Uskosta ja "hulluudesta"

Kotimaassa on Mari Stenlundin mielenkiintoinen artikkeli uskosta ja hulludesta.Hän referoi siinä asian sekä uskonnonfilosofista puolta että "hulluuden" yhteisöllistä puolta. Kannattaa lukea.

Itse törmäsin tähän ilmiöön ensikerran nuorena diakonina ensimmäisessä työpaikassani Taivallahden seurakunnassa. Eräs diakonissa halusi minut mukaan kotikäynnille erään skitsofrenisen seurakuntalaisen luokse. Luulen että diakonissa halusi hieman kouluttaa minua tällaisella kokemuksella. Olin kyllä lueskellut koko joukon mielisairauksista ,mutta en ollut vielä ollut lähikontaktissa sellaisen kanssa.

Kotikäynnistä muodostui odottamaton kokemus. Seurakuntalainen , ehkä viisissä kymmenissä oleva mies, oli sosiaalinen ja tyytyväinen käyntiimme. Kun heti alkajaisiksi kun kysyin että ,mitä kuuluu, niin hän vastasi : "Tänään on ollut hankala päivä mutta ei ihan turha. On niin monia jotka huutelevat ja häiritsevät . Mutta kuitenkin on hyvä olla kun Jeesuksen ääni kuuluu kaiken läpi kun hän sanoo että Jumala on rakkaus."

Liikutuin tästä yllättävästä tervehdyksestä munaskuja myöten. Tässä nyt kuulin kuinka psykoosi toimii harhoineen ja kuinka potilas on niiden armoilla. Mutta en silloin enkä nyt voi panna kyseenalaiseksi hänen Jeesus-kokemustaan kalliopohja kokemuksena. Jälkeenpäin olen tavannut monta psykoosin kanssa elävää henkilöä. Jotkut heistä ovat uskonnollisia jotkut eivät. Olen tavannut henkilöitä joilla on uskoontulo-kokemuksia jotka psykologisesti voi ymmärtää olevan sukua mikropsykoosin kanssa.

Uskontulo kokemuksena on monelle murtumiskokemus. Psyykeen "minä" lopettaa keskeisen työnsä todellisuuden lenkkinä ja psyykeen organisaattorina. Seurauksena unimaailman ja sen toimintatavan läpilyönti päiväelämään ja sen myötä syväsukellus sisäiseen sielun maailmaan.Tämän kokemuksen muuttaessa heidän koko maailmantulkintansa. Jotkut voivat kokea tämän uskonnollisesti ,muut sekulaarina ekstaasina.
Monet tunnetut uskonnolliset persoonat ovat kokeneet psykoottisia tiloja. Luther heitti Paholaista mustepullolla. Ignatius Loyola taisteli aikuisiän sisäisten äänien kanssa.

Siis, psykoosikokemus ei välttämättä tee kenestäkään uskovaista tai uskonnollista.
Eihän kaikista, jotka kokevat humalatilaa ,mikä on lähellä psykoosia ,tule uskovaisiksi. Toisaalta humala voi joskus poistaa estot jumalakokemuksen edestä. Shamaanit ja noidat käyttävät usein huumeita päästäkseen ekstaasiin.

Seuroissa voi tapahtua ja tapahtuukin kolektiivisiä sulautumisen tunteita ,varsinkin pitkään kestävissä virsilauluissa ja kun happi alkaa olla vähissä ja tunnelma kaihoisan lohduttava.Tässä tapahtuu psykoosimainen minän menetys ,mutta ratkaisevaa on , että se on hyvälainen ,parantava kokemus vastakohtana patologiselle psykoosille.

Niin, uskonelämässä, sen tunteisiin vetoavassa puolessa on aineksia ,jotka houkuttelevat jättämään maallisen minänsä ja yhtymään ja ymmärtämään , vaikka vain silmänräpäykseksi ,jumalalliseen läsnäoloon.Onhan se tavallaan hulluutta ,mutta sellaista ,mitä ilman joidenkin elämä olisi ilman merkitystä.

95 kommenttia

  • Risto Korhonen sanoo:

    Pidan maltillisesta tavastasi suhtautua uskomiseen, ei-uskomiseen ja kaikkeen siltä väliltä. Tämä kirjoitus ei ollut mieleeni.

    Kaikki uskonnon ja mielenterveysongelmien hoidon sotkeminen keskenään on potentiaalisesti vaarallista ja aina tuomittavaa. Kirkolla tai millään muullakaan uskonnollisella toimijalla ei ole perusteltua syytä tai oikeutta puuttua sairaanhoitoon, vaikka uskonnollinen hurmioituminen muistuttaisikin esim. psykoosia. Valitettavasti mahdollisuuksia puuttumiseen on edelleen kosolti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      En huomatakseni sotke niitä lainkaan keskenään ainakaan tässä kirjoituksessa. Totean vain että psykoottinen ilmiö ei ole vain sairaloinen ilmiö vaan itseasiassa jokainen meistä kokee jotain psykoosista nukkuessamme . Mutta jos psyyke on muuten terve ,niin uni on parantava voima ,niin kuin tilapäinen psykoottinen episodikin saattaa omassa yhteydessään olla, esimerkiksi uskoontulemiskokemuksena.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Jos on ahdistunut synneistään tarvitaan armohoitoa eikä lääkehoitoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Tai korkeintaan lääkehoitoa jonkinlaiseksi tueksi tai avuksi joissakin tapauksissa armohoidon ollessa pääasia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Eikö psykiatria ole nykyään jo muutenkin aivan liikaa medikalisoitumut? Jos pelkkä lääkehoito on niin tehokasta kuin väitetään, niin miksi sitten mielenterveysongelmat tuntuvat vain lisääntyvän? Ja koko ajan keksitään “uusia” psyykkisiä sairauksia, joista uusimpia taitaa olla ns. ilmastoahdistus. Jotkut psykiatrit maailmalla määrittelevät nykyään jopa ujouden henkiseksi sairaudeksi. Lisää lääkettä vain kaikille niin lääketehtaatkin tuottavat lisää tuloja esim. psykiatreille, jotka omistavat vaikka lääketehtaiden osakkeita!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Nämä ongelmat ovat todellisia, mutta eivät liity aiheeseemme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Mikseivät muka liity?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Arveletko Markku Hirnin viittaavan mahdollisuuteen, että uskonnolliset kokemukset määritellään lääkintää edellyttäviksi mielenterveyden häiriöiksi, jotta osakkeita omistavat psykiatrit saisivat lisää tuloja?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Ateistipsykiatrit pitävät ilmeisesti kaikkia uskovaisia ainakin hiukan hulluina, koska he uskovat heidän mielestään olemattomaan. Psalmien mukaan asia onkin päinvastoin, hullu onkin se, joka uskoo, ettei Jumalaa ole olemassa. Ps. 14:1: “Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa.” Samoin Ps. 53:2.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Psykofarmakat, siis psykiatriset lääkkeet eivät paranna psyykkisiä sairauksia mutta helpottavat oireita ja auttavat psyykeä hoitamaan itseään. Valtaosa potilasta todella tarvitsevat niitä mutta kaikille ne ei sovi. Syynä on mm se että lääkkeet saatavat nostaa esiin tuntemuksia joissa potilas ei tunne itseään . Se herättää ahdistusta ahdistuksen päälle. Skitsofreniassa lääkkeet palauttavat todellisuudentunteen ja vähentävät hallusinaatioita ja depressioissa lääkkeet nostavat potilasta syvästä “helvetin” kuopasta. Unilääkkeet edistävät psyyken itseparannus voimia. Ahdistuslääkkeet helpottavat muuten terveitä elämään normaalia elämää.

      Paras tulos hoidosta on lääkkeet, hyvä terapia ja sosiaalinen kuntoutus.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Ihminen on kokonaisuus. Luonto, mieli ja henki kietoutuva toisiinsa. Mielestäni on jokseenkin mielivaltaista erottaa osa-alueet toisistaan ja sanoa vaikka Risto Korhosen tavoin, että on ’vaarallista ja tuomittavaa’ sekoittaa uskontoa ja mielenterveyttä keskenään. Vaarat ovat olemassa ja niiden vähättely on tuomittavaa. Niitä ei kuitenkaan vältä jakamalla ihmiselämä erillisiin toisistaan muka riippumattomiin lohkoihin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Hyvä huomio tuo taipumus jakaa ihminen lohkoihin. Lohkoja tutkimalla voi tehdä väitöskirjoja ,mutta niin kun sanot, ihminen on todellakin kokonaisuus jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      En tarkoita, että ihmisen elämä pitäisi viipaloida toisistaan riippumattomiksi osiksi missään, ei siis lääketieteessä ja sairauksien hoidossakaan. Uskonto voi olla osa ihmistä, mutta sen ei pidä olla osa (julkisen tai yksityisen hoitotahon tarjoamaa) sairauden hoitoa. Idea on sama kuin siinä, että voin kyllä ottaa homeopaattista “lääkettä” sairauteni parantamiseen, mutta sairaalan ei pidä tarjota sitä minulle.

      Tiedän kokemuksesta, että joissain paikoissa kirkko tunkee ja otetaan väkisin mukaan esim. mielenterveyskuntoutujien hoito-ohjelmiin (sairaalapapit yms.). Se on heikossa ja usein puolustuskyvyttömässä asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttöä ja julkisen sairaanhoidon tarjoamana yksiselitteisesti väärin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Risto Korhonen, uskotko ja luotatko siihen, että ihmisten kaikki mahdolliset ongelmat pystytään lopultakin hoitamaan pelkillä lääkkeillä? Korjaavatko pelkät lääkkeet esim. kaikki mahdolliset ihmissuhdeongelmat? Eivät varmasti!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Poistavatko pelkät lääkkeet esim. ihmisten väliset pelot, ennakkoluulot ja väärät asenteet, joita kuitenkin on ihmisten välisessä kanssakäymisessä tähänkin aihepiiriin liittyen, ja jotka vaikeuttavat paljonkin mielenterveyskuntoutujien elämää?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Mika: ei. Mutta nyt ei puhuta tuosta, kuten sinulle jo on selitetty.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Koulutetut sairaalapapit ovat muutenkin päteviä kuin evankeliumin julistajina. Miksi heidän osaamistaan pitäisi väheksyä sen vuoksi, että he ovat myös julistajia?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      En epäile heidän ammattitaitoaan. Väkisin julistaminen on kuitenkin aina väärin. Heikommassa asemassa olevan hyväksikäyttö oman aatteen pönkittämiseen on halveksittavaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Julistaminen ja ’oman aatteen pönkittäminen’ ovat aika lailla eri asioita. Otetaan esimerkiksi valtion julistautuminen itsenäiseksi. Sitä on usein edeltänyt taistelu itsenäisyydestä, joka on tarvinnut pontevaakin itsenäisyysaatteen ’pönkittämistä’. Julistus itsenäisyydestä on saavutetun tilan tiedottamista, joka sitten vaatii muiden valtioiden toimia, itsenäisyyden tunnustamista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Hieman outoa, että sotkeudut vääntämään itsesi kanssa. Pari viestiä ylempänä puhuit nimenomaan evankeliumin julistamisesta, jota kommentoin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Skitsofreniasta ja psykoosista puheen ollen psykiatrit ovat siitäkin erimielisiä, voiko näistä sairauksista kokonaan pysyvästi parantua ja jos voi niin kuinka moni. Tiedän mistä puhun!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Näitten sairauksien parantaminen on suuri , toistaiseksi ratkaisematon ongelma. Mutta niin pitkälle on kuitenkin päästy ,että oireita osataan helpottaa ja se antaa potilaalle mahdollisuuden kokea elämänlaatua jota hän ei voisi ilman lääkitystä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Markulta ajankohtainen kirjoitus, mistä lainaus:

    “Ignatius Loyola taisteli aikuisiän sisäisten äänien kanssa.”

    Tänä päivänä Ignatius Loyola saisi apua vertaistukiryhmästä, jossa on tarkoitettu ääniä kuuleville.

    https://www.moniaaniset.fi/

    Äänet saattavat olla aggressiivisia ja vaativat seisomaan yöllä pakkasessa alasti. Ne tahtovat tappaa. Toinen ryhmä ovat lempeät äänet, jotka väittävät olevansa Jumala tmv. ja ne ottavat ihmiseltä ohjat käsiinsä ohittaen oman tahdon ja ajattelun. Moni uskonto on varmaan näin saanut alkunsa.

    Presidentti G. W. Bush on tunnetuin ääniä päässään kuullut. Jeesukseksi itseään kutsunut ääni käski Bushin hyökätä Afganistaniin ja Irakiin. Ja Bush teki niin, koska amerikkalaisen helluntaiopin mukaan uudestisyntynyt kristitty ei voi kuulla harhoja. Kuitenkin Jeesus varoittaa vääristä profeetoista eli vääristä äänistä. Profeetat kuulevat ääni päässään ja jakavat niitä edelleen. Vapaat suunnat pursuavat vääriä profeettoja eli vääriä voideltuja, jotka kerskuvat uudestisyntymisillään Bushin tavoin sekä ylpeilevät henkikasteillaan.

    Bushin sotaretkien taustoja:

    https://www.theguardian.com/world/2005/oct/07/iraq.usa

    https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/42624-bush-kaannyin-joka-paiva-raamatun-puoleen

    Apua löytyy myös Uskontojen uhrien tuesta, mikäli esikoislahkolaisuus, kuten helluntailaisuus, alkaa ahdistaa.

    https://www.uskontojenuhrientuki.fi/

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Niin, valitettavasti on olemassa lahkoja joiden ote jäsenistään johtaa kolektiivisen psykoosiin ja riippuvuuteen karismaattisesta johtajasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Mari Stenlund: “Uskonnollisen yhteisöjen jäseniä ei ole tapana diagnosoida jaettujen uskonnollisten käsitysten perusteella.”

      Hyviä kysymyksiä. Mikäli G. W. ei olisi uudestisyneenä uskonnollisesti hyväksyttävä, niin hänet ääniä kuulevana sotaan kiihottavana henkilönä olisi passitettu hoitoon. Jos näin olisi tehty, niin kuinka monta ihmishenkeä olisi pelastunut? Irakin sota vaikutti Suomeen asti, kun 30000 tuhatta pakolaista tuli sisään eikä ongelmia ole vieläkään ratkottu.

      Mari Stenlund: “Vahvan johtajan varassa toimivat pienet uskonnolliset yhteisöt voivat kuitenkin olla tiiviimpiä kuin monet perheet. Miksei jaettua harhaluuloisuutta voisi liittyä myös tällaisten uskonnollisten yhteisöjen toimintaan?”

      Tästä tulee ensimmäiseksi mieleen Juhani Raattamaa, esikoislestadiolaisuuden profeetta, joka koetti kirjeissään matkia apostolisia kirjeitä samalla metodilla kuin ns. apostoliset isät. Raattamaan kirjeitä lukiessa on noussut mieleen sama kysymys kuin Bushista: kuuliko hän opastavia ääniä?

      Esikoislestadiolaisuus on yhtä harhainen oppi kuin profeettansa. Tästä näkökohdasta en voi ymmärtää, miksi luterilainen kirkko antaa lestadiolaiselle opille sertifikaattinsa? Ei kait se todista kristillisyydestä, että käytetään Jeesuksen nimeä ja Raamatun sanastoa. Niin Jehovan todistajatkin tekevät? Raattamaan profeetallisuuden seurauksena on sukupolvesta sukupolveen jatkuva harhaisuus, mikä onnistuu alistamisella, oman tahdon ja ajattelun kriminalisoimisella. Pohjois-Korean johtaja isänsä dynastian perijänä toimii samalla tavalla kuin Raattamaan opetuslapset.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Ajatteletko, että Bush juniorin uskoon tulo, uudestisyntyminen ei ollut aito, vaan fake? Pelkkä Irakin sotaretkihän ei ole tässä ainoa kriteeri.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Hedelmästä puun tuntee.

      Jatketaanko uudestisyntyneen Bushin tarinaa uudestisyntyneen Leo Mellerin kautta uudestisyntyneeseen David Wilkersoniin ja siitä Irakin sotaretkeen, johon Patmos pääsi mukaan Wilkerson -linkin kautta.

      Ehkä emme sotke Markun blogia. Mutta jos jotain kiinnostaa, niin laitan aiheesta oman blogin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Aikoinaan tunsin skitsofreenikon, joka oli oli aika bimbo ja eli harhaisessa maailmassaan. Kuitenkin, hän oli uudestisyntynyt, uskoon tullut, jonka hengellinen elämä ja ymmärryskyky toimi ihan hyvin. Hänessä oli siis näiltä osin aivan terve alue vaikka hänen piti elää muiden hoidettavana.

    Toinen tapaus mikä tulee mieleeni on vierailullani yhteen mielisairaalaan minua vastaan käytävällä tuli potilas, joka pysäytti minut ja sanoi minulle täsmälleen, mikä minua juuri silloin askarrutti. Tämä ei ollut miellyttyvä kokemus, mutta selvästi minulle puhuneella potilaalla oli joku “psyykinen tai hengellinen kyky”, jonka kuitenkin samaistin olemassaolon pimeään puoleen.

    Raamatussahan on tärkeä tähän liittyvä viisaus ja lupaus: “Jumalan sana erottaa….sielun ja hengen…, Hebr 4:12-13. Tämä sielun ja hengen maailman välimaastohan on useimmille meistä kartoittamaton mutta se on kuitenkin olemassa ja voimme tutustua siihen.

    Kun taitavat hindut, sadhut jne. käyttävät yliluoinnollisia lahjojaan he maaipuloivat erilaisin sielun tekniikoin tätä aluetta ja saavat aikaan myös yliluionnollisia ilmiöitä. Hinut kutsuvat tätä aluetta ritam baram pragyaksi, so. “kaikkien mahdollisuuksien alueeksi”. Tästä saa helposti tietoa vaikkapa Patanjalin Yoga- Sutrasta, jossa on kuvattu 70 erilaista sidhiä, joiksi näitä hinduismissa kutsutaan.

    Kistittynähän Tämä alue tulee meille tutuksi kun lähetsymme Jumalaa ja Hän puhuu meille eri tavoin, ehkä useimmille armolahjan kautta.

    Ero hinduihin on tietysti siinä, että me emme koskaan ota tätä aluetta manipuloiden omiin käsiimme, vaan se toimii armosta, ja me voimme ainoastaan kuuliaisuudessa reagoida Herraltamme tulleeseen impulssiin. Jumalan kuuleminen ja totteleminen näin aina jättää meidät täysin vapaiksi kun taas hindusadhut ovat koko ajan suorittamassa jotain mikä tähtää lopulliseen vapautumiseen, samadhiin. On kenelle tahansa raskas taakka omata tällaisia “kykyjä” ja samalla olla vastuussa omasta pelastuksesta. Myös on kaamea kohtalo olla tähän liittyen muiden Guru, ohjaaja.

    Mehän saamme iankaikkisen elämän kun uudestisynnymme Pyhän Hengen voimasta Jumalan iankaikkisen valtakunnan kansalaisiksi. Tämä on siis armosta, Luojana kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Hämäläinen: “Toinen tapaus mikä tulee mieleeni on vierailullani yhteen mielisairaalaan minua vastaan käytävällä tuli potilas, joka pysäytti minut ja sanoi minulle täsmälleen, mikä minua juuri silloin askarrutti.”

      Tämä selvensi. En halua avata enempää, mistä on kysymys, mutta Jumala ei toimi Raamatun mukaan noin.

      Ongelmia on, mutta mikään ei voi estää Jumalan päämäärää, jossa kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa. En siis teologisesti sulje ketään ulos, kuten uudestisyntyneet tekevät.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Kun työskentelin psykiatrisella klinikalla ,niin tuohon ilmiöön törmäsi aika usein, eli siis ,että potilas “tiesi” täsmälleen sen missä minä menin. Yksi seuraus siitä oli vaatimus ehdottomasta ja kaunistelemattomasta rehellisyydestä heitä kohtaan. Luulisi ,että totuuden puhuminen olisi itsestään selvää, mutta kun edessä on joku joka aistii kaikki vivahdukset puheesta, niin se ei olekaan helppoa ja keskustelu jättää jälkensä , ei aina kivan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Älkää kuitenkaan antako sellaista kuvaa, että kaikki skitsofreenikot ja psykoosipotilaat joutuvat jatkuvasti olemaan sairaalahoidossa. Monet ovat tosiaankin tulleet ainakin hyvään kuntoon ja pärjäisivät vieläkin paremmin siviilissä, jos heihin suhtauduttaisiin paremmin ja luontevammin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Tuomaala. “Tämä selvensi. En halua avata enempää, mistä on kysymys, mutta Jumala ei toimi Raamatun mukaan noin”.

      Minäkään en usko, että Jumala toimii näin. Siksi sanoin, että tämä ei ollut miellyttävä kokemus. Minulle näin puhunut mies oli sairas, eikä ainakaan mikään uskovainen. Minusta hän oli paremminkin ilkeä. Mutta hän kuitenkin “luki ajatukseni” aivan oikein.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Niin taitavaa hindua (eikä muutakaan) ei olekaan, että hänellä olisi yliluonnollisia kykyjä. Viihdealalla tuollaiset taitajat esiintyvät esimerkiksi taikurin tai mentalistin nimikkeellä. Ja myöntävät reilusti, ettei tempuissa mitään yliluonnollista ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Korhonen. “Niin taitavaa hindua (eikä muutakaan) ei olekaan, että hänellä olisi yliluonnollisia kykyjä”. Korhosen pitäisi lähteä tutkimaan aihetta Afrikkaan, Aasiaan ja vaikkapa Karibialle, esimerkiksi Haitille. Maailmamme on tässä suhteessa paljon ihmeellisempi kuin mitä länsimainen pikkuporvari ymmärtää. Materialismimme on tukahduttanut hengen liikkeet meissä ja keskuudessamme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Joona Ojanen sanoo:

      “Korhosen pitäisi lähteä tutkimaan aihetta Afrikkaan, Aasiaan ja vaikkapa Karibialle, esimerkiksi Haitille”

      Yllättäen näitä ihmeitä ja yliluonnolisia kykyjä esiintyy enää vain alueilla, joissa tiedon määrä on vähäinen ja koulutuksen taso olematon taikka alhainen.

      “Kun taitavat hindut, sadhut jne. käyttävät yliluoinnollisia lahjojaan he maaipuloivat erilaisin sielun tekniikoin tätä aluetta”

      Tämä on toki täyttä roskaa. Mitään yliluonnollisia kykujä ei hinduilla taikka muillakaan ihmisillä ole. Jos joku muuta väittää niin testataan asia laboratio-olosuhteissa 🙂

      Randi tarjosi miljoonaa dollaria henkilölle, joka kykenisi esittämään yliluonnolisen/paranormaalin ilmiön. Jäi miljoona jakamatta .. yllätys 🙂

      https://en.wikipedia.org/wiki/One_Million_Dollar_Paranormal_Challenge

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ’Yliluonnollinen’ tarkoittaa useimmiten sellaiseksi koettua kuin todella luonnonlakien vastaista tai niistä riippumatonta. ’Ihmeidentekijät’ tietänevät useimmiten, mitä ja miten tekevät, vaikka heidän yleisönsä onkin ällistynyttä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Ojanen. ” Mitään yliluonnollisia kykujä ei hinduilla taikka muillakaan ihmisillä ole. Jos joku muuta väittää niin testataan asia laboratio-olosuhteissa :)”

      Joitain meditaatiotekniikoita ja niiden vaikutuksia on kai jotenkin tutkittu. Tästä on turha alkaa väittelemään. Minä olen toiminut lähetystyöntekijänä Himalajalla ja useimmat uskovat jotka liittyvät seurakuntiin sanovat kokeneens jonkunlaisen yleensä paranemisihmeen. Tunnen joitain tällaisia eikä minulla ole syytä epäillä heidän juttujaan. Meillähän Suomessakin on hyvä terveydenhuolto eikä senkään takia tarvetta tällaisille ihmeille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Joona Ojanen sanoo:

      “Joitain meditaatiotekniikoita ja niiden vaikutuksia on kai jotenkin tutkittu”

      Ja mitään yliluonnollista ei ole koskaan havaittu. Vaikka kuinka meditoisit niin kehosi ei esimerkiksi ilmaan sillä nouse (joogalento)

      “Minä olen toiminut lähetystyöntekijänä Himalajalla ja useimmat uskovat jotka liittyvät seurakuntiin sanovat kokeneens jonkunlaisen yleensä paranemisihmeen”

      Koulujakäymättömille ihmisille moni asia näyttäytyy ihmeenä.

      “Tunnen joitain tällaisia eikä minulla ole syytä epäillä heidän juttujaan”

      Jos oikeasti uskot heidän väitteisiinsä yliluonnollisista tapahtumista niin olet vain hyväuskoinen hölmö. Mitään rationaalista perustetta sinulla ei ole heidän juttuihinsa uskoa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Ojanen. “os oikeasti uskot heidän väitteisiinsä yliluonnollisista tapahtumista niin olet vain hyväuskoinen hölmö. Mitään rationaalista perustetta sinulla ei ole heidän juttuihinsa uskoa”. No Randi ei tainnut näille tarjota miljoonaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Ihminen on taipuvainen tulla sugereeratuksi. Mitä vähemmän koulutusta ja itsenäistä ajattelua sitä helpommin. Me kaikki alistumme siihen katsoessamme filmejä tai tv- ja teatteridraamoja, lukiessamme ja romaaneja . Kyseessä on vapaaehtoinen minän taantuminen lapsen minän asteelle jotta kertomuksen voisi kokea uskottavana. Sugestiosta on pieni askel hypnoosiin jossa potilas luovuttaa minäfunktion hypnotisöörille.

      Kaikke tätä käytetään hyväksi kaikenlaatuisessa manipuloinnissa. Näin primitiiviset ihmeparantajatkin. Sokeripillereiden placebo-efekti rakentuu tähän.

      Joten kyllä ihmeparantumisia on suuressakin määrin vaikka ne ei perustukkaan luononlakien ylittämiseen tai rikkomiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Joona Ojanen, kyllä monet lääkäritkin tuntevat tapauksia, joissa parantumattomasti sairaaksi arvioitu potilas on yllättäen ja täysin odottamatta parantunut. Onko sinulle esim. tuttu juoksija Glenn Gunninghamin tapaus. “Cunningham sai pahoja palovammoja jalkoihinsa bensiiniräjähdyksessä kahdeksanvuotiaana. Lääkärit epäilivät alkuun, ettei hän pystyisi kävelemään enää koskaan. Cunnighamista tuli kuitenkin 1930-luvun parhaimpia mailereita.” Wikipedia. Tunnen erään papin rouvan, joka joskus sanoi, kun hän sairasti vaikeaa syöpää, että lääkäreiden arvion mukaan hänen olisi pitänyt kuolla jo aikoja sitten. Hän eli kuitenkin monta vuotta lääkäreiden arvioita kauemmin. Eräs tuttu pappi sai kehotuksen mennä rukoilemaan erään kuolemansairaan leukemiapotilaan luokse ja puolesta, jolla lääkärien mukaan oli pian varma kuolema edessään. Yllättäen tämä henkilö parani täysin ja sai vielä seitsemän vuotta lisää elinaikaa. Monta muutakin vastaavaa tapausta tunnetaan!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Joona Ojanen sanoo:

      “>>Joona Ojanen, kyllä monet lääkäritkin tuntevat tapauksia, joissa parantumattomasti sairaaksi arvioitu potilas on yllättäen ja täysin odottamatta parantunut”

      Entä sitten? Eivät lääkärit ole aina oikeassa ja monien sairauksien etenemistä ei vielä edes kunnolla tunneta (syöpä saattaa esimerkiksi yllättäen siirtyä remissio tilaan). Mutta monenko amputoidun jalka on esimerkiksi kasvanut takaisin? Aivan, ei yhdenkään 🙂

      “>>Lääkärit epäilivät alkuun, ettei hän pystyisi kävelemään enää koskaan. Cunnighamista tuli kuitenkin 1930-luvun parhaimpia mailereita.”

      Tässä nyt ei ole mitään ihmeellistä sillä 1900 luvun taitteen lääkärit eivät nykypäivän lääkäreihin verrattuna tienneet juurikaan mitään 🙂

      “>>Tunnen erään papin rouvan, joka joskus sanoi, kun hän sairasti vaikeaa syöpää, että lääkäreiden arvion mukaan hänen olisi pitänyt kuolla jo aikoja sitten”

      Lääkärit eivät ole aina oikeassa. Voit saada 10 eri lääkäriltä, 10 eri ennustetta syöpääsi. Lääkäri voi toki antaa syöpään liittyvän ennustuksen, esimerkiksi haimasyöpään sairastuvista vain 2.5% on 5 vuoden päästä enää elossa. Se että joku on elossa edelleen 7 vuoden päästä ei tarkoita että asia olisi jokin ihme tai että kysymyksessä olisi yliluonnollinen tapahtuma.

      “>>Yllättäen tämä henkilö parani täysin ja sai vielä seitsemän vuotta lisää elinaikaa”

      Ei tässä mitään ihmeellistä taikka yliluonnollista ole. Rukoilun tehoa on muuten tutkittu siten että osan sydänleikkaukseen menijöiden puolesta rukoiltiin ja osan ei (kyseessä oli muuten kristittyjen jumala). Ja mikä oli lopputulos? Aivan, rukoilulla ei ollut mitään merkitystä selviytymisen kannalta.

      http://www.nbcnews.com/id/12082681/ns/health-heart_health/t/power-prayer-flunks-unusual-test/

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Joona Ojanen, tämä on teidän ateistien tapa toimia ja koettaa selittää kaikki selvät ihmeetkin “järkevästi”. Totta kai sinunkin täytyy näin koettaa “hiki hatussa” toimia. Jos myötäisit todeksi yhdenkin selvän ihmeen mitä maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu edelleen, sinun oma ateistiuskosi varmaankin kärsisi haaksirikon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Ojanen. “Ei tässä mitään ihmeellistä taikka yliluonnollista ole”

      Et taida uskoa mihinkään iankaikkiseen elämäänkään, ja Jumalan valtakuntaan tai taivaaseen? Sehän merkitsisi lopullista ja täydellistä paranemista meille kaikille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Joona Ojanen sanoo:

      “>>Joona Ojanen, tämä on teidän ateistien tapa toimia ja koettaa selittää kaikki selvät ihmeetkin “järkevästi””

      Mitkä selvät ihmeet? Et ole esittänyt mitään näyttöä että ihme, yliluonnollinen tapahtuma on tapahtunut. Lääkärien väärät diagnoosit taikka ennusteet eivät ole ihmeitä. Kai sinä nyt tämän ymmärrät?

      “>>Totta kai sinunkin täytyy näin koettaa “hiki hatussa” toimia”

      Ei tässä tule edes kuuma 🙁

      “>>Et taida uskoa mihinkään iankaikkiseen elämäänkään, ja Jumalan valtakuntaan tai taivaaseen?”

      No en tietenkään. Ei minulla ole mitään syytä uskoa että mitään jumalaolentoja olisi olemassa, tai edes voisi olla olemassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Ojanen. “No en tietenkään. Ei minulla ole mitään syytä uskoa että mitään jumalaolentoja olisi olemassa, tai edes voisi olla olemassa”.

      Ok, mikä missio sinulla on tänne kirjoitellessasi?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      En tiedä, tapahtuuko oikeita “ihmeitä”, mutta sen tiedän, että jos niihin ei halua uskoa, niin mikään eikä kenenkään todiste ei ole silloin riittävä vakuuttamaan, että jotain normaalista poikkeavaa olisi tapahtunut. Aina löytyy joku syy, johon voi vedota.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Meillähän Suomessakin on hyvä terveydenhuolto eikä senkään takia tarvetta tällaisille ihmeille.”

      Takavuosina muuan frouva Jalovaara kyllä kovasti yritti, mutta taisi mennä demoninkarkoitusbisnes pahasti perseelleen, tuli vain tuomio luvattomasta rahankeruusta, verottajan höynäytysyrityksistä ja “parannetut” jäivät edelleen elämään sairauksiensa kanssa – tosin entistä köyhempinä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Rantanen. Tämä on teidän uskovaisten tapa toimia ja koettaa selittää kaikki oudot ja tavallisuudesta poikkeavat, täysin pelkällä järjellä selitettävät asiat Jonkun henkiolennon aikaansaamiksi ihmeiksi. Totta kai sinunkin täytyy näin koettaa “hiki hatussa” toimia. Jos myötäisit järjellisin keinoin selitetyksi yhdenkin uskovaisten ihmeeksi väittämän tapahtuman tai ilmiön mitä maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu edelleen, sinun omalta kristinuskoltasi todennäköisesti putoaisi pohja pois.

      Tuo kirjoittamasi kommentti on vähintään yhtä tosi myös näin päin kirjoitettuna.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Ok, mikä missio sinulla on tänne kirjoitellessasi?”

      Missä lukee, että nämä sivut on tarkoitettu ainastaan uskovaisille?

      Joonasta en tiedä, mutta minua ainakin kiinnostaa “usko” ja “hulluus” saman otsikon alla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Wallentin. “Missä lukee, että nämä sivut on tarkoitettu ainastaan uskovaisille?

      Joonasta en tiedä, mutta minua ainakin kiinnostaa “usko” ja “hulluus” saman otsikon alla”. Itse asiassa kysyin Joonalta, enkä sinulta. Mikä siis on Joonan missio?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Itse asiassa kysyin Joonalta, enkä sinulta. Mikä siis on Joonan missio?”

      No sitä pitää kysyä Joonalta. Miksi sitä minulta kysyt+

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Antti: voi hyvänen aika näitä sinun kommenttejasi. ”Aikoinaan tunsin skitsofreenikon, joka oli oli aika bimbo ja eli harhaisessa maailmassaan.”

      Tämä kommenttini varmaan poistetaan. Mutta henkilölle, joka julistautuu jumalaksi Jumalan paikalle lähes jokaisessa kommentissaan ja sen ohessa pilkkaa toisia kristittyjä mennen tullen tällä palstalla sanoisin, että ’bimbo’… niin, ketähän se nyt tarkkaan ottaen kuvaakaan?

      Ne, jotka elävät ’harhaisessa maailmassaan’ saattavat olla paljon lähempänä Jumalaa kuin jotkut pikkuhämäläiset pikkujumaliensa parissa puuhatessaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: ”Aikoinaan tunsin skitsofreenikon, joka oli oli aika bimbo ja eli harhaisessa maailmassaan.”

      Hullu ajattelee että muut ihmiset ovat päästään vialla. (Publilius Syrus)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kysymys uskon ja hulluuden yhteydestä ei ole kovin uusi, sitä on kyselty ennenkin.

    Apostolien teot 26:24 Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: “Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut”. KR38

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Meidän on helppo uskoa, että puhelimella kun soittaa, niin sanat lentävät taivaan avaruuksissa ja informaatio kulkee… Jos ihminen rukoilee, niin Jumala kuulee, hulluja ovat olleet monet tiedemiehet ja Apostolit… Lapset ovat uskon kautta lähellä Jumalaa. Oikeita ihmeitä, joita tapahtuu kaiken aikaa, niitä on vaikea todistaa, mutta niitä tapahtuu, uskoo niihin tai ei.

    On hyvä muistaa, että universaali maailmankaikkeus värähtelee kaiken aikaa ja kvantti tasolla kaikki maailmankaikkeuden hiukkaset ovat toisiinsa yhteydessä. ”Kaiken teoria” on hiuksianostattava ajatus ja Jumala on Kaiken Olemus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Hirn
    Markku Hirn

    Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.