Vanki nimeltään Ykä

Jussi Miettisen saarnasta viime vuonna Maata Näkyvissä tapahtumassa: Oli vanki nimeltään Ykä. Hän vankilassa avasi umpimähkään Raamatun kohdasta Joh. 3:16. Kirjassa oli painovirhe. Sana "yksikään" oli muuttunut muotoon "ykäkään". Jae kuului siellä: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei ykäkään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Se varmasti puhutteli häntä suuresti!

8 kommenttia

  • Mika Rantanen sanoo:

    Ote pro gradustani

    Concordia lainasi kansanedustaja Päivi Räsäsen Hämeen Sanomissa 12.8.1998 ollutta kirjoitusta Jumalan pilkasta. Jumalan pilkan kieltoa oli yritetty poistaa lainsäädännöstä koko 1900─luvun ajan. Eräänlaisena ihmeenä on pidetty tapahtumaa vuoden 1970 valtiopäivillä. Ratkaisevassa äänestyksessä 19 SKDL:n kansanedustajaa oli erehdyksessä kiellon säilymisen kannalla. Eräs kommunistiedustaja vitsaili jälkeenpäin Jumalan sormen vaikutuksesta. Paavo Lipposen II hallituksen 13.4.1995─15.4.1999 aikana jälleen äänestettiin asiasta. Tuloksena oli niukka jumalanpilkan kiellon säilyminen äänin 74─69. Tällöin monessa puheenvuorossa haluttiin kristillisen kulttuuriperinnön ja kymmenen käskyn perustan säilyvän rikoslaissa. Räsänen kertoi, ettei kirjailija Hannu Salaman (1968) jälkeen ketään oltu tuomittu Jumalan pilkasta, vaikka aihetta olisi ollut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    http://hdl.handle.net/10138/21716 Tästä klikkaamalla pääsee suoraan graduuni.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. Ps. 119:105

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Armo on ensin, sitten usko. Lauri Koskenniemi (1917-2009). Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta. Room. 4:16

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Tällainen pieni aika hauska sanaleikki tuli nyt mieleen: Näin eräässä paikassa mainoksen, että öljyä myy Öljy-Heikki eikä Öljysheikki.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Usko riippuu yksin Jeesuksen ristissä ja lepää lakkaamatta hänessä. Hedelmistään tunnetaan todellinen usko, kun kasvaa rakkaus ja toivo. Silti usko yksin vanhurskauttaa, teot palvelevat lähimmäistäsi ja todistavat, että uskosi on elävä.

    Säe Paul Speratuksen (1484-1551) virrestä “Pelastus on tullut meille”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla. 1. Tess. 5:15. Vaan voita sinä paha hyvällä. Room. 12:21.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Kukaan teistä ei lakia täytä. Joh. 7:19. Sydäntä ja ajatuksia myöten. Jeesus yksin on elämällään ja ristin sovituskuolemallaan täyttänyt ja toteuttanut lain puolestamme. Matt. 5:17. Siihen voimme aina vedota.

    Ilmoita asiaton kommentti