Vapautuksen teologian jälkeinen hitti: julkinen teologia

Osallistuessani kesällä 2012 Sigtunassa kansainväliseen Dietrich Bonhoeffer -konferenssiin kiinnitin huomiota, miten niin eteläamerikkalaiset kuin eteläafrikkalaiset teologit esittivät vapautuksen teologian sanottavan hiipuneen ja väsähtäneen. Nyt uutena inspiraation lähteenä on sen sijaan ”julkinen teologia” (public theology). Sen keskeisiin uranuurtajiin voidaan katsoa kuuluvan Dietrich Bonhoefferin ja hänen ajattelustaan Saksan kontekstissa inspiraatiota etsineen mutta myös kansainvälisesti tunnetun professorin ja emerituspiispan Wolfgang Huberin tai myös esimerkiksi Bonhoefferiltä samoin ammentaneen J. Moltmannin. Eturivin julkisen teologian kehittäjiin kuuluu myös Baijerin luterilaisen kirkon piispa, professori Heinrich Bedford-Strohm, jota myös seuraavaksi Saksan evankelisn kirkon neuvoston pj:ksi veikataan. Hän perusti v. 2008 Bambergin yliopiston yhteyteen Dietrich Bonhoeffer -tutkimuspaikan julkista teologiaa varten. Paikan johtaja on muuten nykyään suomalaistaustainen mutta saksalaissyntyinen uskonnonpedagogiikan professori Henrik Simojoki. Britanniassa puolestaan esimerkiksi Manchesterin, Yorkin ja Chesterin yliopistot ovat ansioituneet tällä saralla. On muodostettu myös globaali julkisen teologian verkosto Etelä-Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa myöten, joka puolestaan tukee Yorkin yliopiston julkaisemaa julkisen teologian aikakauslehteä.

Mitä sitten on ”julkinen teologia”? Se on Bambergin keskuksen esittelyn mukaan teologiaa, joka käsittelee ja pohtii ”yhteiskunnallisesti merkityksellisiä asioita teologisten traditioiden valossa. Se reagoi yhä selvemmäksi tulevaan modernien kansalaisyhteiskuntien ja niiden julkisen todellisuuden orientoitumistarpeeseen.” Tämäntyyppistä toimintaahan lienee myös esimerkiksi kirkkomme EU-työryhmän äskettäin järjestämä keskustelu ”Arvojen Eurooppa” suomalaisille europarlamentaarikoille. Julkisen teologian keskuksessa ovat paitsi sosiaalieettiset kysymykset myös tätä perustavammat kysymykset kuten, mikä rooli uskonnoilla voi olla julkisuudessa. Miten uskontojen edustajat voivat tuoda äänensä kuuluviin pluralistisen yhteiskunnan julkisessa tilassa?

Erityinen julkisen teologian tunnusmerkki on pyrkimys ammentaa teologisten perinteiden lähteiltä käytäessä yleistä poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua. Kyse ei ole ainoastaan protestanttisesta projektista. Niinpä esimerkiksi Bambergin tutkimuskeskuksen työntekijöistä on ortodoksiteologi Daniel Munteanu; lisäksi tietyllä tapaahan esimerkiksi paavit ovat jo pitkään edustaneet tietynlaista julkista teologiaa ottamalla kantaa monenlaisiin yhteiskunnallisiin asioihin olennaisesti juuri katolisesta uskonperinteestä käsin. Aikana, jolloin uskonnot etsivät paikkaansa sekulaareissa yhteiskunnissa on tämäntyyppisellä teologialla tilausta – maapalloistumisen aikakaudella myös muualla kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Julkinen teologia kuuluu erilaisten kontekstuaalisten teologioiden kategoriaan, joita esimerkiksi juuri vapautuksen teologiakin edustaa. Näyttää kuitenkin siltä, että se pyrkii välttämään aiempia virheitä tulkita uskon perinteisiä sisältöjä pinnallisen moderneista lähtökohdista käsin. Tämä tehnee siitä osaltaan myös kiinnostavan eri tahoilla, kun kirkon missionaarisuutta tässä ajassa etsitään uudestaan.

Vielä lainaus Dietrich Bonhoefferin Ethik-teoksesta, jonka Bambergin tutkimuskeskus näyttää ottaneen tietyllä tapaa motokseen:
”Pakomatkalla julkisesta vastakkainasettelusta saavuttaa moni yksityisen hyveellisyyden turvapaikan. Hän ei varasta, ei murhaa, ei riko avioliittoa, hän tekee voimiensa mukaan hyvää. Mutta vapaaehtoisessa kieltäytymisessään julkisuudesta hän tietää tarkasti noudattaa sallittuja rajoja, jotka varjelevat häntä konfliktilta. Niin hänen tulee sulkea silmänsä ja korvansa vääryydeltä ympärillään. Hän pystyy säilyttämään yksityisen koskemattomuutensa vastuullisen toiminnan tahroilta vain itsepetoksen hinnalla. Kaikessa, mitä hän tekee, ei se mitä hän laiminlyö, jätä häntä rauhaan.”

  1. Sami kirjoittaa:” Riitta nyt tarkkana; vaadit ohjeita, Raamatusta ja samalla kumoat ne. Rukoilet kuolleen puolesta ilman Raamatun selvää sanaa ja kiellät esirukouksen samalla perusteella. Mielenkiintoista.”

    En vaadi ohjeita enkä kumoa mitään, vaan yritän sinulle selittää miten ajattelen tästä asiasta Raamatun pohjalta. Juuri sinä näytät minusta käyttävän ohje-kehotus-kielto -metodia. Olen kyllä koko ajan ymmärtänyt mitä ajat takaa ilman että minulle yrität osoittaa kuinka tyhmä olen. Sinusta on olemassa metodi, jolla jokin asia voidaan perustella, jos samalla metodilla jotain toistakin pidetään oikeana. Minun mielestäni tällaisella taktiikalla joudutaan mielettömyyksiin. Siis näin: kun tästä ei ole kieltoa, niin teen näin ja tuonkin toisenkin jutun voin tehdä kun siitä ei ole kieltoa. Siis ikään kuin Raamattu olisi ohjekirja, manuaali.

    Minulle Raamattu on kirja Jumalan rakkaudesta. Keskus on Jeesus Kristus. Löydämme hänet VT:sta ja UT:sta. Jeesus puhuu Jumalan tuntemisesta, hänen (Jeesuksen) tuntemisestaan samoin apostolit. Se on kaikista tärkeintä. Minusta näyttää että sinä Sami etsit jonkinlaista täydellistä oppirakennelmaa, jonka omaksuminen pelastaisi ihmisen. Siis oppi pelastaisi ihmisen!? Oppi on tietysti tärkeä, en nyt halua sitä kiistää. Laki ja evankeliumi sekoittuvat sinulla toisiinsa. Pelastukseen tarvitaan hyvät teot jne. Korostat Jaakobin kirjettä ja tekoja etkä välitä Paavalin julistamasta evankeliumista.

    Tällaisessa ajattelussa yritetään löytää ikään kuin ”kirjaimesta” se pelastus, ilman eläväksi tekevää henkeä. Paavali: ”kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi” (2. Kor. 3:6). Jeesus: ”Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” Joh. 6:63 Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka vainosivat häntä ja halusivat tappaa hänet: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän”. Joh. 5:39-40

    Oppirakennelmat eivät pelasta ketään, vaan Jeesus pelastaa. Raamatusta tulee etsiä ennen kaikkea Jeesusta Kristusta ja evankeliumia hänestä. Teologi ei pelastu teologiallaan, vaan usko ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen pelastaa.

    Jeesus kertoo rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, Luukas 16:10-31. Tästä Jeesuksen kertomuksesta käy ilmi, että maan päällä elävillä ihmisillä ei ole yhteyttä kuolleisiin. Rikas mieshän pyytää ”Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon – sillä minulla on viisi veljeä – todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.” Isä tarkoittaa siis tässä Aabrahamia. Aabraham vastaa näin: ”Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä” ja ”Jos eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi”.

    Voidaan siis päätellä, että tuon puoleisesta eivät edesmenneet ihmiset katsele tänne maan päälle ja pidä meihin yhteyttä. Näin ollen ei meidänkään tule yrittää kohdistaa heihin esirukouspyyntöjä. Nämä ovat Jeesuksen sanoja ja Jeesus Kristus on Jumala ja kyllä varmasti tietää millaista on tuonpuoleisessa elämässä.

    • Riitaa, luterilaisille Raamattu yksin on elämän ja uskon korkein ohje, mittatikku jolla asiat arvioidaan. Se on siis manuaali jolla arvioit, esirukoukset kuolleille pyhille, ja kiellät ne. Samalla voit rukoilla kuolleen puolesta, koska Raamattu ei kiellä sitä, eikä siitä ole ohjeita. Se sijaan pyhiltä esirukouksen pyytämisen se mielestäsi kieltää. Näin siis tulkitse Raamattua. Kun luterilaisen mielestä kummastakaan ei ole kieltoa ja ohjetta, olet valinnut toisen ja toista pidät epäraamatullisena. Minun käsitys ei yllä tälle tasolle.

  2. Syy yksi: Rukouksemme raukeavat tyhjiin, kun ne eivät ole Jumalan tahdon mukaisia.

    Meillä ei ole lupa rukoilla mitä tahansa, mitä itsekkäissä mielissämme syntyy. Meillä ei ole lupa tulla Hänen läsnäoloonsa ja puhua typeryyksiä mielettömyyksiä. Jos Jumala harkitsematta allekirjoittaisi kaikki anomuksemme, Hän joutuisi luopumaan kirkkaudestaan.

    On olemassa rukouksen laki! Se on laki, jonka tarkoituksena on kitkeä pois kerjäävät
    itsekeskeiset rukoukset ja samalla mahdollistaa rehellisille etsijöille luottamuksellinen anominen. Toisin sanoen, me voimme

    • ”Meillä ei ole lupa rukoilla mitä tahansa, mitä itsekkäissä mielissämme syntyy.” Saisimmeko sitten rukoilla yhtään mitään? Miten pääsisimme itsekkyydestämme eroon?

Kirjoittaja

Karttunen Tomi
Karttunen Tomi
Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Seurakuntapappivuosien ja lyhyen yliopistoperiodin jälkeen olen vuoden 2008 joulukuusta toiminut teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa sekä dogmatiikan dosentti Helsingin yliopistossa.