Uskonelämä

Aiheen tämän blogin kirjoittamiseen on antanut erään henkilön lausahdus, jonka kuulin vuosia sitten. Henkilö totesi keskustelun lomassa: "Kukaan ei kerro, miten uskoon tullaan." Olimme raamattupäivillä, ja oletukseni oli, ettei henkilö tarkoittanut itseään, vaan oli huolissaan muista, mahdollisesti nuorisosta.

Mielestäni vuoden 1948 katekimuksen kristinoppi tarjoaa vastausta uskoon tuloon ja esittää uskonelämän eri vaiheita. Esitys on kaavamainen, mutta selkeä. Kyseisen kristinopin kieli on joiltakin osin vanhahtavaa (esim. suruttomuus), mutta kuitenkin ymmärrettävää.
Kappaleiden lopuissa olevat Lutherin ym. lausunnot jätän pois, mutta kirjoitan esiin Raamatun kohdat. En kirjoita jakeita kuitenkaan "auki", koska blogista tulisi todella pitkä. Katekimuksessa luvun otsikkona on "Uskonelämä", jota käytän myös tämän blogin otsikkona.

1. Suruttomuus. Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä, maailman henki valtaa ihmisen sydämen. Vain hämärästi hän ikävöi Jumalaa ja iäisyyttä. Hän tuntee tosin elämänsä tyjyyden, ja ajoittain synti vaivaa häntä; mutta hän ei tajua, että hänen tärkein asiansa olisi sielun pelastus. Tällaista tilaa sanotaan suruttomuudeksi. (Aam.6:1, Luuk.12:16-21)

2. Jumala kutsuu. Pyhä Henki herättää surutonta syntistä elämänkohtaloilla, kärsimyksillä ja toisten esimerkillä, mutta erittäin Jumalan sanalla. (Joh.6:44, Luuk.15:14-16, Joh.1:40, Room.2:4)

3. Etsikkoaika. Ihmisen elämässä on aikoja, jona Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa sanotaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa. (Jes.55:6, 2Kor.6:1-2, Saarn,12:1)

4. Jumalan kutsun hylkääminen. Ihminen voi kuitenkin hylätä Jumalan kutsumisen. Hän esittää silloin monenlaisia puolusteluja voidakseen välttyä asettumasta Jumalan kasvojen valkeuteen. Näin hän vaipuu yhä seyvemmälle suruttomuuteen ja paaduttaa sydämensä. Tämä voi johtaa hengelliseen kuolemaan. (Luuk.19:41-44, Joh.3:20, Hebr.3:15)

5. Herääminen. Kun Jumala pysähdyttää syntisen eteensä, tämä joutuu näkemään todellisen tilansa. Hän näkee rikkoneensa Jumalan käskyt. Hän alkaa tajuta, ettei hänellä ole vain yksityisä synteja, vaan että hänen koko elämänsä suunta on väärä. Mutta synnin hädän ohella hänessä herää vetämystä Vapahtajan puoleen, ettei Vapahtaja sittenkään häntä hylkää. Tätä synnin hätää ja armon ikävää Jumalan edessä sanotaan heräämiseksi. (Ps.51:6, Ef.5:14, Ps.90:8, Room.7:19)

6. Parannus. Taivaallinen Isä odottaa, että herätetty ihminen kääntyy hänen puoleensa ja tunnustaa hänelle syntinsä. Herätetty ihminen pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi ja anoo voimaa luopua niistä. Näin hän tekee parannuksen. (Apt.3:19, Luuk.15:17-19)

7. Usko. Kristukseen uskomme, kun ikävöimme hänen luokseen, luotamme hänen armolupauksiinsa ja sydämemme halulla otamme hänet vastaan Vapahtajanamme. (Joh.6:37, Hebr.4:16)

8. Vanhurskauttaminen. Kun uskossa otamme vastaan Kristuksen Vapahtajanamme, Jumala ei lue meille syntejämme, vaan antaa ne meille Kristuksen tähden anteeksi. Hän pukee meidät Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen. Näin Jumala vanhurskauttaa meidät. (Room.1:17,Room.5:1, Room.8:1, Ef.1:17, Room.8:16)

9. Uudestisyntyminen ja uusi elämä. Kun Jumala vanhurskauttaa meidät, hän synnyttää meihin uuden elämän. Tämä on hengellisesti kuolleen uudestisyntyminen. Uudestisyntymisessä alkaa jokapäiväinen taistelu syntiä vastaan. Pyhä Henki herättää meissä halun täyttää Jumalan tahtoa ja seurata Herraamme Jeesusta Kristusta. Usko yhdistää meidät Kristukseen. (1Kor.15:20, Joh.3:7, Gal.2:20, Ef.3:17, 2Kor.5:17)

10. Pyhitys. Kristitty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvemmälle synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti "samalla kertaa vanhurskas ja syntinen". (Fil.3:12)

11. Hengen hedelmät. Vaikka Kristitty onkin jatkuvasti syntinen, uskonyhteys Kristukseen saa hänen elämässään aikaan Hengen hedelmiä. Suurin niistä on rakkaus. Seurakunnan rakentamiseksi Jumala myös antaa uskoville erityisiä armolahjoja. (Gal.5:22, 1Kor.13, 1Kor.12:8-11, 28-30)

12. Uskonelämän hoitaminen. Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristityn tulee ahkerasti käyttää Jumalan sanaa ja Herran pyhää ehtollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä. (Apt.2:42, Hebr.10:25)

13. Rukous. Rukous on sydämen nöyrää ja vilpitöntä puhetta Jumalan kanssa. Kun rukous on sydäämen välitöntä tuntoa Jumalan läheisyydestä, sitä sanotaan hartaudeksi. Rukouksessa saamme myös pyytää Jumalalta itsellemme tai lähimmäisillemme hengellistä ja ruumiillista hyvää. Me kiitämme Jumalaa hänen hyvyydestään ja ylistämme hänen pyhää nimeänsä. (Ps.37:7, Ps.50:15, Jaak.5:16, 1Tess.5:17-18, Ilm.7:12)

14. Isä meidän. Kun opetuslapset näkivät, etteivät he osaa rukoilla, Jeesus opetti heille Isä meidän rukouksen. Tähän rukoukseen yhtyvät kaikkia kristityt maan päällä. Jeesus opetti rukoilemaan: Luuk.11:1-13.
´Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksia meidän velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen. Vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.

15. Rukous Jeesuksen nimeen. Kun me rukoilemme uskalluksella luotamme siihen, mitä Jeesus Kristus on puolestamme tehnyt, ja samlla suostumme Jumalan tahtoon, me rukoilemme Jeesuksen nimeen. Luuk.22:42, Joh.14:13)

16. Rukouksen kuuleminen. Jumala kuulee jokaisen rukouksen. Usein hän kuitenkin rakkaudessaan viivyttää rukouksemme täyttämistä tai antaa meille sellaista, mikä on meille tarpeellisempaa. (Matt.7:7, Joh.2:4, Kol.4:2, Ef.3:20)

17. Suuri esirukoilijamme. Kun rukouksemme on heikkoa, meillä on lohdutus, että Kristus, korotettu Herramme, rukoilee puolestamme. (Room.8:34, Hebr. 7:25)

18. Syntien tunnustaminen ja rippi. Jumalalle meidän tulee joka päivä tunnustaa kaikki syntimme ja luottaa siihen. että hän Kristuksen tähden antaa ne anteeksi. Lähimmmäisillemme meidän on tunnustettava ne synnit, joilla olemme heitä vastaan rikkoneet. Jakaakseen syntien anteeksiantamuksen rauhaa Jumala on myös säätänyt seurakunnalleen ripin. Siinä tunnustamme papille tai muulle seurakunnan jäsenelle syntimme, ja hän Jumalan sanan perusteella julistaa meille synninpäästön eli anteeksiantamuksen. (Ps.51:3, Sananl.28:13, Joh.20:22-23)

19. Kilvoitus. Kristityn elämässä on Jumalan rauhaa ja iloa, mutta myös heikkoutta, kiusauksia ja ahdistusta. Jumala kuljettaa omiaan ristin kaitaa tietä. Kärsimyksillä hän tahtoo koetella heidän uskoaan, pitää heitä nöyryydessä ja vetää heitä yhä läheisempään yhteyteen kanssaan. Usein Jumala myös katsoo lapsensa arvollisiksi kärsimyksillään todistamaan uskostaan. Kun kristitty pysyy Jumalan käsissä, niin hänen elämäänsä kannattaa yhä syvenevä luottamus siihe, että Herra johdattaa kaiken hänen parhaakseen. Hänen sydämensä täyttää nöyrä kiitollisuus siitä, että Jumala jaksaa häntä, arvotonsa, hoitaa lapsenaan. Yhä elävämmäksi hänelle käy myös tulevan kirkkauden toivo. Valvoen ja rukoillen hän odottaa pelastuksen lopullista täyttymystä. (1Tim.6:12, Luuk.9:23, Apt.5:41, Hebr.12:6, Valit.3:22-23, Room.8:38-39)

41 kommenttia

  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Elna, viite:

    “6. Parannus. Taivaallinen Isä odottaa, että herätetty ihminen kääntyy hänen puoleensa ja tunnustaa hänelle syntinsä. Herätetty ihminen pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi ja anoo voimaa luopua niistä. Näin hän tekee parannuksen.”

    Opetus on oikeata, eli sakramentin vaikutuksen lakkaamiseen asti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Vähän selvemmin edellinen:

      Eli Pietarin saarna ja vastaus niille, jotka kysyivät samaa kuin ystäväsikin, “tehkää parannus”, eli tulkaa Jeesuksen pelastattavaksi, eli uudestisynnytettäväksi Ylhäältä eli Pyhästä Hengestä.

      Tuolla “sakramenti lakkaamiseen asti” tarkoitin sitä evlut opetusta, jossa uskoontulo on tapahduttava, jos taivaaseen halutaan, mutta ensimmäinen sakramentti vanhurskauttaa, kelpuuttaa siihen asti kun halutaan itse alkaa Jeesuksen seuraajiksi, kristityiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Uskoontulo on tarpeen niille lapsena kastetuille, joita Pyhä Henki ei saa hoitaa Kristuksen yhteydessä. Näinhän kristinoppi opettaa (kohta 1, Suruttomuus).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Martti Pentti:””. Näinhän kristinoppi opettaa (kohta 1, Suruttomuus).””

      Niinpä, mistähän tämän “kristinopin” löytää, ei taida olla Raamatusta vaan ihan jonkun ihmisen selitelmiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tuossa on viittaus Raamattuunkin: Luuk. 12:16-21.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Nokelainen sanoo:

    Olipa Elnalta hyvä blogi. Tällaista selkeää perusasioiden esillä pitämistä tarvitaan myös ja erityisesti tällaisina aikoina. Kaikenlaisia hämmentäjiä kyllä riittää, jopa kristillisinä pidettyjen lehtien sivuilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Ylläoleva kuvaus uskoontulon tikapuista on jäännös vanhoilta ajoilta. Elävässä elämässä uskoontulo tuskin toimii tuolla kuvailulla tavalla.

    Tuossa kaavassa synnintunto ja katumus ovat keskeisessä asemassa. Tuskin noin enää nykyaikana. Ihmiset eivät käänny syntisyytensä johdosta Jumalan puoleen . Tavallisempaa on sellainen psyykkinen tila jota voimme kutsua Jumala-kaipuuksi.

    Suhde Kristukseen ei ole vain syntisen suhde synneistä vapahtajaan , vaan kyseessä on syvä kaipuu päästä Jumala-yhteyteen. Sielun ikävä. Suhde inkarnaatioon , Jumalan ihmiseksi tulemiseen. Tapahtuma, joka toistuu joka kerta, kun ihminen tulee tietoiseksi Kristuksen läsnäolosta hänen olemuksensa ytimessä.

    Lutherin ja muitten katekismuksen laatioiden oppi on yhteenveto valikoiduista UTn paikoista. Jeesuksen opetukset vetosivat monissa paikoissa ihmisten kykyyn rakastaa, antaa anteeksi, tulla lasten kaltaisiksi, olla rauhantekijä jne, eikä vain syntisyyteen.

    Synnintunto ei herätä Jumalakaipuutta vaan loitontaa ihmistä hänestä. Synnintunnon takana on todellisia syntisiä tekoja joista syntyy omantunnon syytökset ja jatkossa masennus.

    Uskoontulemisen kokemus tapahtuu nykyisin karismaattisissa yhteisöissä ekstaattisena kokemuksena. Hidasta uskoon kasvamisen kehitystä ei noissa piireissä pidetä aitona uskoontulemisena. Tämä hämmentää sellaisia etsijöitä jolla ei ole taipumusta ekstaattisiin kokemuksiin.

    Uskoon ei tulla jonkin kaavan mukaan, vaan kukin kokee sen omalla tavallaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Olet Markku Hirn oikeassa siinä, ettei nykyajan ihmiset taida enää tietää mitä synti on. Näin se taitaa yleisesti ottaen olla. Hyvä kysymys on, miten tuo synnintunto on kadonnut ihmisten mielistä. Onko Jumala kadonnut ja samalla synnintunto? Aika mielenkiintoinen väittämä, että synnintunto loitontaa ihmistä Jumalasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Synti on ymmärtääkseni juuri sitä, että on loitolla Jumalasta. Synnintunnon saarnaaminen syntiselle on tämän korostamista. Eikö kääntyminen ala siitä, että Jumala tulee lähelle Hänestä etäällä olevaa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      “Synnintunnon saarnaaminen syntiselle on tämän korostamista”

      Niin, mutta kun nykyajan ihminen ei Hirnin mukaan eikä myöskään omasta mielestäni tiedosta syntiä eikä tiedä, että meillä kaikilla on välit poikki Jumalan kanssa. Pitäisikö meidän vaieta siitä, että me kaikki olemme syntiä tehneet ja olemme Jumalan kirkkautta vailla ja saamme armosta vanhurskauden Kristuksen sovitustyön kautta, joka yksin uskolla omistetaan. Mutta nykyajan ihminen ei sovitusta kaipaa, kun hän ei tiedä koskaan Jumalaa vastaan syntiä edes tehneensä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Ongelma lienee siinä, ettei tämän päivän suomalainen ihminen usko koko Jumalan olemassaoloon. Kuinka hän välittäisi synnistä? Ei auta, vaikka kuinka saarnaisi synnistä, jos ei ole Jumalaa. Näin ihminen joutuu vain kauemmas Jumalasta, kun ne “hölmöt uskovaiset” saarnaavat jostain synnistä, ei kiinnosta.

      Toisaalta taas ihmiset kyllä tietävät aika hyvin, mikä on pahaa, vaikkei suoranaista syntitietoutta olisikaan. Joskus jopa paremmin kuin me uskovat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Kari Roos kuuleeko kristitty Jeesuksen äänen ja näin ymmärtääkö mikä on syntiä ja mikä ei?

      Toisaalta voiko siis erottaa ns “kristityt” oikeista heidän sanoistaan ja teoistaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Jeesukseen uskova “kuulee” kyllä Hänen äänensä, kuna mitenkin. Hän voi tietty puhutella muitakin kuin uskovia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Kari Roos onko siis Pyhän Hengen kirkastamassa Jeesuksen Sanoissa jotain epäselvää niille joille Jumala Sanansa ilmoittaa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Ari,

      Näyttäisi olevan aika paljonkin epäselvää. Se ei tietenkään johdu Pyhästä Hengestä vaan meidän ihmisten vajaasta ymmärryksestä.

      En ala tästäkään asiasta kanssasi enempää väittelemään. Case closed.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Kari Roos mitenkä minulle tuleekin mieleen seuraava:

      Kol. 4:6 Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Olet Kari Roos oikeassa siinä, että suomalainen yhteiskunta on hiljalleen muuttunut aikojen saatossa, että usko Jumalaan on menettänyt merkityksensä. Paha kyllä tunnistetaan, mutta sen alkuperä lienee ihmisten mielissä “persoonaton” noin yleisesti ottaen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Jumalasta piittaamaton ei myöskään piittaa Jumalan tahdon noudattamisesta. Siksi hänen tulisi kohdata Jumala ensin sellaisena, joka valloittaisi hänen sydämensä, rakastavana Isänä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Martti Pentti ketkä ovat näitä piittaamattomia, siis kun tekee aviorikoksen niin onko silloin “Jumalan tahdosta piittaamaton”? Entä kun kuitenkin turvaa omaan oikeaan uskoonsa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kristitty turvaakin Jumalaan eikä omaan uskoonsa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Samaa mieltä Markun kanssa. Hirvittää, kun tuollaisia kaavoja on aseteltu aikanaan ja varmaan vieläkin joissain yhteisöissä. En ihmettele, että “maailma” vieraantuu kristinuskosta, jos ja kun tällaisia vanhoja tiettyjen piirien kehittelemiä kaavoja ja vanhoja uskonnollisia sanoja käytetään.

    Miten uskoon tullaan? Ei uskoon tarvitse tulla vaan yksinkertaisesti uskoa Jeesukseen. Hän hoitaa asiat eteenpäin parhaaksi katsomallaan tavalla, yleensä hyvin kunnioittavasti jokaista persoonaa rakkaudella ajatellen. Hän hoitaa, ei joku pietistien tai helluntailaisten keksimä kaava. Tällaisia “systeemejä” ei ole Raamatussa, vaan ne on jälkikäteen kehitelty. Kaavojen myötä saadaan aikaan kaavamaisia kristittyjä ja paljon ahdistusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Onko jumala hyväksynyt nämä (yhdistyksen) “liittymissäännöt” ? Toimiiko “uskosta meno” tämän kaavan mukaisesti käänteisessä järjestyksessä ? Täytyy siinäkin joku järjestelmä olla , muutenhan se olisi täysin villiä touhua (elämä on).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Mielenkiintoinen uskoontulon opastus, siis tulee vaan mieleen kuinka “suruton syntinen” tuon jälkeen voi liittää uskoontulonsa “vauvakasteeseensa”, siis kun vanhurskauttaminen tuli vasta parannuksen jälkeen? Eikö tuo “kumoa” täysin koko vauvakaste teologian.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Ari,

      Jos ja kun ei lapsikaste tunnu sinusta hyvältä ja oikealta, olkoon niin. Älä ota samaa asiaa esiin joka yhteydessä. Se lienee käsitelty jo monet kerrat täälläkin. Case closed.

      Samoin nuo Jeesuksen sanomiset. Jokainen Jeesukseen uskova kristitty antaa Hänen kasvattaa itseään ja myös mahdollisuuksien mukaan tekee Hänen tahtonsa, joka siis lähtee Hänestä, ei meistä. Hän vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Nokelainen sanoo:

    Hirn: “Tuossa kaavassa synnintunto ja katumus ovat keskeisessä asemassa. Tuskin noin enää nykyaikana. Ihmiset eivät käänny syntisyytensä johdosta Jumalan puoleen .”

    Raamattu: “Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. 9. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 10. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. 1. Joh.1:8-10).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Hirn: “Tuossa kaavassa synnintunto ja katumus ovat keskeisessä asemassa. Tuskin noin enää nykyaikana. Ihmiset eivät käänny syntisyytensä johdosta Jumalan puoleen .”

    Niinpä synnin pahennus on poistettu, ei nykyään mikään ole syntiä, lähimmäistä saa kohdella kuinka haluaa kunhan vaan itsellä on mukavaa.

    Onko tosiaan jeesus kuollut että ihmiset saavat elää kuinka lystäävät välittämättä lähimmäisiensä kärsimyksistä, ei ole vaan Hän tahtoo parantaa paatuneen sydämen ja antaa sinne Jumalan rakkauden.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jännä miten helppoa on saada aikaan väittely kasteen merkityksestä. Haasteeseen vastaajalta jää huomaamatta se, että väittelyyn ryhtyessään pilaa itse hyvän keskustelun. Kaava on niin selkeä, että luulisi jokaisen sen käsittävän. Monet lukijat ovat jo kyllästyneet saman asian jankkaamiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Mikä on ’hyvä keskustelu’?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Pekka ymmärrän ettei “kastekeskustelu” sinua kiinnosta ja olet “yliherkkä” sille ja reakoit siihen tällä tavalla. Kyllä siihen parantaja löytyy, Jeesus.

      No sitten miksi kaste on niin perustavaa laatua oleva kysymys että se tulee esille aina vaan ja aina vaan.

      Siis kun vauva kastetaan ja hänelle “luvataan” tiettyjä asioita ja sitten kun ymmärrys kehittyy niin opetetaan niitä ja “käsketään” luottamaan ja uskomaan ne.

      Entäpä kun elämä meneekin karikolle jossa ei ole enää toivoa, mikä avuksi, onko enää mitään mikä voisi auttaa, se “oikea usko” jota on opetettu ja johon omalla “oikealla tavalla” luotti ei antanutkaan apua elämän karikoissa, MIKSI?

      On sitten joitakin jotka todellisessa hädässään todella HUUTAVAT Jumalalta apua ja Jumala vastaa auttamalla, hukkuvan pää nostetaan pinalle.

      Mitä sitten tapahtuu, tämä autettu iloissaan ja innoissaan meneekin oman uskon yhteisön ns “paimenien” luo ja innoissaan kertoo kuinka Jumala auttoi, mitä nämä “paimenet” sitten tekevät, palauttavat tämän innokkaan takaisin “ruotuun” eli turvaamaan siihen vanhaan “oikeaan uskoon” joka ei ollut antanut voimaa ja ymmärrystä.

      En tiedä kuinka monta kertaa olen kuullut kuinka “kana kynitään” eli ei evankeliumissa ole voimaa elää Jumalan tahdossa vaan kaikki “kristityt” voivat langeta kaikkiin synteihin voimattomina voittaa niitä, kuitenkin evankeliumin ilo on sitä että vaikka kuinka syntiä tekisi niin ne saadaan armosta anteeksi, siis ei väliä kuinka lähimmäiset kärsii.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Mielenkiintoista! Yllätyin myönteisesti erityisesti keskusteluosasta, kiitos Markku taas Hirnin maan pinnallle palauttavan kommentin. Itse blogi toi elävästi mieleen vuoden 1970 syksyllä aloittamani opiskelut Kansanlähetys-isien jalkoojen juuressa. Uuras Saarnivaara “kristinopin tunneillaan” seuraili kuivakkaalla puhetavallaan hyvin tarkasti tätä vuoden 1948 ns. (taisi olla Sormusen) Kristinoppia, joka oli sen aikaisen LUtherin vähän katekismuksen liitteenä. Muistojen hämärästä se nousee.

    Vanha mikä vanha, ja melkolailla unohdukseen jätetty jo vuosikymmenet sitten, Huovisen katekismus 1999 otti paikkansa. Huomattava on että blogissa olevat portaat eivät ole edes Lutherin, vaan todella Eino Sormusen muotoilemat pietistinen kuvaus. Kasteestahan siinä aivan alussa todetaan, että “Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä…”, niin silloin on edessä nämä portaat.

    Mitenhän paljon kirkosamme on pietistejä vieläkin? Tuntuu että paljon, koska tällaista syntikeskeistä usko-puhetta on niin paljon, alkaen messun synnintunnustuksen sanoituksissa. Niissä näkyy harmillisesti kaava synnin tunnustaminen ja anteeksi saamien; samoin ehtoollisesta ei osata sanoa paljon mitän muuta kuin että siinä saadaan synnit anteeksi. synti, synnit anteeksi, synti, synnit anteeksi, synti, synnit anteeksi jne jne loputtomiin. Aivan kuin kristillisyydessä ei olisi muusta kysymys kuin synnistä ja synnit anteeksista. “Uudestisyntymisessä alkaa jokapäiväinen taistelu syntiä vastaan.” ja “Kristitty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. .. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti samalla kertaa vanhurskas ja syntinen” Pääasia on että synti pysyy aina edessäsi, joka päivä koko ajallisen elämän ajan. JOka päivä ja mielellään hetki.

    EI tällaista tarvitse jaksaa eikä uskoa. Kristityllä on paljon mutakin mielenkiintoista ajateltavaa ja tekemistä kuin synti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Pidän enemmän Isä meidän -rukouksen versiosta: “anna anteeksi meidän velkamme”. Se kääntää katseen kaikkeen hyvään, joka on äänyt tekemättä sen sijaan, että katuisi hairahduksia ja rikkomuksia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      No enpä tiedä. Varsin mielenkiintoinen on piispa Sormusen kirjoittama dogmihistoria “1 skolastiikan rappeutumiseen asti” ja dogmihistoria “II Luther – die gnade Gottes”, jossa Sormunen toteaa: “Täten simul iustus et peccator lopulta merkitsee sitä, että Kristus ja saatana käyvät taistelua ihmisestä.” Tämän asian merkitys lienee nykyisin hieman sumentunut ihmismielissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Eikö tuo ajatus ole hiukan zarathustralaisuuteen kallellaan. Kristittyinä uskomme, että Kristus on jo kukistanut saatanan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Sovitus on tietenkin lähtökohta. Ei kaiketi siinä liene mitään epäselvää. Armosta lahjaksi saatu usko ei tietenkään tarkoita synnittömyyttä vaan juurikin tuota taistelua, joka käydään ihmisen sielusta Kristuksen ja saatanan välillä. Miten muuten Paavali sanoisi: “Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt” (2.Tim 4:7) Usko on saatanan hyökkäyksen kohde juuri siksi mitä nuo sanat simul iustus et peccator tarkoittavat. Saatana hyökkäsi Kristusta vastaan, yrittäen saada hänet lankeamaan. Samoin hän menettelee meidän kanssamme. Me olemme uskossamme heikoilla paholaista vastaan synnin takia, ellei meidän vanhurskautemme Kristus vahvistaisi uskoamme. Toivottavasti nykyajan ihminen ei ole loitonnut liian kauaksi tästä ajattelusta, mikä on ollut varsin keskeistä kirkossamme ja 1800-luvun herätysliikkeissä. “II Luther – die gnade Gottes” keskittyy Lutherin ajatteluun ja sen avaamiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Lutherin käsitys saatanasta oli muistaakseni se, että se on Jumalan vihainen kahlekoira, joka räksyttämällä ajaa hakemaan turvaa talon isännältä.

      Ilmoita asiaton kommentti