Vihkiminen kansankirkossa

Mitä vaatimuksia kansankirkkotilanne asettaa kirkolle vihkijänä? Kun viime vuosisadalla keskusteltiin eronneiden vihkimisestä, mietittiin tätäkin. Yksi merkittävimpiä historiallisia puheenvuoroja asiasta on arkkipiispa Gustaf Johanssonin johtaman kirkkolakikomitean mietintö vuodelta 1903. Toivoisin, että erityisesti ne, jotka pitävät samaa sukupuolta olevien vihkimistä Jumalan sanan vastaisena, voisivat pohtia kirkkolakikomitean sata vuotta sitten esittämiä ajatuksia.

***
Komitea totesi ensinnäkin, että koska kirkkoon kuului muitakin kuin ”totisia kristityitä”, ”kirkko [ei] tekisi oikein, jos se, toimiakseen vain kristillisellä kannalla olevien eduksi, kieltäisi hoitonsa ja vaikutuksensa kaikilta muilta”.

Komitea jatkoi: ”Kirkon velvollisuushan on koettaa mahdollisuuden mukaan hoitaa ja Jumalan valtakuntaan saattaa sen ulkopuolella olevia sekä pelastaa yhteiskuntaa ja sen laitoksia siveellisestä rappeutumisesta.”

Komitean mielestä ”[o]lisipa varsin omituista, jos kirkko kieltäisi vihkimisen kaikissa niissä tapauksissa, joissa avioliitto sen käsityksen mukaan ei ole kristillisellä pohjalla, ja siten myöskin jättäisi käyttämättä käytettäväkseen saamiansa keinoja vaikuttaakseen terveellisesti näihinkin yhdistyksiin”.

Jos kirkko kieltäytyisi vihkimisellä vahvistamasta mainitunlaiset avioliitot ja rukoilemasta puolisoiden puolesta, se osoittaisi komitean mielestä kovuutta ja ”jättäisi sitten nämä yhdistykset enemmän tahi vähemmän alttiiksi turmiollisille ja hajoittaville vaikutuksille”.

Siispä ”kirkon ei ainakaan vielä pidä kieltää vihkimistä jokaisessa sellaisessa tapauksessa, jossa avioliittoon mennään poiketen niistä periaatteista, joita kirkon tulee koettaa pysyttää”. Tämä näkemys sai komitean mukaan tukea Jumalan sanasta, koska ”kristillisen kirkon merkitys ja tehtävä kansan kirkkona on raamatun mukaan oikeutettu”.

Komitea tiivisti: ”…kirkon [tulee] kasvattaa kansaa kristilliseen maailmankatsantoon ja kristillisiin tapoihin”, mutta ”kansankirkkona se ei saa asettaa itseänsä yhdenvertaiseksi pyhäin ihmisten yhteyden kanssa eikä pitää itseänsä kaikin puolin toteutettuna Jumalan valtakuntana maan päällä … sentähden ei se saa sanoutua irti niistä velvollisuuksista, joita sillä on valtiollista yhteiskuntaa ja sen laitoksia kohtaan, vaikkapa nämät eivät olisikaan aivan sopusoinnussa sen ihanteellis-uskonnollisen yhdyskuntakäsitteen kanssa, jommoisena raamattu sitä esittelee”.

Lisäksi komitea muistutti, ettei Jeesuskaan rikkonut aikansa laillista järjestystä, eivätkä alkukirkon jäsenetkään kieltäytyneet tottelemasta yhteiskunnan järjestystä ”vaikka siinä oli paljon semmoista, joka ei perustunut jumalalliseen käskyyn”. ”Kun kansankirkko tässä mukautuu historiallisesti määrättyihin oloihin, saattaa se sen tehdä loukkauksetta.”

Kaikille pakolliseen siviilivihkimiseen komitea suhtautui kielteisesti, koska tällöin ”kansankirkon koko kansalle tärkeä vaikutus tulisi kärsimään vahinkoa”.

***
Vaikkei kahden miehen tai kahden naisen avioliitto joidenkin kirkon jäsenten mielestä olekaan iloinen asia ja ”kristillisellä pohjalla”, voisivatko he pitää sitä mahdollisena tai sen sallia kansankirkkotilanteessa ja ehkä ”vaikuttaakseen terveellisesti näihinkin yhdistyksiin”?

Vesa Hirvonen
TT, dos.

6 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Tämä oli hyvä ja mielenkiintoisesta perspektiivistä kirjoitettu blogi. Gustaf Johanssonia muistetaan pitää aina – silloin kun Johanssonia ylipäänsä muistetaan – jonkinlaisena kirkollisen konservativismin arkkityyppinä, mikä pitänee jossain määrin toki paikkansa.

    Johansson erotti kirkkokäsityksessään kolme ryhmää: ensiksi todellinen ecclesia/Jumalan seurakunta eli pyhien yhteys, toiseksi ns. opetuslapset, jotka jossain määrin olivat samassa suhteessa Kristukseen kuin apostolit ennen helluntaita ja kolmanneksi “nimikristityt”, joiden kirkon jäsenyys oli ulkokohtaista ja muodollista. Hiukan samanlainen oli myös esimmerkiksi Osmo Tiililän ja Antti J. Pietilän kirkkokäsitys.

    On siis olemassa todellinen Kristuksen kirkko eli Lutherinkin tarkoittama “ecclesia” ja ulkonainen laitoskirkko eli kirkko instituutiona. Jälkimmäisen tehtävänä oli laajana kansankirkkona palvella kaikkia ihmisiä ja työskennellä niin, että mahdollisimman monesta tulisi kirkon todellisia jäseniä , toisin sanoen ecclesiasta osallisia.

    Eli: Johannsonin kirkkokäsityksen mukaan kansankirkon/laitoskirkon tehtävä oli ennen muuta pyrkiä edes jotenkin pitämään kansa “kristillisenä,” vihittäköön kirkollisesti sitten vaikka eronneita tai …

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kirkon tilanne on perin pohjin toinen nyt kuin v. 1903, jolloin uskonnonvapauslakiakaan ei vielä ollut. Nykyoloissa on hyvin kyseenalaista puhua kansankirkosta, kun ev.lut. kirkon väestöosuus on jo koko maassakin laskenut 75 % alapuolelle ja on pääkaupunkiseudulla hädin tuskin 50 %. Kirkkomme elää jo lähetystilanteessa, jolloin sanoman selkeys ja koskettavuus on ensiarvoista, jos mieli säilyttää minkäänlaista uskottavuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kysymyksen polttopiste on siinä, minkä merkityksen annamme sille, että luomiskertomusten mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi tarkoittaen heidät toisiaan täydentäviksi puolisoiksi.

    Jumala siis loi myös ihmisen alunperin urokseksi ja naaraaksi, kuten eläimet, joiden hän myös kehotti lisääntymään ja täyttämään maan kunkin lajinsa mukaan.

    Tämän polttopisteen kautta voimme edelleen tarkastella sitä, että Jumala suuressa sallimuksessaan sallii joillekin ihmisille sellaisen taakan, ettei heille löydy sopimaa kumppania vastakkaisesta sukupuolesta. Tämän kysymyksen kautta nousee uusi kysymys samaa sukupuolta olevasta kumppanista, jos selainen kuitenkin löytyy.

    Asetammeko siis selibaatin taakan niille, jotka eivät löydä elinikäistä elämänkumppania vastakaisesta sukupuolesta ja edelleen: vapautammeko tästä taakasta ne, jotka löytäisivät sellaisen kuitenkin samaa sukupuolta olevasta henkilöstä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Erinomainen puheenvuoro vaikeasta aiheesta. Tämäntapaista pohdintaa olisi ollut hyvä käynnistää jo silloin kun rekisteröity parisuhde tuli mahdolliseksi. Taustalla oleva, ja minulle avoimeksi jäävä, kysymys on: voidaanko vähemmistölle laatia eri säännöt kuin enemmistölle? Vastaus tähän ei ole millään tavoin itsestään selvä. Siksi olisi viisainta kehottaa homoseksuaalisen parisuhteen solmivia tyytymään siviilivihkimiseen, onhan se yhteiskunnan kannalta aivan yhtä pätevä kuin kirkollinenkin. Kirkollinen vihkiminen kun on myös jumalanpalveluksen luontoinen toimitus, ja siksi sidoksissa raamatun sanaan, jossa avioliittoa aina pidetään itsestään selvästi miehen ja naisen (VT:ssa myös yhden miehen ja useamman naisen) välisenä liittona.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Sahama: “Kirkollinen vihkiminen kun on myös jumalanpalveluksen luontoinen toimitus, ja siksi sidoksissa raamatun sanaan, jossa avioliittoa aina pidetään itsestään selvästi miehen ja naisen (VT:ssa myös yhden miehen ja useamman naisen) välisenä liittona.”

      Onko Raamatun totuudesta pudotettu jo Vanha Testamentti pois, kun kirkko – ainakaan tämän päivän Suomessa – ei vihi yhtä miestä ja useampia naisia keskenään avioliittoon?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Jos UT ja VT ovat ristiriidassa, ut on aina kristillisen tulkinnan perusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tulkaa Kaikki
    Tulkaa Kaikki

    Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.