Vanhoillislestadiolaisuuden kupla puhkeaa Oulussa

Taivaslaulu_Oulu1

Oulussa Taivaslaululle oli sosiaalinen tilaus. Onneksi esityksestä tuli hyvä.

*

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on hyvä romaani. Dramaturgi Seija Holman siitä tekemä teatterisovitus on myös hyvä, se selkeyttää kaunokirjallisesti kerrottua tarinaa.

Taivaslaulu sai kantaesityksensä elokuun lopussa Tampereen Työväen Teatterissa Heidi Räsäsen ohjaamana. Muutamaa viikkoa myöhemmin Oulun kaupunginteatterissa tuli ensi-iltaan samasta sovituksesta Heta Haanperän ohjaama tulkinta.

Kumpi on parempi esitys rakkaustarinasta vanhoillislestadiolaisessa kuplassa, Tampereen vai Oulun esitys?

Tulkinnat ovat riittävän erilaisia, joten vastaus paremmuusjärjestykseen – oikeastaan pitäisi puhua kiinnostavuusjärjestyksestä – riippuu katsojasta. Kummassakin tulkinnassa on oivalluksensa ja näkökulmansa.

*

Oulun kaupunginteatterin Taivaslaululla on tavallaan kotikenttäetu, sillä romaanin tapahtumat sijoittuvat Oulun seudulle, jossa on vahva vanhoillislestadiolainen vaikutus ja elämäntapa. Oulun Taivaslaulussa henkilöt puhuvat paikallista murretta, mikä tuo näyttämölle ikään kuin autenttisuuden tai dokumentaarisuuden tunnetta.

Lisäksi Taivaslaulu Oulussa on ehkä enemmän ukkosenjohdatin kuin Tampereella. Oulussa katsojilla on suuremmalla todennäköisyydellä omakohtaisia kokemuksia lestadiolaisesta herätysliikkeestä ja sen ihmisistä. Oulussa Taivaslaululla on kollektiivinen tilaus, mikä näkyy liki loppuun myydyissä esityksissä.

Keskustelin väliajalla kahvipöydässä kahden itselleni entuudestaan tuntemattoman katsojan kanssa. He olivat kumpikin työnsä – sosiaali- ja opetustoimi – puolesta joutuneet tekemisiin vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvien ihmisten kanssa. Heille Taivaslaulun kuvaama maailma tuntui sangen tutulta.

Taivaslaulu on sekä kaunis rakkaustarina että kriittinen kuvaus itseensä käpertyneestä, omalakiseen autuuteen uskovasta yhteisöstä, jossa yksilö tuhoutuu, jos hän ei sopeudu.

Taivaslaulussa on ensisijaisesti kysymys suurperheiden äitien jaksamisesta jatkuvien raskauksin nitistäminä. Tai ainakin tämä on joidenkin äitien kokemus, ja näille kokemuksille Taivaslaulussa haetaan oikeutusta.

*

Tampereella Taivaslaulun keskushenkilö Vilja (Eriikka Väliahde) on selvästi vahvempi ja räiskyvämpi persona kuin Oulun Vilja (Merja Pietilä), joka on sisäänpäin kääntyneempi. Tampereen Vilja nauraa, Oulun Vilja hymyilee. Näyttelijät ovat olemukseltaan ja laadultaan myös erilaisia.

Vilja opiskelee kuvataidetta. Oulussa näytelmä alkaa kohtauksella, jossa Aleksi ja Vilja tapaavat ensi kertaa kahden. Kohtauksessa näyttämön taakse heijastuu videokuva, joka on sähköisesti käsitelty niin, että kun Vilja heiluttaa käsiään, kuvaan ilmestyy enkelikuvio.

Oulussa Viljan taide esitetään henkisempänä, pienten liikahdusten taiteena. Tampereella Viljan taide on konkreettista, näyttämöllä on esimerkiksi suuria ja vahvoja kuvia korskuvista hevosista.

Tampereen Vilja on hahmona kiinnostavampi, modernimpi. Oulun Vilja saattaa jopa vastata liian hyvin kliseistä kuvaa kiltistä lestadiolaistytöstä.
Toisaalta voi ajatella, että moderni Vilja katkeaa jatkuvien raskauksien synnyttämään ahdistukseen helpommin kuin osaansa ikään kuin jo valmiiksi sopeutunut Oulun Vilja.

*

Oulun Aleksi (Jyri Ojansivu) sen sijaan on mielenkiintoisempi hahmo kuin Tampereen Aleksi (Tommi Raitolehto), monisyisempi ja psykologisesti perustellummin tehty. Aleksi on ensimmäisen näytöksen päähenkilö. Hänen kauttaan pohjustetaan henkinen maisema, josta nuori, erilainen lestadiolaispoika koulukiusaamisen keskeltä ponnistaa.

Oulun Taivaslaulussa korostuu Tampereen versiota enemmän internetin ja verkkokeskustelujen merkitys. Katosta laskeutuu valoa hohtava tietokone, jota väki kerääntyy katsomaan. On ilmestynyt nimetön blogi, jossa pohditaan kriittisesti vanhoillislestadiolaisen liikkeen käytäntöjä ja vallankäyttöä. Blogi on vahvemmin läsnä myös videoprojisointien kautta, blogin kirjoittajan kasvot täyttävät koko näyttämön.

Oulun esityksen analyysi vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä on asteen verran kriittisempi kuin Tampereen version. Oulussa kuullaan myös Stiven Naatuksen kirjoittama, yleisölle osoitettu saarna.

Oulussa lapset esittävät lapsia, Tampereella myös aikuiset. Romaanin alkupuolella on kohtaus, jossa lapset löytävät pihalta toukkia, karvamatoja. Aleksi tunnistaa ne suruvaipan toukiksi. Tampereen esityksessä on ahdistavia, kasvottomia hahmoja, joita käsiohjelmassa kutsutaan suruvaipoiksi. Ne symboloivat uhkaa, tasapäistävää yhteisöä ja yleistä mielipidettä. Oulussa tällaista näyttämöratkaisua ei ole. Suruvaipan toukat vilahtavat vain yhdessä repliikissä.

Tampereen esitys on runollisempi, Oulun jotenkin suorempi. Kumpikin ohjaus hyödyntää teatterilla kertomisen mahdollisuuksia.

*

Kumpi versio Taivaslaulusta on siis parempi, kumpi kannattaa käydä katsomassa?

Jos on pakko valita, kävisin katomassa Oulun esityksen, mutta jos Tampereen suunta sopii paremmin, niin ei hätää, hyvää on tarjolla sielläkin.

Kumpikin esitys on vahvaa teatteria, jossa katsoja pääsee vanhoillislestadiolaisen elämäntapa- ja selityskuplan sisälle. Oulussa kuplamaista tunnetta rakennetaan esimerkiksi kuvaamalla ovelle ilmestyvät Jehovan todistajat uhkaavina varjohahmoina. Tampereella he ovat harmittomia ovikellonsoittajia, kylläkin väärän uskon tyrkyttäjiä.

Kotimaa 1.10.2015

Kuva sivun alussa: Jussi Tuokkola

Arvio Tampereen Työväen Teatterin Taivaslaulusta 
ilmestyi Kotimaassa 3.9.2015. TTT:n kuva: Kari Sunnari

Taivaslaulu_TRE1

57 kommenttia

  • Ilkka Kanniainen sanoo:

    Olikohan 3-4 vuotta sitten, julkaistiin tutkimus HS:ssa. Sen mukaan 85 % (vuosittain n. 1300:sta) hyväksikäytön tutkintapyynnöistä tulee uusperheistä. Samoin tuomioista, melkein sama prosentti. Mikäli äiti menee yhteen uuden miehen kanssa ja vie mukanaan siihen uusperheeseen tyttöjä, niin riski tulla hyväksikäytetyksi näillä tytöillä nousee viisinkertaiseksi verrattuna “tavalliseen” perheeseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ilkka

      Tässä on tuota arkirealistista tilastoa, mitä olen yrittänyt tuoda keskustelussa puheevuoroissani esille.

      Jonkun liikkeen leimaaminen on tämän tilaston valossa varsin tarkoitushakuista hommaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Uusperheitä ei kukaan taida pitää Jumalan pyhänä perheväkenä. Lestadiolaiset ymmärtävät itsensä sellaiseksi. Siksi näitä rikkomuksia ei voi vertailla pelkän matematiikan keinoin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      “Tässä on tuota arkirealistista tilastoa, mitä olen yrittänyt tuoda keskustelussa puheevuoroissani esille.”

      Et ole osoittanut vielä yhtään tilastoa, et uutta etkä vanhaa, jonka mukaan Helsingissä syyllistyttäisiin – per capita – lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön muuta maata tai uuskonnollisia yhteisöjä useammin.

      Taitaa olla kysymys herra Roton ihan omista MUTU-tilastoista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Koska Kimmo jo useamman kerran on väittänyt tietojani mututiedoiksi niin otetaanpa tähän se artikkeli jota ajattelin vaikken heti tullutkaan mieleeni mistä sen olin ottanut.

      Koska Kimmon väite toistuu niin toistan myös vastausen tähän jo kolmannen kerran, niin että se tulee toistetun kinastelun vastineeksi siellä missä virheellisiä väitteitä esiintyy.

      Tässä on se tutkimus jota ajattelin. Oikea vuosi näyttää olevan 1993.

      https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/152431/Rikollisuustilanne_2008_pieni_ei_liitteit_.pdf?sequence=1

      Sivulla 91 sanotaan

      ” esimerkiksi vuonna 1993 yli puolet tilastoiduista teoista kirjattiin Helsingissä. ”

      y l i

      p u o l e t

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Matias Roto:

      Miksi yrität ehdoin tahdoin vängätä ja vääristellä törkeällä tavalla vieläpä tuota ikivanhaa tilastomainintaa, joka kertoo VAIN ESIMERKIN vuoden 1993 rikosten KIRJAAMISTAVASTA, jolloin se oli erittäin epäyhtenäinen ja siksi myös rikosten OIKEA tilastointi oli vaikkeaa?

      Lainaus mainitsemaltasi sivulta 91:

      “esimerkiksi vuonna 1993 yli puolet tilastoiduista teoista kirjattiin Helsingissä. Näiden rikosten kirjaamiskäytäntö on epäyhtenäinen erityisesti silloin, kun uhri on joutunut toistuvasti hyväksikäytön uhriksi. Toisinaan rikossarja kirjataan yhtenä rikoksena ja toisinaan useana, esimerkiksi jopa 100 rikoksena.”

      Tuo rikosten “kirjaaminen” ei kerro yhtään mitään helsinkiläisten suuremmasta rikollisuudesta muuhun maahan, eikä sen enempää suljettuihin uskonnollisiin yhteisöihin verrattuna. Mistä tiedät esim. onko joku helsinkiläinen pedofiili lestadiolainen tai jotain muuta suljettua yhteisöä edustava?

      Et ole edelleenkään osoittanut yhtään tutkimusta, josta kävisi ilmi, että Helsinki olisi lasten seksuaalisessa hyväksikäytössä muuta maata rikollisempi. Kun vielä otetaan huomioon, että vain murto-osa pedofiliatapauksista tulee ilmi ja että suljetut yhteisöt kuten lestadiolaiset ovat mestareita salaamaan ne ja syyllistämään uhrinsa, on väitteesi naurettava ja käsittämättömän törkeä ja ansaitsee jäädä täysin omaan arvoonsa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Pikkuaho sanoo:

    Edellä käytyyn keskusteluun viitaten haluan kiinnittää huomiota vl-liikkeen käytäntöön, että seksuaaliset “synnit” eivät johda sellaisiin sanktioihin, kuin esim. opilliseksi mielletty myönteinen naispappeuskanta tai avarampi seurakuntakäsitys, jne.

    Suurin “synti” liikkeessä on kuitenkin jonkun “suuren” , vaikutusvaltaisen liikkeen johtajan toiminnan tai opetuksen kyseenalaistaminen! “Lihallisetkin” synnit rakas-veli-verkosto antaa anteeksi! Mutta joka uskaltaa asettua kyseenalaistamaan “suurten johtajien” asemaa liikkeessä, joutuu sanktioiden ja intensiivisen epäkelpoistamisprosessin kohteeksi. Siinä ei keinoja kaihdeta!! Tästä on tuoreitakin esimerkkejä, niin kuin tiedämme.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      En tunne tarkemmin yhteisön sisäisiä prioriteetteja ja vielä vähemmän uskonasioihin liittyviä oppeja, mutta olen taipuvainen olemaan sammaa mieltä kaimamiehen kanssa sen perusteella mitä po. liikkeestä on näilläkin palstoilla kirjoiteltu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Anne Heikkinen sanoo:

    Aila Ruoho on tehnyt myös tutkielman vl-liikkeestä. Hän on tehnyt tutkimuksen myös Jehovan Todistajista. Hänen oma tausta on kuitenkin leastadiolaisuudessa. Luettuani Maijan tarina joka kertoo insestistä ja pedofiiliasta yhteisössä saa hyvin selville meganismeja jotka ylläpitävät näitä asioita. Uhrista tuli syyllinen. Anteeksiannon periaate estää viranomaisille ilmoituksen. Kerran kun asiasta on puhuttu siitä ei saa puhua enään uudestaan. Se joka ottaa asian uudestaan esille on syntinen ja tarvitsee hoitoa. Joten epäilen vahvasti että pedofiiliaa on enemmän kuin tullut julki. Kirjan tapaukset eivät koskaan päässeet viranomaisille asti. Se on mahdotonta anteeksiantamisen periaatteessa.

    Omilla aivoilla ajattelijoita varmasti liikkeessä on, mutta sitä kyllä varmasti moni välttää. Se on liian tuskallinen tie ja voi johtaa yhteisöstä karkoittamiseen. Kaikille asioille ei ole vaihtoehtoista tapaa ajatella ja samalla olla yhteisössä. Ilmeisesti kaikki ei ole tutustunut liikkeeseen, kun eivät ole tietoisia asioista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto, olenko oikeassa että tunnut puolustelevan että kun ihmiset tekevät syntejä, vaikka miten kauheita, niin ei ole eroa onko uskossa vai ei? Siis uudestisyntyminen Jumalan hengestä ei mielestäsi mitenkään muuta ihmistä tältä kannalta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anne Heikkinen sanoo:

    Onko sellaista tutkimusta olemassakaan, missä olisi esitetty missä maakunnassa on eniten esiintynyt pedofiiliaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tilastot todellakin vaihtelevat vuosittain aika paljon.

    StatFin:n sivuilta,

    Vuoden 2006 ja 2007 tammi-maaliskuun vertailu osoittaa tämän vaihtelun suuren muutoksen Helsingissä.

    2006 C Seksuaalirikokset 86 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 44 Raiskaus 17 Muut seksuaalirikokset 25

    2007 C Seksuaalirikokset 180 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 63 Raiskaus 31 Muut seksuaalirikokset 86

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Roto

    Änkyröintisi tuon ikivanhan tilaston tiimoilta ei tässä asiassa anna todellakaan kovin vakuuttavaa kuvaa siitä, mikä po.rikosten määrä on ollut tutkimusvuonna ja missä päin maatamme, puhumattakaan siitä mikä tilanne on tänään.

    Tuo linkittämässäsi tutkimuksessa ollut maininta vuoden 1993 tilastosta oli täysin yksiselitteisen selväsanaisesti esimerkki po. rikoksen KIRJAAMISTAVAN harhaanjohtavuudesta, ei mistään muusta. Etkö ymmärrä lukemaasi?

    Lainaus viittaamasi tutkimuksen 91. sivulta:

    “Rikossarjat voivat vaikuttaa huomattavasti vuosittain tilastoitujen rikosten määrään, esimerkiksi vuonna 1993 yli puolet tilastoiduista teoista kirjattiin Helsingissä. Näiden rikosten KIRJAAMISKÄYTÄNTÖ on EPÄYHTENÄINEN erityisesti silloin, kun uhri on joutunut toistuvasti hyväksikäytön uhriksi. Toisinaan rikossarja kirjataan YHTENÄ RIKOKSENA ja toisinaan USEANA, ESIMERKIKSI JOPA 100 RIKOKSENA.”

    Tuosta tutkimuksesta ei ota Erkkikään selvää, mikä rikosten todellinen määrä on ollut, eikä varsinkaan sitä mikä se on ollut eri puolilla maatamme. Puhumattakaan siitä, mikä se on ollut erilaisten suljettujen ja rikoksia peittelevien, uhreja pelottelevien ja syyllistävien yhteisöjen keskuudessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Seppälä
    Olli Seppälä

    PERMANTOPAIKKA-blogissa käsitellään laajasti kuulttuuriaiheita ja esitetään arvioita yksittäisistä taideluomista, erityisesti teatterista ja kirjallisuudesta.