Totuuden ja kansankirkon jälkeinen aika?

Otsikko nousi mieleeni muutamien Kotimaa-lehdessä olleiden kirjoitusten ja haastattelujen myötä. Professori Miikka Ruokanen kirjoitti (Kotimaa 7.3.) jo jokin aika sitten kirkosta kriittisesti ja käytti ilmaisua ”totuuden jälkeinen aika”. Sillä hän ilmaisi sitä, että uskon kysymyksistä on tullut hänen mielestään enemmän tai vähemmän suhteellisia ja että oppi on jäänyt liiaksi sivuun.

Ruokasen huoli voi olla toisaalta aiheellinen. Toisaalta kuulen siinä sellaisen painotuksen, joka tuntuu nykyaikana hieman vieraalta. Totuuden ja opin korostus voidaan nimittäin ymmärtää myös niin, että ihminen on oikea kristitty vain tietäessään ja tunnustaessaan tietyn opillisen kokonaisuuden. Usko ja spiritualiteetti ei ole irrallaan opista ja tiedosta, mutta niiden perimmäinen olemus on kuitenkin muuta kuin tietoa ja oppia.

Edelliseen liittyy keskustelu ja kannanotot kansankirkosta. Sellaisia tässä lehdessä esittivät muiden muassa Veikko Pöyhönen (21.3.) ja piispa emeritus Voitto Huotari (28.3.). Kansankirkko on tilastojen valossa ja tietyssä mielessä mennyttä. Toisaalta – ja kuten Veikko Pöyhönen kirjoitti – kansankirkollinen kirkon työnäky, visio, voi edelleen olla toimiva.

Kansankirkollinen työnäky tuo minulla ainakin mieleen, että kirkko on kansaa varten ja koostuu kansasta eli kirkon kastetuista jäsenistä. Kun kirkko on kansaa varten, tulee sen myös elää kansan rinnalla ja kansan parissa. Kansakirkolliseen työnäkyyn liittyy myös vahva missionaarinen näky: Kansan jäsenet tulee saattaa kosketuksiin evankeliumin sanoman kanssa tai pitää sen piirissä!

Kansankirkollisesta työnäystä voidaan kehitellä monenlaisia nykypäivän ja tulevaisuuden malleja kirkon ja seurakuntien elämään. Samalla kansakirkolliseen työnäkyyn liittyy kontekstuaalinen teologia, jonka tietysti tulisi olla vallitseva teologian malli kaikessa kirkon työssä.

Kontekstuaalinen teologia ei unohda oppia ja spiritualiteettia, mutta se ei myöskään kahlitse itseään ja sitä harjoittavia tietyn aikakauden opinmuodostukseen ja tulkintaan. Tässä mielessä ”totuuden jälkeinen aika” voi hyvässä mielessä olla aivan tervetullutta, kunhan pysytään kuitenkin kirkon uskon raameissa.

Emerituspiispa Voitto Huotarin minusta raikkaat ja ehkä joitakin hieman hämmentäneet ajatukset voidaan liittää edellisiin. Olen itsekin ollut ainakin jossakin määrin ”messu-uskovainen” eli korostan messun asemaa. Samalla on hyvä kuulla Huotarin viesti: Messu ei ole yksin ratkaisu kirkon ja seurakuntien haasteisiin. Oma havaintoni on se, että toimivia messuyhteisöjä ja messuseurakuntia voi syntyä ja on syntynyt taitavalla työllä. Samalla niihin liittyy kysymys siitä, että vain kohtuullisen pieni joukko alueen ihmisistä tulee messuyhteisöön. Kirkon tulisi olla kirkko myös muille, myös kerran tai kahdesti vuodessa messussa käyville.

Totuuden – tai ainakin vain tietynlaisen totuuden – ja kansankirkon jälkeinen aika nostaa tarpeen kontekstuaalisesta teologiasta ja kansalaisten kirkosta. Kirkkokäsityksemme mukaan kirkko ei ole vain tietyllä tavalla uskovien ja uskoaan ilmaisevien joukko, vaan kaikkien kastettujensa yhteisö, joka suuntautuu myös kaikkien alueensa ihmisten pariin. Tätä ”porteista ulos käymistä” meidän tulee kirkkona ja seurakuntina enemmän tutkistella ja harjoittaa! - Kirjoitus julkaistu Kotimaassa 11.4.2019

Toivo Loikkanen

 

37 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vielä toivoisin tarkennusta siihen, mikä on tavoittamisen tarkoitus? Mihin sillä pyritään? Onko olemassa jokin tavoite, jota kohden ollaan tuossa näyssä menossa. Vai onko tavoittaminen itsetarkoitus?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • “Tavoittamisen” tavoitteeksi voi asettaa esim. pastoraalisen kohtaamisen sekä myös kirkon mission näkökulman: Kun srk/kirkko “tavoittaa” ja kohtaa ihmisiä, niin silloin siihen voi liittyä kutsua kirkon yhteyteen. Toisaalta kyse on elämän jakamisesta ja ihmisten tukemisesta ja rohkaisemisesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Oma kysymyksenasettelu lähtee siitä onko jonkin toiminnan lähtökohtana tietty tavoite, vai onko itse toiminta itsetarkoitus. Siinä tapauksessa ettei toiminta tähtää mihinkään selkeään tavoitteeseen, niin se on todennäköisesti vain itseään varten. Onko siis kirkon toiminta seurakuntaa ja kansaa varten vaiko vain kirkkoa varten? Sellaiseksi voi muodostua mikä tahansa toiminta kirkossa. Myös messuyhteisö. Messuyhteisö voi myös suuntautua ulospäin ja olla ulospäinsuuntautuneiden yhteinen tapahtuma, jossa kohdataan muita samaan tavoitteeseen pyrkiviä ja rakennutaan yhteisestä uskosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkon toiminta muotoutuu helposti kirkkoa itseään varten tapahtuvaksi. Kukin toiminta kun saa tietyn määrärahan, joka varassa toimintaa järjestetään, niin ei synny tarvetta pyrkiä määrärahan avulla mihinkään tavoitteeseen. Ensi vuonna tulee taas uusi määräraha joka tapauksessa. Toimintaa ei pyöritetä silloin kansaa, vaan kirkkoa varten. Kansa maksaa, mutta kirkko saa jatkaa omassa oravanpyörässä juoksuaan rauhassa. Se takaa työntekijöille leivän, mutta muut saa nuoleskella huuliaan. Pelkkä toiminnan järjestäminen voi muotoutua jopa tavoitteisiin pyrkimisen esteeksi. Toimintaa voi olla niin paljon, ettei voimavaroja jää muuhun, kuin toiminnan pyörittämiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tahdotko sanoa, että toimintaa ei tulisi pyörittää?. Sehän merkitsee toistuvaa palaamista alkuun. Miten kirkon toiminnan saisi kulkemaan suoraan jotakin tavoitetta kohti? Tämä lienee mielessäsi. Silloin seuraava kysymys olisi: mikä on toiminnan tavoite?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pappien on pakko pyörittää juoksupyörää. Saatte minun puolestanne sitä jatkaa. Muuta vaihtoehtoa teillä ei taida olla. Mulla sen sijaan on. Me jotka emme ole siinä pyörityksessä olemme ainoat, jotka voi saada todellista muutosta aikaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka, Nyt en aivan ymmärrä tätä “juoksupyörää”. Me papit hoidamme virkatehtäviä, jotka monet ovat pakollisia ja jotka samalla ovat seurakuntalaisten palvelemista (messut, kirkolliset toimitukset, sielunhoito jne). Mieluusti tekisin itsekin vähemmän, mutta eteen tulevat tehtävät on hoidettava ja siitä saamme palkankin. Mitä oikein tarkoitat?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Me jotka emme ole siinä pyörityksessä olemme ainoat, jotka voi saada todellista muutosta aikaan.” Millaista muutosta haluaisit olla saamassa aikaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Jukka Paarmalta mielenkiintonen huomio eläkevuosilta; “Kun toimii pappina tai piispana ja elää koko aikuisen ikänsä kirkollisissa piireissä, tulee sisäsiittoinen näkökulma”, joten kyllä kirkollisia aktiviteetteja viranhaltijan kulmasta voi hyvin katsoa viranhoitona missä hyvin varotaan tekemästä muuta kuin se mikä varmasti palvelee viranhoitoa sanan varsinaisessa merkityksessä.

      Kyse olisi siis yhdenlaisesta turvallisuuskulttuurin ymmärtämisestä työssä, ja mikäpä sen turvallisempaa.

      Toivo Loikkasen kommentista sielunhoitoa koskien, voisitteko avata sielunhoidon käsitettä kirkollisesti, kun ainakin aiemmin keskustelut merkittiin tilastokyselyyn, eli mikä on sielunhoidollisen keskustelun kriteeri tullakseen ymmärretylsi sielunhoidollisena keskusteluna, vai eikö kriteeriä asialle ole vaan kyse on tilastoijan harkinnasta jutustelun laadussa ja merkityssisällössä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka, Tuossa kommentin lopussa osut tietoisesti tai tiedostamatta asian ytimeen! Kirkon muutoksen avain on kaikissa kirkon jäsenissä. Siinä on samalla olennaista jäsenten ja kirkon työntekijöiden vuorovaikutus ja yhteistyö. Kanavia kirkon muuttamiseen on tietysti vaikkapa seurakuntavaalit, oma toiminta seurakunnassa, kannanotot ja vastaavat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vastaan illalla. Nyt on lähdettävä Selänpään opistolle. Niin. Tarvitaanko muutosta kirkossa. Vai riittääkö se, että mennään saman “kaavan” mukaan eteenpäin?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kirkossa tarvitaan muutosta – ja tarvitaan myös jatkuvuutta. Näiden sopivan yhdistelmän löytäminen on kirkon kannalta olennaista. Ja muutosta ei vain sen itsensä vuoksi. Ehkä osaamme paremmin tuon jatkuvuuden, mutta oikean muutoksen hakeminen on vaikeampaa. Muutoksen tarpeesta kirjoitin mielestäni tässä blogitekstissänikin. Siitä voisi nostaa muutaman pointin: 1)Kirkolla on oltava selkeä sanoma, mutta samalla tulee olla tilaa kyselylle ja erilaisille näkemyksille. Kirkon tulee osallistaa ihmisiä pohtimaan sanomaan liittyviä asioita enemmän. 2)Vahvan messuihin liittyvän toiminnan lisäksi kirkon pitää enemmän elää ihmisten kanssa. 3)Kirkon pitää muuttua hengellisiä palveluja tuottavasta organisaatiosta sen jäsenten yhteisöksi. Mitä tämä on, onkin vaikeampi kysymys.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Olen sitä mieltä että Pekka tekee aivan oikaa kysymystä tässä, ei pidä hellittää. Ja ajattelen että vastausta pitää hakea seurakunnan tehtävästä – mikä on seurakunnan tehtävä? Antakaa anteeksi provosoiva kieleni. Kirkkolaissa on säädetty ne “lakisääteiset tehtävät”, joihin Toivo viittaa: “Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.” (KL 7. luku) Tällaisen rätingin lyö kyselijän eteen niin luulisi vaikenevan… Onglema on siinä että meidän kirkkolainsäädäntö on niin toivottoman vanhaa ja vanhanaikaista, että sen hyvin päin selittämiseen tarvitaan paljon aikaa ja viisaita ihmisiä, eikä asia hoidu välttämättä silläkään.

    Toinen paikka missä seurakunnan tehtävä on mahdollisesti ilmaistu on kunkin seurakunnan omin sanoin ilmiastu strategia. Kun olen niitä vähän selaillut, voi sanoa että kirjo on hyvin laaja. Missionsa tai visionsa määrittelyssä toiset viittaavat em. kirkkolain sanoihin, toisissa viitatataan Matteuksen lähetys- ja kastekäskyyn, joissakin kokonaiskirkon strategioiden sanoihin läsnäolon tai kohtaamisen kirkosta, mutta useimmissa ei viitata sen paremmin mihinkään vaan puhutaa jotakin kaunista yhteisellä tiellä kulkemisesta tai seurakuntalaisista huolen pitämisestä. Silmiinpistävää niissä on kuva seurakunnasta SITÄ ITSEÄÄN VARTEN olemisesta. Se voi näkyä myös seurakunnan jäsenten vakuuttamisesta tai vahvistamisesta joko siinä jäsenyydessä tai jossakin muussa asiassa.

    Yleisenä ongelmana näissä on se, että seurakuntaa ei kuvata johonkin tai jotakin tehtävää varten lähetettynä olevana. Lyhyyden vuoksi sanon vain yhden ilmaisun, joka löytyy eräiden kirkkojen tarkoituspykälästä. Seurakunnan tarkoitus tai tehtävä voisi sen mukaan olla esimerkiksi “osallistua Jumalan työhön maailmassa”. Se voisi haluttaessa olla myös Jumalan “pelastavaan työhön” vaikkapa sillä ja sillä paikkakunnalla tms. Tärkeä on sana “maailmassa”, jota ei tahdota tai kyetä näkemään omassa kansankirkollisesssa kontekstissamme, kun horisontti on niin täynnä kirkkoa, kristillisyyttä, seurakunnan jäseniä ja kirkon/seurakunnan sisäisiä ongelmia tai sitä lakisääteisyyttä.

    Seurakunnan missio on vähän hukassa, mutta se on kyllä olemassa. Se ei ole sanottavissa yhdessä kommentissa eikä edes blogissa riittävän perusteellisesti, mutta siitä pitäisi välttämättä puhua edes pienellä jos ei isommalla joukolla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vastaus juoksupyörä kysymykseen: Kerrot Toivo, että mielelläsi tekisit vähemmän. Mikä kertoo siitä, että työmäärä on liian suuri. Jolloin työtä ei kykene tekemään niin hyvin , kuin tahtoisi ja jopa olisi välttämätöntä. Seurakuntatyön odotukset ovat vain yksinkertaisesti liian korkealla. Oma kokemukseni seurakuntatyöstä oli sitä, että suuri osa työtä oli projektien rakentaminen ja sitten lopuksi niiden purkaminen.

    Aikaa kului paljon toisarvoisten tehtävien suorittamiseen ja siihen tärkeimpään, eli ihmisten kohtaamiseen jäi yhä vähemmän aikaa. Juoksupyörällä yritän ilmaista sitä, että työ pakottaa suorittamaan tehtäviä, joiden sijaan toivoisi voivansa toimia toisin. Ei vain voi, koska työnkuva pakottaa toimimaan toisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Toivon teesit: 1)Kirkolla on oltava selkeä sanoma, mutta samalla tulee olla tilaa kyselylle ja erilaisille näkemyksille. Kirkon tulee osallistaa ihmisiä pohtimaan sanomaan liittyviä asioita enemmän. 2)Vahvan messuihin liittyvän toiminnan lisäksi kirkon pitää enemmän elää ihmisten kanssa. 3)Kirkon pitää muuttua hengellisiä palveluja tuottavasta organisaatiosta sen jäsenten yhteisöksi. Mitä tämä on, onkin vaikeampi kysymys.

    1 Kirkolla on hyvä sanoma sen sisältöä ei pidä kyseenalaistaa. Moni maksaisi mitä tahansa, jos voi aloittaa puhtaalta pöydätä. Meillä on sanoma, joka mahdollistaa sen.

    2 Juuri näin on. Mesujen tulee aktivoida osallistujansa toimintaan ja kanssakäymiseen ihmisten kanssa kirkon missioin mukaisesti.

    3 Seurakuntalaisten aktiivisuus on suunnattava poispäin työntekijöiden ” oravanpyörästä” omaehtoisen toiminnan organisointiin, joka tukee kirkon missiota. Jolloin viranhaltiat ovat toiminnan mahdollistajia. Silloin syntyy itsestään imu kirkon toimintaan, sillä ihmiset haluavat laittaa oman osuutensa mukaan, kunhan siihen annetaan aidosti mahdollisuus. Viranhaltiat voivat edelleen hoitaa papilliset tehtävät, mutta seurakunta tekee sitä mihin papeilla ei ole aikaa. Ne tehtävät seurakunta kykenee tekemään paremmin. Sillä he kykenevät paneutumaan tehtäviin täysillä ja saavat työntekijöiden ohjauksen kaikkeen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.