Uskonrauhaa loukkaava viesti ei oikeuta väkivaltaan

Ylen uutisen mukaan Islamistinen palestiinalaisryhmä Hamas on tuominnut Pariisissa keskiviikkona tehdyn iskun Charlie Hebdo -lehteä vastaan. Järjestö korostaa, etteivät mielipide- ja ajatteluerot oikeuta murhaa. Kerrankin voin hyvästä syystä kirjoittaa olevani samaa mieltä Hamasin kanssa. Meillä kotimaassa on käyty julkista keskustelua aiheesta, pitäisikö uskonrauhan rikkominen poistaa rikoslaista. Nähdäkseni ei pitäisi.

Vaikka mielipide eivät oikeuta murhaan, vastuu viestistä on kuitenkin sen lähettäjällä. Vastaanottajan osana on reagoida parhaan ymmärryksensä mukaan.. Jos vaikkapa ateisti tekee satiiria uskonnosta, hänen tulisi kysyä itseltään miten kokisi viestin, jos itse tosissaan uskoisi kyseisen. uskonnon kaikki pyhät asiat tosiksi.

Vastuu viestistä on siis lähettäjällä, mutta vääräkään viesti ei oikeuta murhaan, ryöstöön eikä raiskaukseen. Asiaa voi verrata tilanteeseen jossa provosoiva pukeutuminen aiheuttaa ei toivotun reaktion. Jos ihminen viestii ympärilleen: ”kiinnitä minuun huomiota”, on aivan luonnollista että häneen kiinnitetään huomiota ja myös täysin ennalta arvaamattomalta taholta. Reagoida saa mutta ei loukata koskemattomuutta.

Satiirin tarkoitus on havahduttaa ajattelemaan ehkä tuttuakin asiaa jostain toisesta näkökulmasta. Parasta olisi jos satiirin kohderyhmään kuuluva lukija voisi nauraa omalle itselle. Mielestäni sellainen satiiri, jonka tarkoitus on vain loukata jotakin ulkopuolista pilkan kohdetta, on huonoa. Erityisen huonoa se on, jos luotu mielikuva ei peilaa todellisuutta.

Vaikka satiirin tekijä pyrkisikin pysymään hyvän maun rajoissa, saattaa tulos silti olla jotakuta syvästi loukkaava. Silloin ikävää palautetta saavan tekijän tulisi pyytää nöyrästi anteeksi, sen sijaan että piiloutuu sananvapauden kilven taakse. Vallasta ei pidä ylpistyä, ei myöskään julkisuuden tuomasta vallasta. Mitä enemmän nousemme julkisesti esiin, sitä enemmän meiltä odotetaan myös julkista nöyryyttä.

Terrorismin tarkoitus on aiheuttaa pelkoa ja kauhua sekä sitä kautta vaikuttaa päätöksentekoon. Terroriteko on siis viesti ja terrorismi viestinnän keino. Äärimmäinen sellainen. Terrorismi ei missään olosuhteissa ole oikeutettua. Ymmärrettävää se on silloin jos mikään muu viesti ei mene läpi.

Terroristi tekona ovat aina vastuussa vain tekijät ja heidän tukijansa. Terrorismista ilmiönä ovat vastuussa yhtä tavalla myös ne jotka ovat tukahduttaneet kaikki muut vaikuttamisen kanavat. Jos sinulla on jäljellä vielä yksikin muu tapa vaikuttaa, niin käytä sitä. Jos muita tapoja ei enää ole ja tartut väkivaltaan, olet jo hävinnyt taistelusi.

Uskontorauhaan ja sen rikkomiseen liittyessään terrorismi saa aivan uuden ulottuvuuden. Silloin kun ihminen ottaa uskontonsa tosissaan, on siinä viimekädessä kyse koko elämästä. Muiden keinojen loppuessa fanaattisuus saa oikeutuksen uskonnollisesta välttämättömyydestä.

Pyhien asioiden puolustamien on uskonnollinen välttämättömyys, mutta pilapiirrokseen reagointi ei sitä ole. On täysin eri asia tarttua aseisiin, jos puskutraktori on puskemassa nurin kirkkoa tai moskeijaa verrattuna siihen että joku on piirtänyt sellaisen kuvan. Jälkimmäisen siis tuomitsee myös Hamas ja Hizbollah.

http://yle.fi/uutiset/hamas_ja_hizbollah_tuomitsevat_pariisin_iskut__terroristit_loukkaavat_islamia_enemman_kuin_pilakuvat/7730137

  1. Kirjoituksessasi kerrot, että puolustat uskonrauhan rikkomisen säilyttämistä rikoslaissa.

    Minä kerron, että pidän kirkon kolminaisuuden Jumalaa täysin harjaoppisena, Tässä ei ole mitään uskonrauhaa. Aivan samoin kuin mitä tahansa ihmisten tekemää päätöstä, jota voidaan kritisoida ja halveksia ilman pelkoa joutumasta käräjäoikeutteen.

    Sensijaan Jeesuksen ilmoittama käsitys Korkeimmasta, Jumalasta, on aivan eri asia. Tosin en tässäkään ole oikeudellisten toimien puolella. Halveksunta ei ole meidän ihmisten päätettävissä vaan Korkein aikanaan katsoo , onko ihminen elänyt hänen toivomuksiensa mukaisesti lähimmäisen rakkaua ohjenuoranaan.

    Henkilökohtaiset kunnianloukkaukset ovat eri asia.

    Ps. Pappi saa ilmoittaa ihmiselle, että hän menee hel—tiin jos ei usko oppiimme. Jos ihminen käyttäytyy samalla mentaliteetilla pappia kohtaan niin se on rikos.

    • Uskonnonvapaus ja sananvapaus koskevat myös sinua Reino. Sinulla on täysi oikeus tuoda julki kristinuskosta poikkeava käsityksesi korkeimman Jumalan olemuksesta. Kyse ei ole uskonrauhan rikkomisesta.

      Tilanne olisi kokonaan toinen jos menisit kristilliseen messuun ja ryhtyisit siellä julistamaan kantaasi. Sekään tilanne ei oikeuttaisi muita messuvieraita kohdistamaan sinuun väkivaltaa. Toki viimekädessä vaikka voimatoimin poistamaan paikalta.

    • Jukka Kivimäki.

      Kiitos sinulle infostasi.

      Tiedän nyt, että uskonnonvapaus ja sananvapaus koskee myös minua.

      Kiitos myös sinuille varoituksesta mennä kristilliseen messuun tai vaikkapa islamin tilaisuuteen julistamaan kantaani. Tosin ei ole tullut mieleenikään !

      Tosin minua kiinnostaisi tietää seuraukset, jos teen pilkkaa kirkon opin kolmiyhteisestä Jumalasta. Mikä olisi käräjäoikeuden käsitys Jumalasta. Olisiko se kirkon opin vai Jeesuksen sanoman mukainen ? Mikä on lainsäätäjän käsitys ? Tapaus saattaisi olla hyvin rehellinen ja realistinen ihmisten Jumala käsitykselle ja kuulumiselle kirkon markkinoimaan oppiin taivaan paratiisista uusinen ruumiineen. Saattaisi olla satojen tuhansien ero kirkosta ?

    • Reino Suni

      Käräjäoikeuden tehtävänä ei ole ratkaista uskonnonharjoittamiseen liittyviä opillisia kysymyksiä, vaan hyväksyy kunkin uskonnollisen yhdyskunnan opin sellaisena kuin se on aukikirjoitettu.
      Käsitelyn kohteeksi ei siis tule kirkon käsitys suhteessa Kristuksen todelliseen opetukseen suhteessa Reino Sunin yksilöllinen käsitys Kristuksen todellisesta opetuksesta..
      Käsitelyyn voisi tulla ainoastaan se onko Reino Suni ilmaissut kantansa pilkkaamis tai laukkaamistarkoituksessa.

      Rikoslain 17 luvun 10 § mukaan:

      Joka
      1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai

      2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,

      on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi

      Uskonrauhan rikkominen tulee siis kyseeseen, jos viesti julkaistaan pilkkaamis tai loukaamistarkoituksessa. Uskonrauhan rikkomisesta ei ole kyse, jos joku käyttää omaa positiivista uskonnonvapauttaan häiritsemättä muiden ihmisten uskonnonharjoittamista.

    • Jukka Kivimäki

      Vastauksestasi ilmenee konkreettisesti, että oikeus joutuu määrittelemään peruslähtökohtana mikä on Jumala ? Siitähän minä kommentoin.

    • Vastauksestasi ilmenee konkreettisesti, että oikeus joutuu määrittelemään peruslähtökohtana mikä on Jumala ? Siitähän minä kommentoin.

      Oikeus ei joudu eikä sen tule määritellä mikä on Jumala.
      Oikeus ottaa kunkin uskontokunnan opilliset fundamentit sellaisena joina kukin uskontokunta fundamenttinsa ilmaisee.

      Sikäli kun sinun uskonkäsityksesi ei vastaa kirkolliskokousten vahvistamien fundamenttien mukaista kristinuskoa, ei se ole ristinuskoa, eikä käräjäoikeuden asiana ole ottaa asiaan enempi kantaa.

    • Jukka Kivimäki

      Rikoslaissa on ilmaisu Jumala. Lakia on noudatettava kirjoitetussa muodossa. Oikeus katsoo ja tuomitsee pilkkaajan hänen toiminnastaan ei uskostaan. Olet muuten oikeassa, minun uskonkäsitykseni ei ole ristinuskoa. Kiitos mielipiteiden vaihdosta.

      Ps. 8 vuoden lautamies kokemus antaa vähän perspektiiviä.

    • Reino Sunin PS-kommentin johdosta totean, että en pappina voisi koskaan sanoa yksittäiselle ”väärinuskovallekaan” kadotustuomiota, koska se ei kuulu ihmisen, ei papinkaan, toimivaltaan. Tuomiovalta tässä kohden kuuluu vain Jumalalle. Tuollainen lausahdus ei olisi myöskään taktisesti viisasta, sillä en usko kenenkään tulevan kristityksi pelottelemalla, parempi on pitäytyä todistamaan Jumalan hyvyydestä ja niistä lupauksista, jotka Jumalan sana liittää Kristukseen. Ja vielä sanottakoon, että kyllähän pappeja on toivoteltu helvettiin taholta jos toiseltakin ilman minkäänlaisia rikosoikeudellisia seuraamuksia..

  2. Reino Suni :”Pappi saa ilmoittaa ihmiselle, että hän menee hel—tiin jos ei usko oppiimme”

    Meille ihmisille on annettu järki ja omatunto, joiden oletettu käyttötarkoitus on, että arvioimme niiden avulla, että toimimme parhaan ymmärryksemme mukaan Rakkauden kaksoiskäskyssä sanotulla tavalla.

    Eteen tulevat asiat ovat monta kertaa yllättäviä ja vaativat nopeita ratkaisuja, emmekä pysty arvioimaan olivatko ratkaisumme lopultakaan hyviä vai pahoja. Myös henk.koht. vakaumukseni ja toimintanikin on tuomittu pappienkin taholta, mutta heidän päätösvallassaan ei ole menemmekö helvettiin vain jonnekin muualle. Henk.koht. ”saatanan-syntinen-kurja -päätökseni” on, että en usko pappeja, jotka pitävät oikeutenaan tuomita ihmisiä kadotukseen.

Kirjoittaja

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.