The Church has left the building -Hengen Uudistus Ideaparkissa

Kuvan oikeudet omistaa Juha Yli-Jaakkola

 

 

Osallistuin viime viikon perjantaina ja lauantaina Hengen Uudistuksen  KesäSpirit-tapahtumaan Lempäälän Ideaparkissa. Jaan nyt joitakin positiivisia huomioita siitä.

  1. Tapahtumapaikka
  • Kuten otsikko asian ilmaisee, niin nyt ei oltu kirkossa tai rukoushuoneella. Mentiin ihmisten keskelle vilkkaaseen kauppakeskukseen. Tämä oli todella hyvä veto. Kokoushuoneet, judo ja jumppasalit sekä Sport-areena ajoivat asiansa niin Raamattuopetuksissa, kanavissa kuin ylistystapahtumissakin. Varmasti myös samalla saatiin tuoda Pyhän Hengen ilmapiiriä koko Ideaparkkiin. Lauantai-iltana  tällä hetkellä uskosta luopunut ystäväni vieraili kuuntelemassa hetken Marko Huhtalaa(kuvaili huumorimieheksi). Samalla oli juttua, että hän voisi tulla kuukauden päästä Ristirockiin The Rainia katsomaan. Täten kynnys oli erittäin matala kutsua kaveri mukaan ja takuulla tapahtumapaikkojen lähettyvillä oli muitakin, joilla usko Jumalaan ei ollut tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä. Erittäin kova veto ja Jeesuksen toimintamallin mukaista mennä markkinapaikoille.

 

2. Yhteisöpajat (pe-la)

  • Aamupäivisin ohjelmaan kuului Ralph Mooren(USA) Raamattuopetukset, talk showt ja ylistysmusiikki.
  • En käy tässä seikkaperäisesti läpi näitä, mutta teen joitakin nostoja. Moore opetti innostavalla ja elämänmakuisella tavalla. Kertoen niin onnistumisista kuin vaikeistakin hetkistä Jumalan palvelijana. Hippiliikkeen ajan nähneenä oli mielenkiintoista kuulla kuinka hän oli saanut olla rakentamassa toimivia yhteisöjä, joissa ihmiset pääsivät palvelemaan omilla lahjoillaan. Pienestä 12 hengen porukasta lähdettiin liikkeelle. Aikojen saatossa Moore oli saanut olla perustamassa useita eri seurakuntia, joihin kuulu useita tuhansia ihmisiä. Ei tule siis väheksyä pienten alkujen päiviä!
  • Talk showt toivat kaivattua vaihtelua. Niiden lyhyehköt puheenvuorot avasivat hyviä näkökulmia opetuslapseudesta. Ylistysmusiikki oli laadukkaasti soitettua ja siihen oli helppo tulla mukaan, vaikka kaikki laulut eivät olisikaan tuttuja. Mukana oli luontevasti monesti eri tunnustuskunnasta tulleiden kristittyjen tekemiä ylistyslauluja. Näin sen kuuluukin mennä. Ne ovat yhteistä pääomaa Jumalan kunniaksi.

3. Armolahjapolku (pe-la)

  • Tähän osuuteen kuuluivat Raamattuopetukset Johanna Sandbergilta ”Jokaisella on jotakin annettavaa(pe) ja Timo Pöyhöseltä ”Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla”(la). Näiden lisäksi molempina päivinä oli spotteja(kanavia) armolahjoista.
  • Pöyhönen luonnehti Raamattuopetusta linjapuheeksi. Tuon esiin siitä joitakin pointteja, koska olen itsekin viime aikoina miettynyt samoja asioita. Hän puhui 90-luvun karismaattisuuden tähdistä, jotka nostettiin epäterveellä tavalla jalustalle. No tiedämme kuinka siinä kävi enkä lähde sitä enempää purkamaan. Vastareaktiona ylilyönneille tuli kontrolloinnin tarve, jonka ilmeni myös terveenä hengellisenä paimenuutena. Samalla kuitenkin helposti sammutettiin myös ”hyviä palavia hengellisiä nuotioita”.  Vastaavaan puheeseen olen törmännyt ennenkin ja olen samaa mieltä. Terveelle karismaattisuudelle on huutava tarve luterilaisen kirkon sisällä. Ei ole aika nostaa uusia hengellisiä megastaroja, vaan varustaa koko Kristuksen ruumis valmiiksi palvelutyöhön.
  • Pyhä Henki etsii uusia tapoja toimia eikä sitä voi padota loputtomiin, vaan aina jostain se löytää uoman kulkea eteenpäin. Sanan ja rukousten aika alkaa olla ohi. Yhteisöjen ja messuyhteisöjen rakentaminen on yksi tärkeä väylä tasapainoisen karismaattisuuden ja kristittyjen oman paikan löytämisen kannalta.
  • Spoteista haluan nostaa esiin Kaisa Yrjölän Eroon hengellisistä siteistä ja Olli Viljakaisen Avara yhteisö. Yrjölä puhui rohkeasti ja oman työnsä näkökulmasta pimeyden voimien kohtaamisesta Jeesuksen kanssa. Vapauttamistyölle on tilausta ja siihen tarvitaan lisää koulutusta ja niiden kristittyjen varustamista kenellä on lahja sitä varten. Viljakainen kertoi mainiolla tavalla kuinka kohdataan ateisteja, agnostikkoja ja kirkkokriitikoita rakastavasti. Jokaisella meistä on tarve tulla kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään. Se tuli hyvin esille Jeesuksen evankeliumista tinkimättä.

4. Täyty Hengellä-iltajuhla (pe)

Olin mukana kuuntelemassa Pekka Simojoen ja Häikäisevän kirkkaan kokoonpanon ylistyskonserttia. Siitä on 20 vuotta, kun kerroin isosena omaa tarinaani, niin Pekka soitti Särkyneiden majataloa. On hämmästyttävää, miten hän yhä jaksaa vetää innolla ja tuntuu, että myös siltä, että ”ylistysmusan” teko on tuonut uutta virtaa tähän gospelveteraaniin. Pääosassa oli kuitenkin Jeesus ja siitä piti huolta laulujen tekstit. Oli ylistää Herraa yhdessä suurella kristittyjen joukolla. Kenties esimakua taivaasta…

5. Kokonaisuus

Perheen pienemmät olivat huomioitu leikkipisteillä, tuoleja saatiin lisää, ystävällistä&palvelevaa väkeä, ystävien kohtaamisia, hyvät ruokapaikat, sopivat tauot ja ennen kaikkea laadukasta hengellistä ruokaa.

ISO KIITOS TEILLE KAIKILLE, JOTKA OLITTE JÄRJESTÄMÄSSÄ TAPAHTUMAA:)

T:Juha

”Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.
Henkeä älkää sammuttako,  profetoimista älkää halveksuko,
mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on” (1.Tess.5:18–21)

    • Ole hyvä Timo. Mahtavaa, että sai olla mukana. Varmasti tässä oli uuden vaiheen tuntua. Mielenkiintoista nähdä, miten se konkretisoitumaan tulevaisuudessa.

  1. Muiden menojen vuoksi pystyimme mieheni kanssa osallistumaan vain päätösmessuun, vaikka kiinnostusta olisi ollut muuhunkin. Paikka oli erinomaisesti valittu, ja Timon saarna monipuolinen ja hyvä. Siinä hyvää oli sekin, että sovitustyön merkitys tuli selkeästi esiin. Timo ei lähtenyt ”myyteistäriisujien” matkaan. Siksi hiukan ihmettelinkin, että puhujien joukossa oli myös Olli Valtonen, joka tässä asiassa on aivan eri linjoilla. Hänhän on julkisuudessa ilmaissut näkemyksenään, että kaikki pääsevät taivaaseen eikä sovitusoppia tarvita. Tuskin hän kuitenkaan toi tätä oppia esille tässä tapahtumassa. (En viitsinyt ostaa äänitettä.)

    Yksi seikka, joka häiritsi, oli messun musiikki. Esiintyjät olivat varmasti taitavia, mutta yksinkertaisesti en pääse sisälle ylistysmusiikkiin. Olen toistuvasti kirjoittanut messu-uudistuksen puolesta, mutta koin tämän uuden messun vähintään yhtä pitkästyttäväksi kuin perinteiset messutkin – ylistyslaulujen vuoksi. Niiden melodia ja sanat kuulostavat korvissani yksinkertaisesti tylsiltä. Sanoma on hyvin kapea ja saman toistoa laulusta toiseen. Samojen säkeiden moneen kertaan laulaminen tuntuu pitkästyttävältä. Virret ja esim. viisikielisen laulut ovat sisällöltään ja melodioiltaan paljon rikkaampia. Ne vain voisi säestää muilla kuin uruilla. Ehtoollisen aikana ja sen jälkeen tuntui ihan toiselta, kun käytettiin muitakin lauluja ja päätöksenä oli hieno sovitus virrestä ”Hyvyyden voimaan…”

    Nyt tietysti joku toteaa, että olen vanhanikainen. Voi olla, mutta kyllä on mielestäni ihan tosiasiakin, että ylistyslaulujen sanoma on ohut ja melodiat mitäänsanomattomia. Mieheni, jolla on parempi sävelkorva, on aivan samaa mieltä.

    Joskus epäilen, että kyseessä on vain muotivirtaus, eivätkä ne oikeasti rakenna hengellisesti ketään. Mutta vanhanaikaiseksi leimaantumisen pelossa kukaan ei uskalla kritisoida – kuten sadussa keisarin uusista vaatteista. En tiedä, mitä muut niissä kuulevat ja kokevat, mutta meitä on moneksi. On tässä monta vuotta silloin tällöin yritetty ymmärtää, mutta eipä ole onnistunut. Enää en edes yritä.

    • Anita, kiitos huomioistasi! Itse kannatan musiikissa monimuotoisuutta eli tilaa on sekä moderneille ylistyslauluille että perinteisille virsille. Niillä on vähän erilainen funktio ja niihin tulee siis suhtautua eri tavalla. Ylistyslaulut ovat kuten esim. Taizé-laulutkin rukouslauluja, joiden idea ei ole käydä läpi syvällistä teologiaa vaan tarjota kanava rukoukseen ja Jumalan kokemiseen. Siksi tarvitaan myös virsiä, jotka syventävät teologiaa ja antavat tukevamman perustan.

    • Kiitos Timo, selvennyksestä. Voihan se näin ollakin, mutta virret jos mitkä ovat rukouksia. En koe niitä syvällisen teologian opetusvälineiksi vaan ihmisen hädän ja kiitollisuuden ilmauksiksi – tunne-elämästä nouseviksi. Ne antavat sanat rukoukseen kuten psalmitkin. Ylistyslauluista en löydä sanoja tunteilleni.

      Mutta sille annan arvoa, että yritetään uudistaa messua nykyihmisen kielelle. Ja KesäSpiritin kaltaisia rohkeita askeleita sinne, missä nykyajan ihmiset ovat, tarvitaan ilman muuta.

    • Anita. ”Olen toistuvasti kirjoittanut messu-uudistuksen puolesta, mutta koin tämän uuden messun vähintään yhtä pitkästyttäväksi kuin perinteiset messutkin – ylistyslaulujen vuoksi. Niiden melodia ja sanat kuulostavat korvissani yksinkertaisesti tylsiltä. Sanoma on hyvin kapea ja saman toistoa laulusta toiseen”.

      Tällaista ylistysmusiikkia on ollut 1960-luvulta alkaen. Minusta sen suhteen kannattaa koettaa ajatella kuten näiden Sanan ja rukouksen iltojenkin suhteen.Eri aikoina syntyy erilaista musiikkia ja kokouskulttuuria. On paljon hyviä ylistyslauluja jotka ovat tunnettujen virsien tapaan ”evergreenejä”. Esim Majesty on aika yksinkertainen laulu. Sen tekijä on Jack Hayford joka on ollut 10 000 hengen megaseurakunnan pastori USA:ssa joka on myös kirjoittanut hienoja Raamatun kommentaareja. Tähän lauluun on maahdotonta kyllästyä.
      Minusta on kyse myös ihmisten sielunelämän muutoksista. Virret syntyivät kiireettömämpänä aikan kuin missä olemme eläneet viimeisten vuosikymmenien kuluessa . Tällaiset asiatkin heijastuvat hengelliseen laulukulttuuriin.
      Meillä saa tässä olla omat mieltymyksemme mutta ei kannata tehdä tällaisesta ongelmaa. Kirkossa aina tullaan laulamaan virsiäkin.

    • Olli Valtosen kunniaksi tarvitsee sanoa se, että puheenvuorossaan pe.iltana hän puhui asiallisesti ja muisteli Hengen uudistuksen alkuaikoja ja karismaattisuuden läpimurtoa Suomessa 1970-luvun lopulla. Hän myös muistutti, että me kaikki olemme väärässä jossakin asiassa, mutta emme usein näe sitä itse.

  2. ”Sanan ja rukousten aika alkaa olla ohi. Yhteisöjen ja messuyhteisöjen rakentaminen on yksi tärkeä väylä tasapainoisen karismaattisuuden ja kristittyjen oman paikan löytämisen kannalta”.

    Tämä on kyllä tärkeä huomi. On osattava ymmärtää, mikä asia ja toimintatapa kuuluu mihinkin aikaan. 1980-luvulla näitä Sanan ja Rukouksen iltoja oli varmasti useimmissa Suomen ev.lut. seurakunnissa. 1980-luvun loppupuolella senaikainen karismaatinen liike alkoi vinoutua mikä näkyi muutaman sen ajan tärkeän hengellisen johtajan väsymisenä ja vetäytymisenä. Myös koko yhdeksänkymmentäluvun ylilyönnin ajan on aina jossian ollut tervekin karismaattinen uudistus kuin jonkinlainen hyvä jäännös.
    Yhteisöllisyyden tarve minusta näyttää syntyneen paljolti kirkossa tapahtuneesta ”kehityksestä” eikä niinkään jonkun armolahjojen harjoittelun tms. takia. Tästä syystä karismaattisuudessa on tärkeä vaalia jonkunlaista klassista kristinoppia. Kaipailen siis myös dogmatiikkaa ja eksegetiikkaa Pyhässä Hengessä.

    Myös jotenkin on murruttava luterilaisen hiekkalaatikon seinät niin että armolahjat ja Jumalan puhe vapautuu vaikuttamaan myös kirkon hallintoon ja koko yhteiskuntaan. Jos jotain tällaista ei tapahdu ei armolahjoista ja Jumalan puheesta ole paljoakaan hyötyä, siis jos aina kokoonnutaan yhä uudestaan tutulla porukalla ”profetoimaan” toinen toisille.

    • Sanan ja rukousten aika ei ole koskaan ohi. Ne ovat aivan oleelliset elementit kristillisessä uskossa ja seurakunnan kokoontumisissa. Millä ne oikein on tarkoitus korvata?

      On ihan eri asia, että etsitään erilaisia muotoja ja paikkoja sanan ja rukouksen harjoittamiselle. Niitä tarvitaan. Perinteinen messukaava, jota ymmärtääkseni pääasiallisesti sunnuntaijumalanpalveluksissa yhä käytetään, on auttamattomasti vanhentunut eikä tavoita nykyajan ihmisiä. Sen uudistamiseen kaipaisin viitseliäisyyttä. Mutta on niin helppo mennä saman vanha kaavan mukaan. Ei tarvitse vaivaa nähdä.

    • Anita. ”Sanan ja rukousten aika ei ole koskaan ohi”.
      Tietenkään sanan tutkimisen ja saarnaamisen sekä rukoilemisen aika ei ole ohi. Mutta ehkä tällainen uskon harjoittaminenkin voi saada uusia. muotoja.

    • Olisikohan alkuperäisessä blogissa ollut tuossa pieni lapsus. Pitänee olla: sanan ja rukouksen -iltojen aika on ohi. Siis tietyn formaatin, ei sanan ja rukouksen, jotka ovat ajattomia.

  3. Hämäläisen Antilta tuli hyviä huomioita ylistysmusiikista. Virsillä on yhä paikkansa. Sen rinnalle on tullut monenlaista hengellistä musiikkia kaikista mahdollista musiikkigenreistä. Itse pidän mm. kristillisestä proge-musiikista(Neal Morse) ja folkista(Outi ja Lee Müller). Ensi vuoden Punaisessa Veisukirjassa, jonka toimittaa Tommi Kalenius on kuulemma kristillistä räppiä. Mielenkiintoista nähdä onko ensi vuonna konfirmaatioissa rap-kappaleita…

    • Toki tykkään muistakin kuin virsistä ja viisikielisistä. Simojoki, Löytty, Katajaisen kansan räpit, Metallimessut, Raskasta joulua ym. on meillä paljon kuunneltua musaa, vaikka eläkeiässä ollaankin. Mutta kaipa on sitten valikoiva maku, kun Radio Deinkään musiikkiantia ei tahdota jaksaa kuunnella. Tuntuvat niin keinotekoisilta. Vieläkin käytän Kaemo-t-paitaa, niin paljon tykkäsin ensimmäisestä levystä Perustus. Mutta ylistyslaulut eivät kolahda.

      Hyvä tarkennus Timolta: Sanan ja rukouksen FORMAATTI on vanhentunut.

  4. Kyllähän armolahjoista on jo pitkään puhuttu ja opetettu. On vain jäänyt tunne, että mitään oleellista ei kuitenkaan ole tapahtunut. Muutamat armolahjat ovat korostuneet: kielillä puhuminen ja parantaminen, profetoiminenkin, mitä se nyt sitten mahtaa ollakaan. Tämä on turhauttanut.

    Ehkä KesäSpiritin opetuksessa tuli nyt jotain uutta linjausta tälle armolahjaopetukselle. Olisiko noissa äänitteissä ollut tästä aiheesta opetusta? En tiennyt, mitä sisältävät, kun en voinut aiemmin osallistua. Saako niitä tai kirjallisena tällaista materiaalia vielä jostain?

    • Anita. ”Kyllähän armolahjoista on jo pitkään puhuttu ja opetettu. On vain jäänyt tunne, että mitään oleellista ei kuitenkaan ole tapahtunut”.

      Koetin jo aikaisemmin sanoa, mistä tämä ongelma johtuu.
      Otetaan uusiksi: ”Myös jotenkin on murruttava luterilaisen hiekkalaatikon seinät niin että armolahjat ja Jumalan puhe vapautuu vaikuttamaan myös kirkon hallintoon ja koko yhteiskuntaan. Jos jotain tällaista ei tapahdu ei armolahjoista ja Jumalan puheesta ole paljoakaan hyötyä, siis jos aina kokoonnutaan yhä uudestaan tutulla porukalla “profetoimaan” toinen toisille”.

      Tässä on siis ongelman ydin. Niin kauan kun ollaan valmiiksi päätetty, mitä Jumala saa sanoa ja miten, juuri niin tapahtuu loputtomiin. Saamme vaan loputtomiin erilaisia viihteellisiä mutujuttuja ssi musta tuntuu tai musta näyttää- juttuja. Vasta kun uskalletaan oikeasti etsiä Herraa ja Hänen sanaansa kirkolle ja yhteiskunnalle ilman ennakkoehtoja, voidaan edetä ja kypsyä.

    • Antti. Kyllä luin jo aiemmasta kommentista tuon, minkä nyt toistit, mutta en ymmärrä, miten sen tulisi ilmetä käytännön tasolla. Miten ne hiekkalaatikkn seinät voitaisiin niin murtaa, että Jumalan puhe vaikuttaisi koko yhteiskuntaan. Pelkäänpä, että kirkon hallinnon tasolla puhe armolahjoista on hepreaa. Ja yhteuskunta sen kun etääntyy Jumalan puheesta.

    • Anita. ”. Miten ne hiekkalaatikkn seinät voitaisiin niin murtaa, että Jumalan puhe vaikuttaisi koko yhteiskuntaan”.
      No esimerkiksi Päivi Räsänen on onnistunut tässä asiassa. Profeetallinen sanoma on tavoittanut koko kansan.

  5. Perustiedot armolahjoista löytyy helpoiten netistä. Omakohtaista kokemusta niistä voi saada, kun alkaa niitä pyytämään. Lupaahan sana, että anova saa ja kolkuttavalle avataan. Ja että Pyhä Henki annetaan niille, jotka sitä anovat.

    Kirkossa kaikki hengellinen valta on papeilla ja muilla viranhaltioilla. Armolahjojen käyttämien on alistettava näiden ohjaukseen. Jollei näin toimita, niin kirkossa ei ole tilaa niiden käytölle. Usein armolahjoja saaneet nousevat kapinaan, tätä jakolinjaa vastaan ja aiheuttavat hajaannusta kirkossa. Joten on hyvin ymmärrettävää, että armolahjoihin ei suhtauduta kovin innostuneesti kirkossa.

    • Luulen ettävain karismaattiset papit ja kirkkoherrat tahtovat armolahjojen toimivan. Jos tahtoa on, niin niille voidaan kyllä järjestää tilaa. Ne toimivat parhaiten luottamuksen vallitessa. Ilman luottamusta tulee varmasti ongelmia.Gal 5:22 on hyvä aina pitää mielessä kun luetellaan armolahjoja. Useimmat kutsumukset eivät kaadu lahjan puutteeseen, vaan koettelemattomaan tai rikkinäiseen mieleen ja epäkypsään persoonallisuuteen.

    • Tärkeitä huomioita.

      Minulle armolahjat tulivat ensimmäistä kertaa tutuksi luterilaisen kirkon herätysliikkeen pienryhmässä. Se oli turvallinen ja hyvä paikka aloittaa. Muistan vieläkin yllätyksen ja hämmästyksen, mistä nyt on kyse. Silloin tutustuin siis kielellä puhumiseen ja sen selittämiseen ryhmän vetäjien toimesta. Tilanne oli siis positiivinen.
      Hengellinen paimenuus kuuluu kyllä armolahjojen yhteyteen. New Vine kesätapahtumissa on oman kokemuksen mukaan myös hyvää armolahjaopetusta ja sen käytäntöön laittoa yhteiskristillisissä puitteissa.

    • Minua ärsyttää se, että kielilläpuhumisesta on tehty jonkinlainen armolahjojen kingi, jolla lokeroidaan uskovia hengellisempiin ja vähemmän hengellisiin. Olen sanonut Jumalalle, että jos tällainen armolahja on minulle tarpeen, sen saa antaa mutta tavoittelemaan en lähde. Se on niin ylimainostettu, että juuri sitä en siksi edes halua. Mieluummin olen b.luokan uskovainen.

    • Kielillä puhuminen ei todista Pyhästä Hengestä. Sitä esiintyy muuallakin kuin kristillisyydessä. Helluntailaisuudessa se on aina ollut tärkeä, mutta ei ulossulkeva, vaikka tätäkin on tahdottu tehdä. Mielestäni on turvallista olla menemättä sellaisten ihmisten käsien alle, jotka tarjoavat hengen kasteita.

      On ikävää, mikäli Hengen uudistus tuo mukanaan luterilaiseen kirkkoon helluntailaisia tapoja, sillä samalla se tuo uusia ongelmia, joihin luterilaisuus taustastaan johtuen ei pysy vastaamaan. Pirkko Jalovaara ja Markku Koivisto ovat tästä esimerkki. Alun pitäen kyse oli hengellisestä petoksesta, joka yleenä paljastuu enemmistölle liian myöhään.

    • Tuomaala. ”Pirkko Jalovaara ja Markku Koivisto ovat tästä esimerkki. Alun pitäen kyse oli hengellisestä petoksesta, joka yleenä paljastuu enemmistölle liian myöhään”.

      Minä en koskaan innostunut ns. Nokian herätyksestä enkä myöskään Jalovaaran rukousilloista. Silti en puhuisi petollisuudesta, tai että he alun alkaenkin olivat petollisia. Eiköhän molemmilla ollut alkujaan tarkoitus palvella Herraa mutta sitten molemmat joutuivat heikkouksiensa takia vaikeuksiin.

  6. Lahjoja yleensä saavat eniten ne, joilla on rikkinäisyyttä, tai muuten epäkypsää persoonan rakennetta. Jumala kun on näissäkin asioissa usein tasapuolinen. Kirkossa on iso puute kirkkokurissa. Joten viranhaltiat ei oikein osaa paimentaa laumaansa. Ei vaan ole opittu tekemään yhteistyötä maallikkojen kanssa. Eikä sitä hengellistä valtaa haluta jakaa . Suuri siunaus seurakunnalle on jos joku taitava paimen sieltä löytyy. Sellainen, jolla on hengellistä auktoriteettia johtaa armolahjojen käyttöä hyvään suuntaan.

Kirjoittaja

Yli-Jaakkola Juha
Yli-Jaakkola Juha
Maaseudulla kasvanut ja urbaaneissa ympyröissä asunut mies. Toimin nykyään Kansan Raamattuseuran kaupunkityöntekijänä Turussa. Luottamustehtävänä on Turku Mission toiminnanjohtajan pesti. Kristittyjen yhteys, rukous ja elävä kristillisyys sen monissa muodoissa ovat lähellä sydäntäni.