Toivoa on.

Kävin joitakin vuosia sitten tutustumassa yhteisölliseen aids-hankkeeseen Etelä-Tansaniassa.  Yksi osa hanketta oli tukea koteja, jotka huolehtivat aidsiin kuolleitten vanhempien lapsista. Tyypillisesti huoltajat olivat isovanhempia, sisaruksia tai naapureita.

Kävin paikallisen hankekoordinaattorin kanssa kodissa, jossa noin 70-vuotias pienviljelijänainen piti huolta lapsenlapsestaan. Kaikki tämän naisen lapset olivat kuolleet aidsiin. Hän sai nyt tukea vaatteiden ja koulumateriaalien hankkimiseen kymmenvuotiaalle lapsenlapselleen.

Koordinaattori kysyi pojalta, miksi hän haluaa tulla isona. Poika oli hetken hiljaa, ja sanoi sen jälkeen: ”Haluan tulla presidentiksi.”

Pojan sanat ovat jääneet mieleeni. Hänen yhteisönsä oli kulkenut hänen kanssaan ja antanut hänelle hengellistä, henkistä ja aineellista tukea vakavimmassa kriisitilanteessa, mihin lapsi voi joutua. Kuunnellessani häntä ymmärsin, että hän ei ollut vain orpo, joka tarvitsi toisten sääliä – hän oli ihminen. Ihmisoikeudet, joihin kuuluu turva ja koulutus, kuuluivat myös hänelle, niin että hänelläkin olisi mahdollisuus tehdä työtä haaveensa toteuttamiseksi.

Suomen Lähetysseura täyttää tänä vuonna 160 vuotta. Pitkän historian etu on, että voimme seurata mitä vaikutusta työllä on ollut ihmisten elämässä. Kristillinen sanoma kaikkien ihmisten luovuttamattomasta arvosta Jumalan kuvina ja Jumalan rakkaudesta, joka koskee kaikkia, on ollut voimaannuttava ja vapauttava muutoksen lähde miljoonille. Palvelu koulutuksen ja osaamisen vahvistamisen kautta on antanut työkaluja kehittyä. Olemme nähneet, kuinka hyvin yksinkertaisista oloista tulevat nuoret ovat kasvaneet hengellisiksi, taloudellisiksi ja poliittisiksi vaikuttajiksi ja johtajiksi omissa yhteisöissään ja kansainvälisestikin.

Tiedämme myös, että on olemassa iso joukko ihmisiä, joiden nimet eivät ole kansainvälisesti tunnettuja, mutta jotka palvelevat paikallisyhteisöissään. Kuljemme vammaisten, sairaitten ja niiden ihmisten rinnalla, jotka ovat saaneet välineet työllistää itsensä ja huolehtia läheisistään. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan heillä on sama arvo ja samat oikeudet, vaikka he eivät kehittyisi johtajiksi tai maailmankuuluiksi. Meidän arvomme näkyvät erityisesti siinä, kuinka kohtaamme kaikkein pienimmät.

Suomen Lähetysseuran juhlavuoden teemaksi olemme valinneet ”160 toivon tarinaa”. Elämme maailmassa, jossa ennätysmäärä nuoria kysyy, onko heillä tulevaisuutta. Toivottomuus ja näköalattomuus eivät kuitenkaan ole luonnonlakeja. Meillä on runsaasti kokemusta siitä, miten toivon näköalat tuovat muutoksen ihmisten elämään ja käyttäytymiseen. Ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia puolustamalla ja vahvistamalla voimme vaikuttaa siihen, että vaikeassa asemassa eläville ihmisille avautuu uusia mahdollisuuksia.

Kertomalla toivon tarinoita haluamme antaa uusia näköaloja myös omalle kirkollemme ja yhteiskunnalle. Kun kohtasin 10-vuotiaan pojan Etelä-Tansaniassa, pohdin myös sitä, miksi hyvin haastavissa oloissa elävillä on usein vahvempi toivo kuin meillä, joilla aineelliset puitteet ovat suhteellisen hyvät. Olen kuullut enemmän toivottomuuden ja antautumisen ääniä Suomessa kuin Afrikassa. Jakamalla toivon tarinoita haluamme muistuttaa, että tulevaisuutemme kuitenkin on Jumalan käsissä, ja että voimme rohkeasti tehdä työtä sen puolesta.

Rolf Steffansson
toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseuran 160-vuotisjuhlavuoden aloittaa radiojumalanpalvelus Meilahden kirkosta Yle Radio 1:ssä sunnuntaina 13.1. klo 10.

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogi

Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen