Vanhempani, yhteisöni, kansani "ruusut ja risut"

Kun vanhemmat kasvattavat lastaan, heille on useimmiten tärkeää, mitä arvoja, asioita ja millaisia asenteita he lapsilleen opettavat eri asioissa. Mitä ja millaista ruokaa lapseni on hyvä syödä, millaisiin vaatteisiin puen lapseni, millä leluilla hän saa leikkiä, kenen kanssa hänen on hyvä aikaansa viettää, mitä hänen on hyvä harrastaa, miten hänen tulee suhtautua muihin ihmisiin, siisteys, ulkonäöstä huolehtiminen ja suhtautuminen yhteiskunnallisiin asioihin ja ympäristöön. Uskonnollisilla vanhemmilla kaiken yläpuolella on hengellisten asioiden pitäminen kirkkaimpana johtotähtenä elämässä.

Vanhemmille tulee usein yllätyksenä ja jopa järkytyksenä se tosiasia, etteivät lapset aikuistuttuaan allekirjoitakaan heidän oppejaan sataprosenttisesti. Se lapsi, joka on kokenut liian terveellisen ruokavalion kaikessa tiukkuudessaan liian ahdistavaksi, pistää syömäpuolella ihan ranttaliksi heti kun omilleen pääsee. Lapsi, joka on puettu aina viimeisen päälle vanhempien valitsemalla tyylillä ja laadulla, valitseekin aikuisena itselleen Tarjoustalo-tyylin tai jonkun muun vähemmän arvostetun vaatemalliston.

Katsoin juuri ohjelmaa Etelä-Afrikasta. Siinä eräs haastateltava sanoi, että uusi sukupolvi ei ajattele samalla tavalla vanhan sukupolven kanssa, koska he ovat syntyneet vapauteen ja tämä asia on ollut maan politikoille yllätys, sillä he ovat ajatelleet nuorten tukevan heidän ajatuksiaan. Just tämä asia; omat kokemuksemme, oma elämämme, pistää meidät ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla myös kasvattaessamme uutta sukupolvea.

Joka on kokenut sodan, hänellä on oma kasvatustyylinsä ja sillä joka ei ole kokenut sotaa, puuttuu kasvatuksestaan jotain, mitä edellä mainitulla siinä on mukana. Esimerkiksi varautuminen pahimpaan; koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu ja on hyvä valmistautua pahimman varalle. Hyvä ja huono asia; hyvä on varautuakin, mutta hyvä on myös luottaa myönteisin mielin tulevaisuuteen, sekä haaveilla ja unelmoida, koska elämä käy muutoin melkoisen raskaaksi.

Aikuistunut lapsi katsoo perhealbumia ja arvostelee suupielet alaspäin omia lapsuudenkuviaan: ”metri liikaa kangasta joka vaatteessa”, ”kamalia kampauksia, miksi otsatukka on noin lyhyt?”, ”miksi olen noin pelokkaan ja aran näköinen joka kuvassa?”, ”Marimekkoa; YÄK!”, ”miksi mulla on kalsarit (legginsit) jalassa joulujuhlissa?”. Ja vanhemmat kuuntelevat lapsensa ruotimista sydän kipeänä, he kun ajattelivat aikoinaan tehneensä lapsensa kohdalla juuri niitä oikeita valintoja ja päätöksiä. Muut vanhemmat tekivät vääriä valintoja ja päätöksiä, eivät he, hehän olivat juuri niitä timangeja kasvattajia lapsilleen, jopa muutkin ihmiset tunnustivat asian olevan juuri niin.

Pahinta vanhemmalle on varmastikin kokea lapseltaan uskonnollisen arvomaailman hylkääminen. Sitä pelätään usein jos silloin kun lapsi on vasta alullaan vatsassa: pysyyköhän hän aina elämässään uskomassa? Sitä ei voi tietää, kun niin moni näyttää hylkäävän vanhempiensa uskonnon. Osa ei kuitenkaan hylkää, osa hylkää mielessään, mutta ei kerro siitä läheisilleen ja osa hylkää ihan reilusti sanoillaan ja myös tekemisillään.

Sama tapahtuu myös uskonnollisen yhteisön kanssa. Vanha kaarti yrittää siirtää oppimaansa uskontopakettia uudelle sukupolvelle, mutta sitä ei hyväksytäkään sellaisenaan. Asiat muuttuvat vaivihkaa ja sen huomaa vanha sukupolvikin, jos vain uskaltaa katsoa totuutta silmiin avoimen rohkeasti. Vain avoin keskustelu asioista niiden oikeilla nimillä vapauttaa ja auttaa rakentamaan yhteistä mukavaa tulevaisuutta.

Vanhaa kaartia halutaan kuitenkin suojella. Moni pitää ajatuksensa sisällään ja elämänsä näennäisesti ennallaan, jotta ei pahoittaisi vanhaan kaartiin kuuluvan sydäntä ja mieltä. ”Sitten kun vanhempani ovat mullan alla, uskallan puhua ja elää kuten ajattelen”, saa välillä kuulla seliteltävän omaa kaksoiselämäänsä.

Ajatus siitä, ettei halua pahoittaa vanhemman mieltä ja elää siksi näennäisesti heidän mielensä mukaisesti on toisaalta kaunis ajatus, mutta oikeasti epärehellisyyttä. Itse en toivoisi lasteni pelkäävän minua niin kovin, ettei voi olla ja elää eri arvomaailman mukaisesti edessäni. Vanhemman on hyväksyttävä ja kestettävä lapsensa itsenäistyminen ja mahdollinen eri arvomaailma, eikä välissä ole hyvä olla vaikenemisen ja pelon kulttuuria. Jos vanhempi ei hyväksy eikä kestä lapsensa kasvamista omaksi itsekseen, hän on tuskin tehnyt sitä itsekään, vaan on ja elää jonkun muun sanelemaa elämää. Löydä vanhempi minuutesi ja aikuistu ja anna lapsesikin löytää minuutensa ja aikuistua.

Yhteisö ja kansa: anna jäsentesi oppia historian virheistä ja hyljätä huonot sekä pitää hyvät asiat voimissaan. Uusi sukupolvi ei välttämättä tue yhteisönsä tai maansa päättäjien ajatusmaailmaa ja jotta yhteys sukupolvien välillä säilyy ja toimii, se vaatii avoimuutta ja rehellisyyttä. En jaksa nähdä mitenkään hyvänä sellaista ajatusta, että haudataan ensin vanha sukupolvi ja eletään sitten miten halutaan. Sekin on mahdollista, että jokainen elää avoimen rehellisesti elämäänsä tässä ja nyt, suostumatta pelkäämään ihan ketään.

Totuus ja rehellisyys tuntuu liiankin usein olevan se vaikein tie, mutta loppupeleissä se on kannattavin ja rakentavin. Siitäkin huolimatta, että se tietää usein kipeiden ja tuskallisten solmujen avaamista.

Totuus tekee vapaaksi. Myös vanha kaarti tarvitsee tällaista vapautta. Säästäessäsi heitä, tuletkin pitäneeksi heidät kahleissa. Onko se oikeaa rakkautta? Ei, sillä rakkaudessa ei ole pelkoa.

On hyvä ja ehdottomasti parempi, että kiintymys ja rakkaus pitävät ihmisten välejä yllä ja kanssakäymisen mahdollisena, kuin että sen tekee velvollisuus ja pelko.

Ole siis tulevana Uutena Vuotena 2015 oma itsesi ja käy pelkoa kohti avoimen rohkeasti, suo itsellesi ja läheisillesi vapaus avaamalla solmuja ja kahleita; se kannattaa, vaikka tekeekin alussa kipeää. Mitä tiukempi solmu, sen kipeämpää sen avaaminen tekee.

Minkä solmun taaksesi jätät, sen edestäsi myöhemmin löydät, jos et muuten, niin lapsesi tuo sen eteesi avattavaksesi. Tai sitten ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle, jos niitä ei kukaan suostu näkemään ja avaamaan.

Minun lapselleni Marimekko on parasta ja lastenlapsilleni Tarjoustalo jyrää Marimekon mennen, tullen palatessa. Tämä on vain hyväksyttävä tosiasia. Jokainen ihminen on oman laulunsa arvoinen. Jos haluat lapsesi laulussa olevan hitustakaan omaa sävelmääsi, niin avoimuus ja vapaaehtoisuus ovat avainsanoja yhteiseen melodiaan. Pakko, painostus, väheksyntä, mitätöinti, pelottelu ja hyljeksintä tuovat vain riitasointuja mukaan. Unohda ne, ole vapaa ja anna muillekin vapaus!

13 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Nuorten kanssa puuhatessa olen havainnut miten uskovien kotien lapset usein ovat aivan eri kategoriassa muihin verrattuna. Jotain tavattoman upeaa näissä nuorissa olen saanut nähdä. Usein he ovat omassa nuorten porukassaan hyvin arvostettuja ja selkeitä johtajatyyppejä. Heistä välittyy usein tiettyä turvallisuutta ja itseohjautuvuutta. Papit ovat onnekkaita, jos sattuvat saamaan tälläisiä nuoria riparille isosiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Luottamustehtävät ovat tietty sellaisia, että niihin vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia henkilöiltä, joihin niitä valitaan. Se on ymmärrettävää.

      Mutta tuo ihmisten kategoriointi taustan tai muun asian perusteella, ainakin jos siihen liittyy ihmisenä arvostaminen, on minusta enempi kuin kyseenalaista. Itse kohtaan aivan mahtavia lapsia ja nuoria ihan jatkuvasti eri taustoista ja lähtökohdista riippumatta.

      Ei kategorointia “hyvä nuori – paha nuori” voi mielestäni tehdä sillä perusteella, onko nuori tasapainoinen, vastuullinen ja ongelmaton. Jotkut tarvitsevat enempi aikuisen apua selvitäkseen tasapainoiseksi aikuiseksi, se ei tee heistä silti arvottomia nuoria. Et varmaan tarkoittanutkaan tätä.

      Eli mielestäni ihminen/nuori ei ole parempi ihminen missään kategoriassa ominaisuuksiensa, taitojensa ja taustansa perusteella.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sauli Karhu sanoo:

    “Jos haluat lapsesi laulussa olevan hitustakaan omaa sävelmääsi, niin avoimuus ja vapaaehtoisuus ovat avainsanoja yhteiseen melodiaan. ” …lähes vavisten luin tämän kirjoituksen. Kiitos!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Parasta näissä uskovien kotien lapsissa onkin juuri tuo ominaisuus, etteivät he pidä itseään muita parempana. Ovat aivan onnellisen tietämättömiä siitä, millaisen valtavan lahjan ovat elämäänsä varten saaneet. Tuosta perinnöstä ei tarvitse edes perintöveroa maksaa. Siksi ihmettelen niitä vanhempia, jotka tahtovat pitää lapsensa täysin erossa uskönasioista. Ajatellen, että aikuiseksi kasvettuaan nämä voisivat itse päättää ukoako vai ei.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Täytyy tunnustaa, että ensimmäistä kertaa luin tän sellaisella “hohhoijaa, mitä uutta, mene asiaan” – fiiliksellä, mutta tämän lukukerran jälkeen lähdin koiran kanssa lenkille ja päädyin ajattelemaan tätä teemaa velvollisuudentunteesta ja parhaansa yrittämisestä. Molemmat ovat aika pirullisia aseita ja kertovat usein joko masokismista tai laiskuudesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Ei mitään uutta auringon alla Elias :) Samat hiekkalaatikkoteemat pyörivät jutuissani aina vaan ja sopii miettiä, että miksiköhän….? Siksiköhän, että näen ja kuulen jatkuvasti hiekkalelujen kopseen…? Ihminen ei kauaksi hiekkalaatikolta pääsene.

      Kun katoin Etelä-Afrikasta kertovan ohjelman, jokin lamppu syttyi tai oikeastaan vaan kirkastui aivokopassani. Noinhan se menee vl-liikkeessäkin; vanha kaarti toivoo, luulee ja uskoo uuden sukupolven seuraavan heidän oppejaan, mutta turhaan. Olen ennenkin sanonut, että koska uusi vl-sukupolvi ei ole kokenut hoitokokouksia, he uskaltavat ajatella ilman kahleita, ihan samalla tavalla kuin Etelä-Afrikassakin vapaaksi syntyneet uskaltavat ajatella ja puhua ilman orjakahleita.

      Vl-liikkeen vanha kaarti ei vain halua eikä uskalla katsoa totuutta silmiin. He ajattelevat, etttä kun asioita ei auota ja puhuta halki, poikki ja pinoon, uusi sukupolvi vain seuraavat kiltisti narun nokassa kuuliaisesti. Tämä on valhetta. Osa voi toki seurata, mutta iso osa seuraa vain näennäisesti.

      Solmuja ei uskalleta avata, koska mahdolliset seuraamukset pelottavat. Mitä jos porukka rietaantuu liiankin vapaiksi, kun kahleista luovutaan…? Vapaus pelottaa.

      Siksi vanha kaarti vl-liikkeessä elää edelleenkin illuusiossa, että valtakunnassa on kaikki ennallaan ja ainoa pahis on Vuokko Ilola, joka kritisoi “Jeesuksen laumaa”. Ihmisiä varotellaan menemästä hänen mukaansa :) Täytyy tunnustaa, että välillä mua riepoo tuo pahiksen rooli, kun tiedän tasan tarkkaan sen tosiasian, että liikkeen sisällä on kaltaisiani ja vieläpä oikein ärhäköitä sellaisia, vaikkakin enimmäkseen piilossa.

      Mä vaan niin jaksan toivoa avointa keskusteluilmapiiriä vl-liikkeeseen ja sen takia jauhan näitä asioita täällä. Tiedän tosi monien liikkeen jäsenten lukevan kirjoituksiani, myös vanhan kaartin :) Haluaisin, että muutkin “pahikset” uskaltautuisivat ulos kaapeistaan, jotta en olisi ainoa sellainen. Nimittäin se kuva, että olen ainoa liikettä kritisoiva, ei ole oikea ja todellinen.

      Se ei mua kauheasti lohduta, että hamassa tulevaisuudessa liikkeen todellinen tila ymmärretään ja ettei kaikki ollutkaan minun keksimääni puppua, koska mun ja perheeni täytyy tänä päivänäkin kohdata eri tilanteissa niitä ihmisiä, jotka pitävät minua pahimpana sarvipäänä ikinä. Itse jotenkin kestän keksityt sarvet päässäni, mutta läheisilleni se ei ole helppoa. Välillä tuntuu siltä, että jotkut vl-ihmiset ajattelevat miehelleni olevan suuri onnettomuus olla mieheni ja lapsilleni pahin kärsimys olla lapsiani. Eivät he vaivaudu tulemaan katsomaan eloamme, vaan sillä perusteella, että “vainoan Jeesuksen laumaa”, he ajattelevat, että minun lähelläni täytyy olla ihan kamalaa elää.

      Toivovat ilmeisesti avioeroa meille, sen viestin ainakin puheista saa. Jos vaikka olisin väkivaltainen, mutta kuitenkin vl, perheemme tilannetta ei koettaisi ollenkaan pahaksi liikkeen ihmisten silmissä.

      Jos ihmiset ja ihmisporukat, kykenisivät pelottomaan ja rohkeaan avoimuuteen itsensä ja muiden kanssa, niin sekä Etelä-Afrikassa että vl-liikkeessä asiat olisivat paljon paremmin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Sitten vielä sellainen asia Elias, että ilmeisesti kun et ole kokenut yhteisön tahi perheen asettamia kahleita minuudelle ja elämälle, niin sinun on vaikea ymmärtää aiheesta jatkuvaa puhumista. Itselleni juuri tämän aiheen ympärillä käydyt keskustelut ovat vapauttaneet kahleista, joista on lähes mahdotonta päästä irti. Joskus “otsatukkamuisti” napsauttaa kahleet päälle pelkästään jonkun ihmisen äänestä, äänenpainosta tai ihan mistä vaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      En edes ajatellut asiaa vl-kannalta. Huomasin vain tuon Saulin kommentin, josta tajusin, että hän tajusi kontekstin, toisin kuin minä…

      Sen verran ulkopuolisena tuosta hoitokokousopista, että loogista olisi ajatella joko A) Teimme virheen pitäessämme hoitokokouksia. Kerromme tämän virheen avoimesti emmekä pidä niitä enää. tai B) Hoitokokouksissa ei ollut mitään väärää, ne olivat siunauksellisia rakkauden tekoja. Niinpä jatkamme tällä hyväksi katsotulla linjalla.

