Usko, rakkaus ja Räsänen

{"video":"http://www.youtube.com/watch?v=3uYHCmB3Elw","width":"400","height":"225"}

 

Martti Luther se opetti, että ihminen rakastaa, kun rakkauden kohde itsessään herättää rakkauden. Ihminen rakastaa ainoastaan jo olemassa olevaa. Jumala on ihmistä etevämpi, sillä hän katsoo tyhjyyteen ja luo itse rakkautensa kohteen. Ihminen rakastaa vain sitä, mikä tai joka on rakastettava.

Joudun tuottamaan Lutherille pettymyksen, sillä kyllä ihminenkin luo rakkautensa kohteen. Se tässä ongelma onkin. Emme näe toisiamme sellaisina kuin olemme vaan heijastamme ihmisiin omia fantasioitamme. Jokainen katseemme luo ihmisen omissa mielikuvissamme. Todellisuus paljastuu sitten aikanaan. Tämä on nimittäin nyt eroaikaa. Erityisesti te siellä Eckerön suunnalla likellä Ruotsia pienessä 952 asukkaan kunnassanne olette suhteellisesti laskien erittäin uutteria eroamaan huonoista avioliitoistanne.

Kun ihminen rakastaa jotakuta, hän myös hienoa kyllä rakastaa ominaisuuksia, joita hän ei tunnista itsessään. Tai ainakin hän salaisesti toivoisi olevansa vähänkään samanlainen kuin se, jota hän rakastaa. Rakastava ihminen näkee toisessa ihmisessä siis ominaisuuksia, joita hän huomaamattaan ihailee myös itsessään. Hieno sana tälle on projisointi. Kiitos kuuluu Feuerbachille, jolta moderni psykologia tämän idean sai.

Todellisuudessa asiat ovat tietenkin monisäikeisempiä, ja näin yksinkertainen ei ole tämä rakkauden asia.

Myös vastenmielisyyden tunteiden tunteminen ja suoranainen inhoaminen ja vihaaminen ovat mielenkiintoisia asioita. Kun te ihmiset vihaatte Päivi Räsästä, ei siinä ole kovin paljon kerrottavaa Päivi Räsäsestä vaan teistä itsestänne. Vihatessaan ja arvostellessaan jotakuta ihminen itse asiassa ei vain voi sietää itsessään ihan niitä samoja asioita, joita hän ojentajalihastaan harjoitellen osoittelee muissa. Inhotkaa vain Päivi Räsästä, teissä itsessänne on jotakin, mitä ette voi sietää. Aina. Poikkeuksetta. Kategorisesti. Jotakin menneisyydessänne on, mihin henkilö nimeltään Räsänen kolahtaa.

Tätä tapahtuu koko ajan, ja olen aivan vakuuttunut, että se historian lihaa ja verta oleva Jeesuskin ärsyyntyi. Jos hän kerran oli sataprosenttisesti ihminen niin kuin kirkko opettaa, niin hän myös projisoi. Se on psyykkinen puolustusrakenne, ja jokaisella sataprosenttisella ihmisellä on tämmöisiä defenssejä, muuten ihminen ei olisi ihminen. Ihmisiä myö kaikki ollaan.

Päivi Räsäsen mielipiteet ovat joskus tai osittain järkeviä ja loogisia, mutta niiden oletukset ovat virheelliset, ja sen takia koko mielipide johtopäätöksineen, raamatunjakeineen ja muine lillukanvarsineen on kestämätön.

Hyvä – kansalainen Räsänen saa olla mitä mieltä tahansa.

Milloin tahansa vääriin tosiasioiden tulkintoihin perustuva mielipide, jota henkilö lakkaamatta jankuttaa, saa minut raivon partaalle, koska minulle tulee yksinkertaisesti turhautuminen. Uskoisin, että omassa ärtymyksessäni on kyse juuri tästä, että Räsänen toistaa mekaanisesti aina samoja lauseparsia, ja minusta tuntuu, ettei hän kuuntele muita. ”Tätä on kristinusko”, hän opettaa homoillassa, vaikka juuri Räsäsen selittämässä muodossa se on ollut kristinuskoa vain hyvin vähän aikaa ja vain fundamentalisteille.

Fundamentalismi tuli Suomeen ilmeisestikin Englannista, siellä se f. myös syntyi. Tämä niin sanottu ”klassinen kristinusko” on hirveän nuori ilmiö. Siinä on myös eri vivahteita. Olen tullut ymmärrykseen, että Suomen Raamattuopisto, joka on yksi viidesläisyyden linnake, ei pane arvoa kokemukselle, kun taas vanhan kansan kansanlähetysläisyydessä kokemuksella oli paikkansa. Dogmeja koskevassa tiedonkäsityksessään nämä kyllä noudattavat tuttua fundamentalistista empirismiä ja skottilaista common senseä, ja siinä mielessä kaikki nämä lafkat kuuluvat samaan laariin.

1990-luvulla viidesläisyys muuntui, se pukeutui dogmaattiseen kaftaaniin, alettiin korostaa virkaa samassa hengessä kuin sleyläiset, sitä ollaan muutenkin ruvettu hirveän ”opillisiksi”. Luther-säätiön piispat ovat molemmat nimenomaan kansanlähetysläisiä.

Mutta varsinainen kansanlähetysläisyys ja viidesläisyys. Siinä pitää tehdä ratkaisu, tulla uskoon. Edelleen on viidesläisiä rippileirejä, ainakin yksi ollut tässä parin vuoden sisään, kun iltahämärissä isoset todistavat uskostaan, niin että poloiset leiriläiset tekisivät uskonratkaisun. Kyseinen metodi tulee metodismista, joka sai nimensä metodista. Teltta pystyyn, jengi sisään, ja eteen joku todistamaan uskostaan. Ennen elämäni oli kurjaa, mutta liityin puolueeseen, ja niin kaikki muuttui – muun muassa USA:n nykyisiä republikaaneja edeltävä Whig-puolue omaksui tämän jäsenmäärän nostattamistaktiikan juuri metodisteilta. Reippaina metodistit ratsastivat hevoisillaan uudisraivaajien perässä. Telttakokous on protestanttisen kristinuskon haaran tunnusmerkillisimpiä piirteitä.

Ihmisiä tosiaan kiusattiin henkihieveriin tenttaamalla jumalasuhdetta ja vihjailemalla helvetillä. Lisäksi tuli hirveä lista kaikista asioista, jotka ovat uskovalle kiellettyjä. Sekin tulee kalvinistisvaikutteisesta ”klassisesta kristinuskosta”. Kun Jeesus Nasaretilainen julisti vapautta ja riemuvuotta, uskovaiset Suomessa tekivät uskonnosta kahleen.

Ja tämä ankeuttajajengi on aiheuttanut vuosikymmenten ajan sen mielikuvan, että hengellisyys paitsi, että se on muutenkin terveen järjen vastaisten asioitten totena pitämistä, on vain näennäismoraalinen kokoelma kieltolauseita. Eikä riitä, että uskovainen pitäisi elämäntapansa omana tietonaan, hän vaatii samanlaista käytöstä kaikilta.

Kansanlähetysläisen opiston rehtori Niilo Räsänenkin puhuu siitä, että ”minun jumalani” on minun hedonistisen mieleni mukainen epäjumala. Suomeksi tuo puhe kuulostaa siltä, että kaikki, joilla on nautintoja, ovat uskossaan väärässä. Oikeasti ihmiset ovat irtautuneet uskosta, koska he ovat irtautuneet lakihenkisyydestä.

Ihmisten elämässä valitettavasti on joka tapauksessa niin paljon materiaalista ja henkistä huolta, että ei tähän nyt enää kaivata yhtäkään moralistimäkättäjää neuvomaan ja ojentamaan. Ei yhtäkään ylemmyydentuntoista tehojeesusta kertomaan, millaisia hedonisteja te olette. Tämäkin on projisointia. Jokin uskovaisissa ottaa ankarasti pannuun, jos joku toinen häikäilemättä nauttii muustakin kuin murtomaahiihdosta.

Päivi Räsäsen hahmo valitettavasti herättää tämän muiston uskonnosta. Ja se trauma on kaikissa niissä, jotka juuri Räsäsen takia hermostuvat uskontoon ja sen formaalisiin rakenteisiin. Jos ihmisillä ei olisi uskovaisten jättämää uskontotraumaa, Päivi Räsänen ei harmittaisi niin paljon.

Tärkeää on tajuta, että Päivi Räsänen ei ole syypää ihmisten kokemuksiin. Hän vain herättää muiston. Ja se muistijälki – se on uskovaisten aiheuttama. Eihän pieni lapsi itse aiheuta itselleen uskontotraumaa. Tässä mielessä on totta, että syntyessään lapsi ei ole uskovainen. Vastasyntynyt ei ole viidesläinen moralisti, mutta viidesläisellä moralismilla voidaan myrkyttää lapsen mieli.

Moni maakuntalehden pääkirjoittaja on tehnyt huteran analyysin tilanteesta, kun sanoo, että eihän Räsänen ole kirkon ääni. Se ei ole asian ydin. Ydin on tämä: Kun Räsänen painaa mentaalista play-nappia, ja tuttu puhetapa pamahtaa langoille, ihmiset keksivät, että ai niin, uskovaiset, haluankos minä kuulua tuohon porukkaan. Edellä mainittuihin traumoihin viitaten, kuka voi arvostella henkilöä, joka ei halua?

Ihminen, joka on täysin uskonnoton ja myös säilynyt tuputukselta, ei hermostu Räsäseen, koska täysin uskonnottomana – siis sellaisena, jolta on aina puuttunut uskonto-tunne tai -asenne – hänessä vain ei herää mitään. Monille ihmisille Räsänen ja Kansanlähetys ja TV7 ja muut tämmöiset tarjoavat ainoastaan hieman perverssin viihteen muodon.

Vastustan sitä, että kaikki oma paha mieli purettaisin juuri Räsäsen persoonaan. Emme useimmat luultavasti tiedä hänestä yhtään mitään. Eikä oman pahan mielen purkaminen instituutioonkaan ratkaise asiaa. Tai se ratkaisee sen samalla tavalla kuin burkhapakko: poissa näkyvistä, poissa mielestä. Luurangot eivät kuitenkaan poistu. Se uskovaisen äidin tai naapurinsedän jättämä uskonnollinen väkivalta olisi tärkeä hoitaa. Uskontojen uhreille on tarjolla apua! Se on vähän niin kuin tuolla Eckerön tai vaikka Luhangan suunnalla, että erota voi, mutta erostakin pitää selvitä. Tai voi tulla uusi ero sitten myöhemmin.

Mielenkiintoista muuten on, että Luther taas siinä ensimmäisen käskyn selityksessään sanoo, että usko luo jumalan. Se on samantyyppinen ajatus kuin se, että rakkaus luo kohteen. Rakkaushan meidät muutenkin synnyttää: ehjä ihmisyys syntyy siitä, että ihmistä katsotaan ehdottoman hyväksyvästi ja rakastavasti. Se on hengellisyyden ydinsanoma, ehdoton rakkaus. Se, joka rakastaa, uskoo. Kun vanhemmat ja sukulaiset rakastavat lasta, he uskovat lapseen. Siinä mielessä juuri uskolla ja rakkaudella he luovat lapsen. Valitettavasti myös epäuskolla ja rakkaudettomuudella, pelottelulla ja uhkailulla, luodaan – särjettyjä sieluja, rikkinäisiä mieliä.

__________

Ps. se prometheus-leirin sekasaunahässäkkä on rajattomuutta. Se on seksuaalista häirintää ja toisten yskityisyyden loukkaamista. Jos rippileirillä tapahtuisi sama, ihmiset suuttuisivat.

  1. Terveiset Ryttylästä, Kansanlähetyksen konfirmaatiomessusta, josta juuri palasin kotiin. Vaimoni sukulaistyttö pääsi siellä ripiltä. Voi sanoa, että paras rippijumalanpalvelus, jossa olen koskaan ollut mukana. Mietin vain, kuinka ”ankeuttajajengi” voi saada aikaan noin hienon tapahtuman, jossa hyvin tasapainoisella, pakottomalla ja iloisella tavalla tuodaan uskon keskeiset asiat esille? Ei jälkeäkään siitä, että poloisia rippikoululaisia olisi iltahämärissä painostettu ”uskonratkaisuun.”

  2. Mitenkä sinä, Jorma, noin hyökkäävään tai hyökkäävän puolustavaan sävyyn kirjoitat? Sellainen tuntu tuli. En ole kirjoittanut mitään siitä, etten hyväksy tai kunnioita ns. ratkaisukristillisyyttä ja sen mukaista uskon löytämistä. Olen painottanut, että mm. sentyyppinen kristillisyys ei ole ainoaa. Itse uskon vahvasti myös Jumalan näkymättömään työhön jokaisessa kastetussa, sillä jokainen kastettu on saanut Pyhän Hengen ja uskon lahjan. Toki ihminen voi aktviisesti torjua sen, mutta ne jotka eivät torju, ovat edelleen hyvällä tiellä kastettuina. Uskon, että hiljaista uskoa on enemmän kuin ajattelemme. Toisaalta kirkon tulisi rohkeammin puhua uskon aarteesta ja siitä, että sen tietoinen todesta ottaminen ja sen vahvistamiseen pyrkiminen ovat tärkeitä juttuja.

  3. Kiitos, Toivo, sanoistasi.
    Ne ovat tärkeitä ja pohtimisen arvoisia. Koetan oppia niistä jotakin.
    Sinä taisit kerran keväällä kirjoittaa kuinka mitätöin sinun toimintaasi (tms.) ja nyt sanot minun hyökkäävän sinua vastaan.
    Pyydän anteeksi, se ei ole aikomukseni. Olisiko se lopulta vain sinun tuntemuksesi?
    Olen pitkään seuraillut näitä kirjoitelmia, joten laitoin hiukan ohjelmallisuutta. Oliko liian väkevästi?
    Eiköhän tuo sana herännyt/herätys ole tuossa ylempänä hiukan niin kuin ottopojan asemassa ja pienoisen ivan kohteena?
    Suoraan sanoen en oikein ymmärrä, miksi haluat niin ponnekkaasti kieltää kaiken sen, mitä nyt ympärillämme näkyy. Taisit aikoinaan ihan tosissasi päätellä, että minä ja joku toinen kirjoittaja näemme mörköjä. Kuinka se on mahdollista?

    Saan kai kysyä, Toivo, mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että kasteensa armosta langennut ja Jumalan äänen torjuva ihminen on edelleen ”hyvällä tiellä”? Pyhän Hengen voi myös menettää!
    Koetin tuossa todistella, että nämä ajatukset pohjautuvat luterilaiseen tunnustukseemme, mutta turhaa kai tuo oli?

  4. Jorma: Kiitos rauhallisen sävyn kommentistasi. Kirjoitit ja kysyt: ”Saan kai kysyä, Toivo, mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että kasteensa armosta langennut ja Jumalan äänen torjuva ihminen on edelleen ”hyvällä tiellä”?
    Itse kirjoitin juuri päivinvastoin. Kirjoitin, että kastettu, joka ei torju kasteen lahjaa ja Jumala on edelleen hyvällä tiellä. Näen kyllä kaiken huolestuttavan kehityksen kristillisen uskomme näkökulmasta. Samalla näen myös sen hyvän, jota uskoon liittyen on edelleen paljon. Minua kiusaa juuri se, että muutamat eivät näe kuin pahaa ja a uskosta luopumista. Ei se niin ole, vaikka sellaistakin toki on. Lisäksi syntisyyden ja pahuuden rajalinja ei kulje meidän ihmisten välillä vaan jokaisen meidän sisällämme. Toki silti on eroa kristityksi itsensä tiedostavan ja ei-tiedostavan välillä. Itse haluan tarjota Kristusta kaikille.

  5. Olen samaa mieltä, että hyvä ja paha on sydämessä.
    En ymmärrä puhetta ihmisten välisten rajojen rakentamisesta.
    Olet kuitenkin, Toivo, sinäkin kuullut, kuinka sydän puhdistuu uskolla.
    On siis eri asia taistella heikkonakin pahaa vastaan kuin
    antautua sen vietäväksi ja elää siinä piittaamatta. Saanen vielä kerran viitata tuohon Roomalaiskirjeeseen (8:9, 12-13).
    Ne, joita Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia….
    Olen ilmeisesti kanssasi eri mieltä ajan merkeistä ja yhteiskunnan tilasta.
    Mietin, mitä tästä kaikesta lapsenlapselle jää.

Kirjoittaja

Huttunen Juhani
Huttunen Juhani
Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.