Vain pullamössö on turvallista

Jotenkin on jäänyt vaivaamaan muutamissa somekeskusteluissa näkynyt toive keskustella kirkon piirissä ”turvallisesta tilasta käsin”.

Vaatimus turvallisesta tilasta alkoi muutama vuosi sitten levitä nuorten opiskelijoiden parissa esimerkiksi Britanniassa. Perinteisesti brittikouluissa ja -yliopistoissa on harjoiteltu väittelytaitoa puolustamalla jopa itselle vastakkaista näkemystä ja käyttämällä sanan säilää melko vapaasti. Sitten opiskelijat alkoivat kaivata keskusteluympäristöä, jossa ei olisi mitään ketään loukkaavaa. Mutta tämä ei ole ollutkaan niin yksinkertaista kuin oli ajateltu. On vaikea vetää rajaa vihapuheen ja sananvapauden välille. Käytännössä vaatimuksen on huomattu vähentävän mahdollisuuksia keskusteluun. Turvallisuusperiaatetta on myös käytetty ohjaamaan mielipiteitä jonkun ryhmän toivomaan suuntaan. Ei ihme että kampuksilla on jo alkanut vastaliike holhoavassa kuplassa keskustelemiselle.

Vaikka kristinuskoon kuuluu lähimmäisenrakkaus, sen viestistä on aika vaikea tehdä sanallisesti ”turvallista”.  Sen sisältö ei ole niin pullamössöistä, että kaikki nielisivät sen kakistelematta. Aina se on loukannut jotakuta. Viestinviejiä on kautta aikojen vainottu, vangittu, kidutettu ja tapettu. Jos ensimmäiset kristityt olisivat koettaneet julistaa sanomaansa ”turvallisesta tilasta käsin”, kristillisen kirkon historia olisi todennäköisesti jäänyt hyvin lyhyeksi.

Tietenkään kristinuskoon ei kuulu toisten tahallinen loukkaaminen tai syrjintä tai sellaisen käytöksen hyväksyminen. Mutta alusta alkaen kristityt on kutsuttu rohkeuteen eikä turvallisuuden varjeluun. Ei tukahduttamaan keskustelua, vaan vastaamaan, puolustamaan ja haastamaan kuten Jeesus ja apostolit aikoinaan.

Keskustelurohkeuteen kuuluu myös se, että ei pelkää leimautumista. Kristittyjenkin parissa näkyy kiusausta ajatella, että jos antautuu keskustelemaan hyvin eri tavalla ajattelevan kanssa, menettää uskottavuuttaan. Oudointa on se, että usein ne, jotka puhuvat avoimuuden puolesta, sulkevat nopeasti keskusteluyhteyden ulkopuolelle ne, joilla on erilaisia näkemyksiä.

Tällä hetkellä näkyy monella taholla pyrkimystä vaikuttaa lainsäädännöllä siihen, mitä on sopivaa sanoa, niin että ei syyllistytä vihapuheeseen tai toisten ihmisoikeuksien polkemiseen. Rajoittamisella on vain kauaskantoisempiakin seurauksia. Esimerkiksi kun britit ovat hiljattain joutuneet miettimään, mitä islamista saa sanoa, useammalta (maltilliselta) taholta on todettu, että vapaassa yhteiskunnassa pitää olla mahdollisuus pilkata ja kritisoida uskontoa ja että arvostelun tukahduttaminen ei  ole oikea tapa vähentää vihapuhetta. Sama pätee muihinkin kiistanalaisiin aiheisiin.

Islamophobia definition creates a backdoor blasphemy law: it will be used to outlaw all criticism of Islam

 

 

14 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Raamattu on kiistanalainen kirja Kristittyjenkin kesken ja sitä se todella on varsinkin sekulaarien mielestä. Kuten oikein totesit loukkaantumista ei voida välttää, jos vedotaan kirjoituksiin, kuten Luukas on kirjannut Paavalin (Saulus) esiinmarssin tuomaa hämmennystä Juutalaisten, mutta myös Hellenistien (aikalaisen kulttuurin ja filosofian edustajia) keskuudessa.

    ”Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus. Ja pitkän ajan kuluttua juutalaiset pitivät keskenään neuvoa tappaaksensa hänet. Mutta heidän salahankkeensa tuli Sauluksen tietoon. Ja he vartioivat porttejakin yöt päivät, saadakseen hänet tapetuksi. Mutta hänen opetuslapsensa ottivat hänet yöllä, päästivät hänet muurin aukosta ja laskivat alas vasussa. Ja kun hän oli tullut Jerusalemiin, yritti hän liittyä opetuslapsiin; mutta he kaikki pelkäsivät häntä, koska eivät uskoneet, että hän oli opetuslapsi. Mutta Barnabas otti hänet turviinsa ja vei hänet apostolien tykö ja kertoi heille, kuinka Saulus tiellä oli nähnyt Herran, ja että Herra oli puhunut hänelle, ja kuinka hän Damaskossa oli rohkeasti julistanut Jeesuksen nimeä. Ja niin hän kävi heidän keskuudessaan sisälle ja ulos Jerusalemissa ja julisti rohkeasti Herran nimeä. Ja hän puhui ja väitteli hellenistien kanssa; mutta he koettivat tappaa hänet. Apot.t.9: 22-29

    Kristityt herättävät edelleenkin vihaa ja epäluuloja, vaikka julistavat Rauhan sanomaa. tämä onkin varsin hämmentävää isossa kuvassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Riitta, kiitos hyvästä blogista. Sanan- ja uskonnonvapaus on tärkeää. Tänäpänä suurin ryhmä, joka on vihakirjoittelun ja vainon kohteena on kristityt. Voisiko “turvallinen tila” olla yksi hyväksytty tapa vainota kristittyjä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Toive keskustella ”turvallisesta tilasta käsin” on esiintynyt viime aikoina eri yhteyksissä. En oikein käsitä mistä tilasta on kyse. En ole toistaiseksi tuntenut oloani turvattomaksi tavallisessa elämässä missään tilassa, vaikka kiistelyihin eri yhteyksissä olen saattanut joutuakin. Eikös se ole osa elämää, ettei aina ole niin kivaa ja kaikki pelkästään ystävällisiä? Nokitellaanhan mm. tälläkin sivustolla välillä aika railakkaasti.

    Mitään keskusteluahan ei voi käydä, jos on jatkuvasti oltava hyvin varovainen ettei vain vahingossakaan ketään loukkaisi. Ilkeyksiä ei tietty tule ladella eli sitä vihapuhetta viljellä. Minkä nyt sitten vihapuheeksi kukin kokee. Nykyisin vain tuntuu siltä, että eletään jotenkin neuroottista aikaa, jolloin aivan yllättäen joku hermostuu suunnattomasti omasta mielestäni aivan viattomalta tuntuvista asioista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Työskentelin pitkään kansainvälisessä ympäristössä, jossa ja josta käytettiin termiä ’safe place’. Se tarkoitti sitä, että ihmisiä (enimmäkseen nuoria) ei syrjitty ihonvärinsä, uskontonsa eikä seksuaalisen suuntautuneisuutensa vuoksi. Minusta tämä oli ja on upea konteksti etenkin varttuville nuorille.

    Ne, jotka eivät työ- tai opiskeluympäristössään edusta mitään vähemmistöä suhtautuvat vähemmistöjen tarpeisiin Tarjan tavoin. ’Jos ei koske minua, ei voi koskea ketään muutakaan’.

    Riitta: Vihapuheen kieltäminen ei vähennä sananvapautta. Kaiken saa sanoa, mutta kaikkea ei ole syytä sanoa. Raamatussa on paljon ohjeita vihapuheen kitkemiseksi. Luepa esim. tuoreimmasta Kotimaasta Freija Özcanin kolumni.

    Suomen lainsäädäntö ja oikeuslaitos noudattelee EU:n linjauksia (https://www.poliisi.fi/vihapuhe). Teillä Britanniassa on varmaan monestakin syystä jo oma politiikkanne. Oletan kuitenkin, että brexitin myötä Skotlanti ja Pohjois-Irlanti tulevat seuraamaan eurooppalaista käytäntöä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Joidenkin mielestä perkeleen aiheuttama syntiinlankeemuskin pitäisi painaa “villaisella.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • En ymmärrä koko termiä, mutta oma käsitys on sellainen, että vahva kristityn identiteetti anta turvallisuuden.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Kiitos. Voin yhtyä kirjotukseesi. Se oli realistinen ja tarpeellinen puheenvuoro Suomenkin oloihin.

    Vain yksi lause kirjoituksesi lopussa on sellainen johon en voi yhtyä: “… on todettu, että vapaassa yhteiskunnassa pitää olla mahdollisuus pilkata ja kritisoida uskontoa”. Pilkkaamista en hyväksy mitään uskontoa kohtaan. Omaa vakaumustaan voi selkeästi ja rohkeasti puolustaa ilman, että sortuu pilkkaamiseen. Asiallinen kritiikki on luonnollisesti sallittua. Kyllä kritiikistä voi havaita, millloin se menee pilkan puolelle, ja silloin on tehtävä selväksi, että se ei ole hyväksyttävää. Jos joku asiallisesta kritiikistä loukkaantuu, se on sitten hänen ongelmansa. Ja tällaista kyllä varmasti tapahtuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Olen monesti miettinyt, kuinka Johanneksen olisi pitänyt pitää suunsa, jotta ei olisi menettänyt henkeänsä, sillä Herodes oli laittanut Johanneksen vankilaan puheittensa tähden. Lopulta Johannes menetti päänsä, koska oli arvostellut Herodesta ja Filppuksen vaimoa yhteisestä haureudesta. (Matt.14)

    Raamattu on siten ehdoton kirja, että se saa meidät kaikki kiinni vääryydestä, mutta kuinka vihattu onkaan se, joka uskaltaa pitää tuon kirjan ilmoitusta Totuutena? Monet ovat menettäneet henkensä sen tähden.

    Turvallista? Näkökulma kysymys.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Riitta Bonny
    Riitta Bonny

    Ulkosuomalaista näkökulmaa

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit