Vanhoillislestadiolaisuudesta, rakkaudella

Miksi vanhoillislestadiolaiset haluavat kuulua liikkeeseensä? Tämä kysymys lienee ainakin käväissyt monien suomalaisten mielissä viime aikoina. Kysymykseen pyrki, ainakin osittain, vastaamaan myös ateistiksi ja feministiksi ilmoittautunut toimittaja Miina Supinen Image-lehdessä julkaistussa kolumnissaan. Siinä hän määritteli vanhoillislestadiolaisuuden "eristyneeksi ja pelottavan elinvoimaiseksi lahkoksi", jonka naisjäsenet "viettävät elämänsä pysyvän Tukholman syndrooman vallassa". Wikipedian mukaan "Tukholma-syndrooma on arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa".

Allekirjoittaneen on vaikea tunnistaa Supisen kolumnista hengellistä kotiaan. Samoin monista muista viime vuosina julkisuutta saaneista kuvauksista. Minulle se on näyttäytynyt ja näyttäytyy ennen kaikkea tavallisten ihmisten arkisena kristillisyytenä, jonka tärkein sisältö on Jumalan täydellinen anteeksiantamus ja rakkaus. Se on tarjolla jokaiselle joka hetki. Tämä anteeksiantamus puolestaan ohjaa välttämään pahaa ja elämään oikein.

Tätä negatiivisten uutisten alle hukkunutta puolta haluan jatkossa silloin tällöin valottaa täällä. Näin sanoessani en halua millään tavoin kieltää tai vähätellä vaikkapa seksuaalisen hyväksikäytön tai hengellisen väkivallan uhrien kokemuksia. Haluan kuitenkin nostaa rinnalle positiiviset kokemukset, koska ajattelen, että myös niillä on oikeus tulla kuulluiksi.

Näkökulmaani voinee kutsua myös konservatiiviseksi eli säilyttäväksi. Tämä ei tarkoita sitä, että kieltäisin avoimen keskustelun tarpeen. Kannatan sitä lämpimästi. Keskustelu ja uudistaminen sisältävät kuitenkin aina sen riskin, että "lapsi voi mennä pesuveden mukana". Voimme heittää menemään jotain hyvin tärkeää, kun emme tiedosta sen arvoa. Sitten harmittaa. Näin voi käydä erityisesti silloin, jos käsiteltävään asiaan suhtaudutaan ylimielisesti.

Tästä vaarasta olen huolissani. Toivon, että vanhoillislestadiolaisuus säilyy edelleen herätysliikkeenä, joka kehottaa kääntymykseen synnistä ja epäuskosta ja joka julistaa katuville armoa. Näin toivon, koska uskon tällaisen julistuksen tarjoavan yhä kestävimmät vastaukset kuoleman ja syyllisyyden kanssa kipuileville. Myöskään niin sanottuihin "armoneuvoihin" ei kannattaisi suhtautua ylimielisesti, koska minusta nekin oikein ymmärrettyinä todella suojelevat elämää ja auttavat pysymään lähellä Kristusta.

Olen 25-vuotias Helsingissä asuva teologian opiskelija. Ryhtymällä tähän hommaan haluan omalta pieneltä osaltani rohkaista tavallisia vanhoillislestadiolaisia kertomaan avoimesti uskostaan. Meillä on valtavan valoisa, toivorikas ja lohdullinen sanoma vietävänä. Ei siis kätketä kynttilää vakan alle, siitähän Raamattukin varoittaa. Näin toimimalla ehkäisemme todennäköisimmin myös ennakkoluulojen syntymistä.

Kirjoituksiani ei tule missään tapauksessa ymmärtää herätysliikkeen virallisiksi kannanotoiksi. Ne ovat vain vanhoillislestadiolaisen yksilön kertomuksia, kokemuksia ja ajatuksia.

Tähän hommaan ryhtyminen jänskättää melkoisesti, koska tiedän aihepiirin herättävän voimakkaita tunteita. Toivon asiallista ja kiihkotonta keskustelua!

100 kommenttia

  • Heikki Honkala sanoo:

    Joku tuumi, että täällä on tuttua porukkaa. Näin minustakin tuntuu.

    Vaikka sana tai pari välillä livahtaa kärjekkääksi, toivon Joona, että jaksat jatkaa kirjoittamista blogiisi. Vaikka meidän vanhoillislestadiolaisten seurakuntaoppi luo keskuskustelulle hankalan lähtökohdan, tällä keskustelulla on ainakin minulle merkitystä vaikka välillä tunnenkin saaneeni tarpeeksi.

    Vaikka olen monista asioita eri mieltä vaikkapa Alinin Pentin, Niukkasen Pertin ja Tynkkysen Jussin kanssa, aaltopituus välillämme on mielestäni kehittynyt hyvään suuntaan. Olen mielissäni, että te erimielisyyksistämme huolimatta suorastaaan välillä kannattelette minua lämpimillä huomautuksillanne. Samantapaista edistystä olen huomannut muutaman muunkin kanssa. Joidenkin kanssa asia saattaa olla vielä alkumetreillä, mutta mutta aistin kuitenkin pientä liikahdusta.

    Olen kovin mielissäni asiasta ja koen oppineeni. Vaikka meillä on erilaiset käsitykset lammaslauman rajoista, me olemme kaikki kuitenkin aivan samanarvoisia ihmisiä. Jokaisella on oma tarinansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Terttu Keränen sanoo:

    Martti Pentti arvelee aivan oikein: vanhoillislestadiolainen raamattukäsitys ei ole fundamentalistinen, vaan pelastushistoriallinen. Raamattu on Jumalan ilmoitusta, mutta siinä on myös inhimillinen puoli. Raamatun tieteellistä tutkimusta ei torjuta. Evoluutioteoriakin hyväksytään osana nykyistä maailmankuvaa.

    Vanhoillislestadiolaiset osallistuvat yhteiskunnalliseen ja poliittiseen toimintaan vähintään äänestämällä, mutta ei herätysliikkeenä, vaan yksilöinä. Amerikkalainen kristillinen oikeisto tuntuu vieraalta. Muistan SRK:n entisen puheenjohtajan Erkki Reinikaisen pitkästyttävän, mutta tarpeellisen esitelmän luterilaisesta kahden regimentin opista.

    Konservatiiveja olemme kristillisen elämän ja etiikan kysymyksissä. Kun olin lapsi 1950-luvulla, emme olleet kovinkaan erilaisia. Televisiottomuus on herättänyt 60-luvulta lähtien huomiota tavalla, joka nyt huvittaa. Yhdenmukaisuuden paine ja vaatimuskin on tässä maassa suuri.

    Minna Supisen mielipiteitä en viitsi kommentoida. Voin vaikka kiihtyä, sen verran paljon ne aliarvioivat lestadiolaista naista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Tertun kommentti vanhoillislestadiolaisten poliittisesta käyttäytymisestä pitää varmasti paikkansa, ainakin nykyisin.

    Toisin saattoi olla esimerkiksi vuonna 1979, jolloin SMP:n silloinen kansanedustaja J.Juhani Kortesalmi teki aiheesta kaksi eduskuntakysymystä ja kirjelmöi arkkipiispa Juvaa. Kortesalmi oli väitti kuulleensa SRK:n (ilmeisesti työvaliokunnan) taholta ohjeistettavan, että vain Keskustapuoluetta äänestämällä pääsee taivaaseen. Tiedä sitten Kortesalmen väitteen paikkansapitävyydestä, mutta eiköhän vasemmistopuolueet, SMP ja Kristillinen liitto olleet tuolloin epävirallisesti “kiellettyjen” puolueiden listalla.

    Toisaalta painostus/sosiaalinen kontrolli äänestää maalaisliittoa pitäjissä ja kylissä oli, viimeistään Korsimon ajoista, vahvaa täysin siitä riippumatta oliko kyseessä vanhoillislestadiolainen alue vai ei. Eikä SKL:n vieroksuminen ollut vl-liikkeen monopoli, vaan virallinen kirkko arkkipiispa Simojokea myöten kammoksui Kristillistä liittoa, luultavasti SMP:tä myös.

    Ilmari Soisalon-Soininen oli melko radikaali vanhoillislestadiolainen/Elämän Sanalainen eksegeetti ja VT:n professori. Hyväksyi täysin historiallis-kriittisten menetelmien käytön. Samoin hiukan konservatiivisempi Keijo Nissilä. Toisaalta Uuras Saarnivaara pitäytyi tiukasti historiallis-dogmaattisessa metodissa.

    Vanhoillislestadiolaisuus oli 1960- ja 1970-luvuilla aika lailla Kekkosen takana, muun muassa ulkopolitiikan suhteen , punatautia vieroksuttiin, samoin jyrkkää oikeistoa, populismia ja kristillistä puoluetta. Liike on ollut aina poliittisesti maltillinen, samaa ei voi sanoa esim. 1920- ja 1930-luvun herännäisyydestä tai joistakin viidesläisistä porukoista vielä nykyisin.

    Käsitys vanhoillislestadiolaisuudesta jonakin “ääriliikkeenä” on väärä. Kuten Terttu Keränen kirjoitti, jotkin elämäntapanormit eroavat tänäpäiivänä osin muusta yhteiskunnasta. Näin ei ollut vielä 1950-ja1960-luvuilla, etenkään maaseudulla. Ambivalentti suhde modernisaatioon ei ole vl-liikkeen yksinoikeus.

    Oho! Vahingossa ilmoitin oman kommenttini asiattomaksi painamalla oikeassa yläkulmassa olevaa linkkiä. Freudilainen lipsahdus?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Terttu Keränen sanoo:

    Tuskinpa SRK:n johtokunta tai työvaliokunta olisi tehnyt niin Keskustapuoluetta suosivaa päätöstä kuin Kortesalmi väittää. Olisiko yksittäinen möläytys tai huhupuhetta? Tarkistin, että v. 1979 työvaliokunnassa oli mm. kokoomuslainen kunnallispoliitikko Erkki Reinikainen. Uskonnon ja politiikan erillään pitäminen ei ole aina onnistunut, on se myönnetty.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Sanatarkasti Kortesalmi väitti, että SRK oli uhannut ettei SMP:tä saa äänestää, että vain Keskustapuoluetta äänestämällä pääsee taivaaseen.

    Kortesalmi: “- -jopa pidetty yöllisiä istuntoja, joissa vanhoja ihmisiä on kiusattu ja painostettu niin kauan, että nämä ovat lopulta sitten katsoneet parhaaksi luopua toimimisesta SMP:n riveissä ainakaan julkisesti.”

    Kortesalmi teki asiasta kaksi eduskuntakyselyä ja lähetti kirjeen arkkipiispa Juvalle, joka vastasi ettei voi tehdä asialle mitään, koska SRK tunnustaa kirkon esivallan vain ulkoisissa asioisssa.

    Henkilökohtaisesti pidän perättömänä Kortesalmen väitettä siitä, että juuri SRK(=sen työvaliokunta) olisi näin uhannut/päättänyt. Silloin olisi Reinikaiseltakin jäänyt taivaspaikka haaveeksi. Joku paikallinen rauhanyhdistys on sen sijaan voinut niin tehdä. Elettiin 1970-luvun loppua, joka oli monessakin mielessä varsin skitsofreenista aikaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jussi Tynkkynen sanoo:

    Karii-Matti ja Terttu, tulette vielä yllättymään siitä, mitä kaikkea paljastuukaan 1960- ja 1970 -lukujen tapahtumista, kunhan SRK:n arkistot aukeavat. Oli se uskomatoman härskiä toimintaa, jota harrastettiin silloin, koska uskottiin kaiken pysyvaän salassa ja vain liikkeen sisällä. Hyvin ovat pysyneetkin toistaiseksi. Tertulle sanoisin sen, ettei rauhanyhdistyksissä tehty lainkaan itsenäisiä uskonopillisia päätöksiä ilman SRK:n tukea.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Tässä nyt on samaa makua kuin jos joku vanhoillislestadiolainen rivimies sanoo leikillään seurojen jälkeen tupakkapaikalla toiselle, että “tässä olisi hoitokokouksen paikka.” Kohta iltapäivälehdistö ja K24-blogisti kertoo kirkuvin otsikoin, että SRK uhkaa taas hoitokokouksilla;)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Terttu Keränen sanoo:

    En pelkää SRK:n arkistoja. Odotan ihan rauhassa historiantutkimusta. Enemmän pelkään kirjoittaa tänne.

    Olin 1970-luvun lopussa ainakin kolme kertaa seurakuntaillassa, joita on nimitetty hoitokokouksiksi. Käytin jopa puheenvuoron. Sain vastauksia kipeisiin kysymyksiini. En pelännyt enkä kokenut hengellistä väkivaltaa, mutta henkioppi oli ahdistava. Jos joku sanoo, että hoitokokoukset olivat siunauksellisia, se on totta hänen näkökulmastaan. Parantunut ei sano, että on parannettu väärin.

    Myöhemmin kuulin kertomuksia painostuksesta ja kovasta kielenkäytöstä useammalta paikkakunnalta. Aluksi ne tuntuivat uskomattomilta. Muistan nyt kuulleeni Kortesalmen tapauksesta.

    SRK on sanoutunut irti hengellisestä väkivallasta ja kolmesta 1970-luvun harhasta (henkioppi, huoneenhallitusoppi, yksilön omantunnon vähättely). Kaikki eivät omaksuneet näitä harhakäsityksiä.

    Opin jo kotonani, ettei ole itsessään puhdasta seurakuntaa. Lohdullista on, että kaikille katuville on anteeksiantamus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jussi Tynkkynen sanoo:

    Terttu Keränen:

    SRK on sanoutunut irti hengellisestä väkivallasta ja kolmesta 1970-luvun harhasta (henkioppi, huoneenhallitusoppi, yksilön omantunnon vähättely). Kaikki eivät omaksuneet näitä harhakäsityksiä.

    Niin on sanoutunut, mutta vain muodollisesti. Kaikkia näitä käytetään edelleen, samoin kuin hoitokouksiakin. Nämä kaikki kuuluvat erottamattomasti SRK -lestadiolaisuuteen siinä missä höpösynnitkin. Mikäli näistä kaikista luovuttaisiin, sehän tarkoittaisi käytännössä SRK:laisesta seurakuntaopista luopumista ja SRK -lestadiolaisuuden loppumista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jussi Tynkkynen sanoo:

    Kari-Matti Laaksonen:

    Kortesalmi: “- -jopa pidetty yöllisiä istuntoja, joissa vanhoja ihmisiä on kiusattu ja painostettu niin kauan, että nämä ovat lopulta sitten katsoneet parhaaksi luopua toimimisesta SMP:n riveissä ainakaan julkisesti.”

    Olen henkilökohtaisesti ollut jopa paikalla toteamassa tällaisen tapahtuman. Se oli eräs ompeluseurailta naapurissani, jossa naapurin isäntä ja emäntä pakotettiin eroamaan SMP:stä ja pakotettiin maalaisliittolaisiksi taivaspaikan menettämisen uhalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Joona Korteniemi
    Joona Korteniemi

    Helsinkiläinen teologian opiskelija. Lähetä palautetta: joona.m.korteniemi@gmail.com https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/