Tyhjällä kampuksella – mitä tapahtuu, kun ei tapahdu mitään?

Makumiran yliopiston kampus Tansaniassa näyttää kovin tyhjältä. Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämän yliopiston vehreän kampuksen tienviitat ohjaavat vanhan pappisseminaarin alueelle, okrankeltaisten 50-luvulta periytyvien matalien rakennusten, kappelin ja ikivihreiden jykevien puuvanhusten vyöhykkeelle.

Uudemmat, jo auringonpaahteen ja sadekausien haalistamat viitat puolestaan kuljettavat kampuksen eteläreunalle, humanistisen, kasvatustieteen ja oikeustieteen opetuksen saarekkeelle. Täällä vihreän nurmikon ja reilut kymmenen vuotta sitten istutettujen puurivistöjen keskellä koulutetaan aineenopettajia tansanialaisiin yläkouluihin ja lukioihin.

Pääskyset lentävät ympyrää uuden puolen keskusaukion yllä. Tummat pilvet tuovat sateen tuoksun. Noin 3500 opiskelijan yliopisto hengähtää lukukausien välissä pääsiäisen alla.

Opiskelijat ovat matkustaneet kotiseuduilleen, ja opettajien tentintarkastusurakka on ohi. Tenttitulokset luettavissa eri puolilla maata yliopiston sisäisessä tietoverkossa. Kuumeisin työnpaine on hellittänyt, mutta opettajien pääsiäisloma alkaa vasta kiirastorstaina. Mitä he tekevät tyhjällä kampuksella? Aion ottaa siitä selvää.

Valitsen kakkosrakennuksen ensimmäisen kerroksen toimistokäytävän. Hiljaisen käytävän ovien takaa löytyy työpöytien ylle kumartuneita hahmoja.

Kasvatustieteellisen tiedekunnan esimiehen pöydällä on tulevan lukukauden kurssikartta. Hän sovittaa yhteen opetussuunnitelman kursseja ja tiedekunnan lehtoreiden työtunteja. Pitkin päivää hän on myös tavoitellut puhelimella opiskelijoita, jotka ovat jääneet saapumatta tentteihin. Viereisessä toimistossa swahilin lehtori suunnittelee uusintatenttejä. Nuoren opettajan puheessa vilahtelevat swahilin fonetiikka ja fonologia, kielihistoria, vertaileva kielitiede.

Vastaväitelleen kasvatustieteen lehtorin tehtäväksi on annettu päivittää opetushallinnon maisteriohjelman sisältö vastaamaan opetusministeriön uusia vaatimuksia. Työpöydällä on kyselylomakkeiden pinkka. Toistasataa pohjoisen Tansanian alueen koulujen rehtoria ja kouluviranomaista on saanut tilaisuuden esittää ajatuksiaan ja ideoitaan maisteriohjelman kehittämiseksi.

Maantieteen lehtorin toimisto on tyhjä. Häntä työllistää nykyään myös yliopiston alemman sertifikaatti- ja diploma-tasoisen koulutuksen koordinaattorin tehtävät. Saan hänet puhelimella kiinni. Tervehdyksen taustalla kuuluu moottorin jylinä, sillä hän on bussissa matkalla Dar es Salaamiin mukanaan musiikin sertifikaatti- ja diploma-opetuksen uudet opetussuunnitelmaehdotukset.

Makumiran musiikin laitoksen valmistelemat opetussuunnitelmat ovat menossa opetusministeriön hyväksyttäviksi, ja koordinaattori matkustaa tapaamaan viranomaisia. 12 tunnin bussimatka on vasta alkutaipaleella.

Vielä yksi koputus toimiston ovelle. Varhaiskasvatuksen lehtori valmistelee kasvatustieteen historian kurssia. Kurssisuunnitelma ponnistaa antiikin Kreikasta modernin Tansanian koulutushaasteisiin: Sokrates, Platon, Aristoteles, Maria Montessori, Pestalozzi, John Dewey, perinteinen afrikkalainen ja tansanialainen kasvatus, modernin Tansanian koulutuskysymykset. Kysyn, mikä on juuri nyt ihmisiä puhuttava koulutuksen haaste.

– Tämä niin kutsuttu ilmainen peruskoulu! Valtio julisti muutama vuosi sitten, että sekä alakoulu että yläkoulu ovat kaikille oppilaille ilmaisia. Samalla kouluja ja koulujen rehtoreita kiellettiin ehdottomasti vastaanottamasta rahaa oppilaiden vanhemmilta. Tarkoitus oli hyvä, mutta käytännössä tämä on johtanut siihen, että kouluilla on todellisia vaikeuksia järjestää kouluruokailua ja tukiopetusta. Ne eivät ne enää pysty palkkaamaan tuntiopettajia, mikä vaikuttaa erityisesti fysiikan, kemian ja biologian opetukseen. Aiemmin oppilaiden vanhemmat osallistuivat näihin kustannuksiin, mutta nyt se on mahdotonta. Valtiolla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi rahaa peruskoulutuksen järjestämiseen.

Myöntelen. Asiasta on kuohuttu jo vuodesta 2015. Ilmaisesta valtionkoulujen tarjoamasta peruskoulutuksesta on tullut heikkotasoisen koulutuksen synonyymi.

Palaan omaan toimistooni työpöytäni ääreen. Jälleen kerran olen vaikuttunut tansanialaisten työtovereideni osaamisesta, työhön omistautumisesta, pioneerihengestä.

Lähetysseura ei enää lähetä suomalaisia työntekijöitä Makumiran aineenopettajakoulutuksen perusopetustehtäviin. Tansanialaiset tekevät työn itse – Suomeen verrattuna erittäin vähäisillä aineellisilla resursseilla ja vajaalla henkilöstömitoituksella, pienellä palkalla, ilman säännöllisiä vuosilomia.

Lähetysseura on kuitenkin kokonaisvaltaisen työnäkynsä mukaisesti edelleenkin mukana Makumiran aineenopettajakoulutuksessa alueella, jolle yliopiston omat resurssit eivät vielä yllä: työssäolevien opettajien täydennyskoulutuksen kehittämisessä. Työnäkynsä myötä Lähetysseuran ja Makumiran yliopiston yhteinen yläkoulun opettajien täydennyskoulutushanke on suuntautunut Merun alueen köyhimpiin kouluihin.

Katri Niiranen-Kilasi

Hankeneuvonantaja / PITA Osallistava Opetus
Yläkoulun opettajien täydennyskoulutushanke
Tansania

 

 

  1. Myös Kamerunissa näkee että valtion koulut ovat koulujärjestelmän alhaisin kasti.

    Sen jälkeen seuraavana tulevat erilasiten aatteellisten järjestöjen koulut, joissa tavoitteet ovat jo korkeammalla, mutta yhdessä luokassa voi silti olla yli 100 oppilasta, joten opettajien aika menee kotitehtävävihkojen tarkastukseen ja opettamiseen jää hyvin vähän aikaa yhden oppitunnin aikana.

    Merkittävän korkeatasoisia ovat lähetyksen koulut, joissa luokkakoko alkaa jo olla siedettävä ja opetus on merkittävän tasokasta. Kokemukset näistä ovat myös lähetystyön kannalta voimakkaita. Eräänkin muslimikylän alueelle perustettiin lähetyskoulu. Kesti muutaman kymmenen vuotta että lapset saivat kouluopetusta, mutta kukaan ei osoittanut mielenkiintoa kristinuskoa kohtaan. Mutta sitten aivan yllättävästi noin 40 vuoden työskentelyn jälkeen koko kylä kääntyi kokonaisuudessaan kristityksi. Edelleenkin koulutyö on voimakkaimpia lähetystyön muotoja kun lasketaan pitkän jännevälin vaikutusta kokonaisen kansan kääntymisessä kirkon jäsenyyteen.

    Kamerunmissa korkein ja kallein koululaitos on Ranskalainen koulu, jonka vuosimaksu on noin 1,3-1,4 miljoonaa Fcfaa, kun joku työmies käytännössä saa palkkaa noin 25 000 kuukaudessa. Niinpä tuo koulu on mahdollista vain rikkaimmille, johtajille ja diplomaateille yms.

    Kuvaavaa on myös yhden luokan rakentamisen hinta, luvut vähän yli 10 vuotta sitten tilanteen mukaisia, suhdeluvut tuskin ovat muuttuneet.
    Valtion rakentamana hinta oli noin 9 miljoonaa Fcfaa eikä silloin tähtonut edes rahat riittää.
    Kunnallisen tai muun vastaavan paikallisen tason rakentamana samanlaisen luokan rakennushinta oli noin 4,5 miljoonaa Fcfaa.
    Kirkkomme kehitysapurahaston kautta rakentaen aivan samanlaisen luokkahuoneen rakentamisen hinta oli noin 2,3 miljoonaa Fcfaa.

  2. Suomalainen koulujärjestelmä on hyvässä maineessa maailmalla. Suomessa toimii useita vanhempainyhdistyksiä kodin ja koulun yhteistyön syventämisen merkeissä. Tansaniassa vanhemmat ilmeisen mielellään tukisivat lastensa koulua, jos se olisi luvallista.

    Olisiko siis mahdollista, että suomalainen opetusministeri kutsuisi tansanialaisen kollegansa tutustumaan suomalaiseen vanhempainyhdistysjärjestelmään ja Tansania saadun esimerkin perusteella ottaisi mallia? Voisiko Suomen Lähetysseura toimia ideoinnin fasilitaattorina? Kun kodin ja koulun yhteistyö markkinoidaan oppimismenestyksen avaintekijänä, luulisi, että ideaa ei ainakaan saman tien tyrmätä.

    • Valtion kautta avun välittäminen on kaikkein tehottomin avun perille viemisen muoto.

      Jos halutaan avun menevän nopeasti ja varmasti perille, niin se pitää olla jokin muu järjestö, joka asian hoitaa. Kuitenkin sellainen jonka arvovalta riittää estämään, ettei valtio pysty liiaksi sotkeentumaan sen toimiin.

    • Matias. Kirjoitin näköjään epäselvästi. Ajatukseni ei ole se, että yksikään euro liikkuisi Suomen valtiolta Tansanian valtiolle, josta se valutettaisiin tippoina koulujärjestelmään.

      Täsmennän. Blogin perusteella syntyy vaikutelma, että Tansaniassa on aikoinaan ollut järjestelmä, jonka avulla lasten (varakkaat?) vanhemmat ovat ohjanneet rehtoreiden kautta rahaa koululle. Mutta tämä mahdollisuus on nykyisin lailla kielletty.

      Tutustumiskäynti Suomeen, jota ehdotin, olisi siis puhtaasti keino palauttaa vanha järjestelmä uudessa muodossa osaksi kodin ja koulun välisiä hyväksyttyjä yhteistoimintamenetelmiä. Rahoitus tulisi tansanialaisten lasten vanhemmilta heidän perustamisensa tukiyhdistyksen järjestämien tempausten tms. välityksellä Tansaniassa lakisääteisesti hyväksyttyihin tarkoituksiin. Idean markkinointiin molemmissa maissa tarvitaan mahdollisesti fasilitaattori, mahdolliseksi tekijä. Sitä roolia ehdotin Suomen Lähetysseuralle.

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogihttps://felm.suomenlahetysseura.fi/
Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa. Tuoreimman Missioblogin on kirjoittanut Suomen Lähetysseuran yhteisöasiantuntija Mikko Pyhtilä.