Vastaus Simon Elolle

Hyvä Simon Elo,

kirjoitan vastatakseni Kotimaa24:ssä esittämiisi erikoisiin ja henkilöön käyviin näkemyksiin ja esittääkseni asiaan oman kantani, näin sinulle [Suomen Lähetyseuran hallitukseen] vastaehdokasta etsineen ryhmän priimusmoottorina. Nyt varmaan katsahdat sähköpostin lähettäjän nimeä ja toteat, että olen sinulle tuntematon - kuten olenkin.

Rippikouluja opettaessani käsittelemme paljon 10:tä käskyä ja niiden merkitystä käytännön elämässä. "Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi" on niistä eräs, johon meistä itse kunkin on ajoittain hyvä keskittyä. Kotimaa24:ssä lausumasi mielipiteet Rissasesta ja Sääksistä ovat henkilöön käyviä ja loukkaavia - etenkin, kun ne perustuvat ymmärtääkseni toisen käden tietoon, sillä et tietääkseni itse ollut vuosikokouksessa läsnä. Korjaa toki, jos olen väärässä.

Ensinnäkin tahdon todeta, että [Suomen Lähetysseuran] vuosikokouksessa oli koolla demokraattisesti koolle kutsuttu kokous, jossa kukin kokousedustaja sai pitää puheenvuoron mielensä päällä olevasta asiasta. Monella oli mielen päällä kehitysyhteistyöleikkauksia henkilökohtaisilla kannanotoilla ajavan perussuomalaisen kansanedustajan ehdokkuus. Siitä huolesta syntyi kokousta edeltävällä viikolla jonkinasteinen järjestäytyminen, jossa allekirjoittanut oli yhtenä priimus moottorina. Rissasen kanssa en koskaan ole vaihtanut sanaakaan, kanssani samassa seurakuntaneuvostossa istuvalle Tuula Sääksille esitin asiani itse. Olen pahoillani, etten itse pitänyt kokouksessa puheenvuoroa, vaan asian esitti Tuula ja sitä kannattivat Pertti Keinänen Roihuvuoresta ja Veronica Saarela Malmilta. Sekä Pertin, että Tuulan puheenvuorosta ne osat, jotka ottivat kantaa sinun ehdokkuuteesi, olivat alun perin lähtöisin minun kynästäni.

Vaalitoimikunnan kokousedustajille lähettämässä esittelytekstissä ei kerrottu, että hallitukseen olisi etsitty istuvaa kansanedustajaa, vaan henkilöä, jolla olisi laajat verkostot tähän suuntaan. Jos tämä oli ollut avoimesti tavoitteena, on erikoista, että vaalitoimikunnalle oli ehdotettu vain yhtä kansanedustajaa. Parempi asian esittely olisi saattanut painottaa myös 416 annettua ääntä toisella tavalla. On myös syytä huomata, että pääosin seurakuntien lähettämistä kokousedustajista koostuvaan joukkoon kuuluu todennäköisesti useita Lähetysseuran entisiä työntekijöitä. Meiltä Haagasta paikalla oli kuitenkin Haagan seurakunnan edustajana Tuula Sääksi, joka myös sattuu olemaan entinen Lähetysseuran työntekijä. Kokouksessa hän siis edusti Haagaa, ei Lähetysseuraa ja on mielestäni epäasiallista vierittää hänen niskaansa syyte siitä, että hän olisi tuhonnut Lähetysseuran ja Perussuomalaisten välit - etenkin tilanteessa, jossa sinut esiteltiin kaikissa yhteyksissä nimenomaan vain kansanedustajana, korostetusti erillään puoluetaustastasi.

Mielestäni väitteesi, että "Rissasen ja Sääksin toiminta on heikentänyt Lähetysseuran suhteita merkittävään hallituspuolueeseen" kuulostaa huonon häviäjän ultimatumilta. Kun seuraavaksi toteat, että valtion kehitysapu tulee loppumaan ja että sen vuoksi Lähetysseuralla tulee olla hyvät suhteet valtiovaltaan, olen tippunut lopullisesti kärryiltä. Kotona olen oppinut, että "sitä kuusta kuuntelevi, jonka juurella asuvi". Jos siis valtio ottaa lusikkansa pois kehysopasta, kannattaa Lähetysseuran varmaan ensisijaisesti keskittyä niihin tahoihin, jotka edelleen lusikoillaan jotain seuralle ojentavat.

Summa summarum: olen kommenttiesi sävystä syvästi pahoillani. Koen, että haukuit väärää puuta ja että puheesi on aiheuttanut mielipahaa väärillä ihmisille. Samalla kuitenkin ajattelen, että kansanedustajana myös ymmärrät, että kannatusta saa kampanjoimalla ja kannatuksen laajuus testataan lopulta vaalilla. Jos kannatusta ei ole, demokratian edessä on syytä taipua. Kokouksessa pidetyistä ehdokkuuttasi puoltaneista puheenvuoroista toinen rikkoi puheenvuoroille annettua aikarajaa ja toinen antoi politiikkakäsityksestäsi niin epäimartelevan kuvan, että seuraavaa vaalia varten kannattanee vielä käydä omien kannattajienkin keskuudessa läpi se, millaisin puheenvuoroin toivot ehdokkuuttasi kannatettavan.

Ystävällisin terveisin,

Tytti Matsinen

vuosikokousedustaja

Kirjoittaja

eri kirjoittajia
eri kirjoittajia

YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.