Uhrista toivon tuojaksi

Viime viikon lumisateet ja talvi yllättivät jälleen kerran Suomenniemen asukkaat ja saivat muutoin niin rauhalliset kansalaiset raivon partaalle. Suorastaan lumiraivo nousi, kun tiet olivat auraamatta ja junat jatkuvasti myöhässä. Laturaivon synnytti kaiken maailman karvakuonojen ja jalankulkijoiden toikkarointi hiihtoladuilla. Someraivolta ei vältytty järkyttävien vanhusten huollon laiminlyöntien ja Oulun seksuaalirikosten vuoksi.

Maailmassa on paljon epätoivoa sekä vääryyttä. Usko ihmisen ja maailman hyvyyteen on usein koetuksella, ja etenkin silloin, kun kuulemme kauhutarinoita ihmiskaupasta tai lapsityövoiman hyväksikäytöstä. Onko tässä maailmamme ja ihmisyyden koko kuva?

Onneksi maailmasta löytyy myös toisenlaisia tarinoita. Olemme Lähetysseurassa valinneet tietoiseksi lähestymistavaksi toivon. Strategiamme kulkee nimellä Toivon tiekartta. Tänä vuonna, kun juhlimme järjestömme 160-vuotista taivalta, teemme sen kertomalla ja kuuntelemalla toivon tarinoita. Kuulemme toivon tarinoita sieltäkin, missä ensin näyttää olevan vain pimeyttä ja epätoivoa.

Olen lukenut viime viikkojen aikana työmme tuloksista. Vuosikertomuksemme kautta avautuu maailmaan uusia näkökulmia. Suomessa saamelaiset joutuivat pitkään käymään kouluja valtaväestön kielellä. Aivan liian moni tässä maailmassa on edelleen samassa tilanteessa. Länsi-Etiopiassa Bench-Majin alueella tilanne muuttuu vähitellen ja yhä useammassa koulussa on mahdollista opiskella omalla äidinkielellä. Tämä tarkoittaa sitä, että samalla koululaisten itseluottamus kasvaa, he saavat omanarvontuntoa – ja oppimistulokset parantuvat.

Monissa maissa vammaisuus on rangaistus ja häpeä. Vammaisia henkilöitä piilotellaan. Heidän vanhemmistaan usein ainakin toinen joutuu jäämään kotiin hoitamaan lasta, jota ei voi jättää yksin. Perheen toimeentulo kärsii. Kambodžassa kumppanijärjestömme Komar Pikar on tarttunut tähän ongelmaan. Heidän avullaan monet vaikeasti vammaiset lapset ja nuoret pääsevät kouluun, yhdessä muiden kanssa. Vaikeimmin vammaiset lapset ovat saaneet kuntoutuspalveluja kotonaan ja heidän perheenjäsenensä on koulutettu kotikuntoutusmenetelmien käyttöön. Perheiden toimeentulo on parantunut, koska vanhemmille on vapautunut aikaa työntekoon.

Tansaniassa tehdystä työstä lukiessani huomioni kiinnittyi albinismista kärsivien tyttöjen parissa tehtyyn työhön. Nämä ihmiset, joiden ihosta puuttuu väripigmentti, ovat olleet hengenvaarassa, koska heidän ruumiinjäsenensä ovat olleet haluttua kauppatavaraa, taikakaluja perinteistä uskonnollisuutta noudattavissa yhteisöissä. Nyt heidän tilanteensa on alkanut helpottaa, sillä yhteisöjen tietoa asiasta on lisätty. Ja tytöt itse ovat saaneet ammatillista koulutusta. Heidän tulevaisuutensa näyttää paljon entistä valoisammalta.

Toivo on vahva voima. Se muuttaa maailmaa, sillä ihminen, jolla on toivoa, nousee, lähtee liikkeelle ja suuntaa katseensa eteenpäin. Ihminen, jolla on toivoa, ei ole enää olosuhteiden uhri. Hänestä itsestään tulee toivon tuoja, joka voi mahdollistaa toivon ympärillään.

Lumisateet ja -kaaos jatkuvat korkeintaan pari kuukautta ja toivo siitä, että VR kulkee aikataulussaan, elää. Sitä odotellessa keskityn näihin suurempiin toivon tarinoihin.

Tero Norjanen
ulkomaantyön johtaja
Suomen Lähetysseura

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogi

Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen