Turvassa?

Yksi parhaista neuvoista lähtiessämme Tansaniaan oli turvallisuudentunteesta huolehtiminen. Että tekee itselle paikan, missä on turvallista olla, ja sitten laajentaa tuota aluetta. Se voi olla vaikka ensin oma sänky, oma makuuhuone, koti, pihapiiri. Etsiä maisema, missä voi olla rauhassa ja sielu lepää. Ihmiset, joiden kanssa on levollista olla. Uudessa ympäristössä tutkailee kaikkea hiukan pelonsekaisin tuntein ja varauksellisin ottein. Kun pistän käteni avoimeksi jääneeseen keksipussiin, tarttuuko sormeeni hämähäkki? Luikerteleeko suihkukaivosta käärme vai tipahtaako se niskaani puusta ulkona liikkuessani? Miten suhtaudun ihmisiin, kun en osaa tulkita heidän motiivejaan? Mitä vastaan ihmisille, jotka pyytävät vetoavasti rahaa? Kuumuus on toisinaan kuin hiostava peitto, jota ei saa riisuttua hetkeksikään pois.

 

Luottamuksen ja turvallisuudentunteen varassa elämme, mutta sitten äkillisesti tietoisuus elämän turvattomuudesta tuleekin todeksi. Ystäväni kertoi, että yksi hänen turvapaikoistaan on mökillä kallionjyrkänteen juuressa, sammaltuneiden kivien ja kuusien keskellä. Tunnelma siellä on niin vihreä ja hiljainen. Viimeksi hänen siellä käydessään paikkaan oli vierinyt jyrkännettä pitkin suuri kivenjärkäle. Yllättäen paikka olikin muuttunut vaaralliseksi. Me täällä Tansaniassa olemme pelänneet liikenteen vaaroja. Liikenteessä kuolee ihmisiä, voi melkein sanoa tuon tuosta. Ja kuitenkin, kuukauden täällä olon jälkeen auto-onnettomuus tapahtuikin pojallemme, Suomessa, liukkaassa talvisäässä. Ensimmäisenä mietin, että me olemme näin kaukana. Sitten totesin, että emmehän me olisi voineet tehdä mitään enempää Suomessakaan. Kukaan ei onneksi loukkaantunut. Se oli ihme, elämä jatkuu, kiitos Jumalan. Herra on minun linnani ja turvapaikkani, Jumalani, sinuun minä turvaan, kuitenkin lopulta.

  

                            

5 kommenttia

  • Janne Onnela sanoo:

    Millaista ruokaa syötte, kun yksi ystäväni, joka oli ollut Afrikassa sai pernisiöösianemian?

    Näin yksi päivä nunnan ja mietin, että nunnius oli hänelle itselleen varmaan hyvin merkityksellistä, mutta ei meillle muille. Varmaan sellaista on lähetystyössä: suuri seikkailu niille, jotka lähtevät. Suuria eroja ovat varmaan köyhyys ja arkielämän työläämpi kulku. Miten siellä toimii pankkilaitos? Voiko sinne siirtää rahaa? Varmaan taikauskoista väkeä paljon. Länsimaissa ei uskota kuin kummituksiin ja henkiparannukseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Huh, vaatii kyllä rohkeutta lähteä tuollaisiin olosuhteisiin!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Mukava kuulla arkielämän kuulumisia. Mitä tästä opimme? Minä opin ainakin sen, että vaarat eri muodoissa vaanivat ihmistä, menipä hän minne tahansa. Mutta opin myös sen, että Jumala on kaikkialla läsnäoleva, voin huutaa häntä avuksi Telluksen kaikilla mantereilla ja hän kuulee ja auttaa. “Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, hän ei pelkää yön kauhuja, ei päivällä lentävää nuolta, ei ruttoa, joka pimeässä kulkee, ei kukutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Sillä Herra on hänen turvansa, Korkein on hänen suojanaan.” Psalmista 91

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Katri Kuusikallio sanoo:

    Vesi pitää olla keitettyä ja ruoka tuoretta. Olemme etuoikeutettuja, koska olemme saaneet kaikki mahdolliset rokotukset ja perusteellisen terveydenhuollon, mutta aina on myös riski sairastua. Tosin tarkoitin kirjoituksellani, että niin voi myös Suomessa sairastua ja kuolla. Onko tarkoitus elää mahdollisimman pitkä ja turvallinen elämä (yrittäen hallita sitä)? Toki lähetystyöhön lähteminen on pitkä prosessi eikä sovi kaikille. Mutta jos tuntee sen kutsumuksekseen ja kaikki asiat loksahtavat paikoilleen, on lähdettävä ja katsottava mihin tie johtaakaan tällä tavoin eläen. Länsimaissakin on mielestäni myös paljonkin taikauskoisia uskomuksia. Kuin myös ollaan menty niin äärilaitaan järkevyys-tieto-vahvuususkomuksissa, että se on jo kuin taikauskoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Hyvä ohje. Luulen, että sen ymmärtävät parhaiten ne, jotka ovat oikeasti muuttaneet toiseen maahan tekemään työtä. Se on nimittäin yllättävän erilaista kuin turistina oleminen. Turisti vierailee kohteessaan ja jo muutaman päivän jälkeen on valmis kertomaan, millainen tuo kohde on. Lähetystyöntekijä on vielä vuosien jälkeenkin varovainen sanoissaan ja tietämyksessään.

    Olen itse asunut vuosia Aasian suurkaupungissa, mutta osaan hyvin samaistua Katri Kuusikallion tunteisiin aivan erilaisissa olosuhteissa. Hyvinkin kokenut uusi lähetystyöntekijä saattaa huomata yllättäen arkailevansa suurkaupungin vilinässä, vaikka olisi kuinka kulkenut repputuristina monenlaisissa paikoissa, myös samanlaisissa kohteissa. Kaikki ensimmäisen kappaleen asiat ovat sielläkin mahdollisia, lusikkalaatikon torakkayhdyskunnasta pihakäärmeisiin ja vessapytyn skorpioineihin asti. Kaikki ruumiin hikirauhaset oppii tuntemaan oman kokemuksen kautta…

    “Miten suhtaudun ihmisiin, kun en osaa tulkita heidän motiivejaan?” Kun aikaa kuluu, on tosi riemullista huomata oppineensa jotain kontekstuaalisesta tavasta elää kussakin ympäristössä… Kun tajuaakin jotain… Kun saakin sanottavasti perille… Kun tajuaakin, että siellä sisällä me kaikki kuitenkin olemme samanlaisia…

    Ilmoita asiaton kommentti