      Nyt kuitenkin ulospäin näyttää, että hoitokokousten pito on lopetettu, mutta asiasta ei puhuttu eikä mitään virhettä tunnustettu. Olenko väärässä vai onko tässä joku Kim Vl Il Keä suoraan Pohjois-Koreasta antamassa pr-neuvoja?

      Tuohon perheesi traumatisointiin toteaisin ensinnäkin, että puu tunnetaan hedelmistään, kuten Jeesuskin taisi joskus todeta. Jos heille tuottaisi iloa nähdä perheenne hajallisena ja riitaisena, niin ei ulkopuolinen muuta voi kuin jyrkästi sanoutua irti moisesta “kristillisyydestä”. Tosin ei tuo pars pro toto-ajattelu ole mitenkään tämän jutun yksinoikeus – asioilla on tapana henkilöityä ja susta on ilmeisesti tullut valtakunnan virallinen Mrs.Ex-vl vähän samaan tapaan kuin Neil Hardwick oli joskus valtakunnan virallinen ulkomaalainen ja Raisa Cacciatora maan ainut lastenpsykiatri…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Selvyydeksi vielä, tuo sun jälkimmäinen kommenttisi tuli oman kirjoittamiseni aikana. Ei, en ole kokenut moista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Sen verran toteaisin, että SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen on omalta osaltaan pyytänyt anteeksi 1970-luvun hoitokokouksia. Samalla Juntunen on sanonut haluavansa toimia niin, ettei kukaan vl-liikkeen piirissä enää joutuisi kokemaan samaa.

      Läpi 1970-luvun SRK-vanhoillisuudessa vaikuttivat sellaiset opilliset harhat, (joiden siemen toki oli kylvetty jo aiemmin), jotka mahdollistivat koko vuosikymmenen kestäneet puhdistukset.

      Toisaalta on vähän niinkin, että uskonnolliset yhteistöt ylipäänsä tahtovat olla alttiita toisinajattelijoiden puhdistuksille, nyt esimerkiksi niskalaukausten kohteena rakkaassa vapaamielisessä ja suvaitsevassa evankelilais-luterilaisessa kirkossamme ovat “väärin uskovat” konservatiivit. Ei sekään ole oikein. Hengellisestä väkivallasta siinäkin on tavallaan kyse.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Eräästä työpaikasta ulos savustettu ystäväni sanoi:”nämä uskovaisten paikat on kaikkein pahinpia. Näissä ei noudateta lakia”. Itsekin olen tätä samaa myrkkyä joutunut nielmään. Onneksi silloin oli mahdollisuus lähteä nopeasti paikasta -ja myös paikkakunnalta. Niinpä uskonnollista yhteisöä vastaan taisteleminen on aina hirveän raskasta. Itse en siihen toista kertaa ryhdy. Yhteisö ei kykene kertakaikkiaan laittamaan johtajiensa toimintaa kyseealaiseksi. On sitten kyse mistä uskonnollisesta liikkeestä tahansa. Näissä taisteluissa ei saa aikaan mitään muuta kuin että, repii itsensä hajalle..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Korteniemi sanoo:

    Suurelta osin varmaan useimmat vl-kristityt, kuten muutkin kasvattajat, voivat allekirjoittaa sen, mitä edellä blogissasi kirjoitat näistä sukupolvien suhteiden lainalaisuuksista.

    Mutta asiaan liittyvät myös nämä näkökulmat, joihin Pekka Pesonenkin taisi jo osin viitata:

    – kasvatus on ihmisyhteisöissä sisältänyt jo kymmeniä ja satoja tuhansia vuosia myös kulttuuriperinnön ja maailmankuvan siirtämisen seuraavalle sukupolvelle

    – jos vanhemmat eivät kasvata lapsiaan, joku muu kasvattaa; kaverit, ylikansallinen massaviihde, netti, uususkonnot, poliittiset puolueet ja ideologiat mukaanlukien ns. vapaa-ajatteliat jne.

    – kautta maailmanhistorian on ollut enemmän tai vähemmän ristiriitoja vanhan ja uuden sukupolven välillä liittyen myös maailmankuvaan, arvoihin, ideologioihin ja uskontoihin – ja tätä kaikkea on itseasiassa yhteisöissä tarvittu ja sillä on ollut positiivinen funktionaalinen merkitys ns. pitkässä juoksussa… Ja mitä enemmän maailmankuvan siirtäminen on mennyt aivopesunomaiseksi pakkosyötöksi, sitä varmemmin se on aiheuttanut vastareaktion eli antiteesin, kuten kirjoitatkin.

    Kun olet usein tuohtuneena kommentoinut saamiasi kommentteja ja vaikuttamis- tai peräti painostamisyrityksiä, kai tiedostat, että sitä sinäkin tältä palstalta enemmän tai vähemmän harjoitat. Ja emme kai kukaan voi edellyttää, että keskustelua esim. vl-kristillisyydestä käydään vain minun ehdoillani ja vain minun tarjoamillani teemoilla…

    Vaatimattomuus kaunistaa :) – et Vuokko ainakaan aliarvioi omaa rooliasi, – jos kirjoittaja vaikuttaa olevan kovin itseään täynnä, joku voi tuntea hiukka öglötystä.

    Aika-ajoin – tosin hyvin valikoiden omilla ehdoillasi – olet argumentoinut sanottavaasi Raamatulla. – Jos ja kun kristittyinä nostamme Herramme sanat johtotähdeksemme, niin kaikesta edellämainitusta huolimatta toimintaamme kasvattajina ohjatkoon myös:

    Jeesus sanoi: “Ruoki minun karitsoitani.” (Joh 20:15)

    ”…opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt 28:20)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    En tietty Markku tarkoita, etteikö lapsia tulisi KASVATTAA! Rakkautta ja rajoja sopivassa määrin, se on varmaan ihan ehdoton edellytys hyvinvoipaisuuteen. Nimenomaan pitää opettaa lapselle, mikä on hänelle itselle ja muille hyväksi. Mutta nämä asiat ovat niitä, mitkä sopivat kaikille uskontosuunnille ja ideologeille. Liittyy terveyteen, turvallisuuteen ja hyvään kanssakäymiseen.

    Mutta sitten tuleekin nämä uskonnollisuudet ja ideologiat. Ne eivät voi olla pakotettavissa olevia asioita, vaan vapaaehtoisia. Uskostakin sanotaan toisella suupielellä, että se on lahja ja toisella painostetaan ottamaan se lahja. Melkoisen ristiriitaista, eikä kanna hyvää hedelmää.

    Sanot, että aina on kasvatettu. Niinpä. Mutta millä tavalla? Ja mitkä ovat seuraamukset? Pitää pystyä katsomaan kriittisesti eri kasvatustyyleihin ja -tapoihin. Ei todellakaan voida sanoa historian valossa, että kaikki ois aina mennyt putkeen, niin vanhempien kuin kansakuntienkin osalta, puhumattakaan uskonnollisista yhteisöistä.

    Mutta se oli oikeastaan pointtini kirjoituksessani, että tulisi katsoa armollisesti molempiin suuntiin, niin kasvattajiin/päättäjiin kuin kasvatettaviinkin/kansalaisiin. Jokainen on omalla tavallaan oman historiansa vanki. Minä olen kasvattanut katraani alkupään pelolla, ankaruudella ja ankeudella ja sillä on omat seuraamuksensa ja loppupään olenkin kasvattanut enempi armollisesti ja ilolla ja sekin näkyy seuraamuksissa. Aina olen kuitenkin yrittänyt parhaani sillä ymmärryksellä, mikä minulla on ollut ja on.

    En ymmärrä selityksiäsi mahdollisesta painostamisestani; mun kirjoitusten lukeminen on täysin vapaaehtoista ja keskustelukin vapaata. Säkin saat kirjoittaa mitä haluat :) Tää on vain keskustelua ja mielipiteeni ovat avoimia mahdollisille muutoksille. Ei mulla ole totuutta hyppysissäni, kuhan vain heiluttelen huuliani, mitä mieleen juolahtaa. Jos se öglöttää sua, niin pysy paremmissa piireissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit