Vapaaehtoisesti rasitteena

Poimin uutisista: ”Kokemukseni mukaan kirkon työntekijät eivät juurikaan reagoi Vapaaehtoisten päivään. Kuitenkin seurakuntien vapaaehtoistyön pitäisi olla samalla viivalla mukana muun vapaaehtoistoiminnan kanssa, sanoo Vapaaehtoinen.fi-sivuston tuottaja Annmari Salmela Kirkkopalveluista. ”

Ehkäpä kokemukseni vapaaehtoisena voisi luoda lisävaloa siihen miksi näin on ja avata keskustelua tärkeästä asiasta.

Istuin kirkossa yhden kesäisen viikon. Odottaen että, joku tahtoisi kirkon esittelyn, tai vain istua hiljaa penkissä hetken. Siinä sitten istuin ja odotin. Olihan se mielenkiintoista tutustua kotikirkkooni lähemmin. Montako penkkiriviä ja mistä valot saa päälle. ym. Mieleeni vain hiipi ajatus siitä, että olisin tuona viikkona voinut tehdä jotakin muutakin, kuin pitää kirkon ovia auki. Kävihän siellä muutamia ja olihan siinä jokunen hyvä kohtaaminenkin.

Se ettei kirkossa innostuta vapaaehtoisten päivästä, johtunee siitä, että kirkossa on ihan omanlaisensa suhtautuminen vapaaehtoisuuteen. Monissa muissa, kuin kirkon vapaaehtoisuuteen perustuvissa toiminnoissa pyritään toiminnan laajentamiseen ja annetaan toimijoille mahdollisuus omaehtoiseen ja luovaan toimintaan. Jolloin vapaaehtoiset ovat toiminnan todellinen rikkaus ja jopa voimavara. Kirkossa on toisin.

Ovien auki pitäminen, kuvaa hyvin kirkon vapaaehtoistyön luonnetta.
Kirkon vapaaehtoistoiminnalle on luonteenomaista se, että se ei tuo toimintaan mitään uutta ulottuvuutta, eikä anna mahdollisuuksia omaehtoiseen toimintaan. Toiminta on tarkoin rajattua eikä luoville ratkaisuille ole tilaa. Vapaaehtoiset eivät tuo toimintaan mitään lisää.

Monissa seurakunnissa vapaaehtoiset Toivottavat tervetulleeksi messuun ja jakavat kirjoja. Keräävät kolehtia, lukevat tekstejä ja hoitavat lisäksi vielä muitakin tehtäviä. Näin vapaaehtoiset pääsevät tekemään itselleen merkityksellisiä tehtäviä, mutta kirkon toiminnan laajentumisen puolesta ne ovat merkityksettömiä.

Osallistumalla tälliseen toimintaan ollaan vain hoitamassa tehtäviä, jotka tulisi hoidettua ilman heitäkin. Jolloin aktiivinen vapaaehtoisten suuri joukko on toiminnassa mukana vain itsensä tähden. Joten en ihmettele sitäkään, ettei kirkon työntekijät ole innostuneet vapaaehtoisten päivästä. Vapaaehtoiset kun eivät tuo toimintaan mitään lisää. Ennemminkin tuovat työntekijöille pelkästään lisätehtäviä ja ovat siksi vain taakkana. Ehkäpä sentään kivoja kontakteja seurakuntalaisiin ja luovat illuusiota menestyvästä toiminnasta.

8 kommenttia

  • Marja Vilkama sanoo:

    Pekka hyvä, varmasti on paljolti juuri näin kun kirjoitat. Mutta itselläni on myös kokemusta siitä, kun olen tuonut esiin hyvän uuden idean, niin siihen on suhtauduttu suopeasti. Vapaaehtoisten pitäisi vaan sitkeästi ja pitkäjännitteisesti ja rohkeasti tuoda esiin hyviä ideoitaan ja viedä niitä itse läpi esim. eri instanssien ja luottamuselimien kautta. Tulevaisuudessa yhteistyötä tarvitaan nykyistä enemmän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos Marja, kun avasit keskustelu. Jotain semmoista 50 vuotta olen toiminut jos jonkinlaisissa vapaaehtoistoiminnoissa. Erityisesti nuorisotyö on ollut lähellä sydäntä. Aina toimiessani olen halunnut kokea tuovani omalla panoksellani jotain lisää seurakunnan toimintaan. Tietysti monessa olen siinä onnistunut. Vasta noin vuosi sitten havahduin siihen, että näin ei ole aina. On paljon vapaaehtoistoimintaa, jota toteutetaan vain siksi, että sitä on. Se ei tuo mitään lisää. Ei uusia ihmisiä, eikä muutakaan. Pyöritetään vain samaa oravanpyörää, jota työntekijät muutoinkin pyörittäisivät.

    Tämä näyttää olevan sokea piste monelle kirkon vapaaehtoiselle ja työntekijälle. Toiminta näyttää ulospäin hyvin aktiiviselle ja tehokkaalle. Vapaaehtoisia voi toiminnassa olla jopa toista sataa. Silti toiminta saattaa pyöriä vain aivan tietyn ja rajatun joukon ilona. Vapaaehtoisuus pysyy sisäpiirin toimintana. Osallistumista tämmöiseen pidetään hyvin merkityksellisenä , joten asian ongelmallisuutta on vaikea huomata. No. Menihän minultakin siihen puoli vuosisataa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Seurakunnissamme, varsinkin siellä etelässä, on vapaaehtoistoiminnan perinne päässyt katkeamaan. Se on tapahtunut yhtä aikaa seurakuntien henkilöstön kasvun kanssa. Ennen monet seurakunnalliset toiminnot olivat kokonaan vapaaehtoisten varassa. Herätysliikkeiden ihmiset rakensivat rukoushuoneet, pitivät seuroja ja käynnistivät lähetystyön. Maalaiskylissä järjestettiin kinkereitä ja maakirkkoja, joihin pappi vain saapui paikalle hoitamaan oman osuutensa. Paljon hyvää on menetetty.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Laajemmissa seurakunnissa vapaaehtoiset voisivat viikonlopulla yhteisessä tilassa huolehtia seurakuntalaisten yhteisen kokoontumisen koollekutsumisen missä laulettaisiin jokunen virsi, kuultaisin kaksi sopivaa maallikkopuhetta ja lopuksi luettaisiin yhdessä Herran Siunaus. Ehtoollisen osallisuushan tästä puuttuisi tärkeimpänä yhteyden asiana vaikkei tila tietenkään pyhitä sakramenttia vaan enemmänkin papin mukanaolo. Tässä voitaisiin palata Paavalin ja Lutherin käsitykseen ehtoollisen asiasta ja sen saatavuudesta.

      Olisiko tällä sitten neuvoston hyväksyntää kun ei tiedettäisi mitä siellä Herran sanana julistettaisiin, vaikka harhaoppia, joten ajatus ei vapaaehtoistoimintakysymyksenä taitaisi olla helppo.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Sitten olisi se mahdollisuus että ehtoollisen asiaa Yhteydessä Kristuksen ruumiiseen papittomissa tilaisuuksissa hoidettaisiin rukouksella mikä johdettaisiin ehtoollisvuorolaulumme ajatuksesta ja kehotuksesta Ylentää sydämemme Jumalan puoleen.

      Näin voitaisiin lainata kirkkomme ensimmäisenä teologina pitämän Piispa Ignatiusèn ajatusta, mielestäni Paavali oli kyllä ensimmäinen, uskon ja rakkauden merkityksestä ja sisällöstä Jumala suhteessa. Näin uskomme tarkoittaisi Herramme lihaa ja rakkautemme Kristuksen verta. Piispainkokouksella ei uskoisi olevan ylivoimaista vaikeutta kirjoittaa rukous asiasta, jolloin ehtoollisen yhteyden asia tulisi hoidetuksi ilman virallista rotokollaa. Enemmänkin kyse asiassa olisi sitten tahdosta.

      Olikohan Ignatiuksen ajatus myös ;`´Olkoot Teidän tekonne Teidän taakkananne, jotta siten saisitte ansaitun palkan,`´

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Oikeaa oppia pidetään kirkossa erittäin tärkeänä. Se tuntuu aika kummalliselta, koska monikaan kirkon jäsen ei tuota oikeaa oppia tunne. Eikä sitä edes Jumalanpalveluksissa opeteta. Miksiköhän oikeasta opista on tullut niin tärkeä? Siitäkin huolimatta ettei ole mitään takeita siitä, opettaako pappi aina oikein.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Jos emme usko Kristuksen vereen se on meidän tuomiomme, Ignatius. Tämäkin on kovasti haastava lausuma.

      Armoa kirkko kyllä lupaa kiitettävästi, opetusta ja tiennäyttöä vähemmän. Onkohan kyse kannustimien puutteesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vapaaehtoisena minulla on tulossa kiinnostava tapahtuma. Minut kutsuttiin naapuriseurakuntaan pitämään saarna. Saarnan valmistaminen on minusta yksi hienoimpia mahdollisuuksia oppia itse uusia asioita. Muutama kuukausi kun tässä on aikaa valmistaa, niin paljon tässä ehtii oppia. Saarnaan ei millään kaikkea sitä saa mahtumaan. Tuntuu kivalle kun näin voin olla pappia jelppimässä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen
    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit