Vastine Tapani Kirsilän,

Keskipohjanmaa -lehdessä olleeseen kirjoitukseen

Tapani Kirsilä:

"Vapaus uskoa

 Viime viikkoina on julkisuudessa jälleen kerran, nostettu äärimmäisen negatiivisella tavalla esiin vanhoillislestadiolaisuus. ”Piikin” kärjessä ovat tällä kertaa olleet perheiden äidit, joidenka elämää on pyritty osoittamaan kauhuskenaarioksi heidän uskonsa ja vakaumuksensa perusteella.

Tällainen yleistykseen pyrkivä leimaaminen on tuonut tuhansille, vanhoillislestadiolaisuuden turvalliseksi ja hengelliseksi kodikseen tunteville äideille ahdistusta.

On unohdettu, että Suomessa on uskonnon- ja vakaumuksenvapauslaki, jossa sanotaan: ”Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.” (Suomen perustuslaki 11§) Ketään ei siis saa, eikä voi pakottaa uskomaan tai kuulumaan johonkin yhteisöön vastoin tahtoaan.

Jos joku omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan kokee, ettei halua enää kuulua tiettyyn yhteisöön, ei ole korrektia ryhtyä arvostelemaan ja lyömään niitä, jotka haluavat elää ja uskoa kyseisellä tavalla. On täysin epäasiallista lähteä leimaamaan lähimmäisten uskonnollista vakaumusta yksittäisten tapausten perusteella ja näin ruokkimaan aikamme kyltymätöntä sensaationälkää.

Miltähän mahtaisi näyttää kirja, joka koottaisiin yhteiskunnastamme niiden äitien elämästä, jotka joutuvat elämään nyrkin, viinapullon ja hellan välissä? Tai tutkimus niitten lasten ja nuorten elämäntarinoista, jotka sysätään kylmästi sivuun uuden parisuhteen takia ja oman itsekkyyden ja nautinnonhalun tieltä?

Perhe on edelleen yhteiskunnan ydin, jonka tukemiseen tulisi päättäjätahojenkin kiinnittää paljon enemmän huomiota. Edelleen on totta myös se, että isän paras lahja omille lapsilleen, on rakastaa heidän äitiään.

Äidit tekevät arvokasta palvelustyötä tälle rakkaalle isiemme maalle synnyttäessään ja kasvattaessaan lapsiaan yhteiskunnan palvelukseen, olipa perhe pieni tai suuri. Työelämäänkin ehtii vielä moni äiti lasten ”lentäessä pesästään”.

Ei tule unohtaa, että kerran tulee myös se päivä, jolloin suurenkin perheen äiti ”seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka ovat pitäneet hänen elämäänsä tyhmänä ja loppuaan häpeänä”. (Viis. 5:1, 4) Tuona päivänä on turvallista todeta: ”Isä tässä minä ja lapset, jotka Sinä minulle annoit.”

Jumala maatamme ja kansaamme siunatkoon.

Tapani Kirsilä

kappalainen

SIEVI"

 

Vastineeni:

 

Hyvä Sievin seurakunnan kappalainen Tapani Kirsilä, olet kokenut Aila Ruohon kanssa kirjoittamani kirjan Usko, toivo ja raskaus ”piikin” kohdistuvan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen äiteihin, joidenka elämää kirja sanojesi mukaan pyrkii osoittamaan kauhuskenaarioksi heidän uskonsa ja vakaumuksen perusteella.

Täytyy sanoa, että olet käsittänyt asian ihan väärin, harmi niin. ”Piikkimme”, jos nyt tätä sanaa haluamme käyttää, on kohdistettu liikkeen painostavaan ja pelottelevaan opetukseen seksuaalisuudesta ja ehkäisystä, jotka ajavat joitakin liikkeen jäseniä sietokyvyn äärirajoille saakka. Jokainen tällainen kärsivä ihminen on ”laulun” arvoinen, eli hänen elämäänsä ja kärsimystään ei ole sopivaa ja oikein ohittaa, huolimatta tapausten oletetusta vähäisestä määrästä. Varsinkin uskonnollisessa yhteisössä, kuvittelisi sairaiden, kärsivien ja köyhien elävän vahvassa turvaverkossa, rakkauden ja huolenpidon kohteena.

Puhut myös Suomen uskonnon- ja vakaumuksenvapaudenlaista ja mielestäsi ketään ei voi pakottaa uskomaan tahi kuulumaan johonkin yhteisöön vastoin tahtoaan. Näinhän asian toivoisi olevan kaikkialla. Olen samaa mieltä. Mutta kun omassa uskonyhteisössäsi on juuri tässä kohtaa iso ongelma. Jos yhteisössänne olisi aina saanut ja saisi edelleenkin vapaasti kuulua liikkeeseen tai olla kuulumatta ja olla liikkeen ihmisten parissa omana itsenään pelkäämättä seuraamuksia sekä lähipiirin ja ystävien hylkäämistä, näitä keskusteluja mediassa ei olisi ollut koskaan tarve edes käydä. Pyydät siis liikkeen ulkopuolisilta sellaista, mitä ette itsekään liikkeessänne kovin usein toteuta.

Suomen laissa on kielletty väkivaltainen käytös, niin fyysinen, henkinen kuin seksuaalinenkin. Uskonnonvapauslaki ei voi olla ristiriidassa väkivaltaa koskevan lain kanssa. Mikään yhteisö tai kultapossukerho ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, jonka seuraamuksena on kärsimystä. Yhteisönne parissa muun muassa juuri tämä uskonnonvapaudenlain rikkominen aiheuttaa kärsimystä.

Sanot myös näin: ”Jos joku omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan kokee, ettei halua enää kuulua tiettyyn yhteisöön, ei ole korrektia ryhtyä arvostelemaan ja lyömään niitä, jotka haluavat elää ja uskoa kyseisellä tavalla. On täysin epäasiallista lähteä leimaamaan lähimmäisten uskonnollista vakaumusta yksittäisten tapausten perusteella ja näin ruokkimaan aikamme kyltymätöntä sensaationälkää.”

Minut ajoi liikkeestä ulos ystävieni liikkeen kurinpidollisen mentaliteetin mukainen saama huono kohtelu. Siinä toiminnassa eri tavalla ajattelevat, eri mielipiteen omaavat tai joskus ihan jopa keksittyjen syiden takia, joutuu liikkeen ”hoitokoneiston” käsittelyyn. Kyseessä on kiusaamisasia, joka on tarkemmin määriteltynä hengellistä väkivaltaa. Siitä ja niistä asioista olen puhunut, kirjoittanut, kritisoinut ja vastustanut, en henkilökohtaisesti kenestäkään ihmisestä tahi ihmisten uskosta ja vakaumuksesta. Ne olkoot edelleenkin koskemattomia asioita minulle. Asiat asioina –periaate ohjatkoon edelleenkin puhumistani ja kirjoittamistani.

Sanoit myös ettei ole korrektia arvostella tietyllä tavalla uskovia ihmisiä. Koskeeko mielipiteesi myös omaa liikettänne? Onko mielestäsi oikein arvostella esimerkiksi ”kirkkouskovaisia” ja heidän uskoaan? Nimittäin olen usein kuullut näin seuroissa tehtävän. Reippaasti yleistetään koko evankelisluterilainen kirkkokansa omavanhurskaiksi tykkänään ja helvetinmatkalaisiksi.

Koetko oikeana Lutherin aikoinaan harjoittaman toiminnan, jossa hän vastusti katolisen kirkon oppeja ja käytäntöjä, jotka raskauttivat isossa määrin ihmisiä? Olisiko hän saanut niin tehdä, naulata teesejä kirkonoviin ja kirjoittaa kirjoittamasta päästyäänkin vääryyksistä?

Minusta on hyvä ihan kaikkialla maailmassa puhua ihan kaikenlaisista asioista ja varsinkin sellaisista, jota aiheuttavat kärsimystä, jotta ihmiset heräisivät vastustamaan vääryyttä. Autuudenasioista kannattaa ihan ehdottomasti puhua. Ei kannata eristäytyä, ja omassa pikkuporukassaan ja tilaisuuksissa harjoittaa uskosta tai oikeammin uskonnosta kumpuavia omanlaisia tapoja, jotka eivät kestä puhumista ja päivänvaloa. Kannattaa luopua sellaisista asioista, joista ulkopuolisten kuullen ei voi oikein hyvin puhua.

Rinnastit kirjaamme sellaisiin kirjoihin, joissa puhuttaisiin niiden äitien elämästä, jotka elävät nyrkin, viinapullon ja hellan välissä sekä niiden lasten ja nuorten elämänkohtaloista, joissa vanhemmat sysäävät lapsensa sivuun uuden parisuhteen takia, että ”miltähän mahtaisi näyttää sellaiset kirjat”. Nämä olisivat mielestäni myös ”laulun” arvoisia elämäntarinoita sekä hyviä ja todella tärkeitä aiheita kirjoille, todellakin! Ei muuta kuin läppärit sauhuamaan, jotka tietävät aiheesta enempikin. Itselläni ei ole kokemuksellista tietoa aiheista, joten aika kova homma olisi kirjoittaa niistä ihan kirja. Tosin mahdotonta se ei liene olisi.

Siitä olen kanssasi satasella samaa mieltä, että perhe on yhteiskunnan ydin ja että päättäjätahojen pitäisi kiinnittää perheiden tukemiseen paljon huomiota. Paljonhan Suomessa huolehditaankin perheistä, mutta varmasti sillä saralla ei koskaan satsata liikaa.

Sanot jotain sellaista, mikä ei minulle oikein aukene: ”isän paras lahja omille lapsilleen, on rakastaa heidän äitiään”. Eikö isän paras lahja lapsille ole rakastaa heitä itseään? Ja onko rakastaminen ylipäätään mikään lahja, mikä annetaan? Minusta ei tuntuisi mukavalta, jos mieheni rakastaisi minua siksi, että se on lahja yhteisille lapsillemme. En liioin itse rakasta miestäni siitä syystä, vaan siksi kun hän on yksinkertaisesti niin ihana ja rakas ihminen minulle.

Jotenkin käsittelet näitä asioita kokoajan äitiä ajatellen. Ihan kuin koko tuossa perhe-elämää koskevassa opetuksessanne ja sen seuraamuksissa olisi kyse vain äideistä. Jos luet kirjamme, huomaat (jos et ole aiemmin huomannut) että asia koskee kaikkia perheenjäseniä, myös isiä ja lapsia sekä liikkeen yksinäisiä. Sieltä löytyy monia riipaisevia kokemuksia ja ajatusmaailmoja myös heiltä.

Mielestäsi lasten synnyttäminen ja kasvattaminen on arvokasta työtä yhteiskunnan hyväksi. En toivoisi kenenkään synnyttävän ja kasvattavan lapsia siitä syystä. Et varmaan tarkoittanutkaan sitä. Kuulostaisi aika tunteettomalta hommalta synnyttää lapsi yhteiskunnan työntekijäksi ja ajatella tehneensä näin hyvän työn yhteiskunnan hyväksi. Kyllä jokainen syntyvä lapsi tarvitsee ennen kaikkea osakseen lämpöä ja rakkautta ihan omana itsenään.

”Työelämään voi tutustua lasten lähdettyä pesästä.” Helpommin sanottu kuin tehty, sanon näin kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ensinnäkin jos odottaisin lasten lähtemistä pesästä, ennen kuin lähtisin työelämään, olisin jo aika lähellä eläkeikää. Ehei Tapani hyvä; heti kun nuorimmaisemme oli kolme vuotta, minun oli pakko mennä töihin, että pärjäsimme taloudellisesti. Olin silloin vielä tosi uupunut vuosikymmeniä kestäneestä lapsirumbasta, nyt on tilanne jo parempi, vaikka mitään ylimääräistä ei tahdo kestää vieläkään, sen verran on uupumusta kehossa edelleenkin.

Loppurepliikkiäsi en ymmärrä ollenkaan: ”Ei tule unohtaa, että kerran tulee myös se päivä, jolloin suurenkin perheen äiti ”seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka ovat pitäneet hänen elämäänsä tyhmänä ja loppuaan häpeänä”. (Viis. 5:1, 4)” Kuka on oikeasti suurperheen äitiä vastaan ja pitää hänen elämäänsä tyhmänä ja loppuaan häpeänä? Jos joku on, niin etsiköön omasta peilistään tyhmyyttä ja hävetköön omissa housuissaan! Mistä kohdasta Raamattua otit lainauksesi? Vai oliko se Apokryfisestä kirjasta?

Tuo viimeisin lainauksesi Raamatusta: ”Isä tässä minä ja lapset, jotka Sinä minulle annoit”, oli Jeesuksen repliikki Jumalalle, eikö niin? Minusta sitä ei voi käyttää perusteluna kaikkien lasten vastaanottamiselle ja ehkäisykielto-opetukselle.

Tietty kirjoituksesi oli oma kannanottosi kirjaamme. Mahdoitko vielä edes lukea sitä? Harmikseni laitoit piikkiimme sellaisia ajatuksia ja tarkoitusperiä, mitkä eivät ole totta. Toivon, ettei yksikään vanhoillislestadiolainen äiti ajattele, että olisimme Ailan kanssa ilmoisina ikuina pyritty osoittamaan heidän elämänsä olevan kauhuskenaariota tai pitäisimme heitä tyhminä ja heidän loppuaan häpeänä. Kirjamme ei tuo esille mitään tuollaista. Olen sitä paitsi itse ison perheeni kanssa muiden suurperheellisten rinnalla ”samassa veneessä”.

Kirjassamme tulee esille se, etten ole koskaan ollut enkä ole suurperhevastustaja. Oikeasti ihannoin suurperheitä, halusinhan itsekin sellaisen. Se ei kuitenkaan onnistu helpolla kaikilta ja on jokaisen tasan oma asia, kuinka ison perheen haluaa itsellensä hankkia, eikä asiassa saa painostaa eikä pelotella, kuten liikkeen opetus ja saarnat tekevät. Jokainen tietää itse parhaiten voimavaransa. Itse en uskalla antaa neuvoja suuntaan jos toiseenkaan näin isoissa asioissa, joissa seuraamukset kantavat vanhemmat ja koko perhe itse.

Kirjan tarkoitus oli ja on tuoda esille niiden vl-ihmisten tarinoita, joidenka elämään liikkeen tiukka seksuaaliopetus ja ehkäisykielto ovat aiheuttaneet ongelmia. Toivomuksemme oli se, että asiasta syntyisi kirjan avulla keskustelua. Toiveemme on toteutunut moninkertaisesti; ikinä emme olisi osanneet odottaa sellaista kohua, minkä kirja sai aikaiseksi. On vähän sellainen olo kuin sadussa, jossa kerrotaan ehtymättömästä taikasanoilla toimivasta puuropadasta; kiehu pata kiehu – seis pata seis! Saatiin pata kiehumaan ja pulppuamaan yli laitojen, mitenkähän sen saisi seisahtumaan…?

 

80 kommenttia

  • Martti Pentti sanoo:

    “Tällainen yleistykseen pyrkivä leimaaminen on tuonut tuhansille, vanhoillislestadiolaisuuden turvalliseksi ja hengelliseksi kodikseen tunteville äideille ahdistusta.” Onkohan asia noin vai onko käynyt niin, että äidit ovat nyt tunnistaneet – ja uskaltaneet tunnustaakin – jo aikaisemmin syntyneen ahdistuksensa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Toivon Tähti (Rovaniemen seurakuntanuorten lehti 2/1951) opasti nuorisoa seuraavaan tapaan:

    >>

    Voi, katsokaa nuoret, mitä te luette. Kaikenlaiset ajanvietelukemiset myrkyttävät teidän sydämenne. Ja valikoikaa toki, mitä te kuuntelette. Radiot pauhaavat monissa kodeissa alituisesti ja lakkaamatta, saati siinä voima riittää. Kaiken hyvän ja hyödyllisen ohella se iskee maailman hengen syvälle lapsen ja nuoren sieluun. Ja mitä te, nuoret rakkaat katselette? Tämän maailman irstailijoitako elokuvissa ja tanssisaleissa?”

    Jo on aika unesta herätä. Herramme pian saapuu. Olisipa se katkera eron hetki, jos Sinun silloin täytyisi kuulua siihen joukkoon, jolle sanotaan: »Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen tulikiviseen järveen, joka on valmistettu perkeleille ja hänen enkeleillensä.» Muuttakaa nyt mieltänne. Ja tehkää parannuksen soveliaita hedelmiä. Niin teidän syntinne pyyhitään pois, niinkuin sumu. Jumalan lasten verellä ostettu kallis lauma saarnaa vielä kaikille tuhlaajalapsille tuosta rakkaasta Uhrikaritsasta, Jeesuksesta, jonka veri puhdistaa kaikesta synnistä. – – –

    >>

    Teksti herätti nostalgisia muistoja lapsuudestani 1950-luvulta. Eräs sukulaistäti tilasi tuolloin minulle ”Lasten kuvalehden”. Lehteä leimasi lähes pelkotilaan vivahtava synnintunto. Aivan tuollaiseen ”Toivon Tähden” julistamaan ”tulikiviseen järveen” en muista törmänneeni, mutta kovin kelpaamattomaksi kuitenkin sitä lukiessa itseni tunsin.

    Jos tuota Toivon Tähteä olisin lukenut, olisi oman toivoni tähti varmaan lopullisesti sammunut. Onneksi sentään paikkakunnan kinossa näin tuulahduksia vapaammasta maailmasta (siis noita ”tämän maailman irstailijoita”). Disneyn filmi ”Peter Pan” on jäänyt lähtemättömästi mieleen, aikuisen seurassa pääsi näkemään jopa westernin.

    ——

    Edellä oleva on lainaus vanhasta kommentistani Vuokon blogiin “Raamattuluokka á la HerranPerttu”. Se kuvaa hyvin lapsuuteni sielunmaisemaa. Samanlaisia muistoja lienee monilla ikäpolveni maalaispojilla.

    Kun 1960-luvulla muutimme Lahteen, säilyi elokuva edelleen tärkeimpänä henkireikänäni. Varhaisessa teini-iässä näin elokuvakerhossa Bergmanin “Kuin kuvastimessa”. Kokemus oli valtaisa ja lopullinen: Tämä on taidetta!

    Samaan aikaan vakiinnutti TV paikkaansa Suomen kodeissa. Minulle TV näyttäytyi elokuvataiteen vihollisena. Elokuvan ainoa oikea esityspaikka on elokuvateatteri. (Asiaan kai vaikutti sekin, että perheemme oli liian köyhä TV-laitteen hankkimiseen 😉 Jokseenkin samaa mieltä olen edelleenkin: TV-ruudulta (puhumattakaan tietokonemonitorilta tai kännykästä) katsottu elokuva ei ole “todella” nähty – sama kuin kuuntelisit sinfoniaa läppärin kaiuttimista.

    Vuokko pohti hyvin TV:n mahdollisuuksia ja haittoja. Minä taas halusin kysyä vl-liikkeen suhdetta elokuvataiteeseen. Tähän vastatessa voisi vaikka unohtaa koko TV:n olemassaolon. Mikä siis on vl-liikkeen suhtautuminen elokuvaan taidemuotona?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Pekka Tapaninen teki 2007 mielestäni mainion väitöskirjan O. H. Jussilasta. Hän on myös hyvin kiinnostunut kaikesta lestadiolaisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Varhaisin julkaisu lienee ”Pohjolan tulet. Lestadiolaisuus Suomen kaunokirjallisuudessa 1885-1939. Toim. Pekka Tapaninen. Oulun Hiippakunnan vuosikirja” (1996 vai 1997?).

    Vuonna 2008 ilmestyi Tapanisen BOD-kirja ’”Lestatiuksen oppiin” seuraajia. Kalle Päätalon kirjojen lestadiolaiset ynnä muita kirjoituksia’. Muihin kirjoituksiin kuuluu mm. paras näkemäni Juho Takkisen elämäkerta.

    Vuonna 2011 ilmestyi Tapanisen BOD-kirja ”Lestadiolaisuus. 80 kirjaesittelyä”. Esiteltävistä kirjoista puolet on tietokirjoja, toinen puoli kaunokirjallisia teoksia. Myös kirjoittajien mahdolliset herätysliiketaustat tulevat esitellyiksi.

    Nämä BOD-kirjat ovat hiukan sekalaista tavaraa, ehkä väitöskirjatutkimuksessa ylijäänyttä materiaalia. Joka tapauksessa ne ovat lestadiolaiskirjallisuudesta kiinnostuneille lähes pakollista luettavaa, suosittelen lämpimästi. Tapanisen väitöskirjan ja BOD-kirjat voi tilata helposti esim. Adlibrisin kautta.

    ———–

    Kävin taas äsken Hannu Halosen Luther-divarissa. En kylläkään törmännyt Kari Peitsamoon, vaikka hän ”Usko ja Elämä”-sivuston mukaan siellä nykyisin viihtyykin. Vein myös myöhässä olleet terveisesi, Teemu :). Ostoskassiini osui mm. Kari-Matin kehuma ”Riekon valkea siipi”. Perustelusi oli niin hyvä, että taidan ottaa iltalukemiseksi 😉

    Hannu Halonen esitteli myös Jorma Ojalan suomentamaa Luther-kirjaa. Hölmöyttäni en sitä kuitenkaan ostanut – no, asian voi vielä korjata. Oletko, Jorma, kirjoittanut muita omia kirjoja kuin sen Laestadius-kirjan? Kiinnostaisi kovasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Tyypillisesti primitiivisen ja kulttuurivihamielisen lestadiolaiskodin kasvattina minulla on etupäässä käännöksiä

    E D Clarke: Matka Suomen halki Pietariin 1799 Matka Lapin perukoille 1799 Napapiirin takaa alas Pohjanmaalle 1799

    Forsskål P: Matka Onnelliseen Arabiaan. P: Forsskålin päiväkirja 1761-1763

    Simberg Hugo: Ratsastusmatkalla Kaukasiassa.

    Laestadius, tiedemies ja pappi. on omani.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    voin kertoa, että minulle tuli Aku Ankka tilattuna kotiin kun täytin 9. Seuraavana vuonna minulle tilattiin myös amerikkalainen kuvalehti Life.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Honkala sanoo:

    Tänään tuli Ylen Puheessa ohjelmaa some-riitelystä. En malta olla kirjaamatta neljää ohjetta, jotka kirjailija/käsikirjoittaja Katri Manninen antoi aiheeseen.

    1. Mielentila. Jos olet väsynyt, ahdistunut tms., ei kannata kirjoittaa.

    2. Tarkoitus. Tavoitteena ei kannata olla osoittaa vastapuolesi hölmöksi ja itsesi viisaaksi.

    3. Mieti, onko oma kantasi universaali totuus, kuten Eiffel -tornin korkeus, vai oma mielipide.

    4. Ei tämä ole niin vakavaa. Vaikkapa tulisit munatuksi, ei sitä kukaan ajattele, kun asia sinua murehduttaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kimmo Wallentin: Kyllä hottentotti voi osata lukea, mutta osaako lestadiolainen tanssia tai tunteeko vaikkapa Andrei Tarkovskin filmografian>>>>>>

    Ei tämän Kimmon kirjoittelussa ole mitään järkeä eikä logiikkaa! Kuinka monta ateistia, sorvaria tai puutarhuria tms. onkaan, jotka eivät tiedä kuka edes on Tarkoviski Se sitten muka on joku universaali mittari jonkun ryhmän tietotason mittaamiseen. Aivan tolkutonta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Ojala” :… jotka eivät tiedä kuka edes on Tarkoviski …”

    Jorma, se on juuri sitä vapaasti valittavaa kulttuuritietämystä.

    Eivät kaikki hottentotikaan osaa lukea.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Älä viitsi, Kimmo. Mikä siinä on vapaasti valittavaa, kun sinä omassa tietämättömyydessäsi teet siitä kynnyskysymyksen ja väylän omaan besserwisserien porukkaasi. Vertaus hottentottiin – mitä et näytä ymmärtäneen – oli sarkastinen. Se on samanlaista rasismia kuin sinun kirjoittelusi lestadiolaisista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Ojala: “Mikä siinä on vapaasti valittavaa, kun sinä omassa tietämättömyydessäsi teet siitä kynnyskysymyksen ja väylän omaan besserwisserien porukkaasi.”

      Etkö ymmärtänyt, vai alatko hermostua? Se Tarkovskin filmografia oli siis vain yksi esimerkki ihmisen oikeudesta valita vapaasti itseään kiinnostava kulttuuriharrastus, mikä ei vanhalestadiolaisille ole sallittua – tässä tapauksessa elokuva.

      VL-nuorison kulttuuritietämysten ja -harrastusten vapaa valinta on rajoitettua ja valvottua, kyllä sinä sen tiedät ja siitähän tässä sananvaihdossamme on kysymys. Jos tottelemattomuutta tai välinpitämättömyyttä Saara-äitiä kohtaan ilmenee, niin hoito odottaa tai matka helvettiin alkaa. Eipä noiden asioiden tietämisessä enää besservissiyttä tarvita. Alkavat olla jo ihan yleistä tietoa yhteisön ulkopuolellakin. Kiitos internetin.

      Ojala: “Vertaus hottentottiin – mitä et näytä ymmärtäneen – oli sarkastinen.”

      Sarkasmiin on fiksuinta vastata sarkasmilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Kinnunen sanoo:

    Minua ihmetyttää todella paljon Tapani Kirsilän mielipidekirjoitus siitäkin huolimatta että olen kyllä kuullut joitakin kertoja hänen saarnojaan ja olen kokenut ne hyvin lakihenkisiksi. En ihmettele ollenkaan että hänet on valittu SRK:n johtokuntaan.

    Kirjoituksellaan Tapani Kirsilä vähättelee mielestäni huonosti voivien lestadiolaisperheiden ongelmia. Miksi näistä asioista ei saisi puhua julkisesti kun ne ovat selvää seurausta liian tiukasta opista?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Kasari sanoo:

    Alla oleva lähinnä raamatulnlauseluettelo ja muistutus Viis 5:1-13 alkuperäisestä merkityksestä ja lohdutuksen sanat Vuokko Ilolalle oli sensuroitu pois. Ilmeisesti asialla on ollut joku, jolle Raamatun selvät sanat ovat olleet liikaa.

    Kommentoin Vuokon kommentoimaa Tapani Kirsilän loppukommenttia: ”Ei tule unohtaa, että kerran tulee myös se päivä, jolloin suurenkin perheen äiti ”seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka ovat pitäneet hänen elämäänsä tyhmänä ja loppuaan häpeänä”. (Viis. 5:1, 4)” Se on sitaatti Viisauden kirjasta, mutta se on “parannettua” totuutta siten, että mitään sitaatin alkuperäisestä hengestä ei ole enää jäljellä. Kirsilän “Raamattuviite” on alusta loppuun hänen omaa kirjallista tuotantoaan, ehkä hän kuvittelee olevansa Jumala joka kirjoittaa Raamattua uudelleen. Sitaatissa ei puhuta mitään perheenäidistä, vaan jumalattomien sortamasta hurskaasta, josta tekopyhät hurskaat sanovat “Häntä me ennen pidimme pilkkanamme, häntä me herjasimme, me hullut! Me pidimme hänen elämäänsä mielettömänä ja hänen kuolemaansa kunniattomana” (Viis 5:4). Lopulta jumalattomat tekopyhät joutuvat myöntämään: “Kävikin siis niin, että juuri me eksyimme oikealta tieltä! Vanhurskauden valo ei loistanut meille, aurinko ei meille noussut” (Viis 5:6). Viisauden kirjan kuvauksessa 5:1-13 on siis kyse itseään hurskaina pitäneiden kiusaamasta oikeamielisestä oman tien kulkijasta, jonka Jumala ihmeellisesti pelastaa: “Silloin oikeamielinen vähääkään pelkäämättä kohtaa ne, jotka ahdistivat häntä ja halveksivat hänen ponnistuksiaan” Viis 5:1. Minusta näyttää, että tämä kohta puhuu juuri Vuokko Ilolan kaltaisista ihmisistä, jotka uskaltavat nousta tekopyhyyttä ja hurskaudella kuorrutettuja jumalattomia valtarakenteita vastaan. Suosittelen kyseisen ihmeellisen armorikkaan Raamatunkohdan lukemista erityisenä lohdutuksena Vuokko Ilolalle ja varoituksena kaikille, jotka rientävät ryhmän mukana kohti jumalattomuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit