Valamies

Amerikkalaisessa oikeusjärjestelmässä on käytössä valamiesjärjestelmä. Oikeusjutun osapuolet valitsevat yhdessä puolueettomaksi ajatellun valamiehistön. Jos ennakkoasenne on suuntaan tai toiseen selkeä, toinen voi evätä valamiesehdokkaan. Asioita hoitamaan halutaan sellainen ryhmä, jolla ei ole lukkoonlyötyä asennetta ja näin ollen voidaan olettaa, että ryhmä etsii ja löytää totuuden asiasta.

Näyttää siltä, että valamiehistön valinta on jumalisempi kuin kirkollinen vaali Suomessa. Kirkollisissakin vaaleissa etsitään nimenomaan asenteellista ehdokasta, tosin voi käydä niin, että oikea färi löytyy vasta valinnan jälkeen.

Olen vähän mietiskellyt sitä, että piispojen pitäisi kollegiona olla ne Jumalan valamiehet, jotka päivät päästään etsivät oikeutta ja totuutta, joka tarkoittaa rakastavan Jumalan kasvojen etsimistä. Mitä Hän on tarkoitanut sanassaan ja mikä on Hänen tahtonsa tänään.

Minulle esitettiin aikoinaan kysymys: Onko mahdollista valita kirkkoherra erään tunnetun herätysliikkeen jäsenestä. Tuleeko siitä hankaluuksia. Vastasin suurinpiirtein näin. Siinä on kolme asiaa, jotka vaikuttavat. Ensinnä henkilön perusluonne. Toiseksi se onko sama herätysliike paikkakunnalla enemmistö. vai vähemmistöasemassa. Jos liikkeellä olisi selkeä enemmistö , se saattaisi vaikuttaa niin, että hän palvelisi omiaan jotenkin paremmin suorastaan rakkaudesta, mutta niitä toisia vain velvollisuudentunnosta.

Kaitsenta on varmaankin monimutkaista, kun pitäisi lakaista sisään ja ulospäin yhtä aikaa.

  1. Mieleen tulee eräs vaalipaneeli. Kirkkoherraa valittiin hyvin merlittävään seurakuntaan. Kaksi ehdokasta oli samasta kaupungista ja yksi jostain kauempaa. Kerron vaikutelmani. Ensin nämä kaupunkilaiset kampittivat yjdessä maalaisserkun ja sitten toinen totesi olevansa alatienkulkija. Valituksi tuli hän, joka sanoi, ettei ole mikään linjapappi. Rehellisyys maan perii ainakin joskus?

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.