Verotus tuli jouluna 1917 Suomeen

Viime jouluna oli sata vuotta siitä, kun Suomi sai välittömät verot eli ns. suurten tulojen verot. Kukaan muu kuin minä ei muistanut tätäkään asiaa.-  Voisi siitä vieläkin kirkossa saarnata.

Tapahtui niinä päivinä Svinhufvudin ollessa Suomen valtionhoitajana, että eduskunta sääti verolain, että koko maan varakkaat oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja se tapahtui Johannes Lundsonin ohjatessa eduskuntaa päätöksen taakse. Niin jokainen valmistautui kohdallansa ilmoituksen antamiseen kunniansa ja omantuntonsa kautta,

Maan pienimpiä ei tällä verolla rasitettu, vaan se koski vain poikkeuksellisena sota-aikana rikastuneita. Mutta vähäisiäkään ei unhotettu, vaan jokaisen oli entiseen tapaan maksettava henkiraha, jonka suuruus kohotettiin nyt tavallista kansalaista rasittavaan viiteen markkaan.

 

 

Kirjoittaja

Seppo Väisänen
Seppo Väisänen

Olen historian maisteri ja eläköitynyt YLE:n toimittaja. Kirjoittelen yhteiskunnasta, historiasta, kirkosta ja uskonnosta syrjäisen ja sivuun pannun asemasta. Kannatan kansankirkkoa, kirkollisesti olen vapaamielinen traditionalisti, joka määrittyy blogiensa kautta. Tutkimuksellisia kohteitani ovat virret ja Luther sekä tietenkin vuosi 1917.