Vieläkin hitunen Pekka Särkiön blogiin

Jonkin tuumailun jälkeen on myönnettävä Pekka Särkiön olleen hyvällä asialla perhearvoista kirjoittaessa. Kun aluksi kirjoitin Marxin asiasta sitten kommunismin käytäntöön ottamiin filosofisten pohdintojen asioihin vapaudessa jäi jotakin unohduksiin.

Marxs ei filosofisena ihmisenä ilmeisesti halunnut teorioidensa eteenpäin vientiä kommunistisessa työssä kun virhepäätelmille johdannaisissa olisi ollut suuri mahdollisuus.

Totta on Marxin kirjoittaneen taloudellisista arvoista ja niiden hyödyn jakaantumisesta. Tosin hän hän kirjoitti hyvää tekstiä myös ihmisten välisistä suhteista.

Blogisti Pekka Särkiö onnistui sitten nykyistä kehityssuuntaa katsomaan tavoitellussa vapauden ihannoinnissa parilla haastavalla lauseella kun lainauksella. No, eivät ne muuten asiallista blogia tee huonommaksi.

Toivon Kenttäpiispalle hyvää kesän jatkoa ja innostusta tarttua näppäimistöön uudessa blogissa.

1 kommentti

  • Pekka Särkiö sanoo:

    Kiitos kaima rohkaisusta, eiköähän tässä tartuta näppäimiin, sopivan aiheen parissa, maltilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Väisänen
    Pekka Väisänen

    Soossi ja joltisen pyöriät perunat. Olen nuoruudessa hiukan soittanut ja lukenut.