Varo huijareita.

On kaksi tapaa tulla huijatuksi : uskoa sellaista mikä ei ole totta ja toinen, olla uskomatta sellaista mikä on totta. (S. Kierkeagaard). Tuo kielipeli on pyörinyt mielessäni viimepäivinä. Sen pohjalta on jotain kirjoitettava. Harvemmin ajatellaan petetyksi tulemisen vaaraa, silloin, kun on päätetty olla uskomatta jotain, mikä on totta. Silti se on ihan yhtä yleinen, kuin ensimmäinen syy.
Saattohoidossa on vielä aikaa kohdata elämän kovia realiteetteja. Kuoleman lähestyessä moni kova ateisti alkaa miettiä: ”jospa rajan takana onkin elämää.” Kaikki se, mihin aiemmin hän oli perustanut kielteisen kantansa romahtaa, majesteetti kuoleman edessä. Omaa valintaa ei enää koeta ainoa oikeana. Toinenkin mahdollisuus on otettava huomioon. Silloin korjaavaa päätöstä ei voi siirtää kovin pitkälle.
Nuorelle kuolema on kaukainen asia. Hänen on helppo siirtää päätöstään vanhuuteen. Elämä on elettävä ensin. Elämä vain tuo tuolle päätökselle monia esteitä. Vanhuudessa niitä on usein jo aivan liikaa. Esteitä on, kuin tielle sikinsokin myrskyn kaatamia puita. Nuori tulee helposti petetyksi, koska uskoo voivansa hoitaa asian, sitten joskus.
Nuori aikuinen etsii onnea. Harva oivaltaa siinä vaiheessa tasapainoisen elämän tuovan onnellisuuden mukanaan. Elämä on tasapainossa, jos kaikki elämänalueet ovat sulassa sovussa keskenään. Niihin kuuluu myös usko Jumalaan. Päätös olla uskomatta antaa tilaa monelle harmille.
Sitten on kirkossammekin opetusta, että me emme voi tehdä mitään, saadaksemme armon ja anteeksiannon. Niinpä moni jää passiiviseksi ja uskonelämän ulkopuolelle. Saa syyn olla uskomatta. Eikä ota uskolla vastaan Jumalan lahjoja elämäänsä. Ei pääse omistamaan syntien anteeksisaamisen iloa ja rauhaa, eikä elämää Jumalan yhteydessä.
Pelastuaksemme emme voi mitään tehdä, mutta kyllä meidän on pelastus otettava henkilökohtaisesti vastaan. Sydän on avattava Jeesukselle. Tämän yksinkertaisen asian tekeminen on ilmeisesti kaikkein vaikeinta. Päättää vain uskoa. Siitäkin huolimatta että havaitsee oman uskonsa horjuvan.
On monia syitä tulla petetyksi, vain siksi, että on päättänyt olla uskomatta, sellaista mikä on totta. Kuten; Jumala on.

  1. Pekka juu yksimielisiä olette, Ismo Malisen oppi on että usko tulla tupsahtaa kuin manulle illallinen ja sinä taasen toteat blogissa ”kyllä meidän on pelastus otettava henkilökohtaisesti vastaan. Sydän on avattava Jeesukselle. Tämän yksinkertaisen asian tekeminen on ilmeisesti kaikkein vaikeinta.”

    En tiedä kuinka yksimieliseltä tuo nyt ulkopuoliselle näyttää.

  2. Olisihan se kiva julistaa oppia joka olisi järkevä ja ihmismielen mukainen, niin kuin sinun oppisi Ari. Siinä on järkeä, koska sinä itse voit tehdä paljonkin pelastumisesi eteen ja teet sitä jatkuvasti. Onhan se paljon mielekkäänpää, kuin tämä mitä me Ismon ja Paavalin kanssa sinulle julistamme.

    usko ei ole joka miehen. Kaikki eivät tietenkään ota sitä vastaan. oletko sinä yksi niistä? Harmi. No sinä kannat siitä täyden vastuun. Oppi jota sinulle julistamme ei ole ihmismielen mukaista, niin kuin Paavali kirjoittaa. Usko on sydämen avaamista ja lahjan vastaanottamista. Sinä kait haluat pärjätä omillasi, etkä aio ottaa pelastavaa vastaan , koska mielestäsi se ei ole oikein. Se on kuitenkin Jumalan antama tie pelastukseemme. Eikä muuta tietä ole.

  3. Pekka lausahdat minulle seuraavasti:”Olisihan se kiva julistaa oppia joka olisi järkevä ja ihmismielen mukainen, niin kuin sinun oppisi Ari. Siinä on järkeä, koska sinä itse voit tehdä paljonkin pelastumisesi eteen ja teet sitä jatkuvasti.”

    Mitä on ”järetön” usko eli kun täytyy laittaa ”aivot narikkaan” kun sitä edes yrittää tarkastella, luterilaisuus, niin se vaan on kun vähänkään miettii sitä hedelmää mitä se on kantanut, vainot sodat jne… siis kun puhutaan evankeliumin mukaisesta lähimmäisen rakkaudesta, se ei tee kenellekkään pahaa.

  4. Pelastuksesta kun puhutaan, niin siinä ei ole puheena, luterilaisuus, tai mikään muutakaan suuntaa. Siihen riittää pelkkä usko ristiinnaulittuun. Ilman mitään vaatimuksia. Ei edes sillä syntien tunnustamisella voi itseään pelastaa. Eikä uudelleen kastaminenkaan pelastumiseen mitään lisäarvoa tuo. Pelastus on hankittu ristillä, sitä ei ansaita kastealtaassa, eikä ripittäytymisellä.

  5. ”” Moni sanoo uskovansa, että synnit saa anteeksi, eikä siinä ole mitään omaa osuutta. Sitten kaikki jää siihen. Evankeliumin voima ei pääse vapauttamaan, eikä luomaan uutta pyhää elämää. Jatketaan elämää ihan samoin kuin aiemminkin.

    Silloin ei synny myöskään rakkautta Jeesukseen, eikä Hänen omiinsa. Ei intoa viedä sanomaa eteenpäin, eikä kasvua uskossa. Usko jää PELKIKSI sanoiksi ja HYÖDYTTÖMÄKSI tiedoksi. Uusi elämä ja evankeliumin voima puuttuu. Tämä voima oli Martin voimana. Sen varaan hän laittoi kaiken. Sen varassa hän seisoi tai kaatui.

    Oikeasta Luterilaisesta opista ei ole Martti Lutherin opiksi silloin, jos se jää pelkiksi sanoiksi. ””(Pekka Pesonen)

    Tuossa lainaus toisesta blogistasi, onko tuossa ristiriita kommenttiisi?

  6. Ristiriita on näennäinen. Jos puhumme pelastuksesta, niin siinä ei vaikuta se millaista elämämme on.
    Saamme pelastuksen lahjana. lahjan mukana tulee paljon muutakin. Kuten itsekin olen kirjoittanut.
    Tulee halu tutkia sanaa ja kertoa pelastuksesta muille, sekä pyrkiä aina parempaan.

    Olet ihan oikeassa siinä että jos muutosta ei tapahdu, niin ei ole uskoakaan. Usko ei ole vain totena pitämistä. uudestisyntynyt on aivan toisenlainen, kuin aiemmin. Se mikä ennen oli tärkeää, menettää merkityksensä ja aivan uudet asiat tulee tilalle. Uudestisyntynyt elää uutta elämää. Usko vaikuttaa myös rakkauden toisiin uskoviin.

  7. ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Room.8:28

    ”Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.”
    1.Tess.2:13

    ”Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.” Ef.1:11-12

    Minulta loppuisi päivä, jos kaivaisin Raamatusta kaikki ne kohdat, jotka vakuuttavat, Jumalan Armotaloudesta. Siitä joka ei ole ihmisten mielenmukaista. Raamattu on vastaansanomaton. Kun Jumala Pelastaa ihmisen, niin mikä on ihminen väittämään vastaan? Ne, jotka pitävät omia mahdollisuuksiaan vielä voimassa, eivät ole oppineet tuntemaan itseään ja Jumalaa, kuten tuntea tulisi. Rukoillaan, ettei kukaan jäisi vaelluksellaan Jumalan Armosta paitsi.

    ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” Room.8:33

    Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
    Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,
    kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”; ja taas: ”Minä panen uskallukseni häneen”; ja taas: ”Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!”
    Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
    ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
    Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
    Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
    Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
    Hebr.2:10-18

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.