TYÖPAIKKAUSKOLLINEN

Nvt kun vietetään taas erilaisia valmistujaisia, tulee mieleen kysyä, kuinka monta meitä on enää Suomen maassa, jotka olemme tehneet koko työuramme samassa paikassa ja samalle työnantajalle? Kirjoitin tuohon että ”enää” sillä se taisi olla tavallisempaa aiemmin. Itse toimin teologina koko ajan samassa helsinkiläisessä seurakunnassa ja jäin vielä eläkkeellä asumaan samalle alueelle. Mitä miinusta ja mitä plussaa löydän moisesta?

Plussaa on ainakin se että kaupunginosa muuttuu vähitellen kotiseuduksi (joskaan ei voita lapsuuden maisemia). Asuinpaikka alkaa sisältää arvokasta historiaa, samalla kun nykypäivä hämmästyttää jatkuvilla muutoksillaan. Ihmisiä on tuttuja ja vieraita, on hyvän päivän tuttuja ja heitä joita varmuuden vuoksi tervehtii. Heti perään miinus siitä, että vuosien kuluessa monista tutuista joutuu myös luopumaan, joko kuoleman kautta tai poismuuttojen vuoksi. Olenkin joskus sanonut, että kun pappi itse ei muuta muualle, elämä ympärillä muuttuu.

Työpaikkauskollisuus nimenomaan kirkossa piirtää lisäksi mielenkiintoisen historiallisen jatkumon, jonka läpi itse elää henkilökohtaisesti. Ilmiö korostuu vielä erityisesti meidän naispuolisten teologien kohdalla. Meikäläisenkin tittelit ja virkanimikkeet ovat muuttuneet: naisteologi, lehtori, kappalainen, pastori, rovasti. Vain ”vapautus sukupuolesta” puuttuu ja se ihmeellinen ”sacriminkand” nimike. Koko historia samassa paikassa, niin että ihmiset ovat joutuneet miettimään, miten pappiaan tänään kutsuisi. Sanokaa Liisa vaan, kehotan.

Hoidin työssäni lähes koko urani aikana seurakunnan tiedotustoimintaa. Jälleen muutosten jatkumo vahaksista sähkökirjoituskoneisiin ja tietokoneisiin. Toimitin myös paikallista Seurakuntalehteä, mitä kautta muutokset kirjapainoalalla realisoituivat metallikirjakkeista ja leikkaa-liimaa taitosta tietokonetyöskentelyyn. Päivälehden museossa kävin taannoin verestämässä vanhoja ja sain kotiin viemisiksi oman nimeni metallikirjakkeina.

Työtovereista jokunen on ollut lähes yhtä työpaikkauskollinen, mutta moni on ehtinyt vaihtua, kolme esimiestänikin jo kuollut, lisäksi muutama muu työtoveri. Kirkkoherrat ovat muuttuneet vatsakkaista rovasteista itseäni nuoremmiksi tytönhupakoiksi ja pojanviikareiksi. Kirkkoja on rakennettu, useista kerhopaikoista ja leirikeskuksista luovuttu. Sitten vielä viime vuosien seurakuntien yhdistämisbuumi! Onneksi se oman seurakuntani ja naapuriseurakunnan osalta tapahtui vasta eläkkeellä jäätyäni.

Käyn ahkerasti lähikirkkoni messuissa, siis entisen työpaikkani. Miten ex-työntekijä asettuu uuteen rooliinsa istua ja uskoa? Arvostelenko nykyisiä työntekijöitä? Joskus, täytyy myöntää, ihan salaa vain. Mutta suurin muutos jonka olen huomaavinani, liittyy siihen, mikä minua eniten messussa koskettaa. Ei niinkään saarna (miten paljon sen eteen saikaan tehdä töitä!), vaan musiikki ja ehtoollisen sakramentti.

Kaiken kaikkiaan, plussaako siis vai miinusta? Molempia. Rikas kokemus joka tapauksessa.

  Oulunkylän kirkko

Kuvassa Oulunkylän kirkko kesäisen konfirmaatiomessun jälkeen. Missä ne rippikoululaiset viipyvät?

2 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Kauniisti kuvaa kotoisen kertomuksen Kiitoksen kannan kirjoittajalle

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Mulla tähän mennessä takana 35 vuotta hengailua pappina Helsingin Vanhan kirkon vaiheilla. Arpa lankesi minulle jo varhain hyvästä maasta (lue: Ruttopuistosta).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Liisa Järvinen
    Liisa Järvinen

    Olen nykyisin vapaaherratar (hienompi nimitys eläkeläiselle), mutta edelleen pappi ja samalla freelance-kirjailija. Tärkeimpiä harrastuksiani on kirjoittaminen ja lukeminen sekä Kreikan matkailu ja nykykreikan huvin-vuoksi-opiskelu. Luonto kaikessa vaihtelevuudessaan on myös tarkkailuni kohteena. Asun Helsingissä Oulunkylässä. Moni juttu mietityttää ihan uudella tavalla sitä mukaa kuin ikää lisääntyy. Jotakin näistä mietteistä taritsen myös sinulle näissä blogeissa.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit