Tule tapaamaan pappia

Seurakunta jalkautuu. Ollaan ihmisten parissa. Jostain olen kuullut jopa termin, että kenttäydytään. Tällaista toimintaa mainostetaan monin tavoin. "Tule tapaamaan pappia", "Pappi paikalla" jne. Pahin on ollut, kun eräs seurakunta tiedotti papin kaipaavan juttuseuraa.

Jokin tässä minua häiritsee. Mikä on tavoite ja missä pääpiste? Pappiko se on pääasia? Häntäkö (tai muuta seurakunnan työntekijää) pitää olla tapaamassa tai viihdyttämässä? Ymmärrän ns. jalkautumisen ja ihmisten ilmoilla olemisen. Seurakunta on olemassa ihmistä varten, mutta miten se näyttäytyy ulospäin. Ainahan seurakunta ja sen työntekijät ovat olleet liikkeellä. Silloin painopiste on seurakuntalaisessa ja ihmisissä. Ehkä niistä tapaamista ei paljon kylillä huudella. Onneksi.

Miten tämän hyvän idean kertoisi toisin? Siten, että huomio olisi ihmisessä ja hänen kysymyksissään eikä siinä, että pappi tai muuten järjestäytynyt kirkko olisi paikalla ja tarjoamassa jotain lääkettä. En tiedä.

"Olen huomenna markkinoilla paikalla pappina. Nykäise hihasta, jos näet." Miksi minun pitäisi nykäistä pappia hihasta?

 

9 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos blogista, Antti. Mikä estää sinua tapaamasta seurakuntalaista hänen kotonaan, myös muulloin kuin kastetilaisuudessa? Onko evl-kirkon pastorit vieraantuneet seurakuntalaisista?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Kupiainen sanoo:

    Silloin kun on asiaa ja ihminen tahtoo. Olemme kyllä tavattavissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Ortodoksisessa kirkossa tämä papin tapaaminen tapahtuu luontevasti mm. katumuksen mysteeriossa. Usein ainakin joulupaaston ja suuren paaston aikana.

    http://www.ortodoksi.net/index.php/Katumuksen_sakramentti_(opetuspuhe)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Parviainen sanoo:

    Antti. Virkistäviä kysymyksiä esität.

    Sana “kenttäytyminen” viehätti erityisesti. Syynä on tietenkin se, että olen toiminut rauhan ajan kenttäpappina, siis puolustusvoimien palveluksessa olevien sielunhoitajana.

    Toimintaympäristön erityispiirre on, että ne henkilöt, joita on tarkoitus palvella, vaihtuvat useammin kuin kerran vuodessa. Myös paikat, joissa papin oletetaan olevan saapuvilla, vaihtelevat. Niissä oloissa on aivan mielekästä tiedottaa ahkerasti ja monikanavaisesti siitä, mistä papin kulloinkin tavoittaa.

    Se, että papin puoleen kääntymisen kynnystä koetetaan ns. järjestävältä taholta madaltaa, saattaa johtaa niihin merkillisiin ilmaisuihin, joihin viittaat. Varmaan olen itsekin onnistunut muotoilemaan oman viestini hassusti, kun joku arvioi sanojani toisin silmin.

    Mutta sotilasyhteisössä on onneksi hyödynnetty myös Veljeä ei jätetä – merkkinen puskaradio. Se on hyvin virhesietoinen. Sen ansiosta kaverinsa jaksamisesta huolestunut taistelupari on tarvittaessa järjestänyt yhteyden papin ja tukea kaipaavan välille. Ja se väylä toimii juuri siten kuin arvelit: niistä tapaamisista ei huudella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hyvää pohdintaa ja hyviä kysymyksiä! Kiitos niistä! Kirkko voisi työntekijöittensä kautta oikeasti “jalkautua” paljon nykyistä enemmän tekemättä siitä numeroa tuolla tavalla. Ihmiset vain huomaisivat, että kirkon työntekijä on täällä(kin) ja siitä voisi alkaa vuorovaikutus myös ihmisten ja kirkon asioissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Useimmat papit haluavat tulla tavatuksi. Siksi he arvostavat toimituksia missä kohtaa muitakin kun seurakunnan vakio kävijöitä. Jos sitä haluaa vielä kehittää ,niin yksi hyvä olisi avata rippituoli kirkossa. Selvät käyntiajat kun pappi on paikalla ottamassa vastaan ripityksiä. Sanotaa kolme kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Sitten papin on tiedettävä roolinsa eikä ruvet sosiaaliseksi. Sosiaalinen voi olla muissa tilanteissa.

    Papin panta kaulassa paikallisissa kahviloissa toimii hyvin . Tarvitsee vain mennä samoihin kahviloihin säännöllisesti niin että tulee tunnetuksi. Aina joku lopulta tulee uteliaaksi ja antaa merkin siitä että haluaa kontaktia.

    Halukkaalle on ideoita. Mutta pappi joka tuntee itsensä vieraaksi tällaiseen toimintaa olkoon pakottamatta itseään siihen. Se on kiusallista papille ja mahdolliselle kontaktihaluiselle. Sellaiselle paille riittää jos hän hoitaa muut tehtävät kykyjensä mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Antti Kupiainen
    Antti Kupiainen

    Olen seurakuntapappi henkeen ja vereen, nyt pienen maalaisseurakunnan kirkkoherra itäisellä Uudellamaalla. Sydämeni on myös Virossa ja Saimaanmaalla. Olen kirkon uskollinen poika, joka rakastaa kirkkoaan, vaikkei se ihan täydellinen olekaan. Kukas meistä olisi?

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit