Viestijät - kirkon uusi papisto?

Helsingin seurakuntayhtymä on toteuttanut suurella rahalla tehtyjä kampanjoita muutaman vuoden välein 2000-luvun alusta saakka kirkosta eroamisen pysäyttämiseksi. Kokonaiskustannuksia voi vain arvailla. Kyse on miljoonista euroista. Taas on yksi kampanja polkaistu käyntiin yhdessä mainostoimisto Milttonin kanssa: 

Printtimediassa, liikennevälineissä ja Helsingin tuomiokirkon seinässä marraskuussa näkyvä kampanja on osa laajempaa viestinnällistä konseptia. Merkittävä osa siitä näkyy seurakunnissa. Konseptia – jonka sanoma on, että "ilman sinua, helsinkiläinen, moni hyvä asia jäisi tapahtumatta" – on tarkoitus käyttää jatkossakin... Kohderyhmänä Ilman sinua -kampanjalla ovat erityisesti paljon puhutut Z-sukupolvi ja millenniaalit eli 20–35-vuotiaat. (Kotimaa24/12.11.2020)

Kirkon johtajat heräsivät todellisuuteen toisen vuosituhannen kynnyksellä, kun kirkon massiivinen jäsenkato alkoi paljastua. Se oli sokki. Ammottava kuilu repeytyi jalkojen alle. Kirkko ei ollutkaan ikuisesti muuttumaton ja pysyvä. Huolta eivät aiheuttaneet eroavat jäsenet, vaan tyrehtyvät verovarat, oman ja kirkon aseman mureneminen. Eläkeviran mahdollinen menettäminen nosti hikikarpalot monen otsaan. Siksi kirkko päätti lähteä taisteluun vääjäämätöntä vastaan. 

Alkoi jäsentukikampanjoiden aika, varsinkin Helsingin seurakuntayhtymässä. Konsultteja virtasi Kolmannen linjan betonilinnakkeeseen, ettei ovista ja ikkunoista mahtunut.  Yhtymän johtajat anoivat konsultteja kertomaan miten evankeliumia pitäisi nuorille julistaa, millaiseen pakettiin kääriä, laatutietoiselle kuluttajalle. He heittivät harmaat pukunsa nurkkaan, vetivät rennot hupparit päälle, alkoivat imitoida hip-hop-kulttuurin elkeitä, Nyt chillataan!, ja “bamlasivat” nuorille Hesarin kokosivumainoksissa: ’Jesse diggaa sua ehdoitta’.’ Ole uskis omalla tyylilläsi.’ ’Mä nään ettet sä enää jaksais olla tollanen kovis.’ Suurissa ja kalliissa mainoksissa mainostettiin kuinka upea ja mahtava kirkko oikeasti on, kuinka rentoja ja nuorekkaita kirkon herrat ja rouvat oikeasti ovat harmaiden pukujensa alla. 

Kampanjat törmäsivät säännönmukaisesti siihen, etteivät ihmiset tajunneet mihin kampanjat heitä kutsuivat ja mitä tekemään. ”Armo, kiitti kun muistutit, mutta mitä mä nyt teen?” kysyi eräs Armo-kampanjaan tutustunut. ”Mitä minä nyt teen, menenkö kirkkoon vai ristinkö nakkisormet mainospiirroksen mallin mukaan?” Sama ongelma koskee tätä uutta, Milttonin kanssa tuotettua kampanjaa. Kampanjoiden iskulauseet jäävät väistämättä retorisiksi heitoiksi. Ne leijuvat ilmassa, ilman kosketuspintaa konkreettiseen. Sitä kirkollista yhteisöä, jota kampanjat mainostavat, ei ole olemassakaan. Kampanja-ideologian taustalla on ajatus kirkosta (kolmannen sektorin) palvelun tuottajana, ei siis Kristuksen ruumiina. Kirkon ajautuminen palveluntuottajaksi, hyväntekeväisyysorganisaatioksi, on väistämätöntä kirkossa, joka on niin voimakkaasti työntekijäkeskeinen. Kristuksen ruumiina oleminen ei ole rikkaan kirkon ominaisuus. Kirkon köyhtyminen on siksi hyvä asia. Silloin se voi löytää aidon identiteettinsä yhteisönä, Kristuksen ruumiina. 

Kampanjoista huolimatta jäsenkäyrässä ei ole tapahtunut minkäänlaista muutosta parempaan. Kirkosta eroaminen tulee edelleen jatkumaan. Kampanjoiden tulokset olisivat olleet yhtä vakuuttavia, jos niihin tuhlatut miljoonat eurot olisi poltettu tuhkaksi Hietaniemen kappelin krematoriossa. Kampanjoiden epäonnistumisista huolimatta Helsingin seurakuntayhtymä tulee jatkamaan niitä hamaan tulevaisuuteen, niin kauan kuin rahaa riittää. Turhien ja kalliiden kampanjoiden sijaan kirkossa olisi hyväksyttävä väistämätön: kirkon asema tulee murtumaan, väki vähenee vääjäämättä. Sitä ei estetä millään, kaikkein vähiten  kampanjoilla. 

Kampanjat ovat osoitus kirkon identiteettikriisistä. Kirkko ei enää tiedä mikä se on, miksi se on olemassa, ketä varten ja mitä sen pitäisi tehdä. Eksyksissä oleva kirkko hakee kampanjoiden avulla näkyvyyttä ja hetkellistä illuusiota jostain todellisesta. Rahalla ei saa rakkautta, eikä kirkko jäseniä. Yksikään ihminen ei tule pysymään kirkossa näiden kampanjoiden vuoksi, eikä kääntymään Jumalan tai Jeesuksen puoleen. Päinvastoin ne voivat lisätä eroamisia. Aina kun kirkko on esillä julkisuudessa, on vaara, että eroamiset kiihtyvät. Mainoksen nähdessään, ihminen saattaa muistaa olevansa vieläkin kirkon jäsen ja tehdä sen mikä on jo pitempään hiertänyt takaraivossa. 

Helsingin kirkollinen johto on markkinoinut itseään kirkon muutoksen etujoukoksi. Ei olekaan sattumaa, että samaan aikaan kun valtion johtoon valittiin bisnespääministeri ja hyvinvointivaltiota muutettiin rajulla politiikalla Oy Suomi Ab:ksi, niin Helsingin seurakuntayhtymän johtoon rekrytoitiin poliittiseen oikeistoon sitoutuneita muutosjohtajia, jotka bisnesajattelun hengessä kehittävät kirkon uutta toimintakulttuuria. 

He asettavat jäsenkadosta ja huonosta imagosta kärsivän kirkon maailmaan imagokysymys edellä. He eivät mieti, miten välittäisivät ihmisille Jumalan armoa ja rakkautta vaan sitä, miten brändäisivät kirkon, miten löytäisivät markkinaraon ja perustelisivat sen olemassaolon. He antavat köyhälle almun ja pitävät huolen, että se myös näkyy ja kuuluu sosiaalisessa mediassa, julkisuudessa. He ovat nielleet dogmaattisen markkinatalouden toimintamallit, myyneet teologiset periaatteensa, evankeliumin tinkimättömyyden ja antautuneet talouden opeille, tulosjohtamiselle, konsulttien ja bisnesmiesten sanastolle ja ideologialle. 

Helsingin kirkollisia johtajia ohjaa populistinen vaisto. He pyrkivät iskemään sopiviin markkinarakoihin, tuottamaan yksittäisiä ja näyttäviä hankkeita, jotka luovat mielikuvaa profeetallisesta kirkosta. He haistavat sopivia saumoja, puhaltavat happeningteologisia kuplia ja toteuttavat teologista markkinointihumppaa, jossa toimintaa ei ohjaa evankeliumi, vaan puhtaasti viestinnällinen kärki. 

Kun kirkon asema on heikentynyt, se petaa kenttää uusliberalistille taloudenhoidolle ja pehmentää hyvinvointivaltion alasajoa, yrittäen lunastaa yhteiskunnallisen asemansa julkisen sektorin apulaisena ja kansalaisyhteiskunnan talkoolaisena. Uusliberalistisessa viitekehyksessä he kosiskelevat kirkon jäseniksi vain maksukykyisiä. Mikään vanha ei kelpaa, ei julkisuudelta piilossa toimivat perinteiset ja vakiintuneet työmuodot, lapset tai nuoret, vanhukset, sairaat, perheet tai avioparit. Kasvoista kasvoihin tapahtuva kärsivän ihmisen kohtaaminen ei kiinnosta, vaan pitää olla uutta, näennäistä dynaamisuutta ja seksikkyyttä, julkisuuskynnyksiä rikkovaa. 

Kirkko ei voi kuin hävitä taistelua markkinoista. Sen ei tule mainostaa omaa “tuotettaan”, ei brändätä sitä maailmankatsomusten markkinoille vaan on taisteltava toisella tasolla, Jumalan valtakunnan todellisuudesta käsin. Kirkon pitää olla materialistisen kulutus- ja kilpailukultturiin tinkimätön kriitikko. Nyt Helsingin kirkollinen johto liitää kritiikittömästi sen aallonharjalla. 

Helsingin seurakuntayhtymän johtajien toiminta paljastaa yhteiskunnan perimmäisen arvotyhjiön. He liittyvät eliittien talouspuheeseen ja vahvistavat kansalaisten kuluttajaorjuutta. Heidän kärkensä ei ole enää ihmisarvo ja sen vahvistaminen, vaan palvelumuotoilu ja uudet bisnesmallit. He laittavat lahtipenkkiin perinteisen kirkollisen toimintakulttuurin ja laulavat eliittien mukana virttä seurakuntalaisten talkoohengestä, seuraavat  toimintojaan ja käytäntöjään määrittävissä arvoissa ja muutoksessaan ideologisten ajatushautomojen rahan logiikkaa myötäileviä teknokraatteja, heidän visioitaan, kokeilukulttuuria, start-upeja, tyhjyyttä kumisevaa markkinointiliturgiaa. 

Kun kirkon identiteetti on hukassa ja talous alkaa mennä kuralle, Helsingin seurakuntayhtymän johtajat kosiskelevat yrityksiä ja rikkaita kirkollisveron maksajiksi. Yritystoiminnan kannalta täysin epäoleellinen ja mitään tuottamaton bisneshöpötys rantautui jälkijättöisenä kirkkoon, kun yhtymän johto järjesti Agricolan kirkossa uuden toimintakulttuurin luomiseksi LutherPlus-innovaatioiltapäiviä startup-yrityksille suunnattujen slush-tapahtumien hengessä. Paikalle ei kutsuttu reppanoita, luusereita, syntisäkkejä, köyhiä, raajarikkoja tai rampoja, vaan innovatiivisia innovaattoreita, jotka innovoivat innovatiivisia innovaatioita. 

Tärkeintä on, että on dynaamista menoa, superlatiiveja ja amerikankielisiä sanoja. He ottavat köyhästä kopin, innovoivat kuoleman ja hädän kohtaamisen uusiksi, julistavat digitaalista pelastuksen sanomaa, virtualisoivat hautaustoimen jälkiteolliseksi kuoleman palvelumuotoiluksi, hautausapplikaatioksi,  näivettäen kirkon pelkäksi palvelujen tuottajaksi. Heidän visioimassa ajan aalloilla surffaavassa  kirkossa papit ovat stagella heiluvia stevejobseja, keynotespeakereitä, jotka eivät saarnaa vaan pitchaavat innovaatio-evankeliumia seurakuntalaisille. Pyhä Henki on pöhinää ja hauta innovaatiomonttu, afterparty, pelastus on kehysriihi ja win-win – mutta vain rikkaille ja hyvinvoiville.

Kirkon ongelma ei ole viestinnässä, vaan sisällössä ja identiteetissä. On vaikea viestiä, jos ne ovat hukassa. Kirkolla on raju ja vallankumouksellinen sanoma. Riittää, jos me uskoisimme siihen edes himpun verran. Sen jälkeen ei tarvitsisi huolehtia viestinnästä, koska viesti kulkisi edellämme ja joko houkuttelisi tai työntäisi luotaan, erityisesti ne joita kirkko nyt kosiskelee. Hommaa ei voida hoitaa sisäsiististi ja kliinisesti kampanjoilla. Kädet on työnnettävä syvälle kuraan ja rokki ryvetettävä. 

Ristin ottamista ja Jeesuksen seuraamista on vaikea markkinoida ja tuunata houkuttelevaksi. Viestinnän keinoin on vaikea saada välitettyä kuva kirkosta Jumalan valtakunnan merkkinä, koska se tarkoittaa kirvelevää protestia yhteiskunnan syrjäyttäviä käytäntöjä kohtaan, ei niihin mukautumista. Jeesus ei pystyttänyt pöytiä, joissa ihmisen arvokkuus myytiin eniten tarjoavalle, vaan hän potki ne pöydät kumoon. Evankeliumi ei ole seksikästä ja helposti pureskeltavaa. Se ei ole nastaa ja fantastista, vaan ytimiin menevää, kaikki pakotiet tukkivaa sielun pimeimpien sopukoiden tutkimista – ja samalla syvästi armahtavaa.

27 kommenttia

  • Tässä oli asiaa ja terävää, kriittistä analyysia. Toki kovinkin kampanjoita ja niiden taustalla olevaa toimintaa tyrmäävää. Hyvä olisi myös, jos sama olisi kirjoitettu lyhyemmin, koska toistoa tuli melkoisesti. Ja vielä kysymys: Miten kirkon pitäisi toimia ihmisten tavoittamisessa tai kohtaamisessa tai kontaktoinnissa – jos tällaiset kampanjat ovat täysin pahasta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    En pidä blogia liian pitkänä.

    Siinä on mukavasti kulmista katsottu samaa asiaa.

    Mainonta voi olla asiaa mutta määrättömyys asian harkinnassa ei ole. Onkohan ko.yhtymässä luottamusihmiset saaneet mitään seurakunnan ulkopuolelta tulevaa koulutusta olla eri mieltä. Epäilen, etteivät ole.

    Kun mainonnasta puhutaan syntyyhän sitä seurakunnan ilmoittelusta tilaisuuksissa. Miten paljon sielläpäin harrastetaan julkaistavaksi hartauskirjoituksia. Jos niitä ei tarjota ei niitä riitä julkaistavaksikaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Olen laiskistunut, kun diki-aika ja sen tarjoama tieto tarjotaan pienissä paketeissa. Tätä harrastavat monet suositut tubettajat. Heillä on ytimekäs teksti ja tavoitteet selvillä. Pitkistä teksteistä on hankala löytää asiaa. Usein se asiakin on vain pelkkää purnausta. Jos rakentava asia puuttuu, niin eihän sitä oikein jaksa lukea.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Virta sanoo:

    Onko Jumala todellakin sanonut, että “Bisneshenkinen markkinointi kyllä tavoittaa kaikki vieraantuneet asiakassegmentit eksistentiaalisine pohdintoineen”?

    Olen Sadinmaan kanssa aikaslailla samaa mieltä. Mutta huom. vain tässä asiassa. Missään muussa en varmaan olekaan. Eikä tarvitsekaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Helsingillä on sellainenkin haaste, että pohjoisen kommunistit tulevat Helsinkiin toteuttamaan niitä himojaan jotka eivät pohjoisessa mene läpi. Ja sitten järjestelmän sisältä purevat helsinkiläisten järjestelmän johtoa.

    Eivät tee mitään omaa. Mutta vievät paljon järjestelmän voimavaroja ja aiheuttavat sekasortoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Kun rokkarit hyppäävät stagelle, he huutavat : “Mikä meininki ?” Seurakunta huutaa : “Hyvä meininki !”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Tähän mennessä ainoa pitkä viesti, jossa Itse Sanoma, Seurakunnan tai kirkkoon kuuluvien uskovien tehtävä, todistuksena oleminen, tulee selkeästi esille joka rivillä. Ei pitkästyttävää uuvuttavaa luettavaa, vaan vain herättävää. Herättävää niille, jotka ovat unessa, synnin- tai ‘miellyttävän’ kylmyyden unessa. En usko, että monikaan herää, korkeintaan kehuu, että “pysyy kynä Kailla kädessä”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Kritiikki on blogissa oikein, siitä olen samaa mieltä. Mitä Reijo tarkoitat sillä, että tämä blogi on ”, vaan vain herättävää.” Pian kuitenkin jatkat: ” En usko, että monikaan herää, korkeintaan kehuu, että “pysyy kynä Kailla kädessä”.”

      Kommenttisi on sekava.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Kari P.

      Näin ennustan tai uumoilen, eli blogi on herättävää, muttei tule vaikuttamaan, mitä Itse Asiaan tulee!

      Mieti sitä, vaikka tuntuu vaikealta. Ei enempää sanailua sinun kanssasi, pyydän.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Liityn peukuttaien joukkoon, ilman ehtoja. Päivi Huuhtanen-Somero sanoi heti aluksi oleellisen hölmöyden uusimmasta kampanjasta: ilman sinua on negaatiivinen ilmaus. Sen olisi tietenkin voinut sanoa lyhyemminkin, mutta ymmärrän täysin Kai Sadinmaata myös koko kriittisessä vuodatuksessa. Kyse ei ole vain yhdestä kampanjasta, vaan juuri siitä sokeasta metropolihumalasta joka on vallalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Kyllä sama kallistuma on antanut merkkejä helluntaikirkonkin taholta. Kaikki touhuajat, ja business-osaajat ovat testanneet strategioitaan, mutta mitään ei tapahdu. Ei tapahdu Evankelioimista, mikä toteutuu vain Jumalan Hengen valtaamissa ihmisissä.

      Olen seurannut vuosikymmeniä niin Suomen, Italian, UK:n, USA:n ja Brasilian evankelista toimintaa, lähinnä helluntalaisia. Italiassa tänään seurakunnat kasvaa muutamalla prosentilla oman maan kansalaisista ja laillisesti ja laittomasti maahan tulleet uskovat kokoontuvat helluntalaisuuden(kin) katveessa.

      UK alkoi rajusti maallistua, 90-luvulla. USA:n evankeliset, kuten AG ja kolme muuta pienempää sisältää erittäin hyvää nk. karismaattisista vapaata toimintaa. Brasilia on ollut koko ajan ihme, mitä uusiin uskoontulleisiin tulee. Luvut ovat niin korkeat, että se on jo haitta. Mm. Bolsonaro vaihtoi katolisuudesta helluntalaisuuteen, johon hänen vaimonsa on kuulunut.

      Kun Herätyksen ‘arkki’ liikkuu, niin paljon sekakansaakin seuraa ja sotkee. Kuitenkaan jumalaton ei kestä vanhurskasten seurakunnassa ja väärä poistuu tai alkaa toimia, mutta heidän harhansa on tullut aina ilmeiseksi, joksus heti joskus myöhemmin.

      Ilmoita asiaton kommentti