Viinissä on vettä taas

Lukijani.

Tietyssä vaiheessa kosteaa lounasta tai päivällistä on verrattain varmaa, että lasinsa ainakin kertaalleen tyhjäksi siemaissut seurassani istuva henkilö karauttaa kurkkua. Sitten hän erilaisin muunnelmin tiedustelee: ”Sopiiko kysyä, miksi et juo viiniä?”

Tunnelmasta riippuen ryhdyn kertomaan perusteluja. Voin lähteä liikkeelle siitä, että alkoholi tuhoaa aivosoluja. Tai sen vaihtoehdolla: Alkoholi pirstoo palasiksi kauniit muistot. Siksi käytän sitä niin niukasti kuin mahdollista.

Jos keskustelukumppani on sitkeä sissi eikä tyydy vastaukseen, hän muistuttaa siitä, että Jeesus muutti Kaanan häissä veden viiniksi. Tai hän tuo pöytään Paavalin, joka kehotti nauttimaan viiniä terveyssyistä: ”Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojen vuoksi vähän viiniäkin.” (1. Tim. 5:23)

Entä jos viinin ystävä arvelee, että hän ei ole riittävän pätevä Raamatun tuntija? Silloin hän kertoo, että lääkäri on määrännyt isotäti Olgalle konjakkireseptin. Kun tämä teräsmuori joka ilta ottaa ohjeen mukaan tujauksen pullostaan, hän elää satavuotiaaksi sydänvaivoista huolimatta.

Ei auta kuin myöntää, että viini-ihme on totta. Paavalin neuvoakaan ei parane kiistää. Myös lääkärin ohje vanhukselle on ymmärrettävä. Mutta toisinaan voin silti viisaasti varoitella puhetoveria viinissä vaanivasta myrkkykäärmeestä. Sananlaskujen kirjassa on nimittäin suorastaan runollinen kuvaus humalahakuisesta juomisesta: ”Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy.” (Sananl. 23:31-32)

Vilpitöntä vakaumuksen kysymistä ei pidä päättää silmittömään sanasotaan. Vaikka en käytä viiniä ateriajuomana, voin vallan hyvin omaksua Siirakin kirjan neuvon: ”Viiniä juotaessa älä käy nuhtelemaan lähimmäistäsi, äläkä halveksi häntä, jos hän on iloisella mielellä.” (Siir. 31:31)

Olen huomannut, että suhteestani viiniin ei paljon piitata muualla kuin sitä sisältävän lasin äärellä. Sikäli on totta muinaisten roomalaisten havainto: ”In vino veritas.” Huumorimies väittää sen käännökseksi ’viinissä on verta taas’. Mutta historiallisesti todempaa on, että ruokaviiniin oli sekoitettu vettä!

Sinun

Harmaa rovasti

  1. Etanoli on hermomyrkky, jota viinikin sisältää. En käytä etanolia sisäisesti (enkä juuri ulkoisestikaan) koska en halua myrkyttää hermojani, en siis myöskään juo viiniä. Jos etanoli keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin mm. syöpääa, monia muita vakavia sairauksia ja riippuvuutta aiheuttavanna aineena ja huumeena kuten esim. kannabis tai kokaiini.

    Valamon luostarikin on kantanut kristillisen kortensa uljaasti kekoon alkamalla valmistaa – ei mitään vedellä blandattua viinin litkua – vaan oikein kunnollista ja volttimäärältään tömäkkätä viskiä. Ja sitten vielä kehdataan väittää, että kristillisyyteen ei kuulu voittoa tavoitteleva bisnes.

    Miksi muuksi kaupallista viskin tiputtelua pitäisi kutsua? Kansanterveyden hyväksi tehtäväksi pyyteettömän kristilliseksi laupeudentyöksikö?

  2. Kimmo: ”Ja sitten vielä kehdataan väittää, että kristillisyyteen ei kuulu voittoa tavoitteleva bisnes.”

    Valamon luostari vuonna 2014 uutisessaan ’Valamon luostari aloittaa luostariviskin valmistamisen’: ”Viskiliiketoiminta tuo merkittävän lisän sekä Valamon Luostarin kävijäkuntaan että liiketoiminnasta saataviin tuottoihin.”

    Minä tulkitsen ainakin tuon uutisen avoimeksi viestiksi, jossa todetaan, että viskillä on myönteinen vaikutus luostarin talouteen. Kysymys viskin valmistuksen kutsumisesta toisella nimellä on tarpeeton, koska luostari itse ei naamioi uutta liiketoimintaa mihinkään valekaapuun.

    Valamo.fi sivulta lainaamani uutisen lopusta löytyvät yhteystiedot henkilöistä, jotka halutessasi kertovat Sinulle lisää asiasta.

    • Parviainen: ”“Viskiliiketoiminta tuo merkittävän lisän sekä Valamon Luostarin kävijäkuntaan että liiketoiminnasta saataviin tuottoihin.”

      Ihan varmasti tuo. Viinan valmistus ja myynti ovat kautta aikain olleet parhaimpia ja tuottoisimpia bisneksiä Suomessa.

      Alkoholista välittömistä johtuviin sairauksiin ja alkoholimyrkytyksiin kuoli vuonna 2014 noin kaksi tuhatta suomalaista.

      Alkoholista johtuvien suorien ja välillisten yhteiskunnalle koituvien kustannusten arvioidaan olevan vuodessa miljardeja. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi haittakustannusten olevan 4−6,5 miljardia vuodessa, Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry sen sijaan arvioi kustannusten olevan 6-7 miljardia euroa.

      Alkoholi on työikäisten suomalaisten miesten ja naisten merkittävin kuolinsyy, lisäksi alkoholi kaksinkertaistaa riskin päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Siten alkoholin kustannuksia yhteiskunnalle voidaan laskea myös menetettyjen työvuosien perusteella.

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/alkoholin-haittakustannukset-kattaisivat-koko-kestavyysvajeen/3102644

      Kansanterveys kiittää varmasti myös Valamon luostarin munkkien pyyteetöntä pyrkimystä suuren kristillisen lähimmäisen rakkauden hengessä tekemästään arvokkaasta työstä ja myötävaikuttamisestaan myönteisesti luostarinsa talouteen.

    • Alkoholin käytön kielteinen vaikutus kansanterveyteen on minunkin tiedossani. Siksi olen kertonut asiapohjalta alkoholin haittapuolista sekä luentojen muodossa että kahdenkeskisissä keskusteluissa.

      Jokainen tuttu tai työtoveri, jonka olen menettänyt alkoholin uhrina, on sattunut kipeästi. Mutta vastaavasti olen saanut iloita siitä, että jotkut ovat alkaneet elää korkki kiinni yhden päivän kerrallaan.

      Korkkinsa kiinni kiertäneet ja alkoholin haitoista kärsineet läheiset ovat verrattomasti minua parempia puhumaan alkoholin vaaroista.

    • Jouni: ” Mutta vastaavasti olen saanut iloita siitä, että jotkut ovat alkaneet elää korkki kiinni yhden päivän kerrallaan.”

      Mutta mitäs siitä tulee jos pistää korkin kiinni? Eihän sillä tavalla Valamon luostarinkaan taloutta kohenneta jollei ”Pullon Pyhä Henki” tee kauppaansa.

      Savon Sanomat kirjoitti 16.09. 2015 mm. seuraavasti: ”Viski pullotetaan ja laitetaan myyntiin noin kolmen vuoden kuluttua. Tavoitteena on, että luostariviskiä myytäisiin Alkoissa isänpäivään 2018 mennessä, mutta mahdollisesti jo keväällä.”

      Kiva isänpäivälahja äiskältä ja lapsosilta. 43-46 volttisella luostariviskillä isälle posket täyteen. Moni suomalainen viinaan kallellaan oleva isäpappa tulee varmasti ikionnelliseksi moisesta kristillisen lähimmäisenrakkauden osoituksesta.

    • Minä kannan enemmän huolta vanhempien alaikäisille lapsilleen ostamista alkoholijuomista kuin puolison tai lasten antamasta yksittäisestä lahjapullosta.

      Moraaliselta kannalta molemmat asiat voivat hyvinkin olla yhtä paheksuttavia, mutta lain rikkominen on silti enemmän väärin.

    • Jouni: ”Minä kannan enemmän huolta vanhempien alaikäisille lapsilleen ostamista alkoholijuomista kuin puolison tai lasten antamasta yksittäisestä lahjapullosta.”

      Niin kannan minäkin, mutta se ei olekaan asian pihvi vaan se miten luostarin raadollinen voiton tavoittelu ja tuottoisa bisnes ajaa ihmisten terveyden edelle ja paljastaa Valamon munkkien tekopyhyyden sekä välinpitämättömän ja arrogantin asenteen kansanterveyttä kohtaan.
      Mooses on Mooses, mutta bisness on bisness.

