Valta tuntuu valtavalta

Täällä Joen kaupungissa järjestettiin valtaseminaari. En ollut paikalla kuin sosiaalisen median välityksellä, mutta mielenkiintoista keskustelua – nykykielellä ”pöhinää” – aiheutui sielläkin. Oman värinsä tapahtumaan antoi sekin, että Suomen kirkossa varsin harvinainen kirkkoherran virasta erottaminen tapahtui seminaarin kanssa samaan aikaan samassa hiippakunnassa. Väittäisin ainakin, että aika moni kuunteli ja seurasi Jari Jolkkosen alustusta nimenomaan tämän filtterin läpi. Tuomiokapituli käytti piispan johdolla episkopaalista valtaa tilanteessa, joka ei varmasti ollut kellekään mieleen.

Piispa esitti puheenvuorossaan havainnon, johon monen on varmasti helppo yhtyä: monen valtaa kritisoivan perimmäisenä, kätkettynä tai avoimena motiivina on saada valtaa itselle. Tällainen kriitikko esiintyy Jolkkosen jaottelun mukaan joko väärinymmärrettynä nerona tai sitten uhriutuneena marttyyrinä. Yhteistä näille tyypeille on se, että he pyrkivät valtaa kritisoimalla hankkimaan valtaa itselleen keittiönoven kautta. Kunpa vain saisin muut vakuutettua siitä, että minun valitsemiseni kalifiksi kalifin paikalle tuottaisi suurta onnea ja taivaallista riemun päristystä! Ah sitä auvoa mikä sitten koittaisi! Siinä sitä kelpaisi Mooseksen riisuskella kenkiään ja Pietarin rakennella majojaan.
Tunnistan ja osaan luokitella vaikkapa päättyneen presidentinvaalin ehdokkaita Jolkkosen esittämien jakolinjojen mukaan. Tuollainen jako on aivan liian osuva ollakseen vain yhden miehen yksityispohdinnan tulosta. Silti tässä tökkii yksi asia: en tunnistaudu kumpaankaan joukkoon kuuluvaksi, vaikka tiedän olevani hankala valtakriitikko ja hanurista olevien hallintohimmelien innokas kumoonhönkijä.

Meidän parinkymmenen hengen työyhteisössämme eri tavoin valtaansa käyttävät erityisopettajien yhdysopettaja, apulaisrehtori, rehtori, erityisopetuksen palvelupäällikkö, johtava koulupsykologi, opetussuunnitelmakoordinaattori, hyvinvointijohtaja, toimialajohtaja... noin niin kuin aluksi muutamia mainitakseni. Koulun ruokapalvelutyöntekijät (ent.keittäjät), kiinteistönhuollon henkilöstö, laitoshuoltajat (ent.siivoojat) ovat tietenkin kaikki omien erillisten yksikköjensä hallintohimmelien alaisia. Oppilashuoltohenkilöstöä työllistää Siun Sote…

Kaikkia näitä johtajia tarvitaan toisaalta mikrojohtamaan omaa sektoriansa ja vaatimaan luettavakseen asiakirjoja, joita lukiessa heidän aikansa toimistoissa sujuisi mukavammin, mutta myös tietenkin rauhoittelemaan ja kertomaan, miten he ovat olemassa tukeakseen työntekijöitä ja vahvistaakseen työhön sitouttavia prosesseja. Miten muuten osaisimmekaan tietää, että peruskoulussa tulee siirtyä sukupuolineutraaliudesta sukupuolisensitiivisyyteen, siirtyä KiVa koulu – ohjelmasta PROkouluun ja vaihtaa positiivinen pedagogiikka vahvuuspedagogiikaksi? Ajatella, että lapsiraukat ovat satoja vuosia saaneet kasvaa ilman näiden innovaatioiden ja niiden toteutumista valvomaan palkattujen toimistopedagogien viisautta?

Tässä sarkasmin vuossa voi tietenkin olla jonkun mielestä tuota piispan mainitsemaa marttyyrikruunun asettelua. Ehkä en tunne tai tunnista itseäni ja todellisia valtatarpeitani.
Silloin joskus männä vuosituhannella, kun erityisopettajaksi Hesarilla opiskelin, puhuttiin säännöistä ja vallasta niin, että sitä pitää käyttää mahdollisimman vähän mutta sen vähäisen käytön tulisi sitten olla ehdotonta. Nyt on luisuttu siihen toiseen ääripäähän, valtaa on paljon, mutta sen käyttö on hajallaan kuin huolimattoman halot kellarissa. Mikrojohtamista on suuntaan jos toiseenkin. Pois ovat jääneet ne ajat, jolloin ihmisen ammattitaitoon luotettiin ja todettiin vapaiden käsien antamisella saavutettavan parhaat lopputulokset. Ehkä vapaus sitten on se suuri vankila, josta Pelle Miljoona aikoinaan lauloi.

Tästä ei liene muuta tietä eteenpäin kuin jatkaa mikrojohtamisten pienverkkojen levittäytymistä työelämässä. Eikä meistä joillain ole sitten siinä tilanteessa muuta mahdollisuutta kuin pelastautua syrjäytymällä johonkin korpikuusen kannon alle.

5 kommenttia

  • Tarja Aarnio sanoo:

    Onpa hyvä blogi. Lukiessa välillä kuvainnollisesti itketti ja nauratti. Eläkeläisenä tätä nykyistä työ- ja kouluelämää ynnä yleensä maailman menoa seuratessa välillä ei voi kuin ihmetellä. Miten kaikki on saatu rakennettua jotenkin monimutkaiseksi. Johtavia eksperttejä kaikenlaisine innovaatioineen löytyy pilvin pimein kansalaisia ohjeistamassa milloin mistäkin vaan en ole huomannut, että tämä tohina olisi asioita ylettömästi parantanut :).

    Tämä on loistava:

    “Miten muuten osaisimmekaan tietää, että peruskoulussa tulee siirtyä sukupuolineutraaliudesta sukupuolisensitiivisyyteen, siirtyä KiVa koulu – ohjelmasta PROkouluun ja vaihtaa positiivinen pedagogiikka vahvuuspedagogiikaksi? Ajatella, että lapsiraukat ovat satoja vuosia saaneet kasvaa ilman näiden innovaatioiden ja niiden toteutumista valvomaan palkattujen toimistopedagogien viisautta?”

    Sanopa se! 🙂

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Tarja vei sanat suustani. Tunnistan riimittelyssä jotain synnyinseuduilta peräisin olevaa kotoisaa sanataiturointia.

    Eipä se opettajan työkään tänäpänä helppoa ole. Kuulin juuri jälkikasvulta, että koulussa monet lapset eivät pysy enää mukana, kun he eivät ole niin itseohjautuvia ja oma-aloitteisia kuin uusi opetussuunnitelma edellyttää. Ehkä vahvuuspedagogiikkaan siirtyminen ei onnistu heidän kohdallaan, jotka ovat heikkoja ja positiivisen käytännön ohjauksen tarpeessa?

    Kirkossakin jotkut hamuavat valtaa voidakseen uudelleen ohjelmoida kirkon vuosituhantista oppia.

    Kirjoita Elias useammin iloksemme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Hyvä blogi… Luin juuri artikkelin, jossa asintuntijoiden (koulua ja koulutusta sivuttiin myös) auktoriteetti on hämärtynyt kaikkitietävän somen edessä ja jokainen on nykyisin kaiken tiedon kuningas. ”Somessa” käy helposti vuosikymmeniä asiaan perehtyneen professorin sanomisten mitätöiminen ilman mitään perustelu vaatimuksia. Jokainen mielipide on arvokas ja jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin, eikä kukaan ole oikeassa missään asiassa… Sokeat sokeita taluttaa ja kaikki putoavat lopulta kuoppaan… (tuli vaan mieleen)

    Koulutuksen asiantuntijat ovat myös oman kuplansa vankeja, sillä he ovat juuri luoneet asiantuntijoita kyseenalaistavan ilmapiirin mahdolliseksi. Sama tuntuu olevan vallalla myös politiikasssa ja kohta kaikkialla, jopa kirkossa alkakaa olemaan tilanne, että papat eivät ole enää oman asiansa asintuntioita, jokainen saa uskoa mitä haluaa ja kaikki ovat oikeassa… ”On onnettomuus se, minkä olen nähnyt auringon alla, vallanpitäjästä lähtenyt erehdys: tyhmyys asetetaan arvon korkeuksiin, ja rikkaat saavat istua alhaalla.” Saarn.10:5-6

    Lopulta käy niin, että kaiken suvaitseminen ja muuttuu välinpitämättömyydeksi ja silloin myös musta käy valkoisesta.

    Ilmoita asiaton kommentti