Valmis kuolemaan?

Vanhoillislestadiolaisuudessa puhutaan usein siitä, kuinka ihmisen tulisi olla aina valmis kuolemaan. Sillä tavalla valmis, että milloin tahansa "noutajat" saapuvat, ei ole syntiä tunnolla, vaan synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Olen kuullut usein varoiteltavan luottamasta nuoruuteen tai terveyteen kuoleman osalta; kukaan ei voi tietää elonpäiviensä määrää, joskus kuolema voi yllättää pienen lapsenkin. Ainoa, mistä tulee huolehtia on se, että synnit ovat anteeksi eivätkä ne ole silloin kanteeksi ja nimi on Elämänkirjassa ja viimeisenä päivänä saa kuulla Valtaistuimelta sanottavan oman nimensä ja perään toteamuksen: "EI YHTÄÄN SYNTIÄ!" Näin eräs vanha saarnamies hehkutteli usein saarnoissaan aikoinaan: "Ville Pistemaa; ei yhtään syntiä!"

Olen kuullut usein puhuttavan myös taivasikävästä. Niin kauan kuin muistan, oma äitini on puhunut siitä myös. Ei äitini ole koskaan silti vaikuttanut masentuneelta tai kylläksi saaneelta elämäänsä, vaan jotenkin olen aistinut hänen oikeasti ja aidosti näkevän silmissään taivaankodin niin ihanana, että sinne pitäisi päästä hetimiten nauttimaan täydellistä ja iki-ihanaa iloa. Enkä ole koskaan ajatellut asian olevan niin, ettei hän olisi kyennyt nauttimaan maanpäällisestä elostaan täysipainoisesti taivasikävästään huolimatta, päinvastoin; joskus oikein hävetti hänen hyppelynsä kadulla samalla kun hän lauloi: "Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika...!"

Toisaalta hän lauloi lapsuudessani usein itseään urkuharmonilla säestäen "Käy yrttitarhasta polku...se tie vie viiiimein taivaaaseeen, muuttaa tuuskiieen tiiee ol seee..." Sisareni vitsaili joskus, että kuulija ehtii nukahtaa sanojen välissä, kun ne venyivät niin pitkiksi (säestys oli hittaammanpuoleista) :) Mutta onnellinen äitini oli ja varma taivasosuudestaan, huolimatta henkiopeista, joihin hän uskoi kuin pässi sarviinsa :) Tai juuri ehkä sen takia, mene ja tiedä. Ei ole luopunut niistä vieläkään ja tuskin luopuukaan.

Kaikesta kuulemastani johtuen, ei siis ole ihme, että olen aina ajatellut olevan ihan luonnollista ja enempi kuin tavanomaista uskovaiselle ihmiselle hänen potevan taivasikävää ja toivovan omalle osalle noutajien pikaista saapumista. Olenhan itsekin näin usein kokenut ja oikein rukoillut Jumalaa ottamaan minut luokseen taivaankotiin. Vaikka olen ollut ihan terve ja nuori ihminen. En ole nähnyt asiassa mitään hälyttävää tai outoa.

Nyt kuitenkin juttelin erään ystäväni kanssa asiasta ja hän sanoi, ettei ole ihan normaalia nuorelle ja terveelle ihmiselle toivoa omaa kuolemaansa. Hän sanoi sen johtuvan masennuksesta. "Pling" -kuului aivokopastani ja tajusin ystäväni puhuvan totta. Eniten minulla on ollut tuollaisia ajatuksia silloin kun olin kaikkein uupuneimmillani lapsirumban takia. Täytyy myöntää, etten ole vieläkään täysin vapaa noista ajatuksista. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut olevani masennukseen taipuvainen ihminen enkä koe olevani sitä nytkään. Ehkä olen omaksunut äidiltäni tietynlaista asennetta elämään ja ongelmien kuittaamista pöljäilyllä ja huumorilla. Mun kyökkipsykologiani ei riitä selittämään näitä juttuja. Jos olenkin ollut koko elämäni kroonisesti "piilomasentunut" ihminen :) KÄÄK :D

Olen kuullut usein vl-ihmisten sanoneen sairastuttuaan kuolemanvakavasti, että he ovat ihan valmiita "lähtemään" eli jättämään tämän maanpäällisen elämän ja kuolemalla kuolemaan. Näin ihan suhteellisen nuortenkin ihmisten kohdalla. Jotenkin minusta tuntuu, että tällöin täytyy olla kyseessä tilanne, että ihminen on oikeasti niin uupunut, että kuolemauutinen tuntuu helpotukselta. Pääsee vihdoinkin lepoon, kun uupumus, vaivat ja kärsimykset raskautttavat elämää ja estävät nauttimasta siitä täysin rinnoin. Eikä edes osata surra lähiomaisten puolesta esimerkiksi lapsista, jotka menettävät ennenaikaisesti rakkaan vanhempansa. En itsekään osannut näin ajatella kun olin kaikkein väsyneimmilläni. Ajattelin lasteni saavan uuden  ja jaksavamman äidin, jonka he todella ansaitsisivat kun ovat niin ihania. Koin, etten kykene heitä hoitamaan heidän ansaitsemallaan tavalla; hellääkin hellemmällä kädellä ja ikuisella hymynkareella suupielissäni.

Vl-liikkeen saarnat ovat usein sellaisia, että ne maalailevat elämän niin vaikeaksi ja tuskantäyteiseksi, että todellista iloa voi kokea vasta taivaassa. "Elämä on parhaimmillaankin työtä ja tuskaa". Tämä siitäkin huolimatta, että Raamatussa kehotetaan iloitsemaan. Hmm, hämärämpi juttu. Onko se niin, että kun omilla säännöillä ja opetuksella kaikkien elämät on ajettu niin ahtaalle, asialle on pitänyt saada hyvä selitys. "Elämää ei ole luvattukaan helpoksi". "Vasta taivaassa ilo on täydellistä".

Raamatussa puhutaan kuitenkin siitä, kuinka Jumala valmistaa ihmisen kuolemaan. Jätän sen asian pohtimisen teille lukijoille.

Myös siitä voitaisiin tässä asiayhteydessä puhua, pitääkö seurakunnalle jäädä "kallis todistus" siitä, että kuolleen "sielu kelpasi Jumalalle", niin kuin vl-liikkeessä usein kuulee puhuttavan ja tästä sitten pliide raamatunkohtia.

Ai niin ja S24.lla käydään keskustelua erään vl-puhujan lähtötilanteesta kun hänen kuolemansa hetkellä koko sairaalassa kuului tarinan mukaan ihmeellisen ihanaa musiikkia ja lopulta musiikin alkuperä paljastui puhujan huoneesta lähteneeksi, vaikka siellä ei mikään soitin ollutkaan päällä. Tarinan mukaan kuolevalta kysyttiin kuuleeko hän musiikkia ja hän vastasi ettei ainoastaan kuule vaan myös näkee. Linkki ko. keskusteluun:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12199198

Joskus olen kuullut vl-ihmisten sanoneen kuoleman hetkellä "nyt tulee noutajat", "Jumalan rauhaan" tai jotain vastaavaa kuolinhetkellään. Onko muissa "uskonsuunnissa" nähtävissä/kuultavissa samoja ilmiöitä? Vl-kauhutarinoiden mukaan moni "epäuskoinen" huutaa kuolinhetkellään kauhuissaan, onko tällaisista kenelläkään kokemuksia?

 

34 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Hienoa! Vapautta ja iloa!!!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • ismo malinen sanoo:

      Juuri näin Jorma, Vapautta ja Iloa!!! Tiedämmehän, että Lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomalle. (Löytyy 1.Tim.1:3-16)

      Mikä suuri Ilo ja Vapaus. On siunattua, että saamme elää ilman pelkoa ja tehdä hyvää kaikille ihmisille, näin pysyen uskonlain kautta Jeesuksen käskyssä ja Uskossa. Lakihan on laitettu laittomalle, mutta ei vanhurskaalle, eli sille, joka on Kristuksessa pannut kaiken toivonsa Häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman Uskosta. Jumala ei lue enää meidän syntejä, vaan lukee Kristuksen työn meidän vanhurskautemme perusteeksi. Eikö tämä ole varsinainen Ilon ja rauhan ja vapauden lähde?

      Kun olemme Kristuksessa, olemme täyttäneet Hänessä kaiken, mitä laki vaatii. Ylistys olkoon Jumalan!

      “Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: “Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Gal.5:13-14

      Luther jatkaa vielä Kristityn ilosta, rauhasta ja lohdutuksesta:

      “Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa.” Joh.14:27 Tämä on se oikea rauha. Se tyyntää sydämen, ei silloin kun onnettomuutta ei ole, vaan keskellä onnettomuutta, jolloin ulkonaisesti kaikki on rauhatonta.”

      Maailman ja Kristuksen rauhan välillä on ero. Maailman rauha on sitä, että rauhattomuuden aiheuttava paha poistuu. Kristuksen rauha sitävastoin on sitä, että ulkonaisesti on jatkuvaa onnettomuutta, kuten vihollisia, tautia, köyhyyttä, syntiä, kuolemaa ja perkele, sillä nämä ovat aina lähellä saartaen joka taholta. Kuitenkin sisäisesti sydämessä on lohdutus ja rauha. Sydän ei välitä onnettomuudesta, jopa se vain yltyy rohkeammaksi ja iloisemmaksi kuin silloin, kun onnettomuutta ei ole. Siksi sitä sanotaan rauhaksi, joka on ylempi kaikkea ymmärrystä.

      Järki voi käsittää vain maailman rauhan. Se ei voi ymmärtää, että rauha saattaisi olla siellä, missä paha on vielä jäljellä. Se ei tiedä kuinka sydän rauhoitetaan, sillä se luulee, että rauhaa ei voi olla niin kauan kuin paha on olemassa. Tosin Kristus tullessaan jättää jäljelle ulkonaisen kurjuuden, mutta hän vahvistaa ihmisen ja tekee arasta pelottoman ja levottomasta omastatunnosta turvallisen. Sellainen ihminen on iloinen ja hyvässä turvassa siinä, missä koko maailma kauhistuu. M Luther

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kiitos, Ismo Malinen, sinulle! Viestisi kahdella eka rivillä tuot esiin saman asian, jota olen koettanut koko ajan viesteissäni painottaa. Miksi sitä asiaa ei haluta lukea??? En nyt muista tarkemmin, mitä kaikkea pyhän Valborgin elämänkohtaloon liittyi, mutta siunattua marttyyrin muistopäivää toivotan!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Kiitos Jorma ja Ismo. Olen samaa mieltä. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Hänen suojassaan ja kauttaan elämme, kärsimme ja iloitsemme kunnes kuoleman aika koittaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Susanna Manninen sanoo:

    Ei kait kukaan vl-äiti tosissaan kuvittele, että hänen aikaisen poismenonsa jälkeen tulisi jokin n. <30 vuotias lapseton (neitsyt?) "nuori, mutta tarpeeksi kypsä" nainen huolehtimaan hänen jättämästään kahdeksan lapsen pesueestaan, unohtaen omat haaveensa perheestä ja omistautuen miehensä leskivaimon lapsille, kasvattaen heistä rakastavalla ja vahvalla kädellä tulevia kunnon lestadiolaisia?

    Sairasta. Kuka mies ottaisi tällaisen pesueen hoidettavakseen? Ei kukaan. Miksi kukaan nuori nainenkaan ottaisi?

    Kysyit: "Onko muissa "uskonsuunnissa" nähtävissä/kuultavissa samoja ilmiöitä?"

    On. Olen kuullut samasta rauhasta ja taivasilmestyksistä paljon vapaissa suunnissa ja jonkin verran myös luterilaisuudessa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin sitä ilmenevän myös lestadiolaisuudessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit