Venäjä – tuttu vai tuntematon itä-naapurimme?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämässään puheessa maanantaina, että Venäjän ja lännen välit ovat nyt kireimmät sitten kylmän sodan ajan. Tässä presidentti osui oikeaan, vaikka esimerkiksi jo Jugoslavian hajoamissotien aikana 1990-luvulla nähtiin suhteissa vakavia jännitteitä, jotka ovat aika ajoin nousseet pintaan. Viimeaikoina olen pohtinut sitä, että tunnemmeko naapuriamme riittävin hyvin, että voisimme mahdollisimman realistisesti arvioida sen seuraavia askeleita.

Nyt, kun puhutaan uudesta kylmästä sodasta, voidaan kysyä, että loppuiko tuo 1940-luvun lopulla alkanut suurvaltakonflikti oikeastaan ikinä kokonaan muutamaa 1990-luvun alun vuotta luukunottamatta?  Vai kääntyikö Venäjän huomio vain 1990-luvun aikana niin vahvasti maan sisäisiin ongelmiin ja esimerkiksi Tšetšenian sotaan, että lännen haastamiseen ei jäänyt voimavaroja. 2000-luvun alussa syyskuun 11:sta 2001 tapahtumien jälkeen Yhdysvaltojen huomio taas keskittyi terrorismin vastaiseen sotaansa ja Lähi-Itään ja Afganistaniin. Tässä asetelmassa Venäjä ja Yhdysvallat vaikuttivat alkuun jopa liittolaisista ja oikeastaan vasta Georgian sota vuonna 2008 palautti taustalla olevan vastakkainasettelun yleiseen tietoisuuteen.

Berliinin muurin murtuminen ja Neuvostoliiton hajoaminen yllätti neljännesvuosisata sitten läntiset tarkkailijat, vaikka monia merkkejä siitä oli ilmassa jo pidemmän aikaa. Länsimaiden huomio oli keskittynyt niin Mihail Gorbatšovin uudistuspolitiikan kannattamiseen, että hänen tukalalle asemalla omassa maassa annettiin liian vähän huomiota.  Ukrainan kriisin myötä tapahtuneissa idän ja lännen suhteiden heikkenemisessä ehkä huomattavampia piirteitä on se, että kuinka täydellisesti tämä kehitys ikään kuin taas kerran yllätti myös meidät Suomessa. Olemme pitäneet itseämme Venäjän spesialisteina Euroopassa, mutta kävikö niin, että EU:n talouskriisin aikana kiinnitimme liian vähän huomioita kehityksen itärajan takana?

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ajantasainen tutkimustieto on kultaakin arvokkaampaa. Ukrainan kriisissä disinformaation levittäminen molemmilta puolilta on ollut osa konfliktia ja kokonaiskuva muodostaminen osapuolten tavoitteista on ollut vaikeaa. Onko siis Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen resursseihin panostettu Suomessa riittävästi ja tuottaako nykyjärjestelmä riittävästi relevanttia tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi?

Poliittisten päättäjien ohella myös kansalaisille tulisi tarjota median kautta haastattelujen ja pidempien asiantuntija-artikkelien kautta tarjottavan tutkimustiedon kautta mahdollisuus muodostaa itänaapurimme tapahtumista moniulotteinen kuva. Siinä missä kylmä sodan aikana naapurin kritisoimista tuli lehdistössä aivan liiaksi varoa, nyt estottomalla Venäjä pelottelulla myydään päivittäin iltapäivälehtiä.  Ulkopolitiikka on asia, jossa mustavalkoinen ajattelua ei ole nyt sen viisaampaa kuin aiemminkaan ja sen takia on tärkeätä, että monipuolista keskustelua tuetaan tällä saralla.

12 kommenttia

  • Markku Rustholkarhu sanoo:

    Kun Putin uskalsi heittäytyä homojen ja greenpeacen tielle, tuli hänestä vapaata riistaa. Jopa Heidi Hautalasta tuli nato-mielinen. Kyse kirjoittelussa on taistelu Putinia, ei venäläisiä vastaan. Nato-mieliset saivat myös hyvän keppihevosen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri Lahtinen sanoo:

    Venäjällä on ainakin kaksi todellisuutta ja ne hämmentävät. Ystävällinen kansa ja öykkäävä valtaelitti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Neuvostoliiton hajottua olisi uudella Venäjällä ollut mahdollisuus lähteä Saksan tielle,:vuosikymmeniä vaatineelle anteeksipyyntöjen ja katumukseosoitusten tielle, jolla Saksa on onnistunut hälventämään naapuriensa pelkoja ja rakentanut kärsivällisesti oikeaa ystävyyttä. Tämä tie on nyt, kun natsismin tappiosta on kulunut pian 70 vuotta johtanut Saksan vaikutusvaltaiseksi tekijäksi Euroopassa. Jos Venäjä olisi käyttänyt tätä mahdollisuutta, sillä olisi ollut mahdollisuus tämän vuosisadan puoliväliin mennessä saada ympärilleen ystävällismielisten valtioiden ketju. Pelko taas synnyttää vihaa, mikä ei ole kenenkään, ei myöskään Venäjän, etu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Pulkkinen sanoo:

    Suomalaista Venäjä-keskustelua vaivaa kotimaisen näkökulman suppeus. Venäjää pidetään kiinnostavana vain suhteessa Suomeen ja helposti sivuutetaan toisarvoisena asiat, jotka eivät lity välittömästi maahamme. Kun näkökulma on tällainen, Venäjän toiminnan logiikaa on vaikea ymmärtää.

    Venäjä on aivan liian kiinnostava maa tarkasteltavaksi vain suomalaisesta, kansallisesta perspektiivistä, jota myös ennakkoluulot usein häiritsevät.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Peltonen sanoo:

    Historia jatkuu, vaikka sen eräiden puheiden mukaan piti peräti päättyä 1990-luvulla. Vieläkö joku muistaa puheet yksinapaisesta maailmasta? Puuttumatta siihen, moniko napainen maailma nyt on, tässä Venäjä määrätietoisesti haastaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kansa ja valtaeliitti eri paria. Se on pelkkä suomalainen illuusio.

    Ei Venäjän valtaeliitti eroa kansasta, vaan on kansansa ja sen kulttuurin ja ajatustapojen tuote. Presidentti edustaa 80 prosenttisesti sitä käsityskantaa, mitä kansa tykönään elättelee. Mauno Koiviston “Venäjän Idea” (käännös) sai aikoinaan kansalta murskaavan vihaiset arvostelut. Saksassa ei kansaa vaihdettu toiseen, mutta kansa itse vaihtoi arvonsa ja ajatustapansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kalevi Tikka sanoo:

    Venäjä on historiansa vanki. Kun tsaarin valta romahti kuin korttitalo tuli tilalle neukkula. Kun neukkula romahti tuli tilalle rajoittamaton kapitalismi, joka muuttui putinismiksi. Kun tämä nykyinen Venäjän valta romahtaa tulee tilalle jotakin muuta aivan erilaista ja niin se jatkuu sinne saakka kuin siellä ihmisiä elää. Meidän on vain sopeuduttava ison naapurin äkillisiin käännöksiin. Ei niitä voi ennustaa ainoastaan pelätä sitä, että seuraava suunnan muutos on meille entistä pahempi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reino Suni sanoo:

    Aloittajan kommenttiin.

    Venäjä, vuosisatojen saatossa tullut tutuksi arvaamattomuudellaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Oli se 1970-80 luku kurjaa aikaa. Olin silloin kaupan palveluksessa ja reissasin paljon ulkomailla. Suomea halveksuttiin. Luin Neue Zürcher Zeitungia ja ihmettelin asioita, joista Suomessa ei Hesarin mieleen tullut kirjoittaa. Esimerkiksi tshekkien Charta-77 oli tapeetilla, samoin maan ihmisoikeustilanne. Ei niistä juurikaan silloin puhuttu, korkeintaan Svenska Dagbladetia lainaten…. Nythän täällä sattumoisin reissaa Lieko Zhovalova (Yrjö Leinon tytär), joka tuskin itsekään tietää miten päin hänen takkinsa tällä kertaa on…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Mikä olikaan M. Pulkkisen mielestä tekstissäni roskaa? Haluan mieluusti tietää tästä maailmasta sellaista, mitä en vielä tiedä. Voiko Pulkkinen jollain tiedon pisaralla auttaa? Minä muistan, että tshekkien toisinajattelijoiden vetoomuksista ei meillä paljoa puhuttu. Vaclav Havel istui mm. sen asian takia linnassakin. Kai hänet mainittiin, mutta esim. Liekon raporteissa paheksuen. Monet tällaiset uutiset maailmalta kiersivät meille Ruotsin lehtien kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti