Turhaa vai tarpeellista?

Olen viime päivinä lukenut pääni täyteen keskustelua uskonunnustuksen merkityksestä. Ilmiselvää on, että se on tärkeä asia tavalla tai toisella kristityille! Ateistille uskontunnustuskeskusteluun puuttuminen on oman asiantuntemuksensa varassa ulkopuolella tiedon ja tuntemuksen. Miksi siis kommentoida kiihkeästi koko mysteeriä?!

Turhaa mieleestäni on koko negatiivisxen puhevyöryn alkaminen aidosta ja rehellisestä tunnustuksesta, johon kirkonmies omassa lähtösaarnassaan päätyi saarnan lopetuksessa. Hän pyysi seurakuntaa liittymään toivoon ja arkaan luottamukseen, johon meitä kaikkia uskossa Jeesus itse on kutsunut! Mitä muuta olemme kuin toivossa eläviä, luottamukseen nojaavia! Ei toivovan huokaus formaaleita/liturgisia uskontunnustuksia noudata eikä pyrkinyt olemaan sellainen. Uskon, että se kuitenkin tavoitti enemmän kuulijoina olevia tavallisia riviuskovaisia kuin traditionaali kirkollinen tunnustus. Miksi kieltää teolta sen ilmiselvä positiivinen hengellinen vaikutus. Mahdollista opillista päänsärkyä voi potea elävän seurakutayhteyden ulkopuolella, mutta onko se tarpeellista?.

3 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pappien on hyvä saada palautetta. Heillä ei ole useinkaan mitään käsitystä siitä, miten seurakunta messun kokee. Eilenkin käytiin kirkossa Lahdessa ja pappi veti uskontunnustuksen niin nopeasti, ettei sitä ehtinyt lainkaan ajattelemaan. Homma kun hoituu rutiinilla, niin noin helposti käy.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Mitä todella tarkoitti tunnustaa usko Jeesukseen?

    Heti Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen alkoi vainot Jeesuksen seuraajia kohtaan, siis kun tunnusti Jeesuksen niin siitä sai maksaa jopa hengellään, miksi uskovat siis sen tekivät?

    Olenkohan ymmärtänyt historiasta oikein kun muistelen että sirkuksissa roomanvaltakunnassa kristittyjä syötettiin leijonille, siis niitä jotka tunnustivat Jeesuksen Herrakseen.

    Entä mitä tapahtui kun tuo tunnustaminen kääntyikin toisinpäin eli oli pakko tunnustaa uskoa ettei joutunut vainottavaksi, siis kuinka roomanvaltakuntaan tulikin “kristinusko” pakolliseksi ja sitä puolustettiin ja levitettiin miekalla? Oliko tämä muutos Jumalasta vai mistä?

    Kuinka suomessa ensinnäkin oli pakko tunnustaa katolilaisuutta ja sitten ns “uskonpuhdistuksen” jälkeen luterilaisuutta, oliko tunnustaminen vapaaehtoista vai pakko? Kumpi oli yhteiskunnan taholta rangaistavaa, tunnustaminen vai tunnustamatta jättäminen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Luin Pekka Simojoen kolumniin laittamasi kommentin, jossa viittasit myös minun blogiini uskoon tulon tarpeellisuudesta. Huomasin myös aiemman blogisi Uskoon syntyminen – uskoon tuleminen. Kiitos niistä.

    Kuten itsekin blogissani totesin, jotkut – onnelliset – voivat kasvaa uskoon jo lapsuuskodissaan, jolloin kasteessa saatu Jumalan lahja tulee alusta asti käyttöön. Näin tietysti toivoisi aina tapahtuvan, mutta se edellyttää mahdollisuutta elää Jumalan sanan vaikutuspiirissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit