Urpo Karjalainen: Mielipidekiistojen ulottumattomissa

Todennäköisesti meillä ei nykyisin kirkon ja sen seurakuntien piirissä ole kovinkaan suuria erimielisyyksiä uskon perusasioita koskevista vakaumuksista. Kiivaimmat hengellisluontoiset riidat esim. ihmisen tahdon osuudesta pelastukseen ovat aika tavalla vaipuneet taka-alalle ja jääneet menneeseen.

Ymmärtääkseni me kaikki voimme allekirjoittaa suurin piirtein seuraavan. Jeesus Kristus oli Jumalan valittu, Jumalan ainoa Poika, joka syntyi Rooman vallan aikaisen Juudean Betlehemissä, eli suurimman osan elämästään Galileassa, nousi julkisesti esiin kutakuinkin kolmikymmen vuoden iässä. Noin parin kolmen vuoden julkisen toiminnanvuosien jälkeen hän joutui salaliiton uhriksi, roomalaiset ristiinnaulitsivat hänet, ja hän kuoli ristillä pääsiäisjuhlien aikaan Jerusalemissa noin vuonna 30 jKr.  Jeesuksen kuoleman jälkeen hänen kerrottiin nousseen kuolleista, ja että hyvin pian näiden tapahtumien jälkeen hänen muistostaan julistettiin, hänen opetustaan muisteltiin, ja alettiin ymmärtää, että Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemustapahtumaan liittyi maailmaa muuttavaa voimaa.

Olen myös sitä mieltä, että voimme olla seuraavistakin asioista aika tavalla yksimielisiä. Kun nykyisin, kuka tahansa lapsi tai aikuinen kastetaan kristinuskon perintöä seuraavaan traditioon uskollisena vaikkapa Filippoksen hoviherran tapaukselle, me ymmärrämme myös Paavalin kastesanat hyvin selvästi: ei ole nyt erotusta: ei miestä, ei naista, ei orjaa, ei vapaata, ei juutalaista ei kreikkalaista, vaan kaikki ovat yhtä Kristuksessa. Kaikki ne ovat yhtä, jotka ovat pukeneet ylleen Herran Jeesuksen. Ymmärrämme tämän kaiken kun katsomme kastettavaa. Kaikki on lahjaa. Elämä on lahjaa. Tulevaisuus on lahjaa. Rakkaus on lahjaa. Huolenpito on lahjaa. Ei voi olla riitaa eikä erotusta niin kauan kuin ajattelemme tätä ydinkohtaa, uskon yhteyttä Kristukseen, yhteyttä, joka on meidän ymmärrystämme ylempi. Tähän yhteyteen kristitty kasteessaan liittyy.

Riidat kuitenkin alkavat keskellämme heti tämän perustavan yksimielisyyden jälkeen. Käy niin, että erimielisyydet kasvavat sen ytimen ohi, josta olemme yksimielisiä. Tämä asia on lopulta kovasti yksinkertainen. Käy ilmi, ettei meillä nykyisillä kristityillä olekaan riitaa itse uskon kysymyksistä, vaan kehällisistä asioista, joissa mielipiteet jakautuvat ja riidat syntyvät.  Voi kuitenkin olla, tämän myönnytyksen teen, että meillä voi olla ja ilmeisimmin on vallitsevan yksimielisyyden sisällä jonkin verran erilaisia painotuksia ja ideoita siitä, missä määrin esim. erityyppiset tavat tehdä hyvää olisivat yhteensopivia ja välttämättömiä sekä jopa velvoittavia itse evankeliumin ydinpainotusten suhteen.

Mutta yksi kuva on selkeä, olkoonkin, että se on aika lailla tarkkarajainen. Ja tämän yhden valinkauhan hetki lähestyy. Se on helmikuun vaihtuminen maaliskuuhun. Lyhytnäköinen ennustus on seuraava. Se pappi, joka ei vihi samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon, vastaa siviilioikeudessa perustuslain henkilöille takaamien oikeuksien rikkomisesta. Ja se pappi, joka taas vihkii, vastaa kirkollisessa kaitsennassa piispalle siitä, mitä menikään tekemään. Tämä on niin kuin shakki ja matti. Tuskin tätä kukaan tahtoo, mutta valitettavasti pelimerkit ovat tällaiset.

Palaan siihen, ettei tämä eikä mikään muukaan riita ulotu Jumalan evankeliumin ytimeen. Asia on näet tässäkin tapauksessa täysin yksinkertainen. Kyse on siitä, että Jumalan lupaukset ovat paitsi yhteisiä, myös yksityisiä. Paavo Ruotsalainen tokaisuna tunnetaan sanonta: jokainen tehköön parannusta omista, ei kenenkään toisen synneistä. Vaikka lause ei olisikaan Ukko-Paavon, se on silti uskonnollisesti puhutteleva, samassa merkityksessä tosi ja väistämätön. Sitä ei pääse pakoon. Se täyttää sen Paavalin maksiimina tunnetun lauseen, jonka mukaan ”Kristus Jeesus tuli syntisiä kutsumaan, joista minä olen suurin”. Tämä on kauhistuttava asia.  Kuka tahansa kysyy: olenko minä oikeasti suurin syntinen ja ensimmäinen ja ainut kadotuksenalainen ihminen maailmassa? Kristinuskon perustavien vakaumusten mukaan juuri näin on. ”Eikö ole parempi, että yksi kuolee kuin että koko kansa hukkuu”, sanoi Kaifas, sen takia, että oli sinä vuonna ylimmäisenä pappina. Yksi kuoli, että muut voisivat elää. Tämä on uskon salaisuus.

Mutta järkyttävyys tulee kokonaisuudessaan esiin siitä ja vain siitä, että kirkon julistus, lain ja evankeliumin koko terältä ja täysin kourin, kohdistaa kärjen minun, ja vain minun osalle. Toisen puolesta on aivan liian helppoa tehdä käytösmoraalisia päätelmiä. On mukava ulkopuolelta tietää, mikä toisen kohdalta olisi parasta. On helppoa neuvoa toista, ja tietää, kuinka hänen tulisi oikean kelvollisuusmoraalin mukaan toimia. Kirkon julistus on kuitenkin henkilökohtaista. Vanha latinalainen termi sanoi sen näin: tua res aqitur. Sinun asiaasi ajetaan.  Ja kuulija ymmärtää sen näin: mea res aqitur. Minun asiaani ajetaan.

Myönnän, että lähestymiseni on tarkoin rajattu ja kapea. Mutta ajattelen, että asian esittäminen tässä valossa voi auttaa sen hahmottamisessa, mitkä asiat oikeasti ovat tärkeitä ja luovuttamattomia, mitkä taas neuvoteltavia, soviteltavia, enemmän tai vähemmän mielipideasioita, mutta kuitenkin luonteeltaan sellaisia, etteivät ne kumoa asian ydintä.

Urpo Karjalainen

Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteeri

10 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    1.3 ei pappia voi velvoittaa toimimaan esimiehensä ohjeiden vastaisesti Miten hänet voi siitä raastupaan vetää ? Asiaa käsitellään tuossa ikään kuin kirkolla ei olisi selkeää kantaa ja toimintaohjetta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Kiitos tästä kirjoituksesta Urpo Karjalainen! Minulle tämä kirkasti ydintä selkeällä ja raikkaalla tavalla. Aistin tässä kirjoituksessa jatkuvan uskonpuhdistuksen henkeä. On vaikea nähdä muuta tietä eteenpäin yhteyden näkökulmasta kuin keskittyminen yhteiseen ytimeen ja kehällisten asioiden myöntäminen kehällisiksi.

    Ongelma saattaa kuitenkin olla siinä, että ihmisillä kirkon sisällä on myös hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on kehällistä, neuvoteltavissa olevaa, mielipideasiaa. Vaikuttaa siltä, että monet lisäävät Urpon listaamiin luovuttamattomiin ydinasioihin paljon sellaista, mistä ei enää olekaan yksimielisyyttä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Tätä tyrkytetään, mutta yksimielisyyttä tuskin löytyy niin sanotuista kehällisistä ja ei-kehällisistä eli luovuttamattomista asioista. Asia ei ole aivan niin simppeli, että kirkon kannalta kiusalliset, kiistaa aiheuttavat kysymykset voitaisiin vaivatta aina kaataa ns. kakkoskoriin, rakkauden/etiikan/lain alueelle eli kehälliisiin asioihin. Sitä paitsi sielläkin on paljon luovuttamatonta.

    Täysin perustellusti voidaan katsoa, että sukupuolineutraaliavioliittokysymys kajoaa kirkon uskon, opetuksen ja opin kannalta keskeisiin, ns. luovuttamattomiin asioihin, ihan opin ytimeen. Toisaalta on niinkin, että kiista spn-avioliitosta itsessään ilmentää kirkossa ennestään jo olevia erilaisia uskonkäsityksiä: jäävuorestakin vain pieni osa on pinnan päällä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Täyttä pötyä on väite siitä että vihkimisestä kieltäytyvä pappi joutuisi tästä vastuuseen. En edes yritä ymmärtää mitä kirjoittaja tarkoittaa siviilioikeudessa perustuslain henkilöille takaamien oikeuksien rikkomisella.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      “Tätä tyrkytetään, mutta yksimielisyyttä tuskin löytyy niin sanotuista kehällisistä ja ei-kehällisistä eli luovuttamattomista asioista.”

      No näin tuntuu olevan. Jopa Raamattu tuntuu näitä kirjoituksia täällä ynnä yleensä jopa joidenkin kirkon väen lasumia luettuaan, olevan se kehällinen asia. Että sillä lailla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Virta sanoo:

    “Se pappi, joka ei vihi samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon, vastaa siviilioikeudessa perustuslain henkilöille takaamien oikeuksien rikkomisesta. ”

    Sääliksi käy niitä pappeja jotka kuuluvat ortodoksiseen tai katoliseen kirkkoon. Tai mihin hyvänsä muuhun kirkkoon joka ei tunnusta avioliittoa sukupuolineutraaliksi.

    Mutta ehkä tämän unohtaminen on kirjoittajan rajausta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Sehän tässä askarruttaa Markku Virta. Ovatko nämä ev.lut kirkkoa huomattavasti suuremmat ja näköjään edelleen periaatteistaan huolimatta kasvavat kristilliset kirkot aivan varmasti väärässä käsityksissään hiljalleen kutistuvan ev.lut. kirkon menoon verrattuna?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Virta sanoo:

    Tarkoitin että blogistin mielestä siviilioikeuteen joutuvat kaikki uskonnollisten yhdyskuntien vihkioikeudet omaavat henkilöt jotka eivät suostu vihkimään samaa sukupuolta olevia. Sääliksi käy esimerkiksi ortodoksipappeja jotka joutuvat siviilioikeuteen koska eivät todennäköisesti vihi samaa sukupuolta olevia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Suomessa on myös imaameja joilla on vihkioikeus. Heidän kohdallaan kieltäytyminen korostuu koska vihkioikeus on henkilökohtainen eikä vihkimistä haluava spn-parin voi etsiä toista imaamia. Ehkäpä meidän tomera arkkipiispa ottaa asian esille touhuillesaaan Uskot-foorumissa?😂

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Onneksi papit ovat asiasta paremmin tietoisia. Pappien ei tarvitse levittää Tramppeja, eli muunnettuja totuuksia. Spn. parien vihkiminen ei kirkossa ole luvallista, joten siitä ei mitään syytettä tule.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.