun sanan sitaatti. Jos elämme Raamttua tutkiskellen ja kristinoppimme on tasapainionen ovat hengelliset kokemuksemmekin todennäköisesti tasapainoisia. Itse kovasti toivon että karismaattisen liikkeen piirissä selviteltäisiin myös sitä, mitä antinomismi on? Jos karismaattinen liike ei pysty tuottamaan minkäänlaista ajankohtaista teologistakin sanomaa ei siitä ole paljonkaan hyötyä kirkkomme reformoimisessa vaikka yksittäiset uskovat “uudistuisivatkin”. Nykyihminen on muuttumassa narsistiseksi. Hengellisissä kuvioissa narsismia on jos rakastumme liikaa itseemme uutena luomuksena. Minusta siis karismaatisuuden profeetaallisen tehtävän pitäisi koskea kirkkoa eikä omaa napaamme. Kysymys siis ei ole vain, mitä Jumala nyt sanoo minulle, vaan mikä on profeetallinen sanoma koko kirkolle ja eri seurakunnille? Jumala vastaa kysymyksiimme, mutta niin kauan kuin kyselemme vain omista asioistamme, ei Jumala puhu meille sanomia seurakunnille tai kirkolle. Profetia aina tuo selkeyden ajatuksiimme. Nykyisestä sekasotkusta jonka keskellä kirkkomme on voimmae varmasti ymmärtää, että tässä todellinen profetia loistaa poissaolollaan. Siksi on hyvä miettiä karismaatisuuden tarpeellisuutta kirkon uudistamisessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Olen samaa mieltä Antin ajatusten kanssa.

      Olen törmännyt juuri tähän kirkon karismaattisuutta käsittelevissä luennoissa, ne sisältävät liikaa varoituksia, kritiikkiä ja vähättelyä, ja itse asian käsittely jää tekemättä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      AH: “Minusta siis karismaatisuuden profeetaallisen tehtävän pitäisi koskea kirkkoa eikä omaa napaamme. Kysymys siis ei ole vain, mitä Jumala nyt sanoo minulle, vaan mikä on profeetallinen sanoma koko kirkolle ja eri seurakunnille?”

      Tässä on mielestäni osuttu oikeaan. Toki sana tulee yleensä ensin henkilökohtaiseksi ja erit. omaa itseä kohti. Jos kuitenkin joku liikehdintä keskittyy, tai jää vain yksilötason kokemuksiin, se ei ole vielä Raamatun kuvaamaa profeetallisuutta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Minä olen saanut jostain aikoinaan käsiini vihkosen, jossa oli 40 sivua, jos oikein muistan. 39 niistä käsitteli vääristymiä ja noin puolen sivun verran todettiin, että niistä puhutaan Raamatussa ja oikeitakin on ainakin ollut olemassa.

    Tehdäämpä pieni ihmiskoe: Keskustelin vvaimoni kanssa Ilmestyskirjasta. Hän kysyi: Mikähän se on se pedon kuva, jonka peto saa puhumaan? Onkohan se tuo televisio? Minulle tuli ikäänkuin salamanisku: Pedon kuva on ihmisen langennut luonto, kun se alkaa puhua hengellisiä asioita, niin se eksyttää kaikkein pahiten. Mitäs ajattee ihminen tästä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Ajattelen vielä palata terveen karismaattisuuden käsitteeseen. Raamatun mukaan lähtökohtaisesti”tietomme on vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista”. Myös kehoitus “kaiken koettelemiseen ja hyvän pitämiseen” on selkeä. Tässähän selvästi on sijaa erehtymiselle, virheille ja epätyydellisyydelle. Se sulkee mielestäni perfektionismin ulkopuolelle. Tarkoitan myös opillista perfektionismia sinä mielessä, että jos sellainen tukahduttaa hengen elämän ja nämä karismat ollaanko jo lliian “pipo kireällä” tässä suhteessa? Kokemuksestakin toisaalta tiedän sen,että missä oppi on aivan harhainen, siellä koko karismaattisuus/profetaallisuuskin kyllä vääristyy. Yllä olevassa Timo Junkkaalan pidemmässä artikkelissa jonne pääsi linkin kautta esiteltiin kyllä ansiokkaasti karismaattisen liikkeen vääristymät muutaman vuosikymmennen ajalta. Itsekin näen että vinoutumiset alkoivat 1980-luvun lopulta, ja ovat jatkuneet edelleen. Samalla kuitenkin on muistettava, että aina on ollut aivan tervettä hyvää karismaattisuuttakin. Näin lasta ei nytkään kannata heittää pesuveden mukana. Opimme uskossa kasvaessamme itsetuntemusta, mielemme tulee palvellessamme koetelluksi kuin Timoteuksen ja voimme myös harjaantua hengen elämän ja hengellisten kokousten dynamiikan tuntemisessa niin että eri tavoin koemme hengellistä kasvua ja kypsymistä. Myös kun Jumala parantaa meidän sieluamme ja persoonallisuuttamme vaikuttaa tämä meissä hengellistä tasapainoa. Siis monin tavoin voimme harjaantua karismaattisuuden “harjoittamisessa”. Myös kun perusasia, syntien tunnustaminen ja parannuksenteko ristin äärellä pysyy keskeisenä asiana elämässämme voimme kyllä turvallisin mielin olla karismaatikkoja, ja sanoisin, että kristillisyys kyllä menettää jotain, jos emme jotenkin ole tätä. Kyllä hengen elämän kokeminen on uudistavaa, virkistävää ja myös opettaa meille Jumalan tuntemusta. Vaikka saamme vain maistaa “tulevan maailmanajan voimia” on se parempi kuin ei mitään. Muuten Jumalan tuntemuksemme on vain lukuelämyksen varassa mitä sinänsä entahdo väheksyä. En tiedä voimmeko tässä määrietellä erilaisia “kipurajoja” sille mitä hyväksymme tämän karismaattisuuden puitteissa. Ehkä nämä “kipurajat” ovat erilaisia alkaen tästä Raamattuopiston aika kireästä linjasta ja päätyen erilaisiin lievempiin määritelmiin siitä, mikä on epätervettä. Suomessa meidän pitää muistaa, että maailman mittakaavassa meidän “oikeaoppinen” luterilaisuutemme ei ole minkään mittatikku missään muualla kuin täällä. Emme siksi käytännössä voi meidän standardeilla arvioida herätyskristillisyyttä Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa ilman että tarkastelemme niitä vain ulkopuolisena. Itse varsinaisten herätysten, hengen vuodatusten suhteen olen ajatellut, että niissä ain Jumala yrittää tehdä ja sanoa jotain. Olen siten koettanut ymmärtää niitä siitä näkökulmasta. Useinhan tällaisissa satoja tuhansia ihmisiä liikuttavissa herätyksissähän opit ovat aika pikaisesti kyhättyjä karismaattisia rakennelmia. En niitä silti kovin nopeasti laittaisi samaan lokeroon New Age-hengellisyyden kanssa, vaikka yhtäläisyykisä voi kyllä nähdä, jos erityisesti etsii niitä. Tahdon olla myönteinen siksi,että kun samalla näen ihmisjoukkojen kääntyvän Jesesuksen puoleen ja pelastuvan. Oli miten oli, kaiken keskellä meidän on aina kehitettävä kykyämme analysoida kaikkien hengellisten ilmiöiden todellista substanssia. Itse olen vain pari kertaa kävellyt jostain herätyskokouksesta kokonaan ulos. Mutta tässä uskon, että eri ihmiset eri syistä toimivat eri lailla. Itse viihdyn parhaiten aika pienissä puiteissa, mutta työni puolesta olen nähnyt pajon näitä herätyksiä ja suhtaudun niihin yönteisesti niitä ihmisten pelastuksen tähden. Täytyy muistaa , että Suomen Raamattuopistokin on alkujaan hengellisen herätyksen hedelmä. Tosin mistään herätyksestä ei siellä ole näkynyt merkkejä pitkään aikaan. Ajattelenkin, että olemme parempia kriitikkoja erilaisille ilmiöille, jos arvostelumme perustuu myös siihen, että voimme käytännössä esittää terveen ja oikean vaihtoehdon malliksi kriittisten juttujemme yhteydessä. Papin ja pastorin näkökulmasta ymmärrän erittäin hyvin varovaisuuden. Hehän aina joutuvat selvittämään kaikki sotkut erilaisten “herättäjien” jäljiltä. Tässä yhteydessä Manun oma artikkeli oli hyvä koska sen myötä saimme myönteisen näkemyksen karismaatisuuteen omissa puitteissamme ja se kai nyt lieneekin tässä tärkeintä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos Antti Hämäläiselle sen pohdinnasta, missä määrin karismaattisen liikkeen kritiikki on oikeutettua, ja mistä se johtuu. – Minuakin tämä on mietityttänyt, ja sen selvittäminen ainakin itselleen on nähdäkseni tärkeää.

      Itse näen karismaattisen liikkeen kritiikissä, ja myös siihen suhtautumisessa, paljon samaa kuin vanhempien suomalaisten herätysliikkeiden kohtaamassa kritiikissä (läpi kirkkohistoriamme). Yksi tekijä on papiston pelko. Papiston pelkoon on liittynyt välillä aiheellista huolta epäraamatullisuudesta, mutta myös kyseenalaista huolta oman aseman puolesta. – Herätysliikkeiden haasteeksi on jäänyt sen reflektoiminen, milloin niihin kohdistuva vallankäyttö on noussut aiheesta, ja milloin on ollut parempi totella enemmin Jumalaa kuin ihmistä.

      Toinen näkökulma: Herätyskristityn näkökulmasta täytyy aina pohtia myös uhriutumisen näkökulmaa. Se, että Jeesusta ja apostoleja vastustettiin ei aina pyhitä sitä, miksi meitä vastustetaan. – Vastaavasti kaikki meidän ystäväpappimme eivät ole myöskään raamatullisia vielä siksi, että he tukevat meitä…

      Kolmas huomion arvoinen asia on odotusten vaikutus. Herätyksiin ja uusiin hengellisiin liikkeisiin kulminoituu aina paljon suuria odotuksia. Otin esille Timo Junkkaalan sitaatin, jossa tuodaan esille yksi tällainen karismaattisen liikkeen odotusarvo: ”Liikkeen edustajat itse pitävät sitä lopun ajan suurena herätyksenä, joka yhdistää uskovat eri ryhmistä.” – Näen, että suuret odotukset synnyttävät helposti myös suuria pettymyksiä. Liian suuriin odotuksiin kiinnittyneillä ihmisillä on myös taipumus idealisoida oma hengellinen liike ja sulkea silmät sen kipupisteiltä. Suomesta tiedämme, että lestadiolaisuudessa saatetaan ajatella, että heidän herätyksensä on melko suoraa jatkumoa apostolien toiminnalle.

      Israelissa messiaaniseen liikkeeseen liitetään myös melko samanlaisia odotuksia kuin karismaattiseen liikkeeseen. Olen heihin liittyen kuullut melkein samanlaisen teesin kuin karismaattisessa liikkeessä esiintyy – Messiaanista liikettä pidetään lopun ajan suurena herätyksenä, joka yhdistää uskovat eri ryhmistä. – Kun olen saanut tutustua paikan päällä messiaanisten seurakuntien edustajien teologiaan, näen sen osin hyvin ristiriitaisena. Joukkoon mahtuu lähes kaikista kristillisistä tunnustuskunnista tuttuja painotuksia ja ristiriitoja. Juutalainen Jeesukseen uskova teologi Richard Harvey on kirjoittanut aiheesta myös erinomaisen esityksen (Mapping Messianic Jewish Theology). Totuus on, ettei messiaaninen juutalaisuus ainakaan tällä hetkellä vielä edusta ratkaisua pirstoutuneen kristillisen kirkon ongelmaan, vaan on liikkeenä itsekin osa samaa problematiikkaa. – Siitä huolimatta näen messiaanisen juutalaisuuden myönteisenä asiana ja Pyhän Hengen työnä. Meillä on vain aina se vaara, että petymme heihinkin ja heilurimme lyö laidasta toiseen.

      Jos asetamme johonkin hengelliseen liikkeeseen ylisuuret odotuksen, saatamme pettymyksemme jälkeen päätyä jopa kohtuuttuman ankariksi arvostelijoiksi. Jos meillä on sen sijaan jo lähtökohtaisesti terve ihmis- ja Jumala-käsitys, pettymykset ihmisten toimintaan eri kirkkokunnissa ja hengellisissä liikkeissä asettuvat paremmin uomiinsa.

      Kun kipuilin joitakin vuosia sitten messiaanisten seurakuntien äärellä, minulle avautui kokonaan uusi näkökulma: “Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani”, sanoo teidän Jumalanne. (Jes.40:1) Tässä on syvimmiltään kyse Kristuksen evankeliumista.

      Emme varmaan koskaan löydä tästä maailmasta kirkkoa tai hengellistä liikettä, josta löytyi pelkkää hyvää ja ehjää. On kuitenkin yksi paikka, jossa kaikki Jeesukseen Kristukseen uskossa turvautuvat ovat yhtä. Se löytyy ristin juurelta. Tältä paikalta käsin voimme myös iloita ja kiittää keskuudessaamme vaikuttavista seurakunnista ja herätyksistä; ja kaikista pienistä aluista…

      ”Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?” (Sak.4:10)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitos kaikille kommentoineille. Olen iloinen asiallisesta keskustelusta. Tällä kertaa yhtään kommenttia ei tarvinnut poistaa sääntöjen rikkomisen takia. Se on hieno juttu, sillä edellisessä blogissani näin täytyi tehdä peräti 12 kertaa.

    Toivon, että tämä blogi on rakentanut kristittyjen Raamatun sanan pohjalle rakentuvaa yhteyttä. Kristillinen kirkko tarvitsee herätyksiään. Yhdessä herätyksessä korostuu armon ikävä, toisessa moraaliset näkökulmat. On varmaan myös musiikin, ja ylipäätään taiteen kautta avautuvaa heräämistä Jumalaan todellisuuden oivaltamiseen. Armolahjat ovat myös suuri kiitosaihe. Puhutaaan myös lähetysherätyksistä. Näen, että tämä viimeksi mainittu yhdistää kaikkia aitoja herätyksiä. – Tarvitaan monenlaisia herätyksiä. – Ei kuitenkaan siksi, että kristinusko olisi jotenkin moniarvoista. Syy on siinä, että syntisinä ihmisinä meiltä jää kristittynäkin aina jotakin Jumalan lahjoista ja ohjeista katveeseen. Aarteet täytyy löytää uudestaan! Siksi aidot herätykset realisoituvat aina hieman erilaisina. Jumalan Henki on luova ja dynaaminen.

    Jotta herätys olisi kestävää, sen täytyy olla aina myös evankelista. – Tällä en tarkoita varsinaisesti Sleyn toimintaa, vaan Kristuksen evankeliumin synnyttämää uskoa, toivoa ja rakkautta. Vain evankeliumi luo elämää. Vain evankelinen herätys on Kristus-keskeistä. Siinä on aarteiden Aarre ja lahjojen Lahja. Jos jotakin pitäisi korostaa ja alleviivata, niin sitä. Näin teki ainakin apostoli Paavali:

    ”Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.” (1Kor.2:2)

    Ehtookellot ovat jo soineet kauan sitten. Tämä blogi hiljentyy pyhän viettoon. Siunausta Jeesuksessa Kristuksessa!

    Ilmoita asiaton kommentti