Vastine Tapani Kirsilän,

Keskipohjanmaa -lehdessä olleeseen kirjoitukseen

Tapani Kirsilä:

"Vapaus uskoa

 Viime viikkoina on julkisuudessa jälleen kerran, nostettu äärimmäisen negatiivisella tavalla esiin vanhoillislestadiolaisuus. ”Piikin” kärjessä ovat tällä kertaa olleet perheiden äidit, joidenka elämää on pyritty osoittamaan kauhuskenaarioksi heidän uskonsa ja vakaumuksensa perusteella.

Tällainen yleistykseen pyrkivä leimaaminen on tuonut tuhansille, vanhoillislestadiolaisuuden turvalliseksi ja hengelliseksi kodikseen tunteville äideille ahdistusta.

On unohdettu, että Suomessa on uskonnon- ja vakaumuksenvapauslaki, jossa sanotaan: ”Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.” (Suomen perustuslaki 11§) Ketään ei siis saa, eikä voi pakottaa uskomaan tai kuulumaan johonkin yhteisöön vastoin tahtoaan.

Jos joku omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan kokee, ettei halua enää kuulua tiettyyn yhteisöön, ei ole korrektia ryhtyä arvostelemaan ja lyömään niitä, jotka haluavat elää ja uskoa kyseisellä tavalla. On täysin epäasiallista lähteä leimaamaan lähimmäisten uskonnollista vakaumusta yksittäisten tapausten perusteella ja näin ruokkimaan aikamme kyltymätöntä sensaationälkää.

Miltähän mahtaisi näyttää kirja, joka koottaisiin yhteiskunnastamme niiden äitien elämästä, jotka joutuvat elämään nyrkin, viinapullon ja hellan välissä? Tai tutkimus niitten lasten ja nuorten elämäntarinoista, jotka sysätään kylmästi sivuun uuden parisuhteen takia ja oman itsekkyyden ja nautinnonhalun tieltä?

Perhe on edelleen yhteiskunnan ydin, jonka tukemiseen tulisi päättäjätahojenkin kiinnittää paljon enemmän huomiota. Edelleen on totta myös se, että isän paras lahja omille lapsilleen, on rakastaa heidän äitiään.

Äidit tekevät arvokasta palvelustyötä tälle rakkaalle isiemme maalle synnyttäessään ja kasvattaessaan lapsiaan yhteiskunnan palvelukseen, olipa perhe pieni tai suuri. Työelämäänkin ehtii vielä moni äiti lasten ”lentäessä pesästään”.

Ei tule unohtaa, että kerran tulee myös se päivä, jolloin suurenkin perheen äiti ”seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka ovat pitäneet hänen elämäänsä tyhmänä ja loppuaan häpeänä”. (Viis. 5:1, 4) Tuona päivänä on turvallista todeta: ”Isä tässä minä ja lapset, jotka Sinä minulle annoit.”

Jumala maatamme ja kansaamme siunatkoon.

Tapani Kirsilä

kappalainen

SIEVI"

 

Vastineeni:

 

Hyvä Sievin seurakunnan kappalainen Tapani Kirsilä, olet kokenut Aila Ruohon kanssa kirjoittamani kirjan Usko, toivo ja raskaus ”piikin” kohdistuvan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen äiteihin, joidenka elämää kirja sanojesi mukaan pyrkii osoittamaan kauhuskenaarioksi heidän uskonsa ja vakaumuksen perusteella.

Täytyy sanoa, että olet käsittänyt asian ihan väärin, harmi niin. ”Piikkimme”, jos nyt tätä sanaa haluamme käyttää, on kohdistettu liikkeen painostavaan ja pelottelevaan opetukseen seksuaalisuudesta ja ehkäisystä, jotka ajavat joitakin liikkeen jäseniä sietokyvyn äärirajoille saakka. Jokainen tällainen kärsivä ihminen on ”laulun” arvoinen, eli hänen elämäänsä ja kärsimystään ei ole sopivaa ja oikein ohittaa, huolimatta tapausten oletetusta vähäisestä määrästä. Varsinkin uskonnollisessa yhteisössä, kuvittelisi sairaiden, kärsivien ja köyhien elävän vahvassa turvaverkossa, rakkauden ja huolenpidon kohteena.

Puhut myös Suomen uskonnon- ja vakaumuksenvapaudenlaista ja mielestäsi ketään ei voi pakottaa uskomaan tahi kuulumaan johonkin yhteisöön vastoin tahtoaan. Näinhän asian toivoisi olevan kaikkialla. Olen samaa mieltä. Mutta kun omassa uskonyhteisössäsi on juuri tässä kohtaa iso ongelma. Jos yhteisössänne olisi aina saanut ja saisi edelleenkin vapaasti kuulua liikkeeseen tai olla kuulumatta ja olla liikkeen ihmisten parissa omana itsenään pelkäämättä seuraamuksia sekä lähipiirin ja ystävien hylkäämistä, näitä keskusteluja mediassa ei olisi ollut koskaan tarve edes käydä. Pyydät siis liikkeen ulkopuolisilta sellaista, mitä ette itsekään liikkeessänne kovin usein toteuta.

Suomen laissa on kielletty väkivaltainen käytös, niin fyysinen, henkinen kuin seksuaalinenkin. Uskonnonvapauslaki ei voi olla ristiriidassa väkivaltaa koskevan lain kanssa. Mikään yhteisö tai kultapossukerho ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, jonka seuraamuksena on kärsimystä. Yhteisönne parissa muun muassa juuri tämä uskonnonvapaudenlain rikkominen aiheuttaa kärsimystä.

Sanot myös näin: ”Jos joku omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan kokee, ettei halua enää kuulua tiettyyn yhteisöön, ei ole korrektia ryhtyä arvostelemaan ja lyömään niitä, jotka haluavat elää ja uskoa kyseisellä tavalla. On täysin epäasiallista lähteä leimaamaan lähimmäisten uskonnollista vakaumusta yksittäisten tapausten perusteella ja näin ruokkimaan aikamme kyltymätöntä sensaationälkää.”

Minut ajoi liikkeestä ulos ystävieni liikkeen kurinpidollisen mentaliteetin mukainen saama huono kohtelu. Siinä toiminnassa eri tavalla ajattelevat, eri mielipiteen omaavat tai joskus ihan jopa keksittyjen syiden takia, joutuu liikkeen ”hoitokoneiston” käsittelyyn. Kyseessä on kiusaamisasia, joka on tarkemmin määriteltynä hengellistä väkivaltaa. Siitä ja niistä asioista olen puhunut, kirjoittanut, kritisoinut ja vastustanut, en henkilökohtaisesti kenestäkään ihmisestä tahi ihmisten uskosta ja vakaumuksesta. Ne olkoot edelleenkin koskemattomia asioita minulle. Asiat asioina –periaate ohjatkoon edelleenkin puhumistani ja kirjoittamistani.

Sanoit myös ettei ole korrektia arvostella tietyllä tavalla uskovia ihmisiä. Koskeeko mielipiteesi myös omaa liikettänne? Onko mielestäsi oikein arvostella esimerkiksi ”kirkkouskovaisia” ja heidän uskoaan? Nimittäin olen usein kuullut näin seuroissa tehtävän. Reippaasti yleistetään koko evankelisluterilainen kirkkokansa omavanhurskaiksi tykkänään ja helvetinmatkalaisiksi.

Koetko oikeana Lutherin aikoinaan harjoittaman toiminnan, jossa hän vastusti katolisen kirkon oppeja ja käytäntöjä, jotka raskauttivat isossa määrin ihmisiä? Olisiko hän saanut niin tehdä, naulata teesejä kirkonoviin ja kirjoittaa kirjoittamasta päästyäänkin vääryyksistä?

Minusta on hyvä ihan kaikkialla maailmassa puhua ihan kaikenlaisista asioista ja varsinkin sellaisista, jota aiheuttavat kärsimystä, jotta ihmiset heräisivät vastustamaan vääryyttä. Autuudenasioista kannattaa ihan ehdottomasti puhua. Ei kannata eristäytyä, ja omassa pikkuporukassaan ja tilaisuuksissa harjoittaa uskosta tai oikeammin uskonnosta kumpuavia omanlaisia tapoja, jotka eivät kestä puhumista ja päivänvaloa. Kannattaa luopua sellaisista asioista, joista ulkopuolisten kuullen ei voi oikein hyvin puhua.

Rinnastit kirjaamme sellaisiin kirjoihin, joissa puhuttaisiin niiden äitien elämästä, jotka elävät nyrkin, viinapullon ja hellan välissä sekä niiden lasten ja nuorten elämänkohtaloista, joissa vanhemmat sysäävät lapsensa sivuun uuden parisuhteen takia, että ”miltähän mahtaisi näyttää sellaiset kirjat”. Nämä olisivat mielestäni myös ”laulun” arvoisia elämäntarinoita sekä hyviä ja todella tärkeitä aiheita kirjoille, todellakin! Ei muuta kuin läppärit sauhuamaan, jotka tietävät aiheesta enempikin. Itselläni ei ole kokemuksellista tietoa aiheista, joten aika kova homma olisi kirjoittaa niistä ihan kirja. Tosin mahdotonta se ei liene olisi.

Siitä olen kanssasi satasella samaa mieltä, että perhe on yhteiskunnan ydin ja että päättäjätahojen pitäisi kiinnittää perheiden tukemiseen paljon huomiota. Paljonhan Suomessa huolehditaankin perheistä, mutta varmasti sillä saralla ei koskaan satsata liikaa.

Sanot jotain sellaista, mikä ei minulle oikein aukene: ”isän paras lahja omille lapsilleen, on rakastaa heidän äitiään”. Eikö isän paras lahja lapsille ole rakastaa heitä itseään? Ja onko rakastaminen ylipäätään mikään lahja, mikä annetaan? Minusta ei tuntuisi mukavalta, jos mieheni rakastaisi minua siksi, että se on lahja yhteisille lapsillemme. En liioin itse rakasta miestäni siitä syystä, vaan siksi kun hän on yksinkertaisesti niin ihana ja rakas ihminen minulle.

Jotenkin käsittelet näitä asioita kokoajan äitiä ajatellen. Ihan kuin koko tuossa perhe-elämää koskevassa opetuksessanne ja sen seuraamuksissa olisi kyse vain äideistä. Jos luet kirjamme, huomaat (jos et ole aiemmin huomannut) että asia koskee kaikkia perheenjäseniä, myös isiä ja lapsia sekä liikkeen yksinäisiä. Sieltä löytyy monia riipaisevia kokemuksia ja ajatusmaailmoja myös heiltä.

Mielestäsi lasten synnyttäminen ja kasvattaminen on arvokasta työtä yhteiskunnan hyväksi. En toivoisi kenenkään synnyttävän ja kasvattavan lapsia siitä syystä. Et varmaan tarkoittanutkaan sitä. Kuulostaisi aika tunteettomalta hommalta synnyttää lapsi yhteiskunnan työntekijäksi ja ajatella tehneensä näin hyvän työn yhteiskunnan hyväksi. Kyllä jokainen syntyvä lapsi tarvitsee ennen kaikkea osakseen lämpöä ja rakkautta ihan omana itsenään.

”Työelämään voi tutustua lasten lähdettyä pesästä.” Helpommin sanottu kuin tehty, sanon näin kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ensinnäkin jos odottaisin lasten lähtemistä pesästä, ennen kuin lähtisin työelämään, olisin jo aika lähellä eläkeikää. Ehei Tapani hyvä; heti kun nuorimmaisemme oli kolme vuotta, minun oli pakko mennä töihin, että pärjäsimme taloudellisesti. Olin silloin vielä tosi uupunut vuosikymmeniä kestäneestä lapsirumbasta, nyt on tilanne jo parempi, vaikka mitään ylimääräistä ei tahdo kestää vieläkään, sen verran on uupumusta kehossa edelleenkin.

Loppurepliikkiäsi en ymmärrä ollenkaan: ”Ei tule unohtaa, että kerran tulee myös se päivä, jolloin suurenkin perheen äiti ”seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka ovat pitäneet hänen elämäänsä tyhmänä ja loppuaan häpeänä”. (Viis. 5:1, 4)” Kuka on oikeasti suurperheen äitiä vastaan ja pitää hänen elämäänsä tyhmänä ja loppuaan häpeänä? Jos joku on, niin etsiköön omasta peilistään tyhmyyttä ja hävetköön omissa housuissaan! Mistä kohdasta Raamattua otit lainauksesi? Vai oliko se Apokryfisestä kirjasta?

Tuo viimeisin lainauksesi Raamatusta: ”Isä tässä minä ja lapset, jotka Sinä minulle annoit”, oli Jeesuksen repliikki Jumalalle, eikö niin? Minusta sitä ei voi käyttää perusteluna kaikkien lasten vastaanottamiselle ja ehkäisykielto-opetukselle.

Tietty kirjoituksesi oli oma kannanottosi kirjaamme. Mahdoitko vielä edes lukea sitä? Harmikseni laitoit piikkiimme sellaisia ajatuksia ja tarkoitusperiä, mitkä eivät ole totta. Toivon, ettei yksikään vanhoillislestadiolainen äiti ajattele, että olisimme Ailan kanssa ilmoisina ikuina pyritty osoittamaan heidän elämänsä olevan kauhuskenaariota tai pitäisimme heitä tyhminä ja heidän loppuaan häpeänä. Kirjamme ei tuo esille mitään tuollaista. Olen sitä paitsi itse ison perheeni kanssa muiden suurperheellisten rinnalla ”samassa veneessä”.

Kirjassamme tulee esille se, etten ole koskaan ollut enkä ole suurperhevastustaja. Oikeasti ihannoin suurperheitä, halusinhan itsekin sellaisen. Se ei kuitenkaan onnistu helpolla kaikilta ja on jokaisen tasan oma asia, kuinka ison perheen haluaa itsellensä hankkia, eikä asiassa saa painostaa eikä pelotella, kuten liikkeen opetus ja saarnat tekevät. Jokainen tietää itse parhaiten voimavaransa. Itse en uskalla antaa neuvoja suuntaan jos toiseenkaan näin isoissa asioissa, joissa seuraamukset kantavat vanhemmat ja koko perhe itse.

Kirjan tarkoitus oli ja on tuoda esille niiden vl-ihmisten tarinoita, joidenka elämään liikkeen tiukka seksuaaliopetus ja ehkäisykielto ovat aiheuttaneet ongelmia. Toivomuksemme oli se, että asiasta syntyisi kirjan avulla keskustelua. Toiveemme on toteutunut moninkertaisesti; ikinä emme olisi osanneet odottaa sellaista kohua, minkä kirja sai aikaiseksi. On vähän sellainen olo kuin sadussa, jossa kerrotaan ehtymättömästä taikasanoilla toimivasta puuropadasta; kiehu pata kiehu – seis pata seis! Saatiin pata kiehumaan ja pulppuamaan yli laitojen, mitenkähän sen saisi seisahtumaan…?

 

80 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    En ala hermostua, Kimmo. Olen vain puuttunut rasistisiin kysymyksiisi ja asenteeseesi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Ojala: “Olen vain puuttunut rasistisiin kysymyksiisi ja asenteeseesi.”

      Nyt sinulla Jorma ovat käsitteet menneet pahasti sekaisin. Rasismilla ei ole minun mielipiteitteni kanssa mitään tekemistä. Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten sekä henkisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää.

      Eihän tässä keskustelussa ole ollut rotusyrjinnästä tai ihmisten eriarvoistamisesta minun taholtani lainkaan kysymys. Minähän olen todennut vain sen tosiasian, josta itsekin olet hyvin tietoinen, että VL-ihmisten elämää ja tiedonsaantia rajoitetaan kieltämällä kulttuurimuotojen vapaa valinta ihmisten oman, vapaan tahdon ja mielenkiinnonkohteitten mukaan. Eriarvoista kohtelua harjoittaa Saara-äiti, joka asettaa lestadiolaisyhteisön jäsenet eriarvoiseen asemaan muihin Suomen kansalaisiin nähden eväämällä heiltä mahdollisuuden vapaaseen valintaan siitä mitä haluavat harrastaa. Jos säännöistä poiketaan, odottavat hoitokokoukset ja ellei sekään auta niin ollaan matkalla helvettiin. Perin on outoa holhoamista ja kyttäämistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit