Tutkimuspyyntö: Kirjoita kokemuksista puolisosi saattohoitajana

Sinä, joka olet menettänyt puolisosi – Hautajaisista on ehkä jo kulunut aikaa, mutta kuitenkin alle viisi vuotta. Miltä tuntui menettää puoliso?

Opiskelen teologiaa Helsingin yliopistossa. Olen tekemässä tutkimusta leskien kokemuksista puolison saattohoitoajasta. Työssäni sairaanhoitajana minua on koskettanut saattohoidossa olevat ihmiset ja heidän läheisensä.

Tutkimusta varten pyydän Sinua, joka olet menettänyt puolisosi kirjoittamaan vapaamuotoisesti siitä, kuinka Sinä olet selvinnyt saattohoitoajasta? Mitkä asiat auttoivat selviytymään? Koitko myönteisiä, positiivisia tunteita saattohoidon aikana?

Kirjoittamalla tarinasi, Sinulla on mahdollisuus olla osallisena saattohoidon kehittämisessä. Tekstin pituudella ei ole väliä, voit kirjoittaa juuri sen verran kuin haluat.

Tutkimustani varten minun olisi hyvä saada tietää seuraavat taustatiedot: ikä, sukupuoli, uskonnollinen yhteisö, johon kuulut, milloin puolisosi hautajaiset oli? Minkä mittainen liitto teillä oli ja mitä muuta voit kertoa parisuhteestanne?

Käsittelen tietojasi ehdottoman luottamuksellisesti, siten ettei sinua tai läheisiäsi tunnisteta tutkimuksen tuloksista. Käytän kirjoituksia ainoastaan tutkimusaineistona.

Ystävällisin terveisin

Minna Ohlis

minna.ohlis@helsinki.fi

 

Kirjoittaja

eri kirjoittajia
eri kirjoittajia

YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.