Valkoista savua Luther-säätiöstä

Katolisen kirkon lisäksi ensi lauantaina myös Luther-säätiö voi ilakoida uuden esipaimenen saamisesta. Onnea ja siukkiksia heille. Uuden hiippakunnan perustaminen on lopullinen viesti kansankirkolle: Luther-säätiön suunnalta ei kuvia kumarrella. Eikä myöskään Suomen ev. lut. kirkon kirkkolakia tahi -järjestystä.

 

Näinkin pitkään tämän luopumuksen kirkon helmoissa viihtynyt rinnakkaisorganisaatio on vihdoinkin lausunut Juhana Pohjolan äänellä Helsingin Sanomille sen, mitä itse olen jo vuosikausia odottanut: "Oman uskonnollisen yhdyskunnan perustaminen ei ole mahdotonta, jos evankelis-luterilainen kirkko jatkaa valitsemallaan yhteiskunnan peilikuvalinjallaan." Nimittäin hyvin pitkään L-säätiössä oltiin vähän niinku sitä mieltä, että naispappeuteen myönteisesti suhtautuvien pitäisi lähteä kirkosta eikä heidän, jotka noudattavat kirkon vuosituhantista patriarkaalista perinnettä. 

 

En ole odottanut Pohjolan puheenvuoroa siksi, että saataisiin vihdoinkin potkittua änkyrät pellolle, vaan siksi, että edes jonkinlaisen yhteistyön järjestämiseksi se on ainoa mahdollisuus. Nyt, kun oma hiippakunta ja oma piispa ottavat paikkansa Suomen siionissa, minusta olisi suoraryhtinen veto sanoutua lopullisesti irti tästä piinallisesta suhteesta äitikirkkoon. Nimittäin tämä on kuin huono parisuhde: molemmat kärsivät, mutta molemmat haluavat jotenkin epätoivoisesti, ehkä tottumuksesta, roikkua toisissaan. 

 

Evankelisluterilaiselle kirkolle on täysi mahdottomuus sekä teologisesti että inhimillisesti ottaen monottaa Luther-säätiöläisiä ulos. Luther-säätiö puolestaan roikkuu kiinni kirkossa jostain syystä, jota voi vain spekuloida. Osa on sitä mieltä, että se johtuu rahasta. Minun ymmärtääkseni säätiö rahoittaa itse itseään eikä kirkko tarjoa heidän jp-yhteisöilleen kokoontumistiloja. En ole ihan varma, kuinka merkittävää kassavirtaa tarkoittaa kirkossa pysytteleminen. No, joku asiasta tietävämpi varmaankin voi kommentoida tähän.

 

Valitettavasti Juhana Pohjola myös jatkaa, että "Nyt ero ei ole ajankohtainen". Miksi ei? Miksi ei juuri nyt, tänä historiallisena hetkenä? Vastaus piilee tässä: "Säätiön seurakuntia on noin kolmellakymmenellä paikkakunnalla ja niissä jäseniä ja vakiokävijöitä Pohjolan mukaan 'muutamia tuhansia'. Heistä valtaosa kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tämä on Pohjolan mukaan tärkein syy sille, ettei juridinen itsenäistyminen ole toistaiseksi ajankohtaista."

 

Vahva veikkaukseni on, että Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöjen jäsenet ovat erittäin vahvasti juurtuneet evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Jopa niin vahvasti, että jos heidän jumalanpalvelusyhteisönsä ottaisi ja perustaisi oman uskonnollisen yhdyskuntansa, olisi huomattava riski, että lauma ei seuraisi paimeniaan. Olisi uhkana, että pikkuhiljaa jumalanpalvelusyhteisöt näivettyisivät, kun jäsenistö kuuluisi kokonaan toiseen kirkkokuntaan. Silloin myöskin voitaisiin alkaa puhua uudelleen rahan merkityksestä. Poleemisella liikkellä on oma viehätysvoimansa ja marttyyrimainen oppositioasema antaa mukavasti polttoainetta. Sitten kun organisoidutaan omaksi yhteisöksi eikä oikein ole enää ketään eikä mitään mitä vastustaa, arjesta voi tulla melko puisevaa. Joutuisi alkaa miettiä miten tehtäisiin yhteistyötä.

58 kommenttia

  • Martti Vaahtoranta sanoo:

    Täällä valitun piispan Risto Soramiehen haastattelu tämänpäiväisessä Aamu-TV:ssä:

    http://areena.yle.fi/tv/1866322

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Jep, Martti, kyllä minunkin käsitykseni mukaan “ajan hengellä” on suuri merkitys siinä, että pappisvirka avattiin naisille. Jos ei naispappeutta voi eksegeettisillä löydöillä puolustaa, niin eipä kyllä nykyisenkaltaista pappisvirkaa ylipäätään voi kirjoituksilla puolustaa. Mikä siis on “raamatullinen virka”? Luultavasti tämä on se kysymys, johon emme tule löytämään sellaista vastausta, jonka molemmat allekirjoittavat. Voi olla, että olen väärässä, mutta ymmärrykseni mukaan sinä ja muut yhteisössäsi ajattelette, että pappisvirka (sanan ja sakramentin virka sellaisena kuin sen ymmärrämme) on jotenkin raamatullisesti perustettu. Niin kuin olisi olemassa jokin “raamatullinen viran konteksti”. Minusta siihen ei ole kirjoitusten pohjalta olemassa mitään yksiselitteistä vastausta. On ollut monenlaisia viritelmiä ja pappisvirka on muotoutunut kirkon traditiossa. Maailmaa ei voi sementoida. Ei myöskään uskoa eikä oppia. Jotta se voi pysyä elävänä, sen on virrattava. Tuulta ei voi vangita laatikkoon. Ynnä muita yhden lauseen näsäviisauksia

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Vaahtoranta sanoo:

    Helena,

    tässä asiassa olemme eri mieltä.

    Kuten se luterilainen tunnustus (johon kaiketi kumpikin olemme sitoutuneet) toteaa, “saarnavirka on Jumalan asettama” (institutus). Tämä on ollut myös kirkkomme virallinen konsensus asiasta keskusteltaessa.

    Uudessa testamentissa on toki nähtävissä myös tietynlainen väreilevä spektri seurakunnan kaitsijan ja opettajan virasta puhuttaessa, mutta ilman muuta tietty annettu struktuuri, joka näkyy jo 12 apostolin valinnassa ja jatkuu läpi Uuden testamentin.

    Käsittääkseni tämän näkemyksen voi torjua vain, jos yhtyy 1800-luvun liberaaliteologiseen ideaan “iloisen-kaoottisesta alkuseurakunnasta” ja sen “jähmettymisestä hierakkiseksi katoliseksi kirkoksi”. Idea ei Raamatun perusteella kuitenkaan näytä vastaavaan todellisuutta – ei ainakaan, jos hyväksymme koko Uuden testamentin Jumalan ilmoituksena, emme vain sitä, minkä oletamme olevan ipsissima verba Iesu tai jotakin muuta sellaista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kaija Karvinen sanoo:

    Kiitos linkistä, Martti. Lähetyshiippakunnan tehtävä on tarjota hengellinen koti heille, jotka ovat menettäneet hengellisen kotinsa kirkossa. Suunnilleen noin Soramies sanoi, muistinvaraisesti puheesta lainattuna. Eipä tuohon ole juuri lisäämistä. Että miksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Martti, saarnavirka voi kyllä olla Jumalan asettama, mutta ei se ole Raamatussa asetettu. Ei, vaikka miten päin Raamattua luet, niin ei ole. Toki sieltä voidaan ammentaa erilaisia tulkintoja.

    En tiedä mihin traditioon yhdyn ajatellessani, että varhaiskristityillä ei ole ollut mitään selkeää struktuuria. Ajattelen, että alussa tarkoitus oli “vain” viedä viestiä eteenpäin: Ei määritellä kuka sitä viestiä saa viedä tai määritellä edes tarkalleen, että mikä se viesti aivan yksityiskohtaisesti on (tyyliin uskontunnustus). Ne ovat asioita, jotka tulivat eteen myöhemmin ja historiallisista syistä. En kuitenkaan pane pahakseni jos minut lokeroidaan liberaaliteologiksi. Kaipa ne näkemykset ovat lähimpänä minua.

    Mitä tarkoittaa ipsissima verba Iesu? En ole systemaatikko ja latinasta tuli koko opiskeluajan ainoa hylsy. Eiku nythän mä hokasin! tarkoittaako se, että “…mikä on Jeesuksen itsensä sanoja”? Jos joo, niin kyllä mä pappisvirkaan liittyvässä asiassa katson ihan koko Uutta testamenttia enkä vain sitä, minkä joku konklaavi on äänestänyt olevan Jeesuksen alkuperäisiä sanoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Vaahtoranta sanoo:

    Helena,

    kuinka selität 12 apostolin valinnan, seuraavat apostolinvalinnat, Paavalin kirjeissä dokumentoidut seurakunnan kaitsijoiden valinnat, ohjeet seurakunnan vanhimmille ja kaitsijoille, “piispan peili”- ihan joitakin faktoja mainitakseni?

    Kaikkialta Uudesta testamentista nousee esille luterilaisuudessa tunnustuksen asemaan nostettu jako kaikille uskoville kuuluvaan yhteiseen pappeuteen ja siihen sisältyvään todistajan tehtävään yhtäältä ja toisaalta seurakunnan annettuun rakenteeseen, johon kuuluvat Pyhän Hengen antamat opettajat, kaitsijat jne. (Taustastani johtuen en ole sillä tavoin “raamatuissa vahva”, että osaisin heitellä tähän etsimättä raamatunkohtia, mutta löydän ne kyllä, jos tarvitaan.)

    Ipsissima verba Iesu on enemmän teologislangia kuin systemaattista teologiaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Se, että seurakunnan kaitsijoiksi ja vanhimmiksi mainitaan nimenomaan miehiä, ei pienimmässäkään määrin merkitse sitä, että pappisvirka ei voisi olla naisille avoin. Se merkitsee sellaista tulkintaa, että koska kaksitoista apostolia olivat miehiä ja episkopukset ja vanhimmat olivat miehiä, niin naiset eivät voi toimia pappisvirassa. Ja näethän itsekin, että tuollaisen päättelyketjun alussa sekä keskellä on ammottava aukko. Alussa siksi, että no… tarvitseeko enempää kuin silmäillä Roomalaiskirjeen alkua ymmärtääkseen, että naiset ovat olleet aikaansa nähden ällistyttävän merkittävissä rooleissa varhaisessa vaiheessa? Luinpa jostakin, että Juniaa jopa pidettiin apostolien joukkoon lukeutuvana (Johannes Khrysostomos), heistä puhutaan palvelijoina, profeettoina ja opettajina. Siis aikana ennen pappisvirkaa, ennen kuin minkäänlainen virkateologia on vakiinnuttanut asemaansa seurakunnissa. Näille naisille te annatte kyllä kaiken maailman tehtäviä kahvinkeittäjästä äidin kautta diakoniin (sen nykyisessä merkityksessä), mutta pääasia on, että itse saatte määritellä sen paikan jumalalliseen auktoriteettiin vedoten. Tämä on asia, mitä en yksinkertaisesti voi hyväksyä ja sen päällä on niin vahva vakaumus, että se ei häviä piiruakaan omallesi.

    Keskellä on aukko siksi, että episkopuksesta ja seurakunnan vanhimmista nykyisenkaltaiseen pappisvirkaan on melkein kahdentuhannen vuoden matka.

    Se on omavalintatehtävä miten tuon asian tahtoo tulkita. Olen melko lailla varma, että vaikka taittaisimme tästä asiasta Raamatun pohjalta peistä maailman tappiin, niin mielipiteet eivät puolin eivätkä toisin tule muuttumaan. Minä olen nähnyt sinun argumenttisi. Sinä olet nähnyt minun argumenttini. Meidän pitää vaan elellä tässä samassa maailmassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Niin ja siis arvasinko oikein tuon Ipsissima verba Iesun?

    Ilmoita asiaton kommentti