      Viinapullo onkin ihan kiva isänpäivälahja, josta isukki liikuttuu varmasti ihan kyyneliin asti.

    • Koska elämme epätäydellisessä maailmassa, minä siedän mieluummin laillisten toimijoiden laillisesti valmistettuja ja laillisesti levitettyjä alkoholituotteita kuin palaan aikaan, jolloin ”korpikuusen kyyneltä” tiputettiin salaa syrjäseutujen metsissä.

    • Jouni: ”Koska elämme epätäydellisessä maailmassa, minä siedän mieluummin laillisten toimijoiden laillisesti valmistettuja ja laillisesti levitettyjä alkoholituotteita kuin palaan aikaan, jolloin “korpikuusen kyyneltä” tiputettiin salaa syrjäseutujen metsissä.”

      Niin minäkin, mutta eihän siitä ollut kysymys, vaan siitä, että eikös se etyyli maailmassa riitä jo ilman, että kristillisen luostarin täytyy vielä tiputella sitä lisää. Aika läpinäkyvää ja tekopyhää oman edun tavoittelua ja halua päästä kannattavaan viinabisnekseen mukaan.

      Vai onko se Valamon viina jotnkin siunattua ja terveyttä edistävää? Kenties jopa kaikki taudit parantavaa jumalallista ja pyhää juomaa?

    • Minun lähestymistapani on toinen. En ryhdy julkisesti arvailemaan minkään laillisen toimijan tarkoitusperiä. Jos kuitenkin havaitsen jonkin virheen tai puutteen, otan yhteyttä sen aiheuttajaan. Mieluiten siis noudatan perussääntöä, jonka mukaan kiitos annetaan julkisesti ja nuhde kahden kesken.

  3. ”Käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein esiintyvien vaivojesi vuoksi”.

    Eikös tuo Paavalin neuvo sopine paremmin täysraittiille Timoteukselle (”käytä vähän”), kuin työkseen litkivälle papille tai saarnamiehelle!

    Nuo mielipiteet vaikuttavat, Kimmo, kovasti kristillisiltä. Suorastaan arvostan! Vahinko vaan, että noin oikein ajattelevan miehen matka kohti helevettiä suuntautuu ihan muista syistä, kuin viinin ja konjakin orjilla!

    Jaa, mutta ethän sinä ollutkaan jumalankieltäjä, kuten muistelen sanoneesi. Et vain ole kertonut, kuka ja missä ja minkälainen se jumalasi on – tämän vuoksi pakkaa ajatukset väliin sekaantua. Sori!

    • ”Nuo mielipiteet vaikuttavat, Kimmo, kovasti kristillisiltä. ”

      Kristillisyydellä ei ole mitään tekemistä mielipiteitteni kanssa. Ne pohjautuvat ihan pelkästään olemassa oleviin tosiasioihin. Tutkittuun faktaan etyylin vahingollisuudesta terveydelle ja yhteiskuntamme alkoholista peräisin olevien sairauksien ja sosiaalisten ongelmien hoitoon vuosittain uhraamista miljardeista. Alkoholin nauttimiselle ei voida osoittaa ainoatakaan hyvää syytä.Haittoja sen sijaan pilvin pimein. Eikä asia siitä muutu miksikään olipa mielipiteeni kristillinen tai ateistinen.

      Jos laki sallisi ja Valamossa alettaisiin viljellä ja myydä kannabista nautintoaineena, olisi sekin vähemmän terveydelle haitallista kuin etyyli.

    • Tuttu lääkäri sanoi joskus, että alkoholia on viisainta välttää sen kaikissa muodoissa. Mutta jos sitä jostain syystä pitää tarpeellisena nauttia, niin yksi pieni lasillinen punaviiniä aiheuttaa vähiten vaurioita. Olut nimittäin lisää janon tunnetta kun taas punaviinin tanniininit sanovat normaalille elimistölle ”Jo riittää, kiitos.”

      Konjakin maku kahvin seurana voidaan hyvin korvata aromikkaalla hunajalla. Votkaa taas on syytä välttää sen korkean alkoholipitoisuuden aiheuttamien limakalvovaurioiden tähden.

    • Juhani: ”Suurin osa käyttää alkoholia niin ettei siitä ole mitään haittaa.”

      Ei siitä kyllä ole mitään hyötyäkään. Miksi etanolia yleensä pitää nauttia, ellei tarkoitus ole päihtyä. Toinen syy on tietysti riippuvaisuus. Yhtä huonoja molemmat.

      Mutta ole hyvä vaan, jos siltä tuntuu. Etanolin käyttöön kuitenkin kuolee vuosittain pari tuhatta suomalaistakin ja sen aiheuttamien vaurioiden, terveydellisten ja sosiaalisten korjaamiseen käytetään verovaroja miljardikaupalla joka vuosi.

      Tiedän kyllä, että Valamon viskin osuus koko Suomessa käytetyn alkoholin määrästä ei ole kovin suuri, mutta pitääkö sitä vielä lisätä vain siksi, että luostarin taloudellinen tila kohenisi, ajattelematta yhtään omaa nokkaansa pidemmälle? Kysymys on myös periaatteellinen.

      Tai kenties tässä lieneekin kysymys nyt siitä paljon mainostetusta kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta kauneimmassa kukassaan.

      Ja kansanterveys kiittää.

    • Revolveriruletissa suurin osa rullan pyörittäjistä jää todennäköisesti (6:1) eloon, siis sallikamme tämä huvi sitä haluaville…

    • Kyllä minunkin puolestan jokainen joka haluaa saa poksauttaa maksansa ja tuhota nuppinsa ihan vapaasti, kunhan vastaa itse seurauksista eikä sälytä niitä yhteiskunnan kustannettaviksi.

      Tässä purkauksessani peräänkuulutan nyt kuitenkin Valamon luostarin munkkien vastuuta ympäröivästä yhteiskunnasta ja kansanterveydestä.

      Enpä taida vain sellaista löytää. Lienevät täysin vieraita käsitteitä ortodokseille. Varmaa kuitenkin on, että munkkien viinanpolttobisnes kukoistaa, koska kansalla on ollut, ja tulee ilmeisesti aina olemaan kaamea jano, eikä etanolista voi tulla Suomessa ylituotantoa.

    • Anteeksi, että kirjoitin Ketomaa, Ketomäkeä, eli sinua tietenkin tarkoitin. Kyllä sinä sen tiesit ja perustelusi tiedät vielä paremmin!

      Alkoholista pidättyminen ei tietenkään ole pelastuksen ehto. Sanoisin kuitenkin, että se saattaa olla joillekin kutsumuksellisen ja hedelmällisen julistustyön ehto! Eräälle tunnetusta parannussaarnaajasta, Johannes Kastajasta, sanottiin jo ennen syntymäänsä, että ”viiniä ja väkijuomaa hän ei juo”. Kun Eliaan Hengessä on ennustettu ennen Jeesuksen tuloa saarnattavan, voipa olla mahdollista, että tulevaisuudessa ennen Herramme toista tulemusta saattaa absoluuttinen alkoholista pidättäytyminen ainakin sananjulistajain ja pappien kohdalla nousta uudelleen esiin!

      Vanhan liiton pappien kohdalla oli kiellettyä mennä alkoholin vaikutuksen alaisena temppeliin, että he kykenivät tekemään eron saastaisen ja puhtaan välillä. Udessa liitossa uskovat ovat temppelissään Kristuksessa alati. Tämä merkitsee täydellisesti pidättyväistä, alkoholista vapaata elämäntapaa!

  4. Kimmo Wallentin: ”Kyllä minunkin puolestani jokainen, joka haluaa, saa poksauttaa maksansa ja tuhota nuppinsa ihan vapaasti, kunhan vastaa itse seurauksista eikä sälytä niitä yhteiskunnan kustannettaviksi.”

    Tämä tietysti pätee myös muihin, joilla on ns. ”itse aiheutettuja” sairauksia, kuten tupakoitsijoihin, rasvojen, vehnäjauhojen, sokerien ja suolojen liikakäyttäjiin.. Kaikki siis laillisia aineita, joilla on tieteellisesti todistettuja terveyshaittoja ja voivat lisäksi runsaasti käytettyinä olla sosiaalisen elämän ankeuttajia.

    Mihin ”itse aiheutettujen” sairauksien kehittäjien ryhmään sinä kuulut..? Ethän vain aio sälyttää mahdollisia syöpä- tai sydän- ja verisuonitautiesi hoitoja yhteiskunnan (siis meidän muiden veronmaksajien) kontolle..?

    • Turtiainen: ”Ethän vain aio sälyttää mahdollisia syöpä- tai sydän- ja verisuonitautiesi hoitoja yhteiskunnan (siis meidän muiden veronmaksajien) kontolle..?”

      En aio, enkä pode minkäänsorttisia itse, enkä kenenkään muunkaan aiheuttamia sairauksia. Vietän mahdollisimman tervettä elämäntapaa ravinnon, liikunnan ym. suhteen ja aion juosta ensi kesänä 70-vuotispäiväni jälkeen tosin mahdollisesti viimeisen maratonini (tai ainakin puolikkaan).

      Lääkärikuluni maksan itse yksityiselle lääkäriasemalle kun niitä joskus harvoin ilmenee. Ihmisten, jotka itse aiheuttavat elämäntavoillaan itselleen vakavia sairauksia, tulisi myös itse vastata niiden aiheuttamista kustannuksista. Jos itse tekee parhaansa oman terveytensä eteen, on toki itsestään selvää, että suomalainen yhteiskunta osallistuu niiden kustannuksiin. Silloin ne eivät ole itse aiheutettuja.

      Onko tässä nyt vielä jotain epäselvää?

  5. Kuten tiedetään, Jeesus opetuslapsineen käytti viiniä. Ehdottomasta raittiuden vaatimuksesta ei saa millään kristillistä hyvettä. Oma käyttöni on aika satunnaista. Useimmiten en ota ruokaviiniä tai muutakaan mutta kyllä se joskus on hyvää. Liian tiheässä käytössä on tietysti alkoholisoitumisen vaara ja meneehän siihen rahaakin.

    Seppo Heinola on muistaakseni kertonut että hänellä on ollut alkoholin kanssa ongelmia. Asenne näyttää nyt olevan että muutkaan eivät saa käyttää.

    Jouni Turtiaisen heitto on hyvä. Mihin tosiaan vedetään itse aiheutettuaan sairauksien raja. Muistaa näki tuhoutuneen maksan tilalle ei saa uutta jos i ole takeita ryyppäämisen loppumisesta. Se johtunee siitä että uudesta maksasta ei tuolloin ole mitään hyötyä.

    • Turtiaisen logiikka on sama kuin että kolarin aiheuttajan ei itse tarvitsisi maksaa aiheuttamiaan vahinkoja siksi, että liikenteestä koituu muitakin ja muillekin esim. pakokaasupäästöistä haittoja…

    • Juhani: ”Ehdottomasta raittiuden vaatimuksesta ei saa millään kristillistä hyvettä.”

      Ei tarvitsekaan saada. Asian pivihän on siinä pyyteettömässä lähimmäisenrakkaudessa ja uhrautuvaisuudessaan suurenmoisissa teoissa, joita Valamon luostarin ortodoksiveljet tekevät kansanterveyden hyväksi ilman, että uhraisivat ajatustakaan oman etunsa tavoitteluun.

      Kiitetty olkoon Valamon luostari siunatusta viinastaan.

  6. ”Seppo Heinola on muistaakseni kertonut että hänellä on ollut alkoholin kanssa ongelmia. Asenne näyttää nyt olevan että muutkaan eivät saa käyttää.”

    Jos et osaa tai halua Ketomäki keskustella kuin valheita levittelemällä ois paree että lopetaisit kokonaan. Minä en ole missään esittänyt ettei ’muutkaan’ saisi käyttää. Jatkuva hyperbolien käyttö keskustelussa on alkeellista.
    Edelleen: jotta huolimattoamsti käyttämästäsi perfektistä ei tulisi väärinkäsityksiä niin tuo ’ollut’ viittaa aikaan about 35 vuotta sitten!

  7. Päivi Räsänen esiintyi kerrankin edukseen TV:n viinakeskustelussa. Hän toi mm. esiin paljon vältellyn totuuden siitä, että yhteikunnan etyyli-ongelma ei ole vain alkoholisteissa vaan m y ö s niissä puolessa miljoonasa ihmisessä jotka LUULEVAT olevansa kohtuukäyttäjiä, mutta ovat jo selviä liikakäyttäjiä ja yhteiskunnan terveydenhuoltoa kuormittavia ja työn tuottavuutta vähentäviä itsenäs pettäjiä.

    • Seppo: ”Päivi Räsänen esiintyi kerrankin edukseen TV:n viinakeskustelussa.”

      En kuulu Räsäskän fanikaartiin, mutta tästä olen kanssasi samaa mieltä.

Kirjoittaja

Jouni Parviainen
Jouni Parviainen
Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.