Verkot väärällä puolella venettä

”Heittäkää verkot oikealle puolelle niin saatte”. Nuo sanat tulivat mieleeni kun tänään katselin kirkkokansaa ympärilläni. Katseeni kiinittyi yhteen ainoaan nuoreen mieheen. Aloin pohtia: miksi hän on tänänään kirkkoon saapunut. Muita saman ikäisiä miehiä ei kirkossa näkynyt. Selvisihän sekin ehtoollisen aikana. Hän oli perheen isä. Heillä oli erityinen juhlapäivä tänään, joten koko perhe oli paikalla.Surullista on havaita miten tuon ikäiset miehet kirkosta puuttuvat.
Olen päässyt näkemään messuja, joissa oma sukupolveni on pienenä vähemmistönä. Niissä seurakunnissa nuorten aikuisten aktiivisuus on silmiinpistävää.Joten kyllä he tulisivat jos vain….. . Ihmettelen vain tuota; miksi niin monessa kirkossa jatkuvasti heitetään verkot väärälle puolelle venettä. Kaloja ei vain tule. Silti sinne verkot jatkuvasti heitetään. Miksiköhän ei kuunnella Vapahtajan neuvoa:”heittäkää verkot oikealle puolelle, niin saatte. Kirkossa tehdään valtavaa voimavarojen tuhlausta. Toimitaan jatkuvasti samalla tehottomalla tavalla. Pelkästään vain siksi, ettei
heitetä verkkoa sinne, missä kalat ui.

  1. Nuoret ovat kriittisiä ja ehkä myös taipuvaisia tietynlaiseen ehdottomuuteen. Vesitetty ja hymistelevä julistus ei heihin vetoa. Niinpä esim. Lähetyshiippakunnan tilaisuuksissa osallistujien keski-ikä on huomattavasti nuorempi kuin äitikirkossa. Tässä on meillä peiliinkatsomisen paikka, jotta ei nuoret joutuisi harhapoluille etsinnässään. Evankeliumia ei pidä hävetä

  2. Varsinkin nuoret miehet etsivät teeskentelemätöntä ja koetuksen kestävää Sanaa, johon voi tarttua tuntien, että ”Se” pitää ja kestää häilyvässä nykyajassa, jossa pitää juosta uusimpien trendien ja hullutusten perässä. Itse nuorena isänä sain valtavasti tukea Raamatusta parisuhteen ja kasvatukseen. Löysin Kalloin joka pitää vaikka omat harhaiset ajatukset olivat välillä pihalla.

    Sinun Sanasi on jalkain lamppu, etten pimeässä eksyisi vihollisen juonia seuraamaan. Sanan leipää ihmiset etsivät, kun kirkkoon tulevat ja humanistiset ”pitää tehdä sitä ja tätä” saarnat eivät ruoki syntinsä kanssa kamppailevia nuoria. Eli lisää Leipää kansalle, joka nälissään tulee kirkkoon…

  3. Kiitos kommenteista Paavo, Yrjö ja Ismo. Pyrin kirjoittamaan sellaisia juttuja, joihin muillakin on näköaloja. Juuri kommentit ja ajatustenvaihto tekee tästä mielekästä.

    Nuoret aikuiset miehet elävät aktiivisinta aikaansa. Passiivinen elämä ei heitä kiinnosta. Heidän pitää päästä itse toimimaan. Kirkko voisi antaa siihen aivan huikeita mahdollisuuksia.
    Pirkkalassa pääsin näkemään jotain tosi hienoa. Siellä rippikoululaisista kasvaa isostoiminnan kautta apuohjaajia. Heillä on hyvin merkittävä rooli ripareilla. Heidän vapaaehtoinen työpanoksensa helpottaa ohjaajien tilannetta melkoisesti. Leirin ohjaajille jää aikaa nuorten kohtaamiseen. Kokemukseni ohjaajana oli suorastaan nautinnollinen.
    Olisin leirin jälkeen voinut lähteä miltei saman tien uudelleen.

    On tietysti monia muitakin toimintamenetelmiä, joilla saadaan aikuistuvat nuoret mukaan. Olen tutustunut muutamiin. Kaikille tyypillistä on toiminnallisuus, jossa on tilaa omalle luovuudelle ja aktiivisuudelle. Seurakunta voi antaa siihen hienoja mahdollisuuksia.
    Tämän aktiivisen otteen puutetta kuvasin juuri verkoilla väärällä puolella venettä.

  4. Hyvä kysymys Ari. Miksi oikesastaan pitäisi kutsua ketään mihinkään toimintaan? Eikö kukin voisi uskoa kotonaan. Kirkossahan ei tämmöistä tietysti tarvita.
    Vain vapaissa suunnissa kalastaminen on tärkeää. muuten toimita ei siellä pyöri. Kalastaa voi siellä kyllä kirkon jäseniä.Kirkossahan ei toiminnan järjestämiseen tarvita enää lisää väkeä. Tätäkö tahdoit Ari sanoa?

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.