Trump ja muut sikahallitsijat

Joulun aikoihin pruukaamme laulaa, että porsaita äidin oomme kaikki, kaikki, siiinää ja miiinäää, ilmeisesti joulukinkun innoittamina. Tämä menee vissiinkin jonkinlaisen huumorin piikkiin, mutta onko vitsikästä verrata presidenttiä sikaan, kuten Helsingin Sanomat hiljattain teki? Asiaan tietysti kuuluu, että tämä edesottamus on jo kielitty Valkoiseen taloon. Trump saapuu Suomeen kahden viikon kuluttua. Vaikea sanoa, onko hänellä mukanaan meille suomalaisille ruusuja vai risuja, vetääkö vai työntääkö hän Putinia kätellessään vai tyytyykö vain tuimasti tuijottamaan.

Hesarin Nyt-liitteen  Kuin kaksi marjaa on näihin asti ollut ihan mukava palsta. Kuvatoimittajat ovat löytäneet hämmästyttävän hyviä ”identtisiä kaksosia”, mutta kuka saatanan tunari (Kekkosen ilmaus) tällä kerralla onkaan mahtanut olla asialla?

Apropoo Kekkonen. Lapsena kuulin kerrottavan kaskua, jonka mukaan Kekkonen oli kerran kovalla kiireellä huristellut virka-autollaan maaseudulla ja yhden mutkan takaa tielle tulla tupsahti emakko, joka paitsi jäi auton alle myös kuoli siihen paikkaan. Kekkonen lähetti autonkuljettajansa lähellä olevaan taloon kertomaan tapaturmasta ja neuvottelemaan mahdollisista korvauksista. Mies nousi talon pihamaalla ratin takaa, asteli ovelle, koputti ja esitteli oven avanneelle isännälle itsensä kertoen olevansa Kekkosen autokuski. Ja se uutinen: ”No, nyt se iso sika kuoli…!” Entä reaktio? Well, talossa käynnistyivät heti valtaisat pirskeet, riemulliset syömingit ja juomingit!

Ihan vain estääkseen kolmannen maailmansodan syttymisen 16.7.18 Helsingissä Ruttopuiston rovasti kokee kehotusta tarjota Hesarille ulospääsy tästä tukalasta tilanteesta: Lähettäkää VÄLITTÖMÄSTI Valkoiseen taloon viesti, jossa kerrotte, että se sikapresidenttijuttu ei viitannut Trumpiin vaan erääseen suomalaiseen presidenttiin, jonka nimi – yllätys, yllätys –  aivan oikeasti oli Sianpää (P. E. Svinhufvud, presidenttinä v. 1931-37). Näin ollen ideana oli vain lisätä Suomi-tietoutta kaikkialla maailmassa. Oikeastihan me suomalaiset olemme edelleenkin rähmällämme vähän joka ilmansuuntaan, meillä kun kansana on niin heikko itsetunto. Loukata emme tahdo ketään, mutta olemme kyllä hirveänkauheankamalan kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat.

Sika on sekä juutalaisuudessa että islamissa saastainen eläin. Kun Tuhlaajapoika Jeesuksen vertauksessa joutui sikopaimeneksi, ei yksikään juutalainen olisi voinut enää alemmaksi vajota.

Sananlaskuviisaus opettaa, että sikaa ei kannata ostaa säkissä.

Harro Koskinen ei v. 1969 uskaltanut ylentää Kekkosta ristille, joten hän ristiinnaulitsi taulussaan – sian! No, siitähän nousi tietysti hirmuinen haloo. Muistan itsekin 14-vuotiaana tuohtuneeni ihan maan perusteellisesti  moisesta rienauksesta. Sittemmin on Vantaassa jo virrannut niin paljon vettä, että paljon pahempaakin nähtyäni olen muistanut presidentti Koiviston sanaa siitä, miten ei pidä provosoitua vaikka provosoitaisiinkin. Tiedä sitten, onko kyseinen reaktio paatumusta vai puutumista.  Jumalanpilkkapykäläkin on laista poistettu, joten lakia luetaan nyt niin, että Jumalaa ei edes voi pilkata. Oliko se nyt niin, että kaikki mikä ei ole kiellettyä, on sallittua? Tämä sopii hyvin niille, jotka eivät enää tahdo kuulla sanaakaan ns. Viimeisestä tuomiosta. Arvata saattaa, etteivät kaikki sikailumme ole Jumalan mieleen…

 

Kuva: Harro Koskisen ja Hesarin tyylinäytteet

* * * * * * * *

PS: Antakaahan, lukijat, ihan sikana palautetta tästä vähemmän sikasiististä tekstistä!

 

  1. Salme: Toki minullekin on aikanaan opetettu, ettei ketään saa verrata ja nimitellä… Mutta entä kun se tapahtuu spontaanisti? Alle kouluikäisenä olin Joensuussa mummolassa, selailin puolihuolimattomasti kuvalehtiä ja parkaisin sitten yhden kuvan kohdalla suureen ääneen niin että vanhempani sekä ukini ja mummini rynnistivät oitis luokseni:”Herraisä sentään, tuohan on Imatran uki!” Kaikki muut paitsi uki menivät ihan hämilleen. Joensuun uki repesi sellaiseen nauruun, ettei koskaan ennen eikä sen jälkeen. Sormella osoittamani kuva esitti isoa gorillaa… ??????‍♂️

    Humoristin urani alkoi jo varhain ja vähän kuin varkain.

  2. Matias Roto

    Esität minulle tuolla aikaisemmin seuraavan kysymyksen koskien presidentti Trumpin kannatusta ja kansansuosiota kun väitin, että suurin osa USA:n kansalaisista ei kannata Trumpia:

    ”Roto: “Kun väität moista ”suurimmasta osasta” USA:n väestöstä, niin vastaapa ihan rehellisesti, miten kuvittelet tuon jäljelle jääneen pien rippeen riittäneen voittamaan vaalit. ”

    Vastaanpa ihan rehellisesti. USA:n presidentinvaalien äänimäärät 2016 presidentinvaaleissa olivat: Trump: 62 434 536, Clinton: 64 634 627. Clintonin äänimäärä oli reilusti yli kaksi miljoonaa suurempi kuin Trumpin. Vaalijärjestelmästä johtuen valitsijamiehet menivät kuitenkin Trump: 304, Clinton: 227. Kannatusta mitataan kuitenkin käsittääkseni ehdokkaiden saaman äänimäärän perusteella, ei erikoisen vaalisysteemin.

    Herra Roto voisi myös tutustua herra Trumpin suosiosta oman kansansa keskuudessa tehtyihin lukuisiin tutkimuksiin ennen kuin kirjoittaa julkisesti puhdasta potaskaa. Trumpin kannatus on Jenkkilän väen keskuudessa viimeaikoina ollut n. 39% luokkaa kun se alimmillaan mateli pitkään alle 35 prosentissa. Yhdenkään aikaisemman presidentin kannatus ei ole ensimmäisen virkavuoden aikana valunut niin alas. Hiljattain jenkkilässä hankkimani omakohtaisen kokemuksen perusteella olen saanut todeta ainakin New Yorkin ilmapiirin olevan täynnä vihaa ja syvää myötähäpeää herra Trumpin edesottamuksia kohtaan.

    • Roto: ”Tässä Dow Jonesin käyrä voi katsoa vaikka kolmen vuoden käyrää, 3 Jahre”

      Herra Roto yrittää tehdä tästä nyt talouspoliittisen keskustelun poikkeamalla täysin aiheesta ja väistelemällä itse asiaa.

      Voisin mielihyvin antautua talouspoliittiseen väittelyyn herra Roton kanssa, kuvittelisin, että KTM tutkinto riittää teologin tutkintoa vastaan kun puhutaan talousasioista, mutta nyt on kuitenkin kysymys herra Trumpin kannatusluvuista USA:n vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

      Pyysit minua vastaamaan rehellisesti kysymykseesi: ”miten kuvittelet tuon jäljelle jääneen pien rippeen riittäneen voittamaan vaalit.”

      Rehellisen vastaukseni voit lukea ylempää.

      Mitä tulee pörssikurssien nousuun ja työllisyyden paranemiseen, niin odotetaan hetki ja katsotaan mitä mm. protektionistinen kauppapolitiikka, herra Trumpin aloittama kauppasota koko muun maailman kanssa, irtisanoutuminen vapaakauppasopimuksista ja Pariisin ilmastosopimuksista tulevat ajan mittaan vaikuttamaan pörssikursseihin ja jenkkilän työllisyyteen. Ei Amerikka ole enää niin mahtava ja yksinvaltainen kansantalous kuin herra Trump tuntuu kuvittelevan. Taitaa olla vähän sama ilmiö kuin jos pakkasella kusee housuihinsa. Hetken lämmittää, mutta kohta on entistä kylmempi.

    • Kimmo

      Alan ammattilaisena varmaankin osaat lukea noita pörssikäyriä syvällisesti analysoiden, mutta mielestäni sinunkin pitäisi tuloskirja kädessä nähdä miten käyrän kehitys muuttui vaalituloksen tultua julki.

      Varmaankin olet huomannut että jo huhtikuussa 2017 USA:n työttömyys oli alimmillaan 17 vuoteen . Jo silloin valkoisen väestön työttömyys oli 3,5 %, mutta mustan väestön työttömyys valitettavasti vielä tuolloin oli 7,5 %.

      Nyt tänä vuonna koko maan keskiarvo on laskenut jo alle 4% lukeman.

    • Matias Roto :”Kimmo

      Alan ammattilaisena varmaankin osaat lukea noita pörssikäyriä syvällisesti analysoiden, mutta mielestäni sinunkin pitäisi tuloskirja kädessä nähdä miten käyrän kehitys muuttui vaalituloksen tultua julki. ”

      Kyllä hän varmasti osaa lukea, mutta kun suuri osa noista käyristä taitaa edustaa yhäkin tasavallan presidentti Sauli Niinistön sanoja lainaten ”maailmantalouden bluffia”, jonka vetovaihe ”perustui teknorahaan, hienoihin finanssi-instrumentteihin, jotka veivät luvut nousuun, mutta todellisuus sen takaa puuttui”. Myös Suomen Fennica-Holdings yhtiöiden Irlannissa 90-luvulla arvopaperistamat ja kansainvälisillä finanssimarkkinoilla sijoittajille myymät aravalainat, joiden avulla Suomi hyväksyttiin euromaaksi oli samanlaista bluffia, enkä muista, että edes Paavo Väyrynen olisi sitä vastustanut.

    • Roto

      Miksi yrität edelleen kiertää, väistellä ja vaihtaa aihetta, josta alun perin keskusteltiin?

      Oli kyse herra Trumpin suosiosta ja kannatuksesta kansan keskuudessa. Pyysit minua vastaamaan rehellisesti kysymykseesi: “miten kuvittelet tuon jäljelle jääneen pien rippeen riittäneen voittamaan vaalit.”

      Vastasin ihan rehellisesti, miten Trump voitti 2 200 136 ääntä pienemmällä äänimäärällä Hilary Clintonin USA:n presidentinvaaleissa 2016.

      Joten vielä kerran rautalangasta: Äänimäärät 2016 presidentinvaaleissa olivat: Trump: 62 434 536, Clinton: 64 634 627.

      Epäsuorasta vaalitavasta johtuen valitsijamiehet menivät kuitenkin Trump: 304, Clinton: 227. Kannatusta mitataan käsittääkseni ehdokkaiden saaman äänimäärän perusteella, joka Clintonilla oli siis yli kaksi miljoonaa ääntä suurempi.

      Näin herra Trump voitti Clintonin pienemmällä äänimäärällä. Siihenhän sinä pyysit vastausta.

      Minulle tämä riittää tästä aiheesta. Talouspoliittiset keskustelut menevät aiheen ulkopuolelle, joten jätän ne johonkin toiseen kertaan.

    • Kimmo

      Ensiksi

      Palataksemme realismiin. Koska kyseessä on liittovaltio, niin siellä ei äänestetä koko maa yhtenä könttänä, vaan tuloksen ratkaisee kustakin osavaltiosta saatavat edustajat.

      Tämän järjestelmän tuloksena on se realiteetti että Trump on liittovaltion presidentti.

      Toiseksi.

      Kyllä taloudesta huolehtiminen on yksi valtion päämiehen tehtävistä. Siinä vaiheessa kun Trump tuli presidentiksi, koko maailman parhaiten vientiylijäämää tekevät valtiot olivat Saksa ja Kiina, mutta maailman eniten ulkomaista alijäämää tekevä valtio oli USA. Ei tuollainen taloudenpito vetele ajan mittaan, vaan jossakin vaiheessa tulee seinä vastaan.

    • Matias Roto :””…maailman eniten ulkomaista alijäämää tekevä valtio oli USA. Ei tuollainen taloudenpito vetele ajan mittaan, vaan jossakin vaiheessa tulee seinä vastaan.”

      Toivottavasti se seinä ei ole kaikkien sota kaikkia vastaan. USAn sotilasmenot ovat sen budjetissa toiseksi suurin menoerä sosiaalikulujen jälkeen. Onko järkeä lisätä Trumpin tavoin globaalia epävakautta ja turvattomuutta irtisanomalla kansainvälisiä sopimuksia (kuten ilmastosopimus), joihin USA on ennen Trumpia sitoutunut ja lisätä maailman suurimman asetuottaja USAn sotilasmenoja entisestään kieltäytymällä mm. sulkemasta USAn herruutta maapallon energiavaroista valvovia sotilastukikohtia muiden rahoja elämää tuhoaviin aseisiin tuhlaavien maailman johtavien asevaltioiden tavoin?

    • Tuula

      Noita mainitsemiasi juttuja voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Niin paljon on sellaisia juttuja jotka eivät mene hyvin.

      Obaman aikana USA:n sotiin sekaantuminen sen kun vain lisääntyi. Kun hän aloitti, niin USA:lla oli kaksi sotaa käynnissä. Kun hän lopetti niin niitä oli seitsemän. Joten se Nobelin ”rauhanpalkinnosta” ja sen soveltuvuudesta tuona kautena. Yksistään muslimialueella noissa sodissa, mihin USA on tavalla tai toisella sekaantunut on kuollut noin pari miljoonaa ihmistä.

      Saudi-Arabia ymmärtää mitä se merkitsee heidän maansa turvallisuudelle, että suurista öljymaista niin Irakiin kuin Libyaan hankittiin sotatila, joka tuhosi kansaa mutta antoi kansainvälisille öljyfirmoille vapaampia käsiä. Niinpä saudien sotilasmenot ovatkin maailman kolmanneksi korkeimmat USA:n ja Kiinan jälkeen.

      On kuitenkin huomattava että Trump yritti pienentää USA:n sotilasmenoja, mutta aloite kariutui heti alkuunsa, kun se ei saanut kannatusta kongressissa. Aivan käytännön järjen kannalta tuon olisi luullut auttaneen paljon USA:n alijäämän hoitamiseen. Mutta minkäs teet kun ei saa kannatusta. Niinpä sen sotilasmenot säilyivät 2016 tasolla eli 610 miljardissa dollarissa.

      Venäjällä tuollainen alennus onnistui. Siellä saatiin sotilasmenot laskemaan viime vuonna jopa 20 % summan ollessa 66,3 miljardia dollaria. Kun he vielä saavat vähän alennettua, niin silloin he pääsevät jopa Intian menojen 64 miljardin dollarin alle.

    • Matias Roto,

      Maailman tuottavimpiin sijoituskohteisiin kuuluvaan asekauppaan (ja myös mm. pornoon) sijoittavat asevaltiot eivät jaa etupiireihinsä kuuluvia alueita yksin kuten eivät ole jakaneet ennenkään.

      Mukana etupiireihin jakajissa ovat. mm. USA, Kiina, Saudi-Arabia, Venäjä, Intia, Ranska, Britannia, Saksa ja Etelä-Korea.

    • USA on iso alue. Miten työllisyysluvut ja talouden tuottavuus jakautuvat eri osavaltioitten välille? Onko Trumpin hallinto onnistunut parantamaan niiden alueiden tilannetta, joista hän sai enimmät äänensä?

    • Martti

      Kiitos hyvästä kysymyksestä

      Nyt muistin varaisesti nopea kommentointi. Valitettavasti minulla ei nyt ole aikaa ruveta tarkistamaan viimeisimpiä tilastoja.

      En muista kaikkea osavaltioittain, mutta parhaassa osavaltiossa on noin kahden prosentin pinnassa työttömien lukema ja heikoimmassa noin seitsemän prosentin.

      Sen sijaan hispanien ja mustien keskuudessa työttömyys on vähentynyt todella rajusti. Näin hyvin heillä ei ole ollut noin 47 vuoteen.

    • Onko tuosta pääteltävissä, että Donald Trumpia äänestäneet valkoihoiset työttömät ovat edelleen ilman työtä?

    • Martti

      Hyvä vitsi tilanteessa missä Trump on onnistunut tekemään sellaisen tuloksen, että useimmat muut poliitikot saavat hävetä sen rinnalla.

      Perinteisestihän valkoisten työllistyminen on ollut puolta helpompaa kuin mustan väestön. Viime vuonnakin valkoisten 3,5% ja mustien 7.5%.

    • Mietin ihan tosissani sitä, että jos erityisesti afroamerikkalaisten ja espanjankielisten työllisyys on parantunut, onko Donald Trumpin todennäköisimpien äänestäjien tilanne kohentunut juuri lainkaan.

Kirjoittaja

Kiuru Hannu rovasti Ruttopuiston
Kiuru Hannu rovasti Ruttopuistonhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121