Toimintaa seurataan

Yhteiskunnan toimintaa, hallituksen muodostamista ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on seurattu. Perinteistä puolustusvoimain lippujuhlan päivää vietetään 4:ntenä kesäkuuta. Päivä nousi esiin Suomen juhlavuonna 2017. Historian ja kulttuurin vaiheita on tutkittu ja arvioitu. Reserviupseerikoulun 95-vuotista taivalta juhlittiin Haminassa kesäkuun 6:ntena 2015 ja RUL-85-juhlaa  Haminassa 5. – 6.8.2016.

Kaatuneiden muistopäivän seppeleenlaskutilaisuus 19.5.2019 klo 12.00 järjestettiin Kuopiossa Karjalan lennoston vastuullisena sotilasosastona, johon osallistuin. Kokoontuminen ja harjoitukset tapahtuivat  klo 9.00 Kuopion valtuustorakennuksessa. Siilinjärven – Kuopion varuskunta johti toimintaa siten, että  tilaisuutta varten muodostettiin lippusaattue, kielekkeellisen valtiolipun lippuvartio, Suomen lipun lippuvartio sekä lippulinna veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lipuista.

Historian tapahtumia on muisteltu Kuopion kaupungintalollakin, jossa  kokoonnuttiin 14.3.2017 klo 17.00 Kuopion Reserviupseerikerho ry:n 85-vuotishisjulkaisun julkistamistilaisuuden merkeissä. Teos on annettu Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle Kuopio-vierailun yhteydessä Minna Canthin päivänä vuonna 2017.  Asiasta tiedotettiin Savon Sanomissa 28.2.2017.

Historiajulkaisun valmistumisella kunnioitettiin Suomen  juhlavuotta 2017. Teos on lainattavissa Kuopion kaupunginkirjastosta ja luettavissa verkkojulkaisuna.

Kysymyksiä pohdittaessa hahmotetaan sitä, miten arvostukset ovat heijastuneet asioiden kulkuun. Toiminta voi olla vastuullista, perinteitä arvostavaa, aatteellista ja edunvalvonnallista, kuten edellä mainitun historiateoksen nimessä mainitaan.  Kun toimitaan harkittujen päätösten mukaan, tavoitteet pysyvät hallinnassa.

Asioiden ollessa kunnossa perusteltua on sanoa esimerkiksi, että maamme seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Päätöksenteon on hallittava perustuslain velvoittamana kesäkuun oloissa ja muulloin myös sosiaali- ja terveydenhuolto, mahdolliset maakuntaratkaisut  ja kotouttamisen kysymykset, jotka vaikuttavat kansalaisten hyvinvointiin.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan järjestyminen vaatii viisautta. Toiminnan onnistumisessa  on muistettava peruskysymys, miten luotettavissa käsissä maamme laivan ruori on. Vertauskuvallisen ilmauksen toteuttaminen on haasteellinen.  Miten kävisikään, jos ulko- ja turvallisuuspolitiikan sisältöä vielä etsittäisiin?

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka hahmottuu, kun kokemus hyödynnetään    ja päätöksenteon vaikutukset  tiedostetaan. Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteiden määritteleminen ja kulku  on hallinnassa, jälkeenpäin ei tarvitse selitellä tehtyjä ratkaisuja.

Kansalaiset seuraavat ja tulkitsevat kuulemansa ja lukemansa kannanotot ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tietoa he saavat viestintävälineiden kautta. Tiedetään, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme on arvostettu maailmalla. Maallamme on mahdollisuuksia toimia rauhaa edistävissä hankkeissa, kuten on tapahtunutkin.

Ulkopolitiikan aiheen kohdalla kysytään jatkuvasti, miten rakentavasti tarvittava osaamisen  taito näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella. Päätöksenteon ratkaisuissa luottamus on keskeistä: ymmärrettävyysvajetta ei synny eikä perustavoite hämärry.

Monenlainen toiminta kiinnostaa. Muistelemme aikaansaannoksia, miten on vaikutettu kansalaisten hyvinvointiin muutoksenalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa. Historiassa on esimerkkejä henkilöistä, joita nostetaan esille  juhlavuosina. Saavutusten merkitystä ja yleistä asioiden kulkua pohditaan.

 

Puolustusvoimain lippujuhlan päivää

Maailman ympäristöpäivää.

 

Vuoden 2019 terveisin

 
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi
Kuopio

Kirjoittaja

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.