Tihentyvää odotusta

Vähään aikaan ei ole silmiin sattunut lehtiotsikoita siitä, että tuomiokapitulit olisivat jaelleet rangaistuksia samaa sukupuolta olevia pareja vihkineille papeille.

Ehdin jo ajatella, että suunta olisi muuttumassa.

Ystävä palautti maan tasalle:

  • Ne odottavat hallinto-oikeuksien päätöksiä. Onhan niin monesta tuomiokapitulin päätöksestä valitettu.

Nimet ja tutkinta-aineistoa on kuuleman mukaan valmiina, jos hallinto-oikeudet tukevat kapitulien rankaisulinjaa.

Menin sanattomaksi.

 

33 kommenttia

  • Leeni Luukko sanoo:

    Sari W: “Raamatusta puhuminen “lakina” muutenkaan ei tarkoita juridista eikä yhteiskunnallista lakia, kai sen tiedät. Oli aika, jolloin Israel oli vaeltava kansa, ja tuolloin sai Mooseksen lain. Joka oli luonnollisesti tarkoitettu vanhan liiton juutalaisille, ei uuden liiton pakanakristityille. Eli se ei ole meidän lakikirjamme. Ns. raamatullisuudella tarkoitetaan jotain muuta. Ei Raamattu, ei uusi eikä vanha, ole kokonaisuutena mikään kiellettyjen ja sallittujen asioiden luettelo, vaan kertomus, jossa olemme osallisina.”

    Toteat tuossa – kuten aiemminkin monta kertaa – että Mooseksen laki on “tarkoitettu vanhan liiton juutalaisille, ei uuden liiton pakanakristityille.” Samansukupuolisten avioliiton kieltämistä perustellaan Mooseksen kirjan tekstillä (3. Moos. 18:22). Ei mene jakeluun se, että toisaalta todetaan ettei vanha Mooseksen laki ole meille tarkoitettu, mutta jos tarve on, niin sen teksteillä kuitenkin perustellaan nykypäivän asioita. Ihan sekopäistä meininkiä. Jotain loogisuutta, kiitos.

    Lopuksi on pakko todeta taas kerran, että kummallisia ovat nämä kirkkomme edustajat. Eivät hyväksytyistä laeista ja säännöksistä välitä. Suomessa on kirkkolaki ja sen perusteella annettu kirkkojärjestys. Kirkkojärjestystä ei samasukupuolisten vihkimisasiassa noudateta. Hoetaan vaan, että kirkon kanta on se ja se. Jos kirkkojärjestys ei miellytä, niin sitten vaan mennään oman mielipiteen mukaan. Missä muussa järjestäytyneessä yhteiskunnassa menetellään näin?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kalevi Kauppinen sanoo:

    “Samansukupuolisten avioliiton kieltämistä perustellaan Mooseksen kirjan tekstillä (3. Moos. 18:22). Ei mene jakeluun se, että toisaalta todetaan ettei vanha Mooseksen laki ole meille tarkoitettu, mutta jos tarve on, niin sen teksteillä kuitenkin perustellaan nykypäivän asioita. Ihan sekopäistä meininkiä. Jotain loogisuutta, kiitos.”

    Kyllä uudessa testamentissakin kielletään samaa sukupuolta olevien avioliitto.

    “7:2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä. >> Jakeen lisätiedot 7:3 Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leeni Luukko sanoo:

      Kalervo Kauppinen: Ei noissa kirjoittamissasi otteissa ole mitään kieltoa.

      Kummallista ajattelutapaa, jos kaikki mistä ei ole mainittu Raamatussa, on kiellettyä. Tällaisen tulkinnan mukaan suuri osa nykyajan elämästä on kielletty. Asfaltointi, pesukoneet, netti, toppatakit, syntiäkö kaikki tyynni?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja-Sisko Aalto
    Marja-Sisko Aalto

    Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit