Tuomion kapituli

Espoon tuomiokapitulilla ei mielestään ollut vaihtoehtoja, kun se antoi hyvinkääläiselle pastorille varoituksen samaa sukupuolta olevan avioparin siunaamisesta. Noinkohan.

Espoon kapitulin päätöksessä viitataan siihen, että tuomiokapitulille kuuluu pappien ja muiden seurakunnan palveluksessa olevien toiminnan valvonta ja siihen tehtävään kuuluu myös sen arvioiminen, mitä seuraamuksia koituu papille, joka vihkii tai siunaa samaa sukupuolta olevan parin.

Tuomiokapitulit ovat tämän maan vanhimpia vielä toiminnassa olevia hallintoviranomaisia. Toki ne ovat edelleen myös hallintoviranomaisia, mutta asia ei ole niin yksioikoinen. Vanhan hallintoviranomaisen rooli ja asenne näyttää näkyvän vahvasti niiden tavassa toimia. Papiston viranhoidon osalta tuomiokapituleille on uskottu seurakunnan asemesta työnantajatoimivaltaa, joka muussa yhteiskunnassa vallitsevan työelämän järjestelmän kannalta kuuluisi tyypillisesti seurakunnalle papin palkanmaksusta huolehtivana välittömänä työnantajana. Tuomiokapituli toimii siis kirkon erityisen järjestysmuodon vuoksi viranhoidollisissa asioissa papin työnantajana. Eikä vain valvontaviranomaisena, kuten kapituleissa näkyy luultavan.

Varoituksen saanut pastori on itse toimittanut piispalle tiedon siitä, miten hän on toiminut. Asiakirjoista näkyy, että hänet on kutsuttu keskusteluun asian johdosta. Ja sen jälkeen häneltä on pyydetty kirjallinen selvitys ja sitten on annettu varoitus.

Ei työnantaja näin toimi.

Työnantajalla on oikeus määritellä, johtaa ja valvoa palkollisensa työtä. Työntekijä ei toteuta palkkatyössään omaa visiotaan vaan työnantajan hänelle uskomaa tehtävää sellaisena kuin työnantaja sen haluaa toteutuvan. Työnantajalla on oikeus puuttua ei-toivottuun viranhoitoon tarvittaessa ankarastikin. Ensisijaisesti ohjaus ei kuitenkaan ole rangaistuksien jakamista, vaan työnjohdollisin keinoin halutun tavoitteen saavuttamista.

Työnantajan intressissä on saada työntekijä toimimaan halutulla tavalla. Työnantajan intressissä ei ole - jo pelkästään oman työnantajaimagonsakaan suojaamiseksi - kompromentoida työntekijäänsä julkisesti eikä työtoveriensa eikä asiakkaidensa edessä, vaan saada haluamansa toiminta toteutumaan ja virheellinen toiminta oikenemaan. Työntekijälle annetaan lähtökohtaisesti aina ensin tilaisuus ojentautua ohjeiden mukaisesti. Vanhassa virkamiesmaailmassa tämä tapahtui varoituksin ja rangaistuksin. Mutta se oli vanhaa aikaa se. Ei missään tapauksessa nykyaikaa.

Varoituksen saamisen jälkeisissä haastatteluissa rangaistu pastori on maininnut, ettei hän enää tee samanlaisia siunaamisia, joista häntä on moitittu. Voi siis perustellusti kysyä, miksei muka sama lopputulos olisi saavutettu rankaisemattakin. Siis tekemällä tässä konkreettisessa työnjohdollisessa tilanteessa selväksi, että pastorin laatima ja käyttämä sanamuoto ja menettelykokonaisuus ei piispan ja tuomiokapitulin mielestä ole luvallinen ja ohjaamalla häntä muuttamaan sitä luvalliseksi. Nyt rangaistiin siis työntekijää, joka oma-aloitteisesti oli saattanut esimiehensä tietoon ja arvioitavaksi toimintansa. Jos muun yhteiskunnan työpaikoilla näin työntekijöitä kohdeltaisiin, ei taidettaisi paljon mutta ehtiäkään kuin rangaistuksia jakamaan. Ohjattu työntekijä on motivoitu ja tuettu työntekijä. Rangaistu työntekijä on rangaistu työntekijä.

Päällimmäiseksi tuntemukseksi jää, että vanhan sotaväen mallin mukaisesti Espoossa on tarvittu yksi, joka voidaan ampua varoitukseksi muille.

6 kommenttia

  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Perusteltu näkökulma Risto Voipio, mutta toisaalta aikamme henki vaikuttaisi pitävän vain sellaisia asioita kiellettyinä, joista seuraa jokin rangaistus.

    Mikä siis olisi toimivampi menettelytapa, jos ja kun tuomiokapitulin tavoite on, ettei näitä toimituksia enää tulisi, ellei kirkolliskokous erikseen asiasta toisin päätä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Voipio sanoo:

      Jo se, että seurakunnan palveluksessa olevan papin kohdalla papin käyttämän itse tehdyn menettelykaavan ja piispojen antaman rukoushetken suosituksen rajanvetoa ylipäänsä käsitellään lähtökohtaisesti tuomiokapitulin ensireaktiona KL 5 luvun pohjalta, on kestämätöntä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Noin varmaan kirkossa pääsääntöisesti toimitaankin. Kapitulien on vain otettava asia käsittelyyn, jos se on saanut kantelun.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Voipio sanoo:

      Kapitulin päätöksessä ei sanota, että asia olisi tullut vireille kantelun johdosta. Viitataan vain siihen, että pastori on asiasta itse piispalle ilmoittanut. Pastorin vastineesta näkyy, että hän on sähköpostissa sittemmin lähettänyt laatimansa ja käyttämänsä “kaavan” ja sen jälkeen on ollut keskustelu kasvokkain tuomiokapitulissa. Sen jälkeen hän on antanut pyydetyn kirjallisen vastineen kolme viikkoa ennen tuomiokapitiulin rangaistuspäätöstä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Kirjoitin yleisellä tasolla, “kapitulien”. Omasta hiippakunnastani tiedän, että uuden avioliittolain jälkeen tuli piispalta kirjeitse ohjeistusta ja sitä käsiteltiin seurakunnissa kirkkoherran johdolla ja keskustellen. Tulkittiin piispan linjausta ja sovittiin, miten omassa seurakunnassa toimitaan. Esimerkiksi uusien aviolittojen puolesta rukoilemisesta messun esirukouksen kohdassa. Keskustelussa oli tilaa tarkentaville kysymyksille ja mielipiteitten hiomiselle. Uskon, että tätä on ollut paljon muuallakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Kiviranta sanoo:

    Onko käynyt ilmi, että jo siinä ensimmäisessä keskustelussa, johon myöhemmin varoituksen saanut pappi kutsuttiin, hän olisi ilmoitanut, että hän ei enää toimi vastaavalla tavalla. Eli olisiko tässä keskustelussa jo toteutunut se, mitä kolumnisti perää, eli tehty selväksi se, että toteutettu toimintamalli ei ole luvallinen. Ihmettelen sitä, että jos jo tässä keskustelussa myöhemmin varoitettu pappi olisi selkeästi ilmaissut sen, että hän muuttaa toimintatapansa piispan ohjeistuksen mukaiseksi, niin vielä sen jälkeen olisi tämä virallinen prosessi mennyt eteenpäin ja johtanut siihen, mikä siten toteutui.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Risto Voipio
    Risto Voipio

    Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.