Todellinen kuva vai valkoinen valhe?

Jeesuksen ulkonäkö on meille kummallisen tuttu ja vakiintunut. Vaaleaihoinen, pitkähiuksinen ja parrakas Jeesus tulee meitä vastaan oppikirjoissa, alttaritauluissa ja painokuvissa. Mistä se on peräisin?

Sunnuntain Hesari (13.9.) julkaisi Jeesuksen ulkonäköä pohtivan kolmisivuisen jutun otsikolla Valkoinen valhe. Siinä nousee esille, ettei Jeesuksen ulkonäöstä tiedetä juuri mitään. Sen sijaan nostetaan esille ajanmukaisia ajatuksia Jeesuksen ihonväristä, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Haastateltu tutkija tulkitsee Jeesuksen queer-ihmiseksi.

En ota näihin ajatuksiin kantaa. Sen sijaan pohdin hetken sitä, miksi käsitys Jeesuksen ulkonäöstä on niin vakiintunut. Onko olemassa jokin Jeesusta esittävä "alkukuva", joka on ollut taiteilijoiden mallina? Kysymys kanonisesta Kristus-kuvasta askarrutti sekä idän että lännen teologeja ja maalareita.
_ _ _

Idässä syntyi 200-luvulla legenda Kristuksen käsittä tehdystä kuvasta (kreik. akheiropoietos). Legendan mukaan Edessan ruhtinas oli kuoleman sairas. Hän parantui katsomalla liinaa, johon Kristus oli painanut kasvojensa kuvan. Myös läntinen traditio tuntee ajatuksen Kristuksen alkuperäisestä kuvasta (Vera icon), joka on pohjana legendalle Veronican (< Vera icon) hikiliinasta. Tämän legendan mukaan nuori nainen, Veronica nimeltään, pyyhki hikeä Jeesuksen otsalta liinalla, johon ilmestyi kuin ihmeen kautta tämän kuva.

Kristuksen Käsittätehty ikoni. Tämän alkuperäinen malli on Konevitsan ihmeitätekevän Jumalanäidin taustapuolella. Sen on maalannut Tarja Lanu 2008.

Legendat herättävät kysymyksen siitä, onko varhaisina vuosisatoina tunnettu joku tai joitain kuvia, joiden on uskottu syntyneen ihmeenomaisesti Kristuksen kanssa kosketuksissa olleelle kankaalle. Joka tapauksessa ensimmäisten vuosisatojen epäyhtenäiset, allegoriset Jeesus-kuvat vaihtuvat 400-luvulta lähtien yhdenmukaisiksi kuviksi, jotka esittävät tuikeailmeistä ja parrakasta Kristusta. Herää kysymys, onko esimerkiksi Torinon käärinliina tai – mikäli se on keskiaikainen kopio –käärinliinareliikin varhaisempi esikuva ollut kanonisen Kristus-kuvan mallina.
_ _ _
Torinon käärinliinaa (ital. Santa Sindone) säilytetään Torinossa Johannes Kastajan tuomiokirkossa. Kyseessä on 4,3 m pitkä ja 1,1 m leveä pellavakangas, jossa on haalea, seepian värinen negatiivikuva kuolleesta miehestä edestä ja takaa. Miehen ruumiissa on jälkiä erilaisista ruumiinvammoista, jotka ovat syntyneet mm. ruoskimisen sekä ristiinnaulitsemisen seurauksena.

Käärinliinan kuvasta ei ole löydetty väriainetta eikä ääriviivoja. Se on verrattavissa palamisjälkiin paljon käytetyllä, silityslautaa päällystävällä kankaalla. Kyse on yhdestä niistä monista käärinliinareliikeistä, joiden uskotaan verhonneen Kristusta hänen maatessaan haudassa ristiinnaulitsemisensa jälkeen. Torinon käärinliina on merkittävä – paitsi siksi, että monet uskovat sen olevan aito Kristuksen käärinliina – myös siksi, että sen syntyä ei ole voitu todistaa pitävästi tieteen keinoin.
_ _ _

Eri alojen tiedemiehet ovat tutkineet liinaa. Kuva ei ole syntynyt kankaan suoranaisesta kosketuksesta ruumiiseen, vaan matkan päästä. Kuva on ainoastaan kuitujen ulkopinnalla, eikä siinä ole havaittu väriainetta eikä myöskään verta. Liinassa on kuitenkin myös oikeaa, kuivunutta verta. Kuvan muodostumisprosessi on toistanut samalla tavoin ruumiin, hiukset, veren ja jopa elottomat esineet, kuten kolikot silmien päällä. Kaikki näyttää kuvastuneen kankaalle samalla intensiteetillä. Kuvan aiheuttajan täytyi olla voimakas ja lyhytaikainen purkaus, jonkinlainen ydinlämpöreaktio, joka vaikutti sekä ylös- että alaspäin.

Pellavaliina on mineraali- ja siitepölyanalyysien mukaan ollut Juudeassa. Liinassa on siitepölyhiukkasia kasveista, joita kasvaa vain Jordanin laaksoa ympäröivillä suolapitoisilla alueilla. Liinan C14 -analyysin perusteella se olisi keskiaikainen. Sittemmin kävi ilmi, että radiohiilianalyysiin otettu pieni pala kankaasta olikin peräisin käärinliinaan keskiajalla ommellusta paikasta.
_ _ _
Käärinliinan tieteellinen tutkimus alkoi valokuvaaja Seconda Pian vuonna 1898 ottamista valokuvista. Lasinegatiivien kehityksen yhteydessä kuvaajaa hämmästytti käärinliinamiehen selkeä positiivikuva lasilevyllä. Näin kävi ilmi, että epäselvä kuva käärinliinassa oli itse asiassa negatiivikuva. Lasinegatiivien avulla mahdollistui käärinliinan kuvan yksityiskohtien tarkastelu.

Paul Vignonin johtama Sorbonnen yliopiston tiedemiesryhmä tutki ensimmäisiä kuvaaja Seconda Pian vuonna 1898 ottamia valokuvia Torinon käärinliinasta. Vignon ja Judica-Cordiglia vertasivat käärinliinamiehen kasvonpiirteitä 500-luvulta lähtien esiintyviin Kristus-kuviin freskoissa ja mosaiikeissa. Vignon löysi 15 yhtäläisyyttä, joista eräät ovat erityisen huomion arvoisia ja toistuvat edelleen ikonimaalausperinteessä.

Näitä ovat esimerkiksi käärinliinamiehen kohonnut oikea kulmakaari, korostuneet poskipäät, suurentunut vasen sierain, haaroittunut parta, vaakasuora viiva kurkulla, korostuneet pöllömäiset silmät sekä otsalla kaksi oikealle osoittavaa hiuskiehkuraa. Ne olivat tosiasiassa merkkejä miehen kokemasta raa’asta väkivallasta.
”Hiuskiehkurat” otsalla ovat kaksi verinoroa, jotka ovat valuneet sivusuunnassa kivusta rypistyneen otsan juonteissa. Olen harrastanut ikonimaalausta 1970–1980 -luvuilla ja silloin itsekin maalannut Kristusikoneille näitä piirteitä tietämättä niiden alkuperästä.

Vignonin havainnot johtavat kysymään, valmistiko joku taiteilija 400–500 -lukujen vaihteessa käärinliinamiehen kasvoista huolellisen piirroksen, joka oli mallina myöhemmille Kristus-kuville?
_ _ _
Tänä päivänä Torinon käärinliina lienee eri luonnontieteellisin menetelmin kaikkein tutkituin antiikin esine. Tutkimukset ovat nostaneet esille uusia kysymyksiä, mutta myös uusia todisteita siitä, että kangas on ajanlaskun taitteesta ja ollut keväällä 30-luvulla Jerusalemissa. Siihen on syntynyt ruoskitun ja ristiinnaulitun miehen kuva ihmeellisellä tavalla. Suomessa käärinliinan tutkimuksen tuloksia on tuonut julki erityisesti Juha Hiltunen myös Kotimaan sivuilla. Yhä useampi on vakuuttunut siitä, että liina on suora dokumentti Jeesuksen teloituksesta ja ainutkertaisesta ylösnousemisesta, samoin kuin laajeneva universumi todistaa alkuräjähdyksestä luomisen aamuna.
_ _ _
Jeesuksen ulkonäkö on lopulta toissijainen asia hänen merkityksensä rinnalla. Kasvoilla on kuitenkin merkitystä yhteyden syntymiselle. Siksi kristityt ovat etsineet rukouksessa Kristuksen kasvoja.

”Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalleen antaa.” (Joh 1:14).

”Jumala, joka sanoi ”tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.” (2 Kor 4:6)

(Olen siteerannut tässä artikkelissa omaa varhaisempaa artikkeliani, jonka olen päivännyt 13.5.1999).
_ _ _
Jälkikirjoitus 15.9.
Abgar-legenda 200-luvulta Jeesuksen kasvojen ihmeenomaisesta kuvasta kankaalla sekä bysanttilainen Kristuksen käsittätehty ikoni esittämässä Jeesuksen kasvoja kankaalla ovat minusta todiste sen puolesta, että jo varhain on tunnettu kangas ja siinä ihmeenomaisesti syntynyt Jeesuksen kasvojen kuva. Tätä on voitu käyttää esikuvana Kristuksen kuville. Onko kyseinen kangas/ käärinliinareliikki juuri Torinon käärinliina vai jokin toinen kangas jää avoimeksi.

47 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    https://yle.fi/uutiset/3-5893988

    “Italialaiset tutkijat ovat onnistuneet kopioimaan Torinon käärinliinan, johon Jeesuksen kerrottiin käärityn kuolemansa jälkeen. Tutkijoiden mukaan koe osoittaa lopullisesti, että uskomus on legenda. Käärinliina on keskiaikainen väärennös, tutkijat sanovat.”

    https://www.is.fi/tiede/art-2000000512408.html

    “Torinon käärinliina on vain yksi lukuisista käärinliinoista, jota oli liikenteessä kristytyssä maailmassa keskiajalla. Niitä oli ainakin 40, Lomabatti kirjoittaa tässä kuussa julkaistavassa Studi Medievali -tiedejulkaisussa.

    – useimmat käärinliinat tuhottiin Ranskan vallankumouksen aikana. Joissain liinoissa oli kuvia, osassa oli veritahroja muistuttavia jälkiä ja osa oli täysin valkeita, Lombatti kirjoittaa.

    Lombattin mukaan Torinon käärinliina annettiin todennäköisesti ranskalaiselle ritarille Geoffrey de Charnylle vuonna 1346 ristiretkellä Turkin Smyrnassa.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Yritystä ratkaista Torinon käärinliinan arvoitus on selvästikin vaivannut monien tutkijoiden itsestään selviöinä pitämä vaihtoehtojen mustavalkoisuus: Käärinliinassa on joko aito kuvaus kärsivästä Jeesuksesta tai sitten liinan kuva on väärennös. Myös esim. liinan verijäljet ovat joko maalia tai verta. Näistä ennakkoasenteista vapaita tulkintavaihtoehtojakin toki on. Eihän mikään estä mahdollisuutta, että liinassa on sekä maalia että verta, ovathan väärentäjä tai muut liinan haltijat voineet parannella kuvaa molempiin suuntiin. Ja miksi ihmeessä pidetään selvänä, että liina ja sen kuva ovat samalta ajalta? Voihan liina toki olla satoja vuosia kuvaa vanhempi! Liina voi siis olla lähtöisin Jeesuksen ajan Palestiinasta, mutta siihen painunut kuva on voinut syntyä paljon myöhemmin missä tahansa liina kulloinkin on sattunut olemaan. Eräs mielenkiintoisimmista vaihtoehtoisista uustulkinnoista lienee englantilaisten korkea-asteisten vapaamuurareiden Christopher Knigt´n ja Robert Lomas´n (The Hiram Key 1996) teoria, minkä mukaan liina ja kuva ovat aitoja, mutta kuvassa tosiasiassa on Jacques de Molay, temppeliherrojen suurmestari joka 13. elokuuta vuonna 13o7 Ranskan kuninkaan Filip Kauniin ja paavi Bonifaciuksen toimesta vangittiin, kidutettiin ja sittemmin hiljaisella tulella hitaasti, mutta hirvittävän tuskallisesti poltettiin. Knight´n ja Lomas´n paljolti varmaankin vapaamuurarilliseen perimätietoon perustuva käsitys vastaa hyvin moniin kysymyksiin. Se selittää yhtä hyvin Palestiinan siitepölyn, kalkkikivihituset, miehen partaisuuden kuin juoksevat verijäljetkin. Käsitys on lyhyesti seuraava:

    Temppeliherrojen järjestö (1119-1312) oli perustettu itse asiassa etsimään niitä juutalaisten aarteita, kultaa, hopeaa ja muita kalleuksia, jotka juutalaissotien aikana. 66 – 70 jKr. oli saatettu Jerusalemin temppelin maanalaisiin kätköihin. Kyseessä olivat niin aineelliset kuin hengellisetkin aarteet, sillä vapaamuurarien esim. Royal Arch´ asteeseen liittyvien legendojen mukaan temppelin salainen krypta oli jo ylipappi Esran aikana kalleuksien ja pyhien kirjoitusten kätköpaikka, ja niin temppeliherratkaan eivät asiassa onnistuessaan löytäneet vain ko. kulta-aarretta vaan myös Jeesuksen alkuperäisiä ja todellisia opetuksia koskevia asiakirjoja ja myös muiden essealaisten parantajien ja rakennusmestareiden käsikirjoituksia, jota 1274 vuotta olivat olleet siis “kuolleina ja haudattuina” temppelin alla Jerusalemissa.

    Temppeliherrat vaurastuivat ja saivat itsenäistä vaikutusvaltaa, ja kun tuolloin oli olemassa myös muita kirkon ja valtion kannalta vaarallisia harhaoppisia lahkoja, oli luonnollista, että temppeliherroja kadehtivat kuningas ja paavi liittoutuivat palauttaakseen tällaisten ryhmien niin omaisuudet kuin opitkin kontrolliinsa. Hallitsivathan templarit valtavaa omaisuutta ja olihan eräs John de Stoke lausunut inkvisition kuulustelussa, että suurmestari Jacques de Molay oli jopa opettanut, että Jeesus oli vain ihminen, ja että hänen tuli uskoa suureen kaikkivaltiaaseen Jumalaan, taivaan ja maan arkkitehtiin, ei suinkaan vain ristiinnaulitsemiseen. Nämä suurmestarin nimiin pannut näkemykset vastannevat totuutta; niissä ei hylätty Jeesusta, muistuttiin vain ihmisille, että on vain yksi Jumala, yksi kaikkivaltias olento. Näyttää varmalta, että nämä ajatukset ainakin löydettyjen temppelikääröjen mukaan nousivat Jeesuksen ja todellisista opetuksista olivat tulleet suoraan Jaakobin, siis Jeesuksen veljen, seurakunnalta, missä Jeesusta kunnioitettiin, mutta missä ajateltiin, että ristiinnaulitseminen oli voimakas Hiram Abifin (Salomonin temppelin murhattu, mutta ylösnoussut rakennusmestari) mallin mukainen “uskovan kuoleman” symboli, ei mitään enempää. Risti oli temppeliherroille marttyyriuden kuva, ei Paavalin sille luoman maagisen kultin mukainen uskonsisältö. Mutta tällainen oli kirkon mielestä tietysti kammottavaa harhaoppia, joka edellytti kitkemistä varsinkin, kun harhaoppisten varat saataisiin samalla kätevästi siirrettyä oikeaoppisten kukkaroihin. Keinot eivät tunnetusti olleet kovinkaan ujoja. The Hiram Key:

    ”Inkvisitio oli saanut käskyn puristaa tunnustuksia ja päämäärän saavuttamiseksi eivät mitkään kidutukset saaneet olla liian vähäisiä. Kidutukset olivat asiantuntijat suunnitelleetkin tuottamaan äärimmäistä tuskaa ilman , että uhri varsinaisesti kuolisi. Alkuaikana menehtyikin Pariisissa vain 36 templaria. Suuren vankijoukon vuoksi inkvisition täytyi ryhtyä erityisjärjestelyihin, sillä sopivia sellejä ja kidutusvälineitä ei riittänyt kaikkialle. Mutta inkvisiittorit olivat mielikuvitusrikkaita miehiä ja kehittivät saadakseen vaaditut tunnustukset puristetuksi ulos uhreiltaan nopeasti uusia ideoita. Hyvä esimerkki keinoista oli ns. “jalkauuni”, joka edellytti yksinkertaisesti koroketta, jolle sitoa uhri, hieman öljyä ja hiilipannun. Tämä helposti tehty väline oli hyvin käyttökelpoinen saamaan templarin kertomaan Inkvisitiolle “totuus”. Eräs mies oli raahattu oikeuteen käsissään laatikko, joka sisälsi hänen omien jalkojensa luita, jotka jalkauuni oli kypsyttänyt irti lihasta. Huolimatta Inkvisition mitä parhaimmista yrityksistä tunnustuksia saatiin kuitenkin varsin hitaasti, mutta kuitenkin riittävästi, jotta yleisö saatiin kauhistumaan, kun heille kerrottiin, että kerran niin kunnioitetut templarit olivat kieltäneet Jumalan, Kristuksen ja Neitsyt Marian ja että initiaatioitten aikana heidän oli määrä tehdä Osculum infame eli “häpeällinen suudelma”, mikä riitti sisälsi initiaattorin suutelemisen suulle, mutta myös navalle, penikseen ja takapuoleen.”

    Templarien nopea vaurastuminen ja vaikutusvalta näyttääkin liian merkittävältä voidakseen johtua yksin organisaation kasvusta. Jos he olivat löytäneet aarteet ja kirjoitukset, he tietenkään eivät olleet kertoneet asiasta ulkopuolisille, eikä virallinen historia siksi tapausta myöskään tunne. Mutta huhuja heidän aarteistaan , harhaopeistaan ja häpeällisistä seremonioistaan liikkui ajassa paljon ja inhimillisen luonnon mukaan ilmiantajiakin tarvittaessa inkvisition iloksi ilmaantui.

    Syytöksiä

    Templareihin vangitsemiskäskyt ja syytökset sisälsivät voimakkaita tekstejä, joiden tarkoitus oli saada vastaanottajat voittamaan kaikki vastahakoisuutensa pidättää kuuluisia ritareita. Syytökset perustuivat erään entisen templarin, Squin de Flexian todistukseen ja ne olivat seuraavat:

    1) Kaikki templarit vannovat liittyessään järjestöön olla koskaan jättämättä sitä ja sen pyrkimyksiä missään mielessä, oikeissa tai väärissä.

    2) Järjestön johtajilla on salainen liitto Saraseenien kanssa ja heillä on enemmän muhamettilainen epäusko kuin kristillinen usko, sillä jokaisen kokelaan on syljettävä ja poljettava ristiä. 3) Järjestön johtajat ovat harhaoppisia, julmia ja epäpyhiä miehiä, jotka tappavat tai vangitsevat jokaisen kokelaan, joka huomattuaan järjestön pahuuden, yrittää jättää sen. He opettavat edelleen luonaan pitämiään raskaana olevia naisia tekemään abortin ja salaa murhaamaan vastasyntyneitä lapsia. 3) Heihin ovat saastuneet Fracatellin erehdyksistä: he kyseenalaistavat paavin ja kirkon arvovallan ja ylenkatsovat sakramentteja, erityisesti katumusharjoituksia ja synnintunnustuksia.

    4) He ovat antautuneet mitä inhottavimpaan irstailuihin. Jos joku paljastaa siihen vastenmielisyyttään häntä rangaistaan elinikäisellä vankeudella. Templareiden talot ovat rikoksien ja hirvittävyyksien tekopaikkoja. 5) Järjestö työskentelee sen hyväksi, että Pyhä Maa joutuisi Saraseenien haltuun. Mestari on nimitetty salaisesti ja nuoremmista veljistä vain muutama voi olla installaatiossa läsnä ja että hän kieltää kristillisen uskonsa tekemällä jotain, mikä ei ole oikein. 6) Mikään paha teko tai rikos, joka on tehty järjestön kunniaksi tai hyödyksi ei ole syntiä. Monet järjestön säädökset ovat laittomia, maallisia ja kristinuskon vastaisia. Jäsenten on kielletty ikuisen rangaistuksen uhalla paljastamasta niitä kenellekään.

    Jacques Molay ja useimmat muut Ranskan templarit vangittiin siis 13 elokuuta 13o7. Asioiden kulun on Hiram Key´n kirjoittajien mielestä täytynyt näyttää jokseenkin tällaiselta:

    Tunnustuksen puristamisen Jacques de Molaylta ottaa henkilökohtaiseksi huolekseen Ranskan suurinkvisiittori Guillaume Imbert. Pappina hänellä kuitenkaan ei ole lupa vuodattaa verta; polttaminen, murskaaminen ja venyttäminen eri variaatioin on sen sijaan käytettävissä. Suurinkvisiittori etsii todisteita Pariisin Temppelistä. Hän kulkee ympäri rakennusta ja yläkerroksesta hän löytää laajan oven, jonka keskellä on kuparinen laatta ja avatessaan oven hän tulee huoneeseen, jota valaisee vain suuri kynttilä, joka on korokkeella keskellä lattiaa. Hänen silmänsä taltioivat hitaasti mielestään antikristillisiä koristeita; pyramideja, joiden keskellä on silmä, tähdin kirjaillun katon, kulmamitan ja kompassin toisella korokkeella jne. Imbert vakuuttuu, että kertomukset templareista ovat tosia ja että Molay on hirvittävin kaikista maan päällä milloinkaan kävelleistä harhaoppisista.

    Huoneen itäisessä kulmassa Imbert näkee kahden suuren pylvään ja korokkeen edessä yksinkertaisen puisen laatikon, mikä sisältää valkoisen pitkän valkoisen pellavaliinan, pääkallon ja kaksi sääriluuta. Liina on ilmeisesti sama, josta hänelle on kerrottu ja jota käytetään ylösnousemus-seremoniassa.; on siis totta, että Molay on pilkannut Jeesuksen kärsimyksiä ja hänen sovitustyötään viettäen vihittyjen templareidensa kanssa herjaavia ylösnousemusseremonioita. Molay on syyllinen ja hänelle on varattava erityiset kuulustelut ja erityinen rangaistus. Imbertin sadistinen mieli kehittää pirullisen suunnitelman.

    Kuulusteluissa alastoman manttelistaan riisutun De Molayn käsivarret kiinnitetään seinälle. Kaksi avustajaa ruoskii hänen paljaan selkänsä metallinpalasin vahvistettuja hevosruoskia käyttäen. Uhrin jalat käsitellään samoin kuin selkäkin. Teräviä piikkejä sisältävä kruunu isketään hänen päähänsä. Uudesta testamentista lainattu käsikirjoitus jatkuu:

    “Mutta he huusivat sanoen ristiinnaulitse hänet, ristiinnaulitse hänet”

    Molay nostetaan karkeasti kokoonkyhätylle ristille ja naulat on lyödään hänen ranteittensa läpi. Hänen oikean kätensä ranteen jänteet menevät sijoiltaan ja peukalot vääntyvät kämmentä vasten niin, että sen kynsi tunkeutuu kämmenen lihaan. Sitten lävistään molemmat jalat. Molayn ruumiiseen kohdistuu nyt kolmesta kohtaa viiltävä tuska. Kun ruumiin paino kohdistuu käsien ja jalkojen lävistyksiin vaipuu aiheuttaen hirvittävää tuskaa : hän vaipuu alaspäin, mistä seuraa puolestaan kireä jännitys käsivarsiin lihaksiin, olkapäihin ja rintakehään. Hengitys vaikeutuu ja suurmestarilla ole muuta mahdollisuutta kuin vääntää itseään haavoittuneitten jalkojen avulla ylös niin, että voisi aina tuolloin vetää keuhkot täyteen ilmaa. Tukehtumistunteen aiheuttama kauhu vaihtuu vuoroon jalkoihin kohdistuvaan hirvittävään tuskaan. Useasti ja toistuva tuskien vaihtuminen paikasta toiseen aiheuttaa hänelle anoxian eli happivajeen, tila synnyttää edelleen lihaskramppeja ja voimakkaan aineenvaihduntatoimintojen nopeutumisen.

    Molay kestää kuitenkin vielä ja Imbertin on jatkettava näytelmää:

    “Mutta yksi sotilaista puhkaisi keihäällä hänen kylkensä heti vuoti siitä verta ja vettä”

    Imbert avaa veitsellä Molayn kyljen toteuttaakseen rekonstruktionsa “Jumalan pojan” kärsimyksistä. Viimein Jacques Molay murtuu ja kärsittyään ristillä samat tuskat, jotka Jeesuskin koki, hän tunnustaa ja hänen kidutuksensa lakkaa.

    Nyt hän on tajuton ja tilassa, jota kutsutaan aineenvaihdunnan happamoitumiseksi. Verenpaine on laskenut ja sydän lyö jyskyttäen ja hänen lihaksensa ovat jäykistyneet pysyvään kramppiin.

    Guillaume Imbert käärityttää Molayn sitten samaan käärinliinaan, jota tämä on käyttänyt “pilkatessaan” Kristuksen kuolemaa. Molay asetetaan liinalle kasvot ylöspäin ja kädet väännetään rinnan päälle ristiin. Liinan loppupää käännetään hänen päänsä ylitse peittämään kehon etupuoli.

    De Molayn pelastukseksi vielä tässä tilanteessa koitui ilmeisesti ensinnäkin se, että inkvisitio ei saanut tappaa uhriaan ja toiseksi se, että samaan aikaan oli kuulusteltu myös Geoffrey de Charney´ta, normandialaista opettajaa, jonka perhe olikin kutsuttu sai ilmeisesti huolehtia molemmista miehistä, joiden kohtalot sitten seitsemän vuotta myöhemmin kytkeytyivät yhteen, kun he ennen “harhaoppinsa” vuoksi hiljaisella hiilivalkealla tapahtuvaa polttamistaan julkisesti peruivat kiduttamalla saadut tunnustuksensa.

    Knight ja Lomas katsovat, että Torinon käärinliina on siis qumranilais-vapaamuurarillinen kolmannen asteen vihkimysliina, joka oli otettu templarien Pariisin temppelistä ja käytetty Molayn kidutetun kehon ympärillä ja joka kulkeutui sitten temppeliherra Geoffrey de Charney´n perheen mukana heidän kotiinsa, mistä käsin se viisikymmentä vuotta myöhemmin oli pantu julkisesti näytteille Lireyssä. De Molayn hikoilevan kehon myrkyttyneet ja sairaat ruumiinnesteet, hiki sekoittuneena voimakkaisiin maitohappoihin, jotka ovat juosseet vapaasti pitkin ruumista kostuttaen liinavaatteen siinä, missä kontakti oli voimakkain, olivat painaneet hänen kärsimystensä kuvan hänen omaan vapaamuurarilliseen liinaansa. Kuva on piirtynyt liinaan maitohappojen ja veren, jotka olivat reagoineet suitsutusaineiden ja pellavan valkaisuaineena käytettyjen calsium carbonaatin kanssa, vaikutuksesta. Kuvan henkilön pitkä nenä, hartioille ulottuvat keskeltä jakauksella olevat hiukset, kahteen osaan haarautuva täysparta ja lujalta näyttävä noin kuuden jalan pituinen vartalo ei ollut suinkaan tyypillinen kuva heprealaisesta rabbista, vaan kaikki piirteet istuvat mieluimmin temppeliritarien suurmestariin. Essealaisilta askeeteilta mallinsa ottaneet ritarit jäljittelivät nasiiri Simsonia, joka ei ajanut päätänsä eikä partaansa ja oli kookas ja voimakas. Häntä pitivät esikuvanaan myös essealaiset nasiirit, jotka myös hautasivat vainajansa samaan asentoon kuin missä käärinliinan mies on. Näin asettivat seremonioissaan kolmannen asteen kokelaan liinalle, lattialle piirretyn kuvan päälle tai nykyään arkkuun aikanaan myös vapaamuurarit.

    Ensimmäiset liinan nähneet ihmiset luulivat luonnollisesti näkevänsä samanlaisen kohtalon 13oo vuotta aiemmin kokeneen miehen, Kristuksen, hahmon. Ja yhä tänään monet kristityt uskovat katselevansa Torinon käärinliinassa Kristuksen kasvoja. Tavallaan tämä on tottakin, sillä ihmisen sisäinen Kristus toki kuvastuu kaikessa uhrautuvassa kärsimyksessä.

    Kuva, jota kristillinen maailma on oppinut rakastamaan Jumalan kasvojen kuvana, on siis Hiramic Key´n kirjoittajien mielestä tosiasiassa kuva miehestä, jonka kiduttivat ja lopulta murhasivat rahanahne ranskalainen kuningas ja tuolloinen kristillinen kirkko, jolle oli edullista pitää massat taikauskoisina ja siten paikallaan. Kirkon ja valtionkin näkemyksen mukaan tavallisen kansan tuli rauhan aikana tuottaa kirkolle ja keisarille vaurautta ja mukavuutta ja olla sotien aikana käytettävissä sotilaallisiin tarkoituksiin. Heidän tyytymistään osaansa, pieneen ja tietämättömään elämäänsä, edesauttaisi lupaus heidän persoonallisen sielunsa ylösnousemisesta ikuiseen elämään. Rooman kirkko asetti sokean uskon hyveeksi ja leimasi kristillisen kirjallisuuden, joka viittasi gnostikkoina tunnettujen yksilöiden tietämykseen, paholaisen työksi. Kreikkalainen gnosis-sana vastaa sana kuitenkin yksinkertaisesti sanaa tieto! Temppeliherrat, jotka säästyivät vainoista hengissä, kuljettivat gnosiksensa Altantin yli uudelle mantereelle, mutta osa pakenevasta laivastosta kääntyi Skotlantiin, mistä tuli sittemmin yksi vapaamuurariuden vahvin tukialue.

    Hiram Key lopettaa kertomuksensa tämän osan ytimekkäästi:

    ”Ei voi pitää sattumana, että kansanomaisen kielenkäytön “pimeä aika” vastaa juuri kristillisen kirkon nousun ja suurimman vallan aikaa alkaen keisari Konstantinuksen kääntymyksestä ja päättyen Jacques de Molayn ristiinnaulitsemiseen. Kiitos Jeesuksen todellisten opetusten pimeän ajan, joka oli kestänyt noin 13oo vuotta, alkoi vähitellen syrjäyttää järjen aikakauden loistava valo !”

    Valistuksessa heräsi vihdoin maailmassa lopullisesti ajatus todellisesta tasa-arvoisuudesta, sosiaalisesta vastuusta, ja humaani tieto elpyi pimeänä keskiaikana tunnetun uskonkiihkoisen älyllisen tyhjiön kulutettua voimansa loppuun. Ajan yhtenä paljonpuhuvana dokumenttina on Torinon käärinliina, jonka ikää määrittelevät radiohiilitutkimukset julkaistiin – sattumaltako – samaisena elokuun 13 päivänä, jona ikimuistoisena Pariisin yönä 138 temppeliritaria lähes 700 vuotta aiemmin vangittiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Seppo, tuo Hiram’s Keyn teoria on erilaisten legendojen omituinen sekoitus ja hyvin epäuskottava, samoin kuin kuvaus temppeliherroista.

      Mitä tulee blogini varsinaiseen pointtiin, Käärinliinamiehen kasvojen ja varhaisten, 500-luvulta lähtien Kristus-ikoneiden huomattaviin yhtäläisyyksiin (nk. Vignonin merkit), niitä ei tämä teoria Molayn ristiinnaulitsemisesta kykene selittämään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Temppeliherra-teorian ovat esittäneet ja varsin etten sanoisi erinomaisen hyvinperustellet kaksi korkea-arvoista vapaamuuraia Christopher Knight ja Robert Lomas huikeassa kirjassaan The Hiram Key: Pharaons, Freemasons and the Discovery of the Secret Scrolls of Jesus. Heillä on saattanut olla sisäpiiriläisten tradeeraamaa perimätietoaki asiasta. Liinaa käsittelee luku: The Truth Breaks Free: Totuus murtautuu Vapauteen. En pidä sattumana että liina oli nimeomaan temppeliherra-suvun Charney hallussa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Seppo, Mandylionin tiedetään olleen Konstantonopolissa 1200-luvulla, mistä se häviää ristiretkeläisten mukana. Tämän jälkeen käärinliinareliikki ilmaantuu seuraavalla vuosisadalla Geoffry de Charnayn suvun omistamaan Lireyn kaniikkikirkkoon. Erään teorian mukaan Konstantinopolissa kehyksessä esille pantu Mandylion olisi ollut itse asiassa kokoon taitettu käärinliina, joka siis olisi päätynyt ristiretkeläisten mukana Ranskaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tämän jälkeen käärinliinareliikki ilmaantuu seuraavalla vuosisadalla Geoffry de Charnayn suvun omistamaan Lireyn kaniikkikirkkoon.

      Kannaltani olennanista on,että Geoffry de Charnay oli juurikin temppeliherra ja oli pidätetty yhdessä jaques Molayn kanssa. Olen käynyt Lontoosa temppeliherrojenkirkossaa, misä latttiallla on temppeliherojen katafalkkeja. Mielleyhteydet Torinon käärinliinan nousevat helposti: https://www.google.com/search?q=temple+Church&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjNvOu0uO7rAhXM-ioKHWV2A3YQ_AUoAXoECCAQAw&biw=1001&bih=475#imgrc=tzXG5rNr-H07xM

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

    Käärinliina on kiehtova ja arvoituksellinen juttu, mutta monia sen piirteitä on perusteettomasti mystifioitu.

    Väripigmenttien puuttumisessa ei ole mitään kummaa. Itse tein kerran kokeilumielessä hyvinkin käärinliinamaisen kuvan kostuttamalla käteni sitruunamehulla ja länttäämällä sen kankaalle, jota sitten kuumensin uunissa.

    Muinoin jossain nettivänkäyksessä googletin ne kasvilajit, joiden siitepölyt esim. Hiltunen mainitsee merkittävinä, ja kaikilla oli Levanttia valtavan paljon laajempi levinneisyys.

    Kolikot silmien päällä lienevät silkkaa pareidoliaa, kuten itse kukin voi todeta katsomalla netistä löytyviä korkearesoluutioisia kuvia.

    Jotain voinee päätellä siitäkin, että katolinen kirkko ei ole hyväksynyt käärinliinaa pyhäinjäännökseksi – joskaan ei kieltänytkään sen käyttöä hartaudenharjoituksen välikappaleena. Mikä onkin ymmärrettävää, koska voivathan ilmiselvästi ihmisen tekemät esineetkin moisina toimia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    On kyetty tutkimaan myös ne kolikot, jotka oli asetettu käärinliinan miehen silmille, sen ajan hautaustavan mukaisesti. Ne ovat juuri oikealta ajalta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Mikään asia tuskin on yhtä kiistanalainen, kuin liinan sisältämä tieto ja sen merkitys. Jos kyettäisiin aukottomasti todistamaan liian aitous, niin koko kristillisen uskon merkitys muuttuisi koko maailmassa. Sitä en usko ikinä tapahtuvan, joten kiistely tulee jatkumaan loputtomiin. Sitä kai ei kukaan ole kieltänyt, etteikö liinassa olisi kuva ristiin naulitusta miehestä Roomalaisajalta. Kuva kertoo yksityiskohtaisen tarkasti ristiinnaulitsemisen toimitustavasta. Perustavaa laatua oleva erimielisyys liittyy yksinomaan siihen, kenen kuva liiassa on. Tästä kuitenkaan ei voi mitenkään päästä yksimielisyyteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Sillä ei ole merkitystä, onko liina aito kuva Jeesuksesta. Se on olennaista, että mielikuvamme Hänestä muodostuu todennäköisesti liinan piirteistä ja niiden mukaan piirretyistä ja maalatuista toisinnoista. Ihon, hiusten ja silmien väriä on sitten eri aikoina tarkoitushakuisesti muuteltu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Aloituksessa

    “Idässä syntyi 200-luvulla legenda Kristuksen käsittä tehdystä kuvasta (kreik. akheiropoietos). Legendan mukaan Edessan ruhtinas oli kuoleman sairas. Hän parantui katsomalla liinaa, johon Kristus oli painanut kasvojensa kuvan.”

    Olen lukenyt tästä, Edessän kuninkaan Abgar Okhooman käydystä kirjeenvaihdosta Jeesuksen kanssa. Hän kirjoitti, että oli kuulut Jeesuksesta ja toivoisi, että hän tulisi vierailulle ja parantaisi hänen sairautensa, joka oli lebra. Jeesuksen kerrotaaan vastanneen, että hänen aikansa on niin varattu, ettei hän voi tulla, mutta hän lähettää kaksi opetuslasta. Opetuslasten mukana oli tämä liina, johon jeesus oli pyyhkinyt kavonsa ja hänen kasvokuvansa oli jäänyt liinaan. Tämän liinan uskottiin parantaneen kuninkaan, koska tarinan mukaan kuningas parani. Tämän jälkeen kerrotaan tapahtuneen, että kuninga kehoitti koko maan kääntymään kristinuskoon, vaikka sellaista edes ollut, Jeesus oli vielä elossa.

    Kirjeenvaihto on todettu 300-luvulla tehdyksi väärennökseksi.

    Miksi sen sanotaan olevan väärennös, eikö pelkkä “vain tarina” riitä ?

    Ehkä siksi, että alkuperäinen tarina löytyy Raamatusta. Kysymys oli Aramin kuninkaan sotapäälliköstä, profeetta Elisan aika. Aramin kuningas oli käynyt sotaa Israelia vastaan ja tuonut sieltä sotavankeja. Kun sotapäällikkö nyt oli sairastunut lebraan, oli pieni tyttö, israelilainen sotavanki, kuningattaren palveluksessa, joka kertoi kuningattarelle, että Israelissa on profeetta, joka voisi parantaa sotapäällikön sairauden.

    Kuningatar vei viestin eteenpäin ja Kuningas lähetti sotapäällikön ja suuren summan rahaa ja muita kalleuksia ja matkaseurueen tapaamaan profeettaa.

    He saapuivat Profeetan talolle, mutta profeetta ei tullut ulos, vaan lähetti sanan, ‘ Mene ja kylve seitsemän kertaa Jordan virrassa, niin paranet. ‘ Sotapäällikkö vihastui kun profeetta ei suostunut edes tapaaamaan häntä, vaan antoi noin kummallisen käskyn, heillä oli omiakin virtoja, jopa useampia, miten muka Jordanvirta olisi senkummenpi. Hänen palveluskuntansa oli viisaampi, he sanoivat, Sinä olisit ollut valmis vaativaankin, jopa kalliisti maksavaan palveluun, mutta profeetta kehoitti vain kylpemään, miksi et kokeilisi. Niin he palasivat takaisin, ja sotapäällikkö kylpi Jordanvirrassa seitsemän kertaa ja hänen ihonsa kerrotaan muuttuneen kuin pienen pojan ihoksi.

    Niin he palasivat profeetan talolle, ja halusivat korvata ruhtinaallisesti profeetalle parantumisen, joka oli tapahtunut, mutta profeetta ei suostunut ottamaan palkkaa vastaan, hän katsoi, että se oli Jumalan työtä, ei niinkään hänen.

    Tämän seurauksena hyökkäyksiä Israeliin ei vähään aikaan tapahtunut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Linkissä kerrotaan tarkemmin, Edessa kuninkaan ja Jeesuksen kirjeenvaihdosta ja alempana on kuva tuosta maalauksesta, jossa jeesuksen kasvokuvaliina, eli Mandylion on kuninkaan kädessä.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Abgar_V

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Se, tai hän, joka kirjoitti Jeesukselle ihmeteon viisi leipää ja kaksi kalaa, on mitä ilmeisemmin lukenut kertomuksen profeetta Eliasta, joka ruokki suuren joukon, muistaaakseni sata ihmistä, kahdellakymmenenellä leivällä. Hän sai kaksikymmentä leipää ja jakajat ihmettelivat, miten he voivat ruokkia sata ihmistä kahdellakymmenellä leivällä, mutta leipä riitti, ja lause: “Jäi vielä tähteeksikin,” on sitten siirretty Jeesuksen ihmetekoon: “Jäi vielä tähteeksikin. ”

    Jeesuksen ihmeteossa on toki lukuja on muutettu. leipämäärä putosi viiteen ja väkimäärä kasvoi. Tuo yksi lause kuitenkin paljastaa, että tarina ei ole ihan oma, vaan Elian tarinaa on käytetty mallina, mutta pistetty vähän paremmaksi määrissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Ruokinta-ihme on opettamistilanteen vertauskuva: 1) Ruokkiminen = opettamista 2) Leipä = opetuksen sisältö 3) Kala = opettaja 4) Tähteet ovat ymmärtämättä eli vielä sulattamatta jäänyttä oppia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Nimeä muistamatta kirjoittajasta hän romaanissaan antaa ymmärtää mahdollisuutta jolloin “kohdatessaan Jeesuksen katseen he antoivat omastaan”.

      Näin ruuan riittävyys olisi syntynyt omista, nyt yhteisesti, jaetuksi tulleesta ravinnosta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit