"Uudistakaamme luottamuksemme saarnaamiseen" - ja samalla messuun

Otsikon lainaus saarnasta ei ole peräisin protestanttien piiristä vaan paavi Franciscuksen apostolisesta kehotuskirjeestä Evankeliumin ilo. Siinä hän toteaa tutun saarnan kriisiä käsittelevän kiteytyksen jälkeen kääntäen näkökulman jeremiadista enemmän evankeliumin näköiseksi: "Uudistakaamme luottamuksemme saarnaamiseen, joka
perustuu vakaumukseen, että Jumala tahtoo saavuttaa toiset ihmiset saarnaajan kautta ja osoittaa voimansa ihmissanan välityksellä."

Perusajatus tässä on sama kuin 1990-luvulla Suomen luterilaisessa kirkossa valmistellussa jumalanpalvelusuudistuksessa. Nähtiin, että saarnasta on tullut kuin kakun tuoteselosteen luettelemista ilman itse kakun tarjoilemista tai evankeliumin esittelytilaisuus ilman evankeliumin julistamista. Saattaa myös olla, että kyse on omien ajatusten esittelytilaisuus, niin että, kuten vanha vitsi toteaa, luterilainen saarna lähtee liikkeelle evankeliumista palaamatta sinne koskaan.

Mihin suuntaan meidän sitten pitäisi kilvoitella? Luovuttamattomana lähtökohtana on se, että Kristus itse on lupauksensa mukaan läsnä evankeliumissa ja saarnassa. Saarnaajan tulee - muiden apuneuvojen käytön merkitystä unohtamatta ja paisuttamatta - kuunnella Jumalan puhetta tekstissä, joka luterilaisen käsityksen mukaan sisältää sekä lain vaatimuksia ja parannuksenteon haastetta että armollisia evankeliumin lupauksia, lohtua kiusatulle sielulle. Saarnaajan tehtävä on pyrkiä saattamaan evankeliumin hyvä ja terveeksi tekevä sanoma kohtaamaan kuulija ja hänen elämäntilanteensa. Avun ja neuvon löytäminen on kaikille meille tärkeää, ei tylsää. Tylsää voi sen sijaan olla jälleen uusi uutis- ja ajankohtaisohjelmakertaus ilman mitään omaa, ravitsevaa ja ehkä ravistelevaakin sisältöä.

Saarnassa ei saa olla kyse vallankäytöstä omien ideologisten lempiajatusten esillä pitämiseksi tai toisten painamiseksi alas. Tämä on syytä pitää mielessä ja säilyttää herkkä tunto asiassa. Lain saarnassa on kyse Jumalan käskyjen, ennen muuta rakkauden lain, vaatimuksen vakavasti ottamisesta sekä omalla että muiden kohdalla. Kyse ei ole haaleudesta eikä pois selittämisestä vaan nöyrästä rohkeudesta tarkastella omaa ja yleensä meidän nykyistä elämäämme riittävän konkreettisella tasolla ryhtymättä harrastelijana puhumaan vastoin parempaa tietoa joistain erityisperehtymistä vaativista asioista.

Lopulta tähtäyspisteessä ei ole se, mitä ihminen tekee tai on tekemättä omin voimin vaan se, mitä Jumala tekee ja lupaa ja millaista toimintaa hän haluaa rohkaista ja millaiseen tehtävään hän haluaa varustaa. Kristuksen seuraamisessa on kyse sekä ulkoapäin tulevasta, ansiottomasta armosta ja anteeksiantamuksesta sekä kutsusta että rakkauden lahjasta tai Hengen hedelmistä, jotka kutsuvat ja varustavat omalla paikalla palvelemaan lähimmäisiä, tekemään työnsä ja palvelutehtävänsä hyvin, etsimään suuntaa rukouksesta ja sanan mietiskelystä toisten kristittyjen kanssa koettavan yhteyden ohella. Kristittyjen yhteyden tiivistymänä ja suurimpana armon konkretisoijana ovat kasteen ja ehtoollisen sakramentit, joiden kautta koko ihmisyys - ruumis, sielu ja henki - uudistuvat "kuolemattomuuden lääkkeellä". Näiden joukkoon soisi enemmän kuuluvan myös ripin sovinnon sakramenttina ja nöyrän rohkean yhteyden rakentajana.

Keskeistä on kiinnostus sekä itse tekstiin ja koko jumalanpalvelukseen saarnan kontekstina että kuuntelijoihin yksilönä ja ryhmänä. Kun on itse lämmennyt sekä asialle että haluaa vilpittömästi kohdata kuulijat ja itse kuunnella vuorostaa heitä, tämä välittyy kuulijoille. Kyse ei ole yksisuuntaisesta kommunikaatiosta, koska evankeliumin ja rakkauden lain on määrä luoda yhteyttä ja sovintoa, parantaa ja luoda uutta itsekkyyden maailmassa. Paavi Franciscus nostaa tästä esimerkiksi Jeesuksen itsensä julistuksen:

"141. Voi vain ihailla keinoja, joita Herra käytti keskustellakseen kansansa kanssa, ilmoittaakseen salaisuutensa kaikille, houkutellakseen tavallista kansaa ylevillä ja vaativilla opetuksillaan. Uskon, että salaisuus kätkeytyy tapaan, jolla Jeesus katsoi kansaa sen heikkouksista ja lankeamisista huolimatta: 'Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan' (Luuk. 12:32). Tässä hengessä Jeesus julistaa. Hengessä hän ylistää iloiten Isää, joka vetää pieniä luokseen: 'Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille' (Luuk. 10:21). Herra todella
mielellään puhuu kansansa kanssa, ja saarnaajan on tehtävä tämä Herran mielihyvä näkyväksi kuulijoilleen."

Franciscus alleviivaa Lutherin tavoin myös Raamatun sananmukaisen merkityksen tärkeyttä pohjana teologiselle ja hengelliselle raamatunluvulle. "Tekstin hengellisen lukemisen on lähdettävä liikkeelle sananmukaisesta merkityksestä. Muuten tekstistä helposti luetaan sitä, mikä meille sopii, mikä vahvistaa omia päätöksiämme ja sopeutuu ajatteluumme. Tämä on lopulta pyhän asian käyttämistä omaksi eduksemme ja tuon sotkun siirtämistä Jumalan kansalle."

2000-luvun taitteen jumalanpalvelusuudistus myös luterilaisessa kirkossamme halusi vahvistaa paitsi liittymistä vanhaan kristilliseen ja luterilaiseen perinteeseen jokaviikkoisesta messusta sunnuntain pääjumalanpalveluksen toisena polttopisteenä myös tukea sanan ja saarnan asemaa messussa toisena polttopisteenä. Sana ja sakramentti kuuluvat armonvälineinä yhteen. Niinpä lisättiin psalminlukua tai psalmilaulua, liitettiin viikottainen Vanhan testamentin teksti kolmanneksi tekstiksi osana hengellistä pyhän teeman kokonaisvaltaista käsittelyä Raamatun valossa ja tuotiin vastauksena sanan puhutteluun - Jumalan sana ihmissanassa - vahvistava seurakunnan vastaus: "Tämä on Jumalan sana" tai "Ylistys sinulle, Kristus", ja tuli mahdolliseksi laulaa halleluja-hymni evankeliumin jälkeen tai myös ennen sitä johdantona, kenties myös evankeliumikynttilät Sanan valoa Kristuksessa ja rukoilevaa sanan kuuntelemista tässä ja nyt havainnollistamassa.

Näyttää kuitenkin siltä, että tämän kaiken sulavassa sisäistämisessä ja siten tosissaan ottamisessa ja sitä kautta uusien mahdollisuuksien ja rikkauden näkemisessä on edelleen tekemistä. Pääroolissa on aina kolmiyhteisen Jumalan pelastava ja rakkaudentekoihin varustava kohtaaminen kansansa kanssa - kiitos Jumalalle ja rakkaudenuhri lähimmäiselle. Silti sydämellään mukana oleminen eli täysimittaine osallistuminen edellyttää itse kultakin kokonaisvaltaista osallistumista niin papin, kanttorin, suntion, messuavustajan kuin kuulijankin näkökulmasta käsin. Rukous toimittajien ja seurakunnan rakentumisen puolesta kannattaa - maailman hätää unohtamatta tai jotta se juuri muistettaisiin paremmin. Monenlaisia tuntoja ja turhautumistakin voi elämän eri tilanteissa nousta pintaan, mutta sitä, jonka puolesta rukoilee, ei enää voi vihata (D. Bonhoeffer). Siksi rukous on keskeinen apuväline ja lahja rauhan ja sovinnon rakentamisessa niin omassa kuin yhteisönkin elämässä, varustautumista oikeamielisiin, toisia kunnioittaviin sanoihin ja tekoihin, ei itseensä käpertymistä vihan vangiksi. Messu kokonaisuutena onkin ytimeltään juuri rukousta, sydämen puhetta Jumalan kanssa.

5 kommenttia

  • Sami Paajanen sanoo:

    Käsittääkseni idän teologiassa liturgiassa ei perinteisesti ole ollut saarnaa. Saarna tai kuten idässä puhutaan opetuspuhe on ollut liturgista erillään, eikä sen yhteydessä. Liturgiassa on korostunut Raamatun tekstit, esirukoukset, rukous huokaukset, ehtoollisen mysteeri.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Blogistilta ihailtava, ja selkokielinen työasia kirjoittamisessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkko Järvinen sanoo:

    Mielestäni tärkeintä olisi, että sananjulistajat menisivät rukoukseen, pyytäen Jumalalta sanaa siihen mitä pitäisi julistaa. Tänä päivänä saarnat ovat korkeintaan 10min–15min kuivia, hengellisesti tyhjiä, joista ei pelastussanomaa juuri ilmene. Syntiä ei uskalleta julistaa synniksi. Pelätään “lampaiden” ahdistuvan jos synnistä aletaan puhua. Synnistä puhuminen ei ole muotia ja siksi pelätään siitä puhuminen. Miehen ja naisen välinen avioliitto on suurimpia ongelmia evlut kirkossa, vaikka Raamattu selvästi ilmaisee, että Jumala siunaa vain miehen ja naisen väliset liitot.

    Lankeaminen: Moraaliset esikuvat alkavat järkkyä kirkossa käyvien ihmisten parissa. Miehen ja vaimon vaihto lisääntyy, ja suuret määrät nuoria elää muitta mutkitta yhdessä menemättä naimisiin. Seksin ja alastomuuden tulva, jonka vallassa tiedotusvälineet ovat, vaivaa hartaimpienkin kristittyjen mieltä ja sielua. Siksi monien rakkaus kylmenee. Se johtaa suruttomuuteen ja epäuskoisuuteen. Se on pääsyynä suureen lankeamiseen. On ainoastaan harvoja, jotka vastustavat tätä saastan tulvaa, ja heitä valistunut yhteiskunta ja sitä myötäilevä kirkko pitävät ajasta jälkeen jääneinä.

    Helpot abortit, pillerit ja jatkuva sukupuolinen luvallisuus vaikuttavat osaltaan siveettömyyden vallankumoukseen, tämä päättyy lopulta saastan kasteeseen, joka on niin laajalle levinnyt, että ihmismieli ei voi ottaa kaikkea vastaan. Aistillisia nautintoja rakastavia on paljon enemmän kuin niitä, jotka rakastavat Jumalaa. Kavahtakaa ja varokaa – tämä on täyttä sotaa Jumalan valittuja vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Minulla on täysi työ omissa paheissani ja niiden viemisessä Vapahtajalleni, joten en ehdi muiden paheita kauhistella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tomi

    Kiitos sinulle blogistasi

    Jälleen kerran täysipainoista sanottavaa sinulla

    Kiitos

